Koska en ole nyt tippaakaan kiinnostunut k-uskovaisten iänikuisista jollotuksista mietiskelen asiaa tässä:
Johtaako uskominen väistämättä palvontaan?
Jos uskoo että olento tai kokonaisuus X on olemassa, tarkoittaako jo pelkkä usko, tämän olennon olemassaolon tunnustaminen, että tavallaan sitä olentoa sitten palvookin vaikka ei suorittaisi minkäänlaisia erikoisempia tempauksia (rituaaleja, rukoilua etc.) uskonsa ilmaukseksi/tueksi?
(Tuli mieleen Arvot ja etiikka -osastolla erästä ketjua plaratessani.)
Johtaako uskominen väistämättä palvontaan?
Jos uskoo että olento tai kokonaisuus X on olemassa, tarkoittaako jo pelkkä usko, tämän olennon olemassaolon tunnustaminen, että tavallaan sitä olentoa sitten palvookin vaikka ei suorittaisi minkäänlaisia erikoisempia tempauksia (rituaaleja, rukoilua etc.) uskonsa ilmaukseksi/tueksi?
(Tuli mieleen Arvot ja etiikka -osastolla erästä ketjua plaratessani.)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen itse aivan vasta pohtinut tuota.
Kuvitellaanpa, että alamme kutsumaan kristittyjä, jotka rukoilevat jumalanpalvojiksi.
Se oli hauskaa. Suoraan verrattavissa siihen, että satanisteja kutsutaan saatananpalvojiksi.
Tuskin kukaan kristitty oikeasti ilmaisee vakaumustaan sanoen palvovansa Jumalaa, hän ilmaisee uskovansa Jumalaan, ja se riittää. Ei kukaan kysy rukoileeko kyseinen henkilö ikinä tai käykö hän kirkossa. Asia on sillä selvä. Eikä ole väliä käykö kirkossa tai rukoileeko. Kristitty on kristitty, tai pitäisikö sanoa uskovainen.
Mutta kaikkihan kuitenkin tietävät, että rukoilu ja kirkossa käyminen kuuluu kristinuskoon, joten kristitty voi käydä kirkossa ja rukoilla, ja pysyä edelleen kristittynä, eikä muutu yhtäkkiä jumalanpalvojaksi.
Kuten satanisti voi tehdä satanistisia riittejä muuttumatta saatananpalvojaksi.
Kuitenkin kristityllä ja satanistilla on se ero, ettei satanistin välttämättä tarvitse uskoa mihinkään teismiseen.
Ja sitten vähän lisää. Kyllä sanoisin, että palvominen vaatii sitä palvontaa. Eihän voi palvoa, jos ei palvo. Tai no hmm.. No jos tosiaan pitää Jeesusta esikuvanaan ja toimii sen mukaan, niin kyllähän se on tietynlaista palvontaa, ainakin jos kyseinen henkilö perustelee tekonsa sanoen, että Jeesus tahtoisi niin. Perustelun voi kyllä siis tehdä pelkästään itsellekin. Se on vähän niin ja näin miten tuon "palvonta"-sanan määrittelee.
Ja jos menisi vielä tuhon satanismiin: Jotkut satanistit eivät pidä omia satanistisia rituaalejaan edes palvontana, vaan pikemminkin voiman nöyrryyttäjänä. Ei pilkkajana vaan, öh.
Käytän esimerkkiä, koska muuten menevät sanat solmuun.
Poppamiehet tekevät riittejä, jotta saavat luonnnon toimimaan mielensä mukaan. Se vähän jakaa käsityksiä onko tuo luonnonpalvontaa vai luonnonalistamista. Niin voidaan ajatella, että tietyt satanistit eivät palvo Saatanaa, vaan alistavat tätä riiteillään. Tai sitten ollaan tasavertaisia, eikä ole minkäänlaista mestari - oppilas-suhdetta, jos ymmärrätte.
"Palvont"-sana on niin hankala, etten ihmettele lainkaan sitä, ettei sitä käytetä juuri koskaan kun puhutaan uskonasioista.
Aika hassua että helposti toisinuskovia syytetään "palvomisesta", kun harva moista tointa edes harjoittaa. Ja vielä hassumpaa on että syytetään siitä että uskoo asioihin joihin ei edes uskokaan, kun ei usko kuten "kunnon uskovainen". Toisinsanoen siis porukka A heijastaa harhojaan ja ennakkoluulojaan porukkaan B, eikä halua tietääkään mikä B:n todellinen usko mahtaakaan olla. Ei sitä kyllä tiedä välttämättä aina B:kään, liekö mitään todellista (ainoaa oikeaa) uskoa lainkaan... Tämän takia kai itse olen päätynyt henkilökohtaisiin, tarvittaessa uudelleen määriteltäviin ratkaisuihin, enkä kykene asettautumaan jäseneksi minkäänmoiseen laumaan, kuppikuntaan jne.
Ei-kristittynähän saa kuulla sen monet kerrat siitä kuinka palvoo henkiä (vaikkei edes uskoisi henkiin) - ja kuitenkin nuo mystiset henget saattavatkin olla oleellisen tärkeitä ja jopa pakkomielteiden kohde nimenomaan _sen_ taholta joka syyttää ei-kristittyä palvonnasta ja sen sellaisesta. Mitäs jos minä vihaisin punaista väriä ja menisin syyttämään naapuriani että sinä kurja siellä käyttelet punaisia alkkareita, vaikken edes tiedä minkäväriset kalsarit Kallella on vai onko lainkaan... xD
Nuo animistiset touhut koen helposti sellaisena YYA-touhuna tai kaupankäyntinä, että "anna sinä henki/eläin/sielu mikä lie minulle tietty asia niin minä vastineeksi annan asian jonka sinä haluat". Liekö tuollainen palvontaa, jos palvonta on sitä että asettaa toisen tahon itseään ehdottomasti ylemmäksi instanniksi... Ja hyväksikäyttö taas puolestaan tietysti sitä että asettaa itsensä toisen tahon yläpuolelle.
Kai se palvonta on sitten lähinnä sitä että hyppää vaikka jyrkänteeltä kun palvottu taho niin käskee. Ja mitäs järkeä siinä sitten taas on. (Varsinkin jos se ääni onkin vain jotain horinaa omien korvien välissä.)
ja sitä käytetään aina negatiivisessa mielessä.
Ei kellään edes tule mieleen, että rukoilu kirkossa on oikeastaan palvontaa.
Sana "palvonta" on saanut sellaisen ilkeän mudon.
"senkin palvastelija!"
Sen vaan sanon, et satanistien ja saatananpalvojien täytyis periaatteessa uskoa jumalaan. Kai niilläki on joku "vastustaja", niiku ristityillä on saatana, niitten pitää uskoa siihen. Et on hankala luokitella onko satanisti tai s-palvoja jos sanoo "uskon jumalaan". Voi ristitykki sanoa "uskon saatanaan", sillä se kuuluu ristinuskoon...
On se maailma vaan hullu ku on kehittäny tällasia ihme uskomuksia. Omat aivot pehmenee tällasessa!!!
huuhaata. Epäkypsän mielen huvituksia.
Palvoja taas sijoittaa palvomisen kohteeseensa valtavasti ylimääräistä arvoa, jonka hän sitten muilta kohteilta havaintopiirissään kieltää. Perimmäisenä tarkoituksena lienee jonkinlainen hyöty, onnellisuuden, tärkeyden tai velvollisuuden täyttämisen tuntu. Kun ei ole muutakaan parempaa tekemistä :D
sitä satanismi on.