Heinäkuun 14. päivä 195-… . (Ruutuvihkosta)
Olin huoltokäynnillä eräässä suuren vesistön rannalla sijainneessa maalaistalossa.
Koska Fergusoniin piti vaihtaa kannentiiviste, niin pyysin apuun myös isännän. Tankkikin piti poistaa -Tässä näytti siltä että venttiilit kelpaavat taas sellaisenaan toistaiseksi. Jos seitirenkaita joutuisi vaihtamaan, niin se olisi teetettävä konepajalla.
-Silloin ulkoa kuului kimeää huutoa ja ryntäsimme isännän kanssa liiteristä pihamaalle ja seurasin isäntääni juosten viereiseen rantaan.
-Pikkupoika oli liukunut viereiseltä limaiselta jyrkältä rantakalliolta kepin kanssa kaarnavenettä uittaessaan veteen ja vaipunut pinnan alle. Tilan emäntä oli ollut rantapyykillä poikansa kanssa ja rantakivillä höyrysi musta valurautainen pyykkipata tulet allaan. - Emäntä räpiköi vedessä puolivartaloaan myöden esiliinoineen päivineen ja huusi apua! “Teuvo hukkuu, tulkaa auttamaan!!!”
-Ryntäsimme isännän kanssa veteen ja aloitimme etsinnän ja samassa isäntäni saikin sattumalta tuosta nelivuotiaasta Teuvosta otteen ja nosti pojan pinnan yläpuolelle.
-Rannalle kannettuna poika tuntui ensin elottomalta mutta alkoi kohta liikehtiä ja oksensi yskien vettä.
-Emäntä lähti juosten hakemaan Pobedaa. Poika pitäisi viedä heti kunnansairaalaan.
-Teuvo-poika virkistyi siinä ihan silmissä, kun kannattelimme häntä kasvot alaspäin ja hän sai “kakottua” enimmät vedet keuhkoistaan.
-“Nielitkös sinä paljon vettä“? -kysyi isäntäni pojaltaan.
-”Tuli paljon hyvää pissaa mahaan!” -lausahti poika yskien.
(entisen rasvakouran poika tässä selaa isänsä arkistoja. Tarinaa lyhennetty internet-traktoripalstaa varten.)
Olin huoltokäynnillä eräässä suuren vesistön rannalla sijainneessa maalaistalossa.
Koska Fergusoniin piti vaihtaa kannentiiviste, niin pyysin apuun myös isännän. Tankkikin piti poistaa -Tässä näytti siltä että venttiilit kelpaavat taas sellaisenaan toistaiseksi. Jos seitirenkaita joutuisi vaihtamaan, niin se olisi teetettävä konepajalla.
-Silloin ulkoa kuului kimeää huutoa ja ryntäsimme isännän kanssa liiteristä pihamaalle ja seurasin isäntääni juosten viereiseen rantaan.
-Pikkupoika oli liukunut viereiseltä limaiselta jyrkältä rantakalliolta kepin kanssa kaarnavenettä uittaessaan veteen ja vaipunut pinnan alle. Tilan emäntä oli ollut rantapyykillä poikansa kanssa ja rantakivillä höyrysi musta valurautainen pyykkipata tulet allaan. - Emäntä räpiköi vedessä puolivartaloaan myöden esiliinoineen päivineen ja huusi apua! “Teuvo hukkuu, tulkaa auttamaan!!!”
-Ryntäsimme isännän kanssa veteen ja aloitimme etsinnän ja samassa isäntäni saikin sattumalta tuosta nelivuotiaasta Teuvosta otteen ja nosti pojan pinnan yläpuolelle.
-Rannalle kannettuna poika tuntui ensin elottomalta mutta alkoi kohta liikehtiä ja oksensi yskien vettä.
-Emäntä lähti juosten hakemaan Pobedaa. Poika pitäisi viedä heti kunnansairaalaan.
-Teuvo-poika virkistyi siinä ihan silmissä, kun kannattelimme häntä kasvot alaspäin ja hän sai “kakottua” enimmät vedet keuhkoistaan.
-“Nielitkös sinä paljon vettä“? -kysyi isäntäni pojaltaan.
-”Tuli paljon hyvää pissaa mahaan!” -lausahti poika yskien.
(entisen rasvakouran poika tässä selaa isänsä arkistoja. Tarinaa lyhennetty internet-traktoripalstaa varten.)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuommosta seon,vieläköhän lie tuo Teuvo hengissä.
Sun on kuule ihan turha väittää, että rasvakoura on ikinä ollut edes todellinen henkilö. Ja vielä vähemmän kuollut.
Ei ole mitenkään mahdollista, että edes ennenvanhaankaan yhdelle ihmmiselle olisi sattunut ja tapahtunut enemmän kuin edes kauniitte&rohkeitten käsikirjoittajat on keksinyt.
Mutta kirjoitat kyllä tavallaan ihan hyvää ajan kulua, joten voisit esiintyä ihan omana itsenäsi vaikka sitten nimimerkillä. Mutta älä viitsi tuolla tavalla lukijoita hankkia.
Rasvakouran juttuja lukeneena olen moneen kertaan todennut, ettei näitä juttuja keksitä hatusta, ne on eletty ja toden tuntu niistä löytyy.
Itsekkin olen tuota ikäluokkaa, että voin todeta, näin elettiin ennen.
Rasvakouran poika antaa isänsä muistiinkirjoittamia juttuja meidän luettavaksi, siitä kiitokset hänelle.
Mielenkiintoisia ovat, hartaudella niitä luetaan, vaikka näitä epäilijöitäkin on.
Itse voisin kirjoittaa kellokorttiorjana olosta ja takavuosien konepajajutuista, kun hitsauskonetta ei vielä ollut , tai se teki ensituloaan pajoille.
Voisin kirjoittaa jokisuun tukkierottelusta, metsätöistä, entiajan eräkkoihmisistä ja ameriikankövijoistä.
Voisin myös kirjoittaa itseäni vanhempien metallimiesten kertomia tarinoita, mutta niiden aika ei vielä ole.
Sitten, kun makaan vuodeosatolla tippaletkuissa, eikä muuta tekemistä ole, niin aloitan.
Jos niitä käy keräämässä kymmenestä paikasta viikossa vuosikymmeniä, niin kyllä tapahtumia riittää. Toista se on, kun kotona tekee työtä.
Syy epäilyksiini onkin se, että itse olen vajaa viiskymppinen huoltoyrittä ja myöskin isäni oli alalla eläkeikäänsä saakka. Emmekä edes yhteensä ole kokeneet emmekä nähneet tuollaisessa määrin juttuja mitä kerrot.
Ja toiseksi. Me alan yrittäjät tunnemme aika laajasti toisemme, kun ei meitä koko maassakaan kovin paljoa ole. Emmekä siitä huolimatta ole keksineet ketään, joka olisi tuon kaiken kokenut ja nähnyt.
Kolmanneksi. Ei varmasti kenellekään olisi tullut edes mieleen kirjoitta nettiin heti miehen kuoleman jälkeen.
Eli. Kyllä sinulla mielikuvitusta piisaa, joten kirjoita itsenäsi, tai pistä sitten rasvakouran oikea nimi ja työhistoria näkyville. Saisivat vanhat kollegatki kuulla. Siitähän ei haittaa ole kun hän on "kuollut".
Jalosta ihmeessä sinäkin juttusi johonkin malliin. Vaatii tietysti kovaa nahkaa ja yksityisyyden suojaa...
Tuo rasvakouran paikoin tarkka arkidokumenttityyli on ihan omanlaisensa. Varastossa tuntuu olevan niin paljon tietoa ja yksityiskohtia, että niiden varassa voisi sepittää ihan puhdasta kuvitelmaakin tunnelman kärsimättä.
Rasvakouran kirjoitustapa on mielestäni oma uusi tyylilajinsa. Saa nähdä, näemmekö joskus tuotteistetun Rasvakoura-pokkarisarjan, vai ovatko jutut omimmillaan vain tässä muodossa?
Itse olen ihmetellyt, että miksi esim. TV-sarjaa ei tehdä sijoittuen arkiseen työympäristöön, vaikkapa konepajaan, purkaamoon, tai savupiippuajan tehtaaseen. Siihen toimintaympäristöön kun liitetään sopivasti henkilöhahmoja, työ- ja arkielämän draamaa ja vaikka enempikin dokumentaarisia aineksia niin lopputulos voisi olla tosi elävä ja mielenkiintoinen. Vähän tätä tapaahan käyttää vuodesta 1972 lähtien esitetty Emmerdale. Ympäristö- ja henkilövalikoima on vain toinen...
On niitä sattumia ollut, ainakin isäsi aktiiviaikaan. Jos hänkin olisi kirjoittanut kaiken ylös hyvin kuvaillen, paljon olisi tositarinoita! Elämä on ollut 50-60-luvuilla kovin paljon erilaista kuin nyt!:)
Jos rasvakouran työhistoria huoltomiehenä olisi ollut vaikka 30 vuotta, vuodessa 52 viikkoa ja neljä asiakaskäyntiä vaikka viikossa, ollaan asiakaskäntienmärässä jo yli 6000... todennäköisesti noita on tupla määrä.
Tuossa ajassa kerkiää monellaista sattua, jos vaikka joka 20 käytikerralla olisi sattunut kirjoittamisen aihetta, niin johan noita olis kertynyt.
Maakunta, sen asukkaatja elintavat, tulee tutuksi, kyllä siitä tarinan aihetta löytyy.
Rasvakoura tavallaan sivullisena, kuten kärpänen katossa sai aitiopaikalta seurata isäntien omalaatuisia touhuja.
Tämäkin on huomattava.
Rasvakoura oli taloissa tuttu kävijä, jolta ei asioita salattu.
Tapauksia ja huoltomies on tuttu, jolle kerrotaan aika lailla monenlaista tarinaa. Mulla on naapurissa vanha hemmo, joka on ollu foortilla huoltomiehenä, myyntimiehenä ja lopuksi esittelijänä. Tää hemmo, liki kahdeksankymppinen muistaa vieläkin monenlaista juttuu, jonku pitäs nekin jutut vaan saada tallennettua, ennenku on myöhästä.
Kultaisella 60-luvulla isäni oli saapumassa kotiin traktorilla kun hän huomasi naapurin ja kotini risteyksessä toisen traktorinsa etupää ojassa. Siinä se käydä paukutteli omia aikojaan, eikä ketään näkynyt mailla halmeilla. Isääni ihmetytti, miten se on sinne joutunut. Risteys oli oikeammin Y-haara; toinen haara johti kotiimme, toinen naapuriin. Selvisi, että naapurin isäntä oli hakenut traktoria lainalle, tullut meiltä toista haaraa ja kääntynyt liian jyrkkään, päätyen ojaan päälleen keskelle haarautumaa. Tämä oli johtunut siitä, että hänen maitokärrynsä oli työnnettynä ojaan siihen tienhaaran keskelle ja naapurin isäntä oli katsonut niitä varoakseen, ettei vain ajaisi niiden päälle ja katsoessaan kääntänyt kokemattomana kuljettajana ohjauspyörää seurauksella, että ajoi kärrynsä päälle sinne ojaan. Hän oli unohtanut hätäännyksissään traktorin käyntiin ja lähtenyt maitokärry olkapäillä kohti seppää, joka asui metsän läpi mennen noin 5 kilometrin päässä, korjauttamaan kärryään
tälläisistä kastumisista ja fergusonista tapaus 60-luvun alusta. Naapurin isännällä oli kultamaha ferguson ja tiet siihen aikaan huonoja, varsinkin kelirikkoaikaan. Kaveri lasketteli fergullaan aika luikua yömyöhäsellä kotiaan toukotöistä, oli ollut syrjäsemmällä lohkolla ja jättänyt työkoneet sinne, että oli vaan pelkällä traktorilla liikkeellä. Jarrut ei tietty ollu lukittu yhteen ja tiessä tuli jumalattomat routaröysteet, kaveri survas hädissään vasenta jarrupedaalia, kovaks onneks just sillä kohtaa oli tienvieressä iso savihauta ja fergusoni kuskeineen oli kylvyssä.
Meijän majorilla se sieltä kiskottiin, valotkin paisto vielä siellä lammikossa, kun kaveri ei niitä muistanu sammuttaa. Ei siinä kuinkaan sitten käynny, vaikka koko fergu oli ihan uppeluksissa, siinä oli alapakoputki ja ilmeisesti se sammu heti, niin ei vesi mennyt moottoriin. Isäni tyhjensi vain ilmanputsarin vedestä ja laittoi fergun käymään järkyttyneelle naapurin isännälle. Tämä ajeli vielä vuosia kultamahallaan!