Seurusteltiin melkein kaksi vuotta ennen kuin mentiin naimisiin, itse asiassa viime viikolla. Koko syksyn ajan ja aiemminkin mies kiusoitteli lapsiajatuksella; oli pettynyt kun menkat alkoivat. Ehkaisya kaytettiin vain satunnaisesti viimeisen puolisen vuotta ja nyt vuoden alussa tyokiireiden ja haiden suunnittelun rasittamina me unohdettiin kokonaan ajatella milloin onkaan herkimmat ajat.
Ennen haita olin tosi vasynyt ja riideltiin enemman mutta ajattelin sen olevan vain normaalia stressiin liittyvaa oireilua. Paiva jalkeen haiden tehtiin raskaustesti koska kuukautiset olivat pari paivaa myohassa, minulla on aina ollut kellontarkka kierto. Testi oli yllatykseksi ja kauhistukseksi(??) positiivinen. Itse en niinkaan ajatellut asiaa suurena yllatyksena, silla jos harrastaa seksia ilman ehkaisya, on luonnollisesti aina raskauden mahdollisuus. Tietenkin olin miettinyt, voinko ylipaataan tulla raskaaksi, sehan ei ole mikaan itsestaanselvyys. Testin ollessa plussamerkkinen mulla olikin hetken ihan huikea tunne siita, etta kaikki toimii niinkuin pitaakin, miten hienoa se onkaan!
Sen sijaan mies sai aikamoisen shokin ja shokissaan puhui abortin olevan yksi vakavasti otettava vaihtoehto. Se tyrmasi kaikki onnellisuuden rippeet minussa, tietenkin. Mies, joka on puhunut niin paljon lapsista, saanut minutkin haaveilemaan jalkikasvusta, mies joka on leikitellyt niin paljon ajatuksella vauvasta, mies jonka kanssa juuri menin naimisiin onkin nyt sita mielta, etta meidan olisi pitanyt odottaa ja etta abortti on mahdollisuus.
Tuollaisen pettymyksen vallassa ajattelin myos etta abortti on ainoa oikea ratkaisu, koska mies oli niin lasta vastaan, taysin takkinsa kaantaneena. En voinut kasittaa, miten niin aikuinen mies voi yhtakkia sanoa jotain tuollaista, etenkin kun on ensin itse ollut huoleton ehkaisyn kanssa. Tuollainen ajattelu on aivan tyrmaava epaluottamuslause meidan suhteellemme, kaikelle sille mita mies oli aiemmin sanonut ja tietenkin myos tuoreelle avioliitolle. Tunsin oikeasti aikamoista vihaa ja katkeruutta, koska minusta tuntui etta mies on valehdellut, naruttanut minut tilanteeseen, josta sitten itse peruuttaa. Alkion ja minun kustannuksellani!
Emme ole, ainakaan viela, tehneet abortin eteen muuta kuin kysyneet tietoa laakkeellisesta keskeytyksesta. Miehen paatos talla hetkella on, etta me pidetaan lapsi. Kuitenkin minua kalvaa ihan tajuttomasti tuo ensireaktio. Toisaalta jo nyt tunnen jonkinmoisen siteen minun ja lapsen alun kanssa, mutta tilanne on tosi sekava, osittain myos hormonien vuoksi, tiedan. Silti minusta tuntuu etta mies on suopunut lapseen vain koska tietaa etta jos tekisin abortin, se olisi niin suuri riski parisuhteelle ja suhteellisen varma tie karille ajamiselle.
Shokissaan mies puhui vapauden ja kaiken hauskan menettamisesta ja siita, kuinka emme ehdi luomaan avioliiton alkua tai tekemaan kaikkea kivaa. Miehella on itsellaan entisesta liitosta 7-vuotias lapsi, jonka kanssa en ehdi nyt kuulemma tutustumaan kunnolla. Lisaksi mies pelkaa menettavansa minut ja lapsen, koska nyt lapsen tullessa mukaan kuvioihin panokset ovat suuremmat ja meista eroaminen olisi liian vaikeaa. Minkalaiseen tilanteeseen olenkaan joutunut?! Kaikenlaiset ajatukset pyorivat mielessa; miksi mies ensin haluaa lapsen ja sitten kun se tapahtuu, sanookin etta ei ajatellut asioiden menevan eteenpain niin nopeasti. Miksi mies ei halua tata lasta, miten niin se tulee vaaraan aikaan, kun kaikki on tavallaan kunnossa, naimisissa ja kaikki. Kohtuuttomia ajatuksiakaan ei voi vaistaa; miksi mies antoi ex-vaimon saada lapsen, mutta minun ei, ei juuri nyt. Kuulemma mies todella haluaa lapsen, mutta ilmeisesti ei juuri tata yksiloa, ei talla hetkella. Ja kun mies sanoo jotain suopeaa ja ilmaisee etta on sittenkin iloinen raskaudesta, jaksaa aina muistuttaa etta jatkossa sitten kaytetaan kaikkia maailman ehkaisyja ettei vain tule toista yllatysta.
Mina olen aika turta ja masentunut kaikesta tasta. Vielakin mietin, josko abortti olisi kuitenkin oikea ratkaisu, viela aikaa olisi, kun raskaus on vasta alle 7 viikkoa. Toisaalta en haluaisi luopua lapsesta, olen aivan taysin oikean ikainen saamaan lapsen, kohta kolmekymmenta. Tuntuu vain niin kovin hakissa olevalta, kun mies pelkaa minun jattavan hanet ja vievan viela lapsenkin mukanani. Sita en toki halua, ja naimisissa kuitenkin ollaan. Silti miehen kaytos ei ole rohkaissut minua minkaanlaisiin positiivisiin ajatuksiin ja ajatus siita, etta mies halusi abortin masentaa kovin paljon.
Ennen haita olin tosi vasynyt ja riideltiin enemman mutta ajattelin sen olevan vain normaalia stressiin liittyvaa oireilua. Paiva jalkeen haiden tehtiin raskaustesti koska kuukautiset olivat pari paivaa myohassa, minulla on aina ollut kellontarkka kierto. Testi oli yllatykseksi ja kauhistukseksi(??) positiivinen. Itse en niinkaan ajatellut asiaa suurena yllatyksena, silla jos harrastaa seksia ilman ehkaisya, on luonnollisesti aina raskauden mahdollisuus. Tietenkin olin miettinyt, voinko ylipaataan tulla raskaaksi, sehan ei ole mikaan itsestaanselvyys. Testin ollessa plussamerkkinen mulla olikin hetken ihan huikea tunne siita, etta kaikki toimii niinkuin pitaakin, miten hienoa se onkaan!
Sen sijaan mies sai aikamoisen shokin ja shokissaan puhui abortin olevan yksi vakavasti otettava vaihtoehto. Se tyrmasi kaikki onnellisuuden rippeet minussa, tietenkin. Mies, joka on puhunut niin paljon lapsista, saanut minutkin haaveilemaan jalkikasvusta, mies joka on leikitellyt niin paljon ajatuksella vauvasta, mies jonka kanssa juuri menin naimisiin onkin nyt sita mielta, etta meidan olisi pitanyt odottaa ja etta abortti on mahdollisuus.
Tuollaisen pettymyksen vallassa ajattelin myos etta abortti on ainoa oikea ratkaisu, koska mies oli niin lasta vastaan, taysin takkinsa kaantaneena. En voinut kasittaa, miten niin aikuinen mies voi yhtakkia sanoa jotain tuollaista, etenkin kun on ensin itse ollut huoleton ehkaisyn kanssa. Tuollainen ajattelu on aivan tyrmaava epaluottamuslause meidan suhteellemme, kaikelle sille mita mies oli aiemmin sanonut ja tietenkin myos tuoreelle avioliitolle. Tunsin oikeasti aikamoista vihaa ja katkeruutta, koska minusta tuntui etta mies on valehdellut, naruttanut minut tilanteeseen, josta sitten itse peruuttaa. Alkion ja minun kustannuksellani!
Emme ole, ainakaan viela, tehneet abortin eteen muuta kuin kysyneet tietoa laakkeellisesta keskeytyksesta. Miehen paatos talla hetkella on, etta me pidetaan lapsi. Kuitenkin minua kalvaa ihan tajuttomasti tuo ensireaktio. Toisaalta jo nyt tunnen jonkinmoisen siteen minun ja lapsen alun kanssa, mutta tilanne on tosi sekava, osittain myos hormonien vuoksi, tiedan. Silti minusta tuntuu etta mies on suopunut lapseen vain koska tietaa etta jos tekisin abortin, se olisi niin suuri riski parisuhteelle ja suhteellisen varma tie karille ajamiselle.
Shokissaan mies puhui vapauden ja kaiken hauskan menettamisesta ja siita, kuinka emme ehdi luomaan avioliiton alkua tai tekemaan kaikkea kivaa. Miehella on itsellaan entisesta liitosta 7-vuotias lapsi, jonka kanssa en ehdi nyt kuulemma tutustumaan kunnolla. Lisaksi mies pelkaa menettavansa minut ja lapsen, koska nyt lapsen tullessa mukaan kuvioihin panokset ovat suuremmat ja meista eroaminen olisi liian vaikeaa. Minkalaiseen tilanteeseen olenkaan joutunut?! Kaikenlaiset ajatukset pyorivat mielessa; miksi mies ensin haluaa lapsen ja sitten kun se tapahtuu, sanookin etta ei ajatellut asioiden menevan eteenpain niin nopeasti. Miksi mies ei halua tata lasta, miten niin se tulee vaaraan aikaan, kun kaikki on tavallaan kunnossa, naimisissa ja kaikki. Kohtuuttomia ajatuksiakaan ei voi vaistaa; miksi mies antoi ex-vaimon saada lapsen, mutta minun ei, ei juuri nyt. Kuulemma mies todella haluaa lapsen, mutta ilmeisesti ei juuri tata yksiloa, ei talla hetkella. Ja kun mies sanoo jotain suopeaa ja ilmaisee etta on sittenkin iloinen raskaudesta, jaksaa aina muistuttaa etta jatkossa sitten kaytetaan kaikkia maailman ehkaisyja ettei vain tule toista yllatysta.
Mina olen aika turta ja masentunut kaikesta tasta. Vielakin mietin, josko abortti olisi kuitenkin oikea ratkaisu, viela aikaa olisi, kun raskaus on vasta alle 7 viikkoa. Toisaalta en haluaisi luopua lapsesta, olen aivan taysin oikean ikainen saamaan lapsen, kohta kolmekymmenta. Tuntuu vain niin kovin hakissa olevalta, kun mies pelkaa minun jattavan hanet ja vievan viela lapsenkin mukanani. Sita en toki halua, ja naimisissa kuitenkin ollaan. Silti miehen kaytos ei ole rohkaissut minua minkaanlaisiin positiivisiin ajatuksiin ja ajatus siita, etta mies halusi abortin masentaa kovin paljon.
Vastaukset 12
Vanhimmat
yllättävävän raskauteen on pelästyminen elämän muuttumisesta. Usein kielteinen ensireaktio muuttuu, kuten kerroitkin jo tapahtuneen. Huomataan, että elämä jatkuu ja mahdollisuudet ovat itse asiassa ihan mukavat.
Kun tämä on Sinulle ensimmäinen kerta, niin tämäkin on oppia elämästä.
Asiat näyttävät olevan ihan ok. Älä hermoile.
Ps. ilmeisesti kirjoitat jostakin kauempaa kun näppiksessäsi ei ole ääkkösiä. Jos valuutta ja maa on kovin eksoottinen, niin varaudu pitämään puolesi ja huolta lapsestasi.
Tosiaankin, nappaimistossa ei ole paikkaa skandinaavisille joten kirjoitan mieluummin ilman kuin opettelen uuden sormitekniikan. :) Ulkomailla ollaan, mutta ei sen eksoottisemmassa paikassa kuin Kanadassa.
Siita yllattavyydesta vain, etta se on juuri yksi paatani sekoittava ajatus, miten mies kokee taman yllatykseksi kun hyvin tietaa mita voi tapahtua jos ei kayta ehkaisya. Voisi ajatella etta silloin kun ehkaisy jatetaan pois, sekin on jo jonkinlaista raskauden suunnittelua. Mies vetosi yllattavyyteen silla, kun niin monilla on vaikeuksia saada lasta ja monet parit yrittavat jopa muutaman vuoden. Ex-vaimon (minua paljon vanhemman) kanssa joutuivat yrittamaan kauankin. Silti minusta oli niin kamalaa tuollainen ensireaktio ja shokki tasta, kun ei lapsi sentaan saanut alkuaan ehkaisyn pettaessa.
on ihan tyypillinen. Ei sille kannata antaa mitään painoarvoa. Jos sinulla on tunneside lapseen, pidät sen lapsen ja sillä siisti.
Itse tein sen virheen, että menin abortoimaan, kun yllättävässä (muka täysin varma ehkäisy) tilanteessa tulin raskaaksi ja mies panikoi ja sanoi jyrkästi ei. Ajattelin vain, että ei isätöntä lasta, ei eroa ja menin aborttiin.
Voin kertoa, että paskan määrä on ollut kestämätön. Minä itken ja mies suuttuu siitä ja huutaa "luuletko, että minä en kaipaa sitä lasta", hän kun oivalsi itkevän vaimon tullessa kotiin sairaalasta että mitä tuli tehtyä.
En ikinä enää halua lapsia tuon miehen kanssa ja vihaan häntä melkolailla, olen syönyt mielialalääkkeitä ja itkenyt itkemästä päästyäni. Jo olemassa olevien lasten takia sinnittelemme, pinnan alla on kaikki hyvin. Mutta totuus on, että tämä liitto on niin katkera ja lohduton, että tästä ei paljon enää voi pahentua.
Vaikka mies vastustaisi kynsin hampain raskautta sen alussa, hän saattaa muuttua innostuneeksi isäksi ja vouhottaa. Näin on käynyt useammalle kaverilleni. Toisaalta, vaikka mies olisi ollut ensimmäisestä ultrasta intoa viuhkuen mukana, "vastuun painavuus" saattaa aiheuttaa sen, että ottaa hatkat esim. kun vauva on syntynyt ja todellisuus valkenee. Näinkin on käynyt läheiselle ystävälleni. Tämä on joku jännä biologinen juttu, mies vaan ei tajua että se lapsi on jo olemassa kun se sinne mahaan paukahtaa. Nainen tajuaa. Ovat eri planeetalla ja niin hyvällä kuin minun taustallani enää voi sanoa: mies ei tajua raskauden alusta hölkäsen pöläystäkään, eikä sillä niin ollen saisi olla minkäänlaista sanavaltaa asian suhteen. Mies on täysin syyntakeeton ja tiedoton.
Keskusteluja lukiessani olen tosiaan alkanut ymmartaa etta aika usein miehilla on voimakas alkushokki. Itse asiahan, lapsen tai alkion olemassaolo on aika epamaarainen ihan alussa, kun ei mitaan nay, nainen vain tuntee jotain erilaista.
Koitan toki paasta eroon negatiivisista tunteista ja tasta masennuksesta, joka vaistamatta on vallannut mielen. Tuntuu niin huiputetulta kun mies syksylla melkein yritti, ja yrittikin tehda minut raskaaksi. Vitsailimme ovulaatiopaivista ja mina olin se, joka puhui ehkaisyn puolesta. Mies sen sijaan oli tietoinen kierrosta ja oikein laski osuvaa aikaa. Nyt kun menimme naimisiin, se ilmeisesti muutti kaiken (?), mies ei enaa halunnutkaan lasta viela. Mies sanoi, etta joulukuussa todellakin toivoi etta tulisin raskaaksi, ja siksi minun onkin vaikea nyt kasittaa, miten asiat voivat olla niin toisin pari kuukautta myohemmin, etenkin kun ollaan naimisissa, eli suhde on vakavammalla pohjalla.
Hyviä ajatuksia sinulla, samoilla linjoilla olen.
Miehille tuntuu näköjään olevan vaikeaa ymmärtää, että raskaaksi voi tulla pienestäkin lipsahduksesta! Sanoit hyvin, että mies ei tajua raskauden alussa asiasta yhtään mitään, kun naiselle se on ihan täyttä totta. Mies saattaa menettää malttinsa, koska "ei näin pitänyt juuri nyt käydä" eli raskauden riski tiedostetaan, mutta siihen ei uskota ja sitten kun vahinko tapahtuu, niin loppu onkin miehen ulottumattomissa, ilman päätösvaltaa. Ainoa päätösvalta, joka tuohon jää, on se, että lapsi joko pidetään tai raskaus keskeytetään.
Meilläkin on takana keskeytys hätäratkaisuna, mutta tilanne oli toki eri: olimme seurustelleet vasta hyvin vähän aikaa. Mutta edelleen (yhdessä ja lapsettomina) mietimme, että millaista elämä olisi nyt, jos olisimme tehneet toisin. Mieskin on nyt vuosia myöhemmin avautunut, että jonkinlaisen shokin sai silloin...
Joskus tuleekin pohdittua, että annoinko liian paljon sananvaltaa miehelle tuossa tilanteessa. Luultavasti meillä olisi lapsi, jos mies olisi vastustanut keskeytystä. Minä olin itsekin silloin niin järkyttynyt, että keskeytys tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
Siispä alkuperäiselle: teillä on pitkä seurustelu takana, olette naimisissa ja lapsistakin olette puhuneet. Jos ei ole sen kummempia ongelmia (oma terveydentila tms.), niin pitäkää ihmeessä lapsi! Ei sitä tiedä millaisiin lapsettomuusongelmiin ihminen voikaan myöhemmin joutua...
Tarkoitan siis, että mieti siltä kannalta, että miehesi "uskaltaa" ilmaista sinulle epävarmat tunteensa. Eikö se kerro aika paljon positiivista teidän suhteenne tilasta? Sanoisin, että monen reaktio voisi olla samassa shokkitilanteessa epävarmuuden pitäminen sisällään ja sitten lähteminen karkuun, sekä lasta että naista.
Eikö kuitenkin myös miehesi ole oikeutettu tuntemaan epävarmuutta? Ettekä te eteenpäin pääsisi, jos ei niistä puhuttaisi. Sinä saatat toki nyt ajatella, että mies vain pyörtää mielensä sinun takiasi, mutta kyllä yhtä hyvin totuus voi olla se, että hänellä aidosti meni alun paniikkireaktio ohi.
Koska teillä kerran näyttää olevan keskusteluyhteys kohdallaan, niin puhukaa oikeasti.
Kuulosti siltä, että miehesi on ajatellut asiaa aiemminkin ja halunnut lasta. Nyt kun se onkin totta, mieleen tulee onko hänestä siihen, miten tulette toimeen, onko talous kunnossa, parisuhde jne. Tuloksena shokki ja täysin päinvastainen ajatus kun oli toiveissa. Anna aikaa ajatusten tasaantua.
Alkushokki voi tulla vaikka olisi toivonut lasta monta vuotta, jopa silloin kun se on pitkien lapsettomuushoitojen tulosta. Myös naisille! Mutta miehillä on usein ajtuksena että kaiken täytyy olla valmista silloin kun lapsi tulee, vaikka eihän maailma koskaan ole valmis. Toivotaan että pääsette shokin yli yhdessä.
Mieheni todellakin on halunnut lasta ainakin jollain tasolla jo pidemman aikaa. Ymmarran kylla etta shokki voi tulla asioiden tullessa todeksi, mutta erittain raskasta on yrittaa itse painia omien ajatusten ja pelkojenkin kanssa kun toinen ei pysty omalta shokiltaan tukemaan ja auttamaan. Raskasta on olla se alati ymmartava osapuoli, jolla viela on fyysisia muutoksia koettavana.
Mies on selittanyt jotenkin asiaa silla (tosin se ei ole mitenkaan kaunis selitys) etta ennen kuin menimme naimisiin, lapsi olisi ollut side meidan valilla ja varmistanut yhdessaolon jatkuvuutta. Nyt kun ollaan naimisissa, meilla on erilainen side ja kai shokin tayttamassa mielessa mies ei ymmarra milta minusta voikaan tuntua juuri nyt hanen kaytoksensa.
Taloudellisesti meilla on kaikki mallillaan. Miehella on erittain hyva tyo, tosin vaativa ja stressaavakin. Edellisesta avioliitosta oleva lapsukainen ja mina emme ole viela luoneet syvempaa yhteytta, joten se on ainakin epavarmuustekija. Mies ottaa isan roolin hyvin vakavasti, joten kai sen vuoksikin shokki on ihan ymmarrettava, mutta siita huolimatta suren sita, etten ole saanut viela nauttia ajatuksesta etta meille tulee lapsi.
miehesi taitaa olla aika omituinen,ensin haluaa lapsen,on jo itsellään 7v lapsi.olette olleet jo vuosia yhdessä ja haluaa sitten tappaa yhteisen lapsenne.
älä ihmeessä tee sitä virhettä,että annat omituisen miehesi painostaa sinut aikuisen naisen murhaamaan lapsenne.pidä lapsi,eroa miehestä jos hän ei kestä,että teillä on yhteinen lapsi!!
aikuiset naimisissa olevat ihmiset!kuinka edes tulee mieleen tollanen teinien teko??
Jokaisella lienee omat mielipiteensa outoudesta. Kai minakin ajattelin etta mies kayttaytyy kovin eri tavalla kuin odotin. En muuten ole koskaan sanonut etta mieheni yrittaisi painostaa minua aborttiin. Ero ei myoskaan ole edes kaynyt mielessa, tosin molemmat tiedostamme sen, etta eron riski olisi aika suuri jos tekisin abortin. Mita on eroaminen elamankumppanista? Kuinka joku voi ehdottaa sita noin keveasti? Totuus on kuitenkin se, etta minulle parisuhde on yksi perustuksista kaikelle muulle, lapsillekin. En lahtisi sita kovin helposti hajottamaan.
Kuinka naimisissa olevalle mieleen tulee "teinien" teko? Minun mielestani abortti ei ole teinien teko. Aborttiin voi paatya monenlaisin syin, monenikaisena, enka usko etta ratkaisu on koskaan helppo minkaan ikaiselle. Mina ajattelin murheissani hetken, etta ehka minun taytyy tehda se, koska olin niin onneton ja epatoivoinen koska ajattelin lasta ja sita, minkalaiseen suhteeseen tai maailmaan se tulee.
Juuri tämäntyyppisten tilanteiden yleisyyden takia pitäisi ehdottomasti ottaa lainsäädännöllisellä tasolla käyttöön järjestelmä, jossa lapsenteosta sovittaisiin aina etukäteen kirjallisesti. Ylimääräiset raskaudet keskeytettäisiin. Mieheltä menisi mahdollisuus leikitellä ja sitten jälkikäteen kääntää takkinsa ja nainen ei voisi enää petkuttaa miestä jättämällä ehkäisyn salaa pois.
täydellisesti sen syyn useimpiin abortteihin: ehkäisyn pettäminen. Vaikka lasta ei haluaisi ennalta suunniteltuna, on täysin mahdotonta ennustaa pitävästi miten tulee asiaan suhtautumaan jos vahinko on jo tapahtunut. Tässä puhuttaisiin pakkoaborteista...
***