En tosiaankaan tiedä kauanko jaksan tätä elämää. Päivästä toiseen yritän kulkea reippaana. Hymyilen kohteliaasti kanssa ihmisille, vaikka sisälläni itken jäisiä kyyneleitä.
Olen 23-vuotias. Kaiken pitäisi olla hyvin ja parhaiden menovuosien menossa. Näin ei kuitenkaan ole. Lähes joka ilta nukkumaan mennessä suren mennyttä päivää. Sen mukanaan tuomaa yksinäisyyden tunnetta, masennusta, paniikkikohtauksia, pelkoja joita kätken sisimpääni, surua, vääriä sanavalintoja. En osaa, enkä jaksa olla tarpeeksi viihdyttävä, jotta kukaan tahtoisi viettää aikaansa kanssani. Koulussa koin kovaa henkistä kiusaamista toisten tyttöjen taholta. Seisoin yksin jossain nurkassa, kun en enää uskaltanut hakeutua muiden seuraan, olinhan se omituinen, jonka kanssa kukaan ei halunnut olla. Nykyisinkään minulla ei ole montaa kaveria. Poikaystävää ei ole ollut ja alkaa tuntua, ettei koskaan tule olemaankaan. No, lähtisit hyvä ihminen baariin, joku kiroaa. En vain voi uskoa, että osaisin olla sielläkään tarpeeksi hyvännäköinen, viehättävä tai muuten hauska. Minut satunnaisesti näkevä ei varmaankaan tiedä millaisia ajatuksia haudon sisälläni. Luulen, että minusta saa täysin päinvastaisen kuvan. Niin hyvä näyttelijä minusta on vuosien kuluessa kasvanut.
Kärsin sisimmässäni hyvin paljon, ettei minulla ole ketään ihmistä, jonka kanssa voisin olla täysin omaitseni ilman mitään kuorutuksia. Olla joskus vaikka ihan hiljaa tuntematta siitä mitään syyllisyyttä. Epäilen myöskin olisiko minusta seurustelemaan, antamaan toiselle ihmiselle sitä mitä hän tarvitsee. Itken taas tänäkin iltana yksinäisyyttä, kun katson televisiosta rakastuneita pareja. Aamulla taas kellon herätys töihin, kotiin ja nukkumaan.
Olen 23-vuotias. Kaiken pitäisi olla hyvin ja parhaiden menovuosien menossa. Näin ei kuitenkaan ole. Lähes joka ilta nukkumaan mennessä suren mennyttä päivää. Sen mukanaan tuomaa yksinäisyyden tunnetta, masennusta, paniikkikohtauksia, pelkoja joita kätken sisimpääni, surua, vääriä sanavalintoja. En osaa, enkä jaksa olla tarpeeksi viihdyttävä, jotta kukaan tahtoisi viettää aikaansa kanssani. Koulussa koin kovaa henkistä kiusaamista toisten tyttöjen taholta. Seisoin yksin jossain nurkassa, kun en enää uskaltanut hakeutua muiden seuraan, olinhan se omituinen, jonka kanssa kukaan ei halunnut olla. Nykyisinkään minulla ei ole montaa kaveria. Poikaystävää ei ole ollut ja alkaa tuntua, ettei koskaan tule olemaankaan. No, lähtisit hyvä ihminen baariin, joku kiroaa. En vain voi uskoa, että osaisin olla sielläkään tarpeeksi hyvännäköinen, viehättävä tai muuten hauska. Minut satunnaisesti näkevä ei varmaankaan tiedä millaisia ajatuksia haudon sisälläni. Luulen, että minusta saa täysin päinvastaisen kuvan. Niin hyvä näyttelijä minusta on vuosien kuluessa kasvanut.
Kärsin sisimmässäni hyvin paljon, ettei minulla ole ketään ihmistä, jonka kanssa voisin olla täysin omaitseni ilman mitään kuorutuksia. Olla joskus vaikka ihan hiljaa tuntematta siitä mitään syyllisyyttä. Epäilen myöskin olisiko minusta seurustelemaan, antamaan toiselle ihmiselle sitä mitä hän tarvitsee. Itken taas tänäkin iltana yksinäisyyttä, kun katson televisiosta rakastuneita pareja. Aamulla taas kellon herätys töihin, kotiin ja nukkumaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kuluu aika piikanakin.
Haluatko vaihtaa ajatuksia mesessä?
tilanne mullakin. kukaan ei välitä. musta luullaan heti jotai aivan muuta kui oikeesti olen. muain syrjittiin ja kiusattiin koulussa sen tuloksen kärsin siitä vieläkin. koko ajan luulen olevani inhottu ja vihattu, en usko jos joku sanoo must jotai hyvää uskon automaattisesti vaa sen pahan. aina voidaan kommentoida sanoja, aina sanani ovat vääriä, aina löytyy jotai uutta arvosteltavaa vaik olen itseenni ihan tyytyväinen. kärsin ysinäisyydest vieläkin vaik toisaalta viihdyn yksin ja haluun olla yksin. mua luullaan helposti helpoks, vaik en sitä oikeesti ole, monet muijat taas ovat kateellisia pahan puhujia. yksin en voi mennä esim. kahvilaan jossa on paljon nuoria, tunnustan pelkään olla nuorten seurassa, pelkään etä ne nauraa mulle en osaa olla niitten seurassa rennosti. mulla ei oo viel ollenkaan ollut nuoruutta. joko kiusattuna tai yksin. nyt vaihteeks yksin. kukaan ei välitä nyt olla mun tukena kun sitä just eniten tartten. mua vaa syytellään ku olen yksin, ja ollut kiusattuna. mä aian joudun pyytämään puhelinnumeroa, ja yhteydenotto jää muhun. ketää ei kiinnosta mun olemassa olo oikeasti! Pääsis jo tästä helvetistä. olis varmaan vaa parempi jos tapan itseni huomaiskohan ne mut sitten?!
Koulukiusaaminen jättää ikävät jäljet, niin ikävät, että elämä tuntuu helvetiltä aina vaan. Itseään ei tunne miksikään, ellei sitten arvottomaksi. Miksi se ei lopu, vaikka siitä on jo vuosia aikaa?
Itseä pitää arvostaa. Mitä vähemmän itseä arvostaa sitä vaikeampaa eläminen on.
Ystävyyteen kuuluu toisen arvostaminen juuri sellaisena kuin toinen on. Sokerikuorrutuksia ja teeskentelyä ei tarvita. Tunteita on helppo kätkeä vuosien kuluessa siinä tulee yhä taitavammaksi, mutta jossain vaiheessa näytteleminen käy raskaaksi ja silloin tuntuu ettei jaksaisi. Kyllä tunteitaan voi näyttää ja mielipiteitään saa tuoda julki.
Haluan vain sanoa tällä kirjoituksellani, että aina ei kannata jäädä miettimään niitä asioita missä on huono vaan pitäisi uskaltaa elää omana itsenä.
Ehkä suomalainen yhteikunta kasvattaa meistä työntekijöitä, mutta sosiaalisesti taidottomia onnettomia murehtijoita.
Haluatko mailata, mesettää? Olis yksinäinen poika kyselemässä.
Ihan kuin meitsi puhuis. Olen eamanikäinen tyttönen mäkin, ei seurustelua, ei ystäviä! Lisäksi sairastelen nykyään paljon:( Onpa "kiva" taas olla kotona netissä, joopajoo...
Ei kannata tuhlata paljoa aikaa nettiin.
Kokeilin, ei helpottanut vaan ahdisti entistä enemmän. Nykyisin käytän nettiä vain vähän. Monina päivinä viikossa en lainkaan tai vain luen pikaisesti uutiset. Jos olen saanut kunnon pöpön ja olen miltei sänkypotilas, käytän enemmän. Ei jaksa maata sängyn pohjalla eikä pysty keskittymään kirjojen lueskeluun.
Minäkin itken iltaisin, joskus tuntuu oikein pahalta ajatella asioita, varsinkin menneitä. Toisaalta minusta se on kuitenkin varsin inhimillistä itkeä kaikki murheet pois mielestä. Minulle se on usein tapa käsitellä tapahtuneita, kun elämä on tällasta säälittävää paskaa. Ei ainakaan pää sekoa.
Kyllä omalla kohdallani seurustelukumppanin puutteen vielä menettelee, mutta tämä yksinäisyys on myrkkyä ,penteles. Yksinäisyyden piilottaminen on minulle aika helppoa, eihän sitä kukaan voi arvata. Kysymys kuuluukin haluaako sen piilottaa... Miksi pitäisi? Ei näitä asioita kannattaisi hävetä, minäkin olen yksin.
Kaikenlisäksi en ymmärrä tätä pariutumiskulttuuria mikä meillä on täällä Suomen maassa. Vaihtoehtoina on baari, nettitreffi, tanssit :) sekä kuntosali :D. Ei ihme, että meillä on sinkkuja/yksinäisiä maa täynnä, penteles. No joo, ehkä tuo on vähän karusti sanottu, mutta jotain siinäkin minusta on.
Tärkeintä on ettei vaivu masennukseen, siitä suosta on vaikeeta nousta. Hyvä asenne olisi varmaan myös eduksi näissä hommissa, jos meinaa ystäviä saada, mielestäni. Yritystä, niin minä ainakin aion tehdä!
Sama tilanne.
Olen ollut jo niin kauan yksin,että tuntuu ettei vaan kestä enää. Toisaalta tätä kaikkee kohtaan on tullu tietyllä tavalla "turta olo",vaikka kyllä se silti toisinaan sattuu ihan hirveesti ku on näin yksin. Tuntuu,että elämä valuu vaan ohi..
enkä haluaisi elää tällä tavalla.
Nyt mulla on sitten masennuksin puhjennut ja luulen että suurin syy siihe on just tää hirvee yksinäisyys. Ääh.. en tiedä voiko täältä koskaan nousta. Yrittänyt olen,mutta aina jäänyt kuitenkin yksin. En vain osaa elää tässä maailmassa.
Haluaisin nii kovasti ystävän,voimat jotenki vaa nii loppu että vaikee tässä tilassa tutustua. Huoh.
Paljon haleja kaikille teille
täälläki ystäviä vailla oleva henkilö yksin on taas vähän aikaa... muksu mummilassa viikolopun ja vähän hiihtolomaaki viettää tarhasta ja puoliso kaverinsa kanssa jotain vekslaamassa, itse koneella tosi tylsistyneenä kun minulla ei niitä kavereit liikaa oo jotta niiden kaa harrastaa jotain pääsisi.
Mulle ainakin voi laittaa mailia mikäli yksinäisyys vaivaa. Olen 22-vuotias mies Helsingistä, jolle ei myöskään seura olisi pahitteeksi. Maili: [email protected]
Jos hankkisit lemmikkieläimen...esim. koiran?
Koirien taluttajathan usein törmäävät lenkkipolulla toisiin koirien taluttajiin...?
Sitä paitsi koirasta olisi seuraa jo sinällään.
Mistäpäin Suomea teitä ihmisiä sitten löytää? Musta tuntuu, että mulla olisi jo iso kasa kavereita, jos porukka sattuisi asumaan tällä suunnalla ja jos te ihmiset täällä OIKEASTI haluaisitte niitä kavereita. Haluaisitte oikeasti tutustua johonkuhun. Se sähköpostiosoitteen antaminen auttaisi paljon. Onko sulla sellaista? Jostainhan sitä on aloitettava.
olen itse ollut samassa jamassa ja oi kuule monta monta kertaa, taustani ovat hyvin traumaattiset, en niist täällä puhu yksityiskohtaisesti, mutta voin sanoa tuo tunne todella raivostuttava, itselläni tulee avopuolison kanssa maaliskuussa 2 vuotta täyteen,olen melko onnellinen, mutta aristelen häntäkin vielä jonkin verran, hänelle on vaikea puhua pahasta olosta kun hän kääntää sen aina vitsiksi tai toinen ei kuuntele ollenkaan ku yritän hänen kaa vakavasti puhua ja siksi usein vieläkin on iltoja kun olen saanut muksun nukkumaan ja itse menen sänkyyn niin kyllä rupee itkettämään vaikka kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin ja eikä puolisokaan ole pelottava... en vain oikein tidä mikä siihen voisi auttaa... itselläni oli ennen yksi läheinen kaveri ja sekin puukotti selkään että se luottaminenkin ihmisiin vaik kyseessä olisi läheinenkin niin on mun kokemuksilla todella vaikeaa. mut se mitä kohtalotoverina neuvon niin kun kohtaat itsellesi kivan vieraan imisen kaveriksi, joka tulee vastaan ja rupee juttelemaan älä takerru kerralla häneen vaikka se olisi ensimmäinen ihanin ystävä jonka kohtaat, koska itse aluksi hain luottamusta niin ja sitten petyin aina vaan uudelleen ja taas ei kavereita. tutustu pikkuhiljaa, niin et pety pahasti jos se kääntää kelkkansa...
kuulostaa niin tutulta. Vaikka itse olen vasta 14. Elämässäni on tapahtunut niin paljon hirveitä asioita ja nykyään miltein pelkään ihmisiä. Itken myös itseni uneen iltaisin ja olen alkanut jopa viiltelemään. Joitakin suhteita olen kokeillut ja monesti suhde on kaatunut siihen että poika haluaa seksiä ja muuttuu ihan liian ahdistelevaksi. Moni varmaan ajattelee että olen vielä niin nuori. Vaikka vuosiltani olen, ei se tarkoita että olisin myös ajatuksiltani. Kaikki kokemani on kasvattanut minut aikuiseksi. tiedän miltä sinusta tuntuu. Se on niin surullista. Hyvin vointia sinulle, pärjäile! kyllä se rakkaus vielä jonkun nurkan takana on.