Lortsulle

Sain sinulta joskus kauan sitten jonkun rohkaisevan ja oikeaksikin myöhemmin todetun vastauksen, eli jaksaisitko tähän vastata...

Eli olen nainen, vm-64, kaksi lasta ja parisuhde (2 vuotta kestänyt). Tähän saakka koko suhde on ollut noususuhdannetta pienien kriisien ja parisuhdekeskustelujen kautta, nyt minulla on ollut oma kriisini parisuhteen vuoksi muutaman viikon (vain minulla, ei miehellä).

Olen odottanut, että kriisi on ohimenevä, mutta ei; mietin yhteistä tulevaisuutta (asumista saman katon katon alla jne.) Mutta mies sanoo, että ei pysty tällä hetkellä näkemään meitä kaikkia (me hänen ja minun lapset)yhdessä. Olen kriisissä, koska koen , että hän ei ole tosissaan jo näinkin pitkän seurustelun jälkeen... Eli luovutanko vai yritänkö kasvaa aikuiseksi tässä suhteessa.. Hyvän miehen luovutan, jos luovutan, mutta onko kärsivällisyyteni ajanhukkaa....

Kiitos vastauksestasi.

ps. tämän miehen odottamiseen, sain sinun näkemisesi kautta aikoinani rohkaisua. Mitä näet nyt meille?
4113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hassua kysyin tuossa vähän alempana Lortsulta ja laitoin vastauksen just samaan aikaan kun sinä kysyit tämän oman kysymyksen eli ei Lortsu meitä voi samaksi luulla vaikka meidän tilanteet on ihan samat. Olen 42v. ja kaksi lasta ja miessuhde kestänyt puoli vuotta ja toivoisin jo pääseväni saman katon alle ja takapakkia tuli ja näin vain jatketaan, mutta aika voi saada ihmeitä aikaan....itse uskon näin ja kaikki ennustajat on mulle näin sanonut, pitää vain odottaa.....hänen tilanne on vielä mutkikas ja selvittämättömiä asioita. Miesystäväni ihmetteli miksi meidän naisten pitää aina haluta yhteen asumaan?

Äänestä
  • Juu, eri tyyppejä ollaan. Ja samat tilanteet. Mikähän niillä meidän miehillä on? Itsellä tulee tunne, että onko oma miesystävä sittenkään tosissaan, vaikka eihän sitä saisi epäillä.... En nyt haluaisi luovuttaakaan, kun muuten olen niin hyvän tyypin tavannut. Minkä sille tekee että jää mietityttämään....
    Me ollaan nyt tunnettu hänen kanssaan kaksi vuotta, joten sulla on vielä vähän aikaa samaan. Minä en taida tähän vastauta saada muilta kuin sulta...

    Äänestä

  • molemmilla... kirjoitti:

    Juu, eri tyyppejä ollaan. Ja samat tilanteet. Mikähän niillä meidän miehillä on? Itsellä tulee tunne, että onko oma miesystävä sittenkään tosissaan, vaikka eihän sitä saisi epäillä.... En nyt haluaisi luovuttaakaan, kun muuten olen niin hyvän tyypin tavannut. Minkä sille tekee että jää mietityttämään....
    Me ollaan nyt tunnettu hänen kanssaan kaksi vuotta, joten sulla on vielä vähän aikaa samaan. Minä en taida tähän vastauta saada muilta kuin sulta...

    ...mitään muuta vastausta näitten miesten arvoituksiin muutakun että mun on rapu ja eka sellainen ja todella hidas....ja niistähän kyllä sanotaan että voivat elää monessa suhteessa yhtäaikaa....hänellä jo aikuisia lapsia ja mulla vielä aika pieniä, tämä meillä jäytää. Suhtautuu kyllä aivan ihanasti mun lapsiin ja ollaan ihan lääpällään kaikki.

    Äänestä

  • tiedä.... kirjoitti:

    Uskon, että sun tilanteessa kannattaa vaan ottaa rauhalllisesti ja nauttia niistä yhteisistä hetkistä joita tiellä on. Joskus miehet säikähtää, jos niitä painostaa, joten älä sinä tee sitä virhettä. Uskon, että hän on ihan tosissaan liikkeellä ja puoli vuotta yhdessä on kuitenkin tosi lyhyt aika.

    Lortsua siksi patistelin, kun se näki joskus taannoin minulle tässä asiassa ihan positiivisia merkkejä. Nyt vaan ei ole kuulunut mitään, joten taidanpa antaa olla. Pitkästä aikaa eksyin tälle palstalle. Mutta onnea teille! Älä hätiköi.

    terkuin kohtalotoverisi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vanha kysyjä kirjoitti:

Sain sinulta joskus kauan sitten jonkun rohkaisevan ja oikeaksikin myöhemmin todetun vastauksen, eli jaksaisitko tähän vastata...

Eli olen nainen, vm-64, kaksi lasta ja parisuhde (2 vuotta kestänyt). Tähän saakka koko suhde on ollut noususuhdannetta pienien kriisien ja parisuhdekeskustelujen kautta, nyt minulla on ollut oma kriisini parisuhteen vuoksi muutaman viikon (vain minulla, ei miehellä).

Olen odottanut, että kriisi on ohimenevä, mutta ei; mietin yhteistä tulevaisuutta (asumista saman katon katon alla jne.) Mutta mies sanoo, että ei pysty tällä hetkellä näkemään meitä kaikkia (me hänen ja minun lapset)yhdessä. Olen kriisissä, koska koen , että hän ei ole tosissaan jo näinkin pitkän seurustelun jälkeen... Eli luovutanko vai yritänkö kasvaa aikuiseksi tässä suhteessa.. Hyvän miehen luovutan, jos luovutan, mutta onko kärsivällisyyteni ajanhukkaa....

Kiitos vastauksestasi.

ps. tämän miehen odottamiseen, sain sinun näkemisesi kautta aikoinani rohkaisua. Mitä näet nyt meille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu