Tuulipuku

Tuulipuku, tämä sauvakävelyä harrastava ihmisrotu joka on paitsi ahdaskatseinen, myös erittäin kykenemätön näkemään todellisen maailman menon, on onneksi kovaa vauhtia kuolemassa sukupuuttoon. Tuulipuvun kulminaatiopiste sijoittuu vuoteen 2000, jolloin tämän lajin edustaja, harmaan tuulipuku-massan valitsemana jopa pääsi maamme presidentiksi. Uusi aika on kuitenkin koittanut. Rotu on hitaasti mutta varmasti tulossa loppuunsa ja tämä tapahtunee arviolta vuoden 2040 mennessä, jolloin viimeiset rodun edustajat siunataan haudan lepoon.

Tuulipuvun vapaa ajan harrastuksiin kuuluu mm. erilaisten kotimaisten TV sarjojen ja asiaohjelmien seuraamista. Kotikatu, Karpolla on asiaa, A-studio ja Poliisi-Tv muutamia mainitakseni, unohtamatta harrastuksia kuten ensiksi mainittu sauvakävely, tikanheitto sekä mahdollisia Tuppervaare kutsuja. Viikon kohokohta sijoittuu kuitenkin lauantailtaan jolloin viikon Lottorivi tarkistetaan ja viinapullo korkataan. Sunnuntaina sitten herätään putkasta nyrkit ruvella ilmaan muistikuvia edellisillan tapahtumista.

Lomamatkoillaan Tauno- ja Tarja Tavis yleensä suuntaa ”eksoottisiin” kohteisiin kuten Las Palmas tai Playa de las Americas. Myös Tallinnan reissut ovat hyvin yleisiä ”tuulisten” keskuudessa. Silloin on oiva tilaisuus saada baarikaappi täyteen ladattua hienoilla juomilla kuten Viru valge tai Saarenmaa, ja niitäkin sitten menee vuodessa melkoinen määrä. Tämä koituukin monen Taunon ja Tarjan kohtaloksi, tuulipuvun yksi yleisimpiä kuolinsyitä kun on viina tai viinasta johtuva sairaus.

Useilla tämä viina harrastus meneekin niin pitkälle että perustetaan oikein viinakerhoja, niin sanottuja ryyppyporukoita joissa erimielisyydet ratkaistaan keskustelemisen sijaan puukolla. Se onkin osoittanut varsin tehokkaaksi menetelmäksi. Toinen alkoholisti-saasta päätyy hautaan ja toinen linnaan.

Huumeisiin, lähinnä kannabikseen nämä yksilöt eivät missään nimessä koske. Kannabis kun saa ihmismielen aivan pois tolaltaan, näin on koulussa opeteltu ja medioissa vuosikaudet toitotettu. Iltapäivälehtiä tuulipuku lukee ja uskoo kuin raamattua, koska kaikki on totta mitä mustalla valkoisella on painettu, paisi kannabista koskevat tutkimukset. Kertoohan se jo miten vaarallisesta aineesta on kysymys, kun pari kilon kannabiserän hallussapidosta saa enemmän vankeutta kuin taposta, vai mitä tuulipuvut?

Sanonta ”joukossa tyhmyys tiivistyy” onkin tuulipukujen kehittämä käsite, hyvänä esimerkkinä suomen eduskunta. Eduskunta joka ei vieläkään ymmärrä että kansalle on annettava liuotinmyrkky viinalle terveellisempi vaihtoehto, nimittäin kannabis. Joten hyvät toverit, äänestäkää eduskuntavaaleissa ja vaikuttakaa siihen kuka tätä Suomi-laivaa tulevaisuudessa ohjaa ja mihin suuntaan. Koska tällä hetkellä suuntana on ainakin päihdepolitiikan suhteen, PÄIN HELVETTIÄ!!
12707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

taakse,jointtisätkien sekaan." Joten hyvät toverit, äänestäkää eduskuntavaaleissa ja vaikuttakaa siihen kuka tätä Suomi-laivaa tulevaisuudessa ohjaa ja mihin suuntaan."mutta ketä mä äänestäisin?sanokaa!laittakaa kannabisyhdistyksen sivulle lista,hesariakin pystyn lukemaan joskus,laittakaa siihen lista ganjaehdokkaista,tehkää näin,oli hyvä kirjoitus hyvä seppo,poltan heti oman tuulitakkini,enkä käytä enää ikinä,siis tuulitakkia

Äänestä
  • että tiedetään äänestää oikein!!

    Äänestä

  • sopiva ehdokas/ehdokkaat kirjoitti:

    että tiedetään äänestää oikein!!

    Savuapina, mitä jos yritättäisit ymmärtää miten eduskuntavaaleissa äänestetään niin huomaat ehdotukseesi sisätyvän typeryyden.

    Savuapina kun äänestää niin harakoille menee sekin ääni. Hahhahhahhahhah.

    Äänestä

  • äänestää kirjoitti:

    Savuapina, mitä jos yritättäisit ymmärtää miten eduskuntavaaleissa äänestetään niin huomaat ehdotukseesi sisätyvän typeryyden.

    Savuapina kun äänestää niin harakoille menee sekin ääni. Hahhahhahhahhah.

    Kännisen juopon vittuuntunutta puhetta. Noh, kyllähän sen ymmärtää......

    Äänestä

Kannatan kannabiksen laillistamista, mutta ei tälläinen, hyvin tyypillinen "olen parempi kuin ns tavallinen, käytän kannabista" naiivi vastakkainasettelu johda mihinkään. Provosointi on huono keino saada tälläisiä asioita eteenpäin. Faktoja kaivataan, en kansan syvien rivien arvostelemista tavalla, joka nostaa useimman selkäkarvat pystyyn tai vahvistaa heidän asennettaan kannabista kohtaa.

Sitäpaitsi oletko sinä kirjoittaja "parempi" kuin TaunoTavis? Jos niin, kerrotko millä tavalla?

Äänestä
  • Tuulimyllyjä(pukuja) vastaan taistelu on turhaa!

    Ei vuosien varrella syöpyneet asenteet mihinkään muutu. On jopa psykologinen tosiasia, että vanhemmiten ihmisen mieli menettää joustavuuttaan.

    Voi vai odottaa milloin tulee hetki, jolloin päättäjäelimistössä tarpeeksi suuri osa ihmisistä pystyy ajattelemaan avarakatseisemmin (eli milloin tarpeeksi suuri osa vanhoista parroista on lähtenyt eläkkeelle).

    Äänestä

  • En ole koskaan väittänyt olevani muita parempi, voin jopa myöntää että minulla on muutamia tuulipuku piirteitä. Katson salattuja elämiä, lottoan, käyn lenkillä, tosin en tuulipuvussa. Olen jopa ostanut Viru valgea Tallinasta. Kirjoitukseni on karrikoitu kuvaus suomalaisuudesta ja siitä mitä se erittäin yleistettynä käsittää. Tiedän, sarkasmi on vaarallinen laji, ja sinä et näköjään ymmärtänyt sitä.

    Kirjoitukseni nuuskasta on sekin sarkasmia. Liioiteltu tarina ennakkoluuloista ja suoranainen pila huumevalistuksen kustannuksella ja niitä kohtaan jotka yrittivät minua nuoruudessani valistaa. Älkää nyt hyvät ihmiset, ottakaa itseenne jos tunnistatte omaa käytöstänne kirjoituksistani. Meissä kaikissa asuu pieni ennakkoluuloinen tuulipuku.

    Äänestä

Voi Seppo Sepon-sepon-sepon-seppo, Kohtalon Lapsi!

Viestistäsi saa helposti sellaisen käsityksen, ettet suuremmin pidä tuulipuvuista, Tauno ja Tarja Taviksista, että peräti inhoat heitä.

Mahtaa olla vaikea lähteä aamulla töihin, Seppo? Yhdessä aiemmassa viestissäsi kerroit näet myyväsi talopaketteja. Taviksethan niitä ostavat, tuulipuvut, sauvakävelijät, Kotikadun katselijat. Vai varmistatko ennen myyntitapahtuman alkua, että asiakas on varmasti kannabis-narkkari -kolleegasi? Vaikea on tilanteesi. Joudut hammasta purren puurtamaan duunia, palvelemaan tuulipukuja.

Mutta se on Sinulle ihan oikein Seppo. Vai mitä Seppo?

Äänestä
  • Minä poltan hamppua ja olen silti ostanut talon.

    Äänestä

Hyvää asiaa ajat. Mutta hieman ehkä väärin keinoin. Provosointi vie asialtasi pohjaa.

Tauno Tavis ja Tarja Tuulipuku pysyvät entistä vankemmin tuulipukina, kun heitä solvataan. He katsovat muualle, korkkaavat viinapullon jolla huuhtelevat aiheutetun pahan mielen pois.

Koetetaankos asiakaslaheisempää markkinointia. Kauppaopistossa sitä muistaakseni opetetaan.
Pitää saada asiakas puolellellemme, ei vastaan.

Joten, pistä Asiakas, eli tässä tapauksessa Tarja Tuulipuku sanomaan kyllä, kyllä, kyllä.

Eli markkinoinnin rautalangaesimerkki :
kysytään häneltä onko viina hyvää.
Hän vastaa: "kyllä on", hymy korvissa.

Kysytään tuleeko siitä paha krapula:
hän vastaa: "kyllä tulee",mieli maassa.

Kysytään kannattaisiko juoda vähemmän:
hän vastaa: "kyllä varmaan mutkun mutkun" tuijottaa kengän kärkiään.
Kysytään, entäs jos kaupasta saisi tilalle jotain, minkä kanssa viihtyisi yhtä hyvin, muttei tule krapulaa, eikä tappelua ja riitelyä Tauno Taviksen kanssa:
Hän vastaa: kyllä joo, mutta mitä, maitoako?, ja hymähtelee.
Vastataan: niin tai jotain kuitenkin päihdettä, muttei mitään niin pahaa aiheuttavaa kuin viina, miedompaa ja terveellisempää.
Kysytään mitä mieltä olisit semmosesta.
Hän vastaa: tietenkin kyllä se kävisi, jos sellasta olisi, mutta eihän sellaista ole.
Vastataan: Niin, mutta sellainen on olemassa ja tulossa , kunhan aika on kypsä ja ihmiset siihen valmiita.
Kun hän kysyy mikä se on niin: sanotaan vain, että otapa itse selvää.

Ei kannata paljastaa, että kannabis, lopuksi, koska silloin koko markkinointityö menee hukkaan.
Ja Tarja pakenee, kiljuen "apua apua huumehörhö". Tauno Tavis syöksyy paikalle ja vetää sua turpaan. Poliisi heittää sinut putkaan, vie DNA testiin ja huumeseulaan, ronkkii persereikäsi, jos sieltä löytyisi huumeita etc.... Tauno Tavis Ja Tarja Tuulipuku menevät lähiöpubiin huuhtemään huumehörhöilyt mielestään. Naureskelevat sitten kännissä tapahtuneelle. Riitelevät sen päätteeksi. Tauno pokaa baarihoron kännissä. Tarja suttuu hakee avioeroa. Tauno pieksää krapulassa Tarjan, ajaa horon ja lapset hankeen, näkemästä moista pahuutta etc... Poliisi saapuu paikalle. hymähtää, kaikkihan on nyt okei, kukaan ei ole enää humalassa. Kysyy vakavana, mitäs noi kukkaruukut tossa tyhjillään tekevät, ettekai huumeita aio kasvattaa. Tarja vastaa: eikun pelarkoonioita meinasin laittaa, mutta tullut liikaa juopoteltua joten on jäänyt tekemättä. No poliisi hajottaa kämpän etsiessään huumekasveja. Tarja ja Tauno toteaa yhteen ääneen, sulassa sovussa, on se hyvä ettei huumeitä kasvateta kuitenkaan. Poliisi on oikeassa, myydään nuo kukkaruukut ja ostetaan viinaa lisää, niin ei tule väärinkäsityksiä poliisille enää.)


Vaan jättäkäämme Tarjan pohtimaan, mikähän se on mitähän tuo tarkoitti etc.... Hän pohtii ja ajattelee. Tutkii ja etsii, törmää moniin asioihin ja lopulta löytää oikean vastauksen. Kun ihminen ajattelee kyseenalaistaa ja itse oivaltaa, niin tie on paremmin päämääriin auki.

Mikäli koetetaan syöttää jotain totuutta siitä paasaamalla ihmiset menevät vain lukkoon.
Tämän asian (kannabiksen vapauttaminen) eteneminen on hidas prosessi. ei ihmisten asenteet ja mielipiteet hetkessä muutu.

Äänestä
  • tarinaan. Kukkaruukut kirparille myyntiin.

    Äänestä

  • Perus Suomalaista känniördäämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeppoH kirjoitti:

Tuulipuku, tämä sauvakävelyä harrastava ihmisrotu joka on paitsi ahdaskatseinen, myös erittäin kykenemätön näkemään todellisen maailman menon, on onneksi kovaa vauhtia kuolemassa sukupuuttoon. Tuulipuvun kulminaatiopiste sijoittuu vuoteen 2000, jolloin tämän lajin edustaja, harmaan tuulipuku-massan valitsemana jopa pääsi maamme presidentiksi. Uusi aika on kuitenkin koittanut. Rotu on hitaasti mutta varmasti tulossa loppuunsa ja tämä tapahtunee arviolta vuoden 2040 mennessä, jolloin viimeiset rodun edustajat siunataan haudan lepoon.

Tuulipuvun vapaa ajan harrastuksiin kuuluu mm. erilaisten kotimaisten TV sarjojen ja asiaohjelmien seuraamista. Kotikatu, Karpolla on asiaa, A-studio ja Poliisi-Tv muutamia mainitakseni, unohtamatta harrastuksia kuten ensiksi mainittu sauvakävely, tikanheitto sekä mahdollisia Tuppervaare kutsuja. Viikon kohokohta sijoittuu kuitenkin lauantailtaan jolloin viikon Lottorivi tarkistetaan ja viinapullo korkataan. Sunnuntaina sitten herätään putkasta nyrkit ruvella ilmaan muistikuvia edellisillan tapahtumista.

Lomamatkoillaan Tauno- ja Tarja Tavis yleensä suuntaa ”eksoottisiin” kohteisiin kuten Las Palmas tai Playa de las Americas. Myös Tallinnan reissut ovat hyvin yleisiä ”tuulisten” keskuudessa. Silloin on oiva tilaisuus saada baarikaappi täyteen ladattua hienoilla juomilla kuten Viru valge tai Saarenmaa, ja niitäkin sitten menee vuodessa melkoinen määrä. Tämä koituukin monen Taunon ja Tarjan kohtaloksi, tuulipuvun yksi yleisimpiä kuolinsyitä kun on viina tai viinasta johtuva sairaus.

Useilla tämä viina harrastus meneekin niin pitkälle että perustetaan oikein viinakerhoja, niin sanottuja ryyppyporukoita joissa erimielisyydet ratkaistaan keskustelemisen sijaan puukolla. Se onkin osoittanut varsin tehokkaaksi menetelmäksi. Toinen alkoholisti-saasta päätyy hautaan ja toinen linnaan.

Huumeisiin, lähinnä kannabikseen nämä yksilöt eivät missään nimessä koske. Kannabis kun saa ihmismielen aivan pois tolaltaan, näin on koulussa opeteltu ja medioissa vuosikaudet toitotettu. Iltapäivälehtiä tuulipuku lukee ja uskoo kuin raamattua, koska kaikki on totta mitä mustalla valkoisella on painettu, paisi kannabista koskevat tutkimukset. Kertoohan se jo miten vaarallisesta aineesta on kysymys, kun pari kilon kannabiserän hallussapidosta saa enemmän vankeutta kuin taposta, vai mitä tuulipuvut?

Sanonta ”joukossa tyhmyys tiivistyy” onkin tuulipukujen kehittämä käsite, hyvänä esimerkkinä suomen eduskunta. Eduskunta joka ei vieläkään ymmärrä että kansalle on annettava liuotinmyrkky viinalle terveellisempi vaihtoehto, nimittäin kannabis. Joten hyvät toverit, äänestäkää eduskuntavaaleissa ja vaikuttakaa siihen kuka tätä Suomi-laivaa tulevaisuudessa ohjaa ja mihin suuntaan. Koska tällä hetkellä suuntana on ainakin päihdepolitiikan suhteen, PÄIN HELVETTIÄ!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu