Olen sairastanut bulimiaa (osittain myös BEDiä) viimeisen 6 vuoden ajan. Tähän aikaan on mahtunut ahmimista ja oksentelua, pelkkää ahmimista sekä myös anoreksian tapaista käytöstä...elikkä oikeestaan kaikenlaista syömishäiriöö/niiden sekoitusta. Olen reilusti ylipainoinen tällä hetkellä, ylipainoa on n. 15kg, bmi on 30.
Kaikki lähti tarpeesta laihtua. Olen laihtunut tämän kuuden vuoden aikana yhteensä n.50kg, mutta lihonnut vastaavasti saman verran vähintään. Laihtuminen ja lihoaminen tapahtuu n.0-20kg kerrallaan. Kahdesti olen laihduttanut lyhyessä ajassa n.20kg syömällä vähän, ahmimalla ja oksentamalla kaiken vähäisenkin mitä olen syönyt. Päivän ruokarytmini saattoi mennä seuraavasti: päivällä iso annos kouluruokaa (en oksentanut), illalla hillitön määrä esim. pakastemansikoita ja niiden oksentaminen. Tämä siis laihtumiskierteessä.
Lihoamiskierteessä, jossa tällä hetkellä olen syön ihan mitä vaan, miten paljo vaan -joskus oksennan, joskus en. Aamulla voin syödä neljä leipää, 2 jugurttia ja jotain juomaa, päivän ajan syön mitä sattuu ja miten sattuu esim. ahmin hedelmiä, karkkeja tms. saatan ahmia myös leipiä tai ihan tavallista ruokaa.
KOKO AJAN AJATTELEN RUOKAA, MITÄ SÖISIN SEURAAVAKSI, KÄVISINKÖ OSTAMASSA JOTAIN HYVÄÄ jne... Sitten taas vastaavasti toisen puolen ajasta mietin: koska lopetan syömisen, miksi syön, miksi ajattelen ruokaa...Tuijotan itseäni peilistä ja kauhistelen olemustani...Juon vatsan täyteen vettä, hypin jonkun aikaa jotta vesi sekoittuisi kaikkeen siihen pa***aan vatsassani, menen vessan, työnnän sormet kurkkuun ja annan kaiken tulla ulos veden voimalla -Parempi olo hetken! Toisinaan taas itken...en osaa lopettaa tätä...
Mistä lähden hakemaan apua, en jaksa nimittäin enää...? Minkälaista apua tähän sairauteen annetaan? Onko siitä oikeasti apua? Onko joku saanut avun kun on sitä lähtenyt hakemaan?
Kaikki lähti tarpeesta laihtua. Olen laihtunut tämän kuuden vuoden aikana yhteensä n.50kg, mutta lihonnut vastaavasti saman verran vähintään. Laihtuminen ja lihoaminen tapahtuu n.0-20kg kerrallaan. Kahdesti olen laihduttanut lyhyessä ajassa n.20kg syömällä vähän, ahmimalla ja oksentamalla kaiken vähäisenkin mitä olen syönyt. Päivän ruokarytmini saattoi mennä seuraavasti: päivällä iso annos kouluruokaa (en oksentanut), illalla hillitön määrä esim. pakastemansikoita ja niiden oksentaminen. Tämä siis laihtumiskierteessä.
Lihoamiskierteessä, jossa tällä hetkellä olen syön ihan mitä vaan, miten paljo vaan -joskus oksennan, joskus en. Aamulla voin syödä neljä leipää, 2 jugurttia ja jotain juomaa, päivän ajan syön mitä sattuu ja miten sattuu esim. ahmin hedelmiä, karkkeja tms. saatan ahmia myös leipiä tai ihan tavallista ruokaa.
KOKO AJAN AJATTELEN RUOKAA, MITÄ SÖISIN SEURAAVAKSI, KÄVISINKÖ OSTAMASSA JOTAIN HYVÄÄ jne... Sitten taas vastaavasti toisen puolen ajasta mietin: koska lopetan syömisen, miksi syön, miksi ajattelen ruokaa...Tuijotan itseäni peilistä ja kauhistelen olemustani...Juon vatsan täyteen vettä, hypin jonkun aikaa jotta vesi sekoittuisi kaikkeen siihen pa***aan vatsassani, menen vessan, työnnän sormet kurkkuun ja annan kaiken tulla ulos veden voimalla -Parempi olo hetken! Toisinaan taas itken...en osaa lopettaa tätä...
Mistä lähden hakemaan apua, en jaksa nimittäin enää...? Minkälaista apua tähän sairauteen annetaan? Onko siitä oikeasti apua? Onko joku saanut avun kun on sitä lähtenyt hakemaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikki lähtee vaan susta itestä!
Eihän kukaan muu sitä ruokaa sinne suuhun laita kuin SINÄ!
Itekkin olin joskus lähes samassa tilassa,mut sit
aloin syömään päivässä 3h välein,vältän valkoista viljaa ja sokeria.
Hanki muuta tekemistä kuin syöminen!
Ajattele valoisemmin.
Toi itsesäälissä rypeminen ei auta!
Ota eka askel eteenpäin ja RYHDISTÄYDY!
siitä se lähtee.
Tuostapa viestistä ei mulle juurikaan apua ollut. Vaikea hankkia muuta tekemistä koska olen päivät kotona vauvani kanssa, jääkaappi on aina lähellä. Sosiaalinen elämä on vähentynyt, tai oikeestaan kokonaan kuihtunut lapseni syntymän jäljiltä.
Niin ja välillä kyllä oikeesti tuntuu että se on joku muu joka sitä ruokaa suuhuni sulloo. Piilotettelen jopa itseltäni joskus karkkipapereita ja varsinkin mieheltäni =/ taidan olla aika hullu...
Mulle ei auta enää tuollaiset saarnat kuten tuo ed. viesti oli, tarvitsen oikeaa apua, ammattiapua. Siksi lähdin tänne kirjoittamaan, jos täällä joku osaisi mulle kertoa mistä sitä apua saan ja onko siitä mitään hyötyä...?
kehtaat sanoa toiselle ryhdisty et ole ikinä itse ollut sairas! Tämä sairaus ei ryhdistymällä yksin parannu! mene jonnekin feministi sivuille kirjoittamaan
Mene terveyskeskuslääkärille, kerro näistä asioista se auttaa ja ohjaa eteenpäin. Luultavasti psykologille juttelemaan ja sitten jos on fyysisiä ongelmia liittyen näihin vaivoihin niin se auttaa myös sen puolen ongelmissa. Meet vaan rohkeasti lääkärille jutteleen, kyllä sieltä sitä apua löytyy!!! Sitten sen näkee auttaako, kaikki apu on parempi kun se, ettei tee asialle mitään!
Loppujen lopuksi kaikki lähtee itsestä. Pitää olla halu parantua ja vetää itsenäsä yli kaikesta siitä paskasta. Jos jääkaappi on "täynnä ruokaa" ja et pysty vastustamaan, osta esim päivän tai Puolen päivän ruuat valmiiksi. Sano miehelle että ei osta herkkuja tai tulee ero!
ai mulla ei ole ikinä ollut syömishäiriötäkä??!!!
Mitä kehtaat väittää tommosta ??
Sairastin vuoden anoreksiaa,mua varoteltiin että joudun sisään jos leposyke tippuu alle 40:n.
Ja viikon päästä tästä varoituksesta olisin sydänfilmissä.
Sillon heräsin ja halusin parantua! Söin kunnolla viikon ennen sydänfilmiä enkä liikkunut.
En joutunut sisään.En olis kestäny sitä.
Puol vuotta oli anoreksiasta parantumisen jälkeen onnellista aikaa.
Sit aloin saamaan bed-oireita,lihosin 10kg puolessa vuodessa.
BED vaihtui bulimiaan,koska enempää en voinut lihoa.
En kestänyt enää itteny rääkkäämistä,ja otin aivan erilaisen asenteen kaikkeen.
Säännöllistä ruokailua,epäterveelliset ruuat pois,paastoja ei missään nimessä enää.
Nyt olen laihtunut noi lihotut kilot ja liikun paljon.Elämä on liian lyhyt tuhlattavaks!
Ja tottakai kaikki tietää et tää on sairaus,mut varmasti sekin tiedetään ettei kukaan muu sua voi auttaa niin paljon kuin sinä ITSE.
Ei kukaan tee sitä sun puolesta.
en tarkottanu et pelkällä ryhdistäytymisellä olis helppo parantua.Se vaatii todella paljon aikaa.
Askel kerrallaan.
Paras vaihtoehto olis alkaa syömään aluks vaikka oman kulutuksen verran TERVEELLISTÄ ruokaa,säännöllisesti ja jos on tarvetta laihtua,vähentää ruokaa pikkuhiljaa.Ja liikkua kun se tuntuu hyvältä.Ja mulla se toimi,et jos on syöny ihan liikaa,kannattaa rankaista itteään esim.kuntopyöräilemällä.Ja ei kannata masentua niin paljon jos kerran epäonnistuu.
Parantumisvaiheessa sitä ahmimista tulee varmaan jokaiselle,mut pikkuhiljaa se vähenee :)
Terapeuteista on apua,mut ei sekään sitä lopullista parantumista tee.
Itellä ei lääkkeet oo ikinä auttanu ja niihinkin jää koukkuun..
Saatoin tossa 'ryhdistymisviestissä' olla töykeä,mut tiiän et se menee näin.Ite oon kans ollu syömishäiriöinen,vaikka joku väittääkin muuta.
Tsemppiä! :)
On hyvä että olet itse päättänyt lähteä hakemaan ammattiapua, eikä kukaan muu sinun puolestasi. Mielestäni se osoittaa ryhdistäytymistä. Nyt päättäväisyyttä vaan peliin mene sinne lääkäriin ja terapiaan ja tee päätös parantua ja noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja. Tottakai tarvitaan itsekuria, mutta terapeutti ja lääkäri ovat tukenasi ja he auttavat sinua oikean tien löytämisessä. Lääkkeistä varoittasin sen verran että olen kuullut huonoja asioita niistä, itse en ole koskaan kokeillut, mutta kannattaa yrittää ensin ilman. En tiedä tietääkö miehesi sairaudestasi, enkä lähde neuvomaan täytyisikö sinun kertoa vai ei, mutta uskon että hän tukee sinua ja auttaa vauvan kanssa etää pääset joskus ulos tuulettumaan ja vaikkapa salille! Tai voihan vauvan aina ottaa lenkille rattaissa mukaan! Tsemppiä!!!
Tuo on kuin plagiaatio minun elämästä 3. vuotta sitten!! Nyt kasvot on aurinkoon päin ja elämä hymyilee..
Neuvo 1. Mene yksityiselle lääkärille, älä tuhlaa aikaasi kunnalliseen! Yksityinen maksaa lähes maltaita, mutta palvelu on todella napakkaa ja nopeaa! Saat lähetteen samalle neuvontaklinikalle joihin kunnallisen kautta olet jonossa 1-2. vuotta, yksityisen eetvarttina menet jonon eteen. ne klinikoiden ja osastojen lääkärit vetää yksityisellä yleensä iltaklinikkaa ja tietävät mistä puhuvat. Muista vain heti ajanvarauksessa pyytää sellaisen lääkärin vastaanotolle (myös netissä näkee kuka tekee mitä alaa prona)
2.Ehdota lääkärille, että ensiksi hoidettaisiin oireet minimiin esim. lääkityksellä (acomplia,reductil) ja sitten vasta lähdettäisiin hoitamaan oireiden aiheuttajaa.
Vähän aikaa sitten oli seminaari syömishäiriöihin erikoistuneille lääkäreille jossa brittiluennoitsia vakuuttavasti painotti, että kaikki oireet tulisi heti aluksi hoitaa ja sitten vasta aloittaa PITKÄÄN KESTÄVÄ projekti alkusyiden poistoon.
3. muista, että sinä olet sairas ja siis sairastat ihan oikeata sairautta. Tuossa ei ole kysymys siitä, että olisit vain itsekuriton tai heikko ihminen. Sinun aivot välittää sellaista syömiskäskyä jota terveellä ihmisellä ei välity. jos terveelle ihmiselle asetettaisiin sama syömiskäsky niin sille tapahtuu ihan samoin kuin sinulle. Eli älä vertaa omaa sitkeyttä hoikkiksiin, olette ihan eri lähtötilanteissa.
4. ihmiset sinun ympärillä ei varmastikkaan tule ymmärtämään kuinka vakavasta sairaudesta on kyse, hanki kotiin julkaisuja (ei niitä sievimmästä päästä olevia) ja anna perheesi rauhassa tutustua, sen minkä ymmärtää on helpompi hyväksyä.
5. syömishäiriö on elinikäinen. se onko se aktiivinen vai passiivinen on sitten eri asia.
6. sinun elämäsi sankari olet sinä itse.
Sankariteon ei tarvitse olla mitään massiivista, liittoudu itsesi kanssa tuota sairautta vastaan, juonikaa salaa sen selän takana, puukottakaa sitä selkään niinkuin se puukotti sinua ja lopuksi muistakaa nauraa, se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa!