masennusta ilmassa

Minulle tehtiin kaavinta marraskuussa, kaikki meni hyvin, yhtään itkua ei tullut jälkeenpäin. En ajatellut koko asiaa, en sisäistänyt sitä tai jotain... mutta neljä viikkoa myöhemmin, kun oli jälkitarkastus, ja lääkäri sanoi "kaikki näyttäisi olevan hyvin ja kohtu palautunut normaalin kokoiseksi"... Nuo sanat sai tajuamaan todella sen, että sisälläni on ollut jotain. silloin se kolahti, silloin vasta tajusin kaiken ja kyynelkanavat aukesi. Tuo jälkitarkastus siis oli joulukuun puolessavälissä, siitä asti olen ollut todella masentunut. Pelkkä sana "vauva" saa mieleni heittämään volttia. Tuntuu, että joka puolella on pieniä lapsia... Nyt on pian maaliskuu, ja tuntuu, että menen koko ajan vain pahempaan suuntaan masennukseni kanssa... Tuntuu ettei ketään ymmärrä minua... tai kyllähän kaikki kuuntelee ja lohduttaa, mutta eivät ne tajua todellisuudessa, mitä koen. Ja tiedän, että jotkut ajatteleva, että mitä sitä nyt alkaa pillittämään, teit abostin, kestä seuraukset. Pystyit tappamaan lapsesi, pystyt varmasti jatkamaan normaalisti elämääsi. Mutta ei se ole niin... On niin paha olla, tuntuu ettei kukaan kuule huutoani... päivä kerrallaan tällä hetkellä elän...
13721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aborttiin päätyminen on aina raskas ratkaisu ja asiasta kannattaa ja täytyykin puhua. Kenellekään abortti ei ole helppo ratkaisu, mutta itsensä syyllistäminen ei auta. Tiedän itse kuinka pahalta abortti tuntuu, odotus leikkaussaliin, herääminen vatsa "tyhjänä" mutta aina ei ole muuta ratkaisua. Se tekee todella pahaa nähdä vauvoja tai raskaana olevia naisia kadulla...Oletko ajatellut meneväsi juttelemaan johonkin tukiryhmään? on aina helpompaa jutella sellaisen kanssa, joka tietää mitä on joutunut käymään läpi.Missäpäin Suomea asut?Itu projektilla on näitä keskustelu ryhmiä ainakin Tampereella. Aika parantaa haavat, mutta arvet jäävät. Toivon, että saat voimaa jaksaa eteenpäin!

Äänestä
  • "...Tiedän itse kuinka pahalta abortti tuntuu, odotus leikkaussaliin, herääminen vatsa "tyhjänä" mutta aina ei ole muuta ratkaisua..."

    AINA on muita ratkaisuja. Mikään mahti maailmassa ei pakota äitiä surmaamaan omaa lastaan. Näin on siihen asti kuin äidin harkintakyky säilyy.

    Abortin tekijä on vieraantunut.

    Hän on sisäistänyt sellaisia ulkopuolisten ja jopa talouselämän ja järjestöjen vaatimuksia, joita hän kuvittelee omaa elämäänsä ja lapsensa elämää tärkeämmiksi.

    Seuraukset ovat katastrofi.

    Äänestä

  • vaihtoehto- kirjoitti:

    "...Tiedän itse kuinka pahalta abortti tuntuu, odotus leikkaussaliin, herääminen vatsa "tyhjänä" mutta aina ei ole muuta ratkaisua..."

    älä jaksa taas tota samaa jauhamista

    en tajua tuota, kun sanotaan , ettei ollut muuta ratkaisua!! aina on ratkaisu olemassa! pidä vauva!! minusta elämä on AINA kuolemaa arvokkaampi.. minusta jokainen aikuinen ihminen joka harrastaa seksiä, on sen verran jo AIKUINEN JA JÄRKEVÄ, että osaa ja pystyy hoitamaan lapsen. ei täällä suomessa kukaan nälkään kuole, jos ei itse sitä välttämättä halua! kyllä ihmiset on sitten itsekkäitä ei voi muuta sanoa.. hohhoijaa.

    Äänestä

  • kielonkukka kirjoitti:

    Jälkiviisaus se paras viisaus näköjään...

    tulee ja kertoo masennuksestaan abortin jälkeen, ja sinä kerrot jälkiviisaasti, kuinka AIKUINEN JA JÄRKEVÄ ihminen olisi tajunnut, että AINA on muitakin vaihtoehtoja, mutta kun vaan pitää olla itsekäs... Mikä ihme sinun motiivisi oikein on?? Ilmeisesti sinä haluat lyödä lyötyä, satuttaa jo ennästään surevaa ihmistä? Todellakin aikuismaista, järkevää ja ennenkaikkea epäitsekästä käytöstä! Hohhoijaa tosiaan...

    Äänestä

  • "herääminen vatsa "tyhjänä" mutta aina ei ole muuta ratkaisua"

    Kyllä tuo on aikamoinen vale.
    Lapsen saaminen nuorenakin suomessa ei ole kyllä mikään mahdottomuus missään mielessä.
    Kyse on vain itsekkyydestä.
    Ne ketkä tuon kykenee tekemään eivät kovin paljoa hoitoa tarvitse mielestäni koska varmasti etukäteen tietävät mitä ovat tekemässä.
    Rahasta ei se ole kiinni kun suomessa on niin hyvä sosialiapu ja muut seikat että nälkää ei joudu näkemään.
    Kyse on vain asenteesta ja asennehan tuntuu olevan että tuosta yhden yön touhuista päästään eroon klinikan kautta.
    Niin se vaan oikeasti on.

    Äänestä

Tuo olosi kuulostaa siltä, että nyt kannattaa hakea apua. Tuo, mitä jälkitarkastuksessa koit ja mitä siitä on sinulle seurannut on raskas asia kannettavaksi yksin. Keravalla on alkamassa toinen vertaistukiryhmä viikolla yhdeksän. ITu projektin kautta saat yhteystietoja. Jos nämä paikkakunnat ei sinulle käy voit soittaa päivystyspuhelimeen tai hakeutua mielentereystoimistoon tai terveyskeskuspsykologin juttusille.

Äänestä

Huutosi kuuluu ja koskettaa. On tosi raskas tajuta, että jotakin todella on ollut ja enää ei ole. Suru, tuska, viha ja murhe kääntyvät masennukseksi etenkin, jos niitä ei pääse purkamaan pois tai edes jakamaan jonkun toisen kanssa. Vielä voi olla liian aikaista kuulla, että tällaisestakin voi selvitä, mutta ensin se tunnemylläkkä täytyy saada elää läpi. Voimia sinulle siihen ja toivottavasti lähdet etsimään apua itsellesi niinkuin edelliset ovat jo neuvoneet.

Äänestä

se on kova kipu jota on kovin vaikea selittää ja pukea sanoiksi. Itse painin hirveiden tuskien kanssa. Psyykkinen kipu yllättää ennalta-arvaamattomissa tilanteissa.

Luulisi että vanhetessa viisastuu. Muttei se niin mene.

Minulla on ennestään kaksi isoa ja vanhaa lasta ja ensimmäisessä oli kyseessä "vahinko" jonka päätin pitää. Eli näillä palstoilla melskaaville moralisoijille tiedoksi, tiedän kyllä kuinka helppo on juhlia ja veisata tuota "pidä lapsi, itsekin pidin kun--- enkä kadu." Eli sekin kokemus minulla on, pitää lapsi, joka oli vahinko.

Sitten vaan paljon myöhemmin elämässä tapahtui ja päädyinkin keskeyttämään raskauden.

Se vain meni niin. Olin jotenkin turta ja käytännönläheinen.

Kipu mieleen tuli paljon myöhemmin, vaikkei ratkaisu helppo tai keveä ollut.

Voi kun olisikin helppoa, jos elämä olisi looginen kertomus, jossa noudattaisi joitain Periaatteita.

Itse en ole halukas osallistumaan mihinkään ryhmään, en halua jakaa tätä kipua. Se on minun omani.

Äänestä

Olkoon tämäkin taas kerran varoituksena aborttia harkitseville hätiköidyistä päätöksistä...

"Ja tiedän, että jotkut ajatteleva, että mitä sitä nyt alkaa pillittämään, teit abostin, kestä seuraukset. Pystyit tappamaan lapsesi, pystyt varmasti jatkamaan normaalisti elämääsi."

No näinhän se nyt vaan on.
Missähän ne aivot on aina ennen aborttia?

Äänestä

Muutamia kommentteja teille, jotka aloitte arvostelemaan järjenkäyttöäni ja sydäntäni...
Ensinnäkin kyseessä ei ollut mikään yhdenyön sekoilu, olen vuoden elänyt tässä kyseisessä parisuhteessa, ja toiseksi, kyseessä ei ollut mikään huolimattomuusvirhe; söin kyllä pillereitä, mutta siitä huolimatta tulin raskaaksi.
Minusta kenelläkään ei ole varaa alkaa puhumaan aikuisen ihmisen vastuusta tai muutenkaan alkaa tuomita muita. Ei ole aikuismaista alkaa tuolla tavoin heittää suolaa haavalle! Tuntuu pahalta kuulla tuollaista arvostelua!! En pidä itseäni tunteettomana, julmana ja tunteettomana paskana, vaikka teinkin abortin. Mikään ylpeyden aihe se ei todellakaan ole, sitä en kiellä!!! Mutta ei se tee minusta huonoa ihmistä...
TUHANNESTI KIITOKSIA TEILLE, JOTKA YMMÄRSITTE, JA KIITOS KAUNIISTA SANOISTANNE. Tiedän, etten ole yksin...

Äänestä
  • en tosiaan minäkään ymmärrä sitä, minkä sairaan mielihyvän jotkut ihmiset saavat siitä, kun heittävät suolaa toisen haavoille! Sellaisella ihmisellä ei ole paljoa varaa tuomita tai morkata toista ja toisen päätöksiä! Todella sairasta ja kuvottavaa, loukata lisää sellaista ihmistä, jolla on paha olla! Voimia, kyllä se elämä siitä vielä paranee :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiiuskainen kirjoitti:

Minulle tehtiin kaavinta marraskuussa, kaikki meni hyvin, yhtään itkua ei tullut jälkeenpäin. En ajatellut koko asiaa, en sisäistänyt sitä tai jotain... mutta neljä viikkoa myöhemmin, kun oli jälkitarkastus, ja lääkäri sanoi "kaikki näyttäisi olevan hyvin ja kohtu palautunut normaalin kokoiseksi"... Nuo sanat sai tajuamaan todella sen, että sisälläni on ollut jotain. silloin se kolahti, silloin vasta tajusin kaiken ja kyynelkanavat aukesi. Tuo jälkitarkastus siis oli joulukuun puolessavälissä, siitä asti olen ollut todella masentunut. Pelkkä sana "vauva" saa mieleni heittämään volttia. Tuntuu, että joka puolella on pieniä lapsia... Nyt on pian maaliskuu, ja tuntuu, että menen koko ajan vain pahempaan suuntaan masennukseni kanssa... Tuntuu ettei ketään ymmärrä minua... tai kyllähän kaikki kuuntelee ja lohduttaa, mutta eivät ne tajua todellisuudessa, mitä koen. Ja tiedän, että jotkut ajatteleva, että mitä sitä nyt alkaa pillittämään, teit abostin, kestä seuraukset. Pystyit tappamaan lapsesi, pystyt varmasti jatkamaan normaalisti elämääsi. Mutta ei se ole niin... On niin paha olla, tuntuu ettei kukaan kuule huutoani... päivä kerrallaan tällä hetkellä elän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu