Huom. Älä lue tätä, jos et halua lukea huonosti menneestä synnytyksestä! Tarkoitus ei todellakaan ole pelotella ketään!
Löytyykö muita toista synnytystään pelkääviä? Ensimmäistä synnytystä en osannut oikein pelätä ollenkaan, tottakai jännitti, mutta ajatus synnyttämisestä tuntui ihan luonnolliselta. Lisäksi ajattelin että sairaalassahan sitten on asiantuntevaa porukkaa ja ne kyllä pitävät huolta.
Toisin kävi. Yli vuorokauden turhan yrittämisen jälkeen (iso vauva ja väärä asento) päädyttin lopulta kiireelliseen sektioon. Sitäkin jahkatiin ja jahkatiin. Välillä mua valmisteltiin leikkaukseen ja välillä taas jatkettiin synnyttämistä. Parin tunnin kidutusvaiheen jälkeen(tuli tarve ponnistaa, mutta en saanut) lopulta pääsin leikkaukseen. Vauveli sininen, ei itkenyt ja kiidätettiin heti pois. vartin päästä kuulin että tyttö tuli. Alun heikkojen arvojen jälkeen tyttömme toipui kuitenkin onneksi nopeasti ja on nyt reipas leikki-ikäinen.
Nyt olen uudestaan raskaana ja pelkään synnytystä. Pelkään erityisesti lapsen vuoksi, en niinkään kipua. Olin todella heikossa kunnossa sektion jälkeen, koska kohtuni repesi ja menetin paljon verta. Haluaisin synnyttää alakautta, mutta pelkään että en pysty siihen, koska pelkään niin paljon että lapselle käy jotain. Usko lääkäreihin on horjunut, kukaan ei esim. ollut huomannut että lapsi oli raivotarjonnassa. Painoarvio oli kilon pielessä.
Eli löytyykö kohtalotovereita ja saman kokeneita? Miten selvisitte toisesta synnytyksestä? Oletteko käyneet pelkopolilla, vai onko se vain ensisynnyttäjille? En olisi varmaan kovin hyvä jäsen ensisynnyttäjien pelkoryhmään kokemuksineni ;-)
Löytyykö muita toista synnytystään pelkääviä? Ensimmäistä synnytystä en osannut oikein pelätä ollenkaan, tottakai jännitti, mutta ajatus synnyttämisestä tuntui ihan luonnolliselta. Lisäksi ajattelin että sairaalassahan sitten on asiantuntevaa porukkaa ja ne kyllä pitävät huolta.
Toisin kävi. Yli vuorokauden turhan yrittämisen jälkeen (iso vauva ja väärä asento) päädyttin lopulta kiireelliseen sektioon. Sitäkin jahkatiin ja jahkatiin. Välillä mua valmisteltiin leikkaukseen ja välillä taas jatkettiin synnyttämistä. Parin tunnin kidutusvaiheen jälkeen(tuli tarve ponnistaa, mutta en saanut) lopulta pääsin leikkaukseen. Vauveli sininen, ei itkenyt ja kiidätettiin heti pois. vartin päästä kuulin että tyttö tuli. Alun heikkojen arvojen jälkeen tyttömme toipui kuitenkin onneksi nopeasti ja on nyt reipas leikki-ikäinen.
Nyt olen uudestaan raskaana ja pelkään synnytystä. Pelkään erityisesti lapsen vuoksi, en niinkään kipua. Olin todella heikossa kunnossa sektion jälkeen, koska kohtuni repesi ja menetin paljon verta. Haluaisin synnyttää alakautta, mutta pelkään että en pysty siihen, koska pelkään niin paljon että lapselle käy jotain. Usko lääkäreihin on horjunut, kukaan ei esim. ollut huomannut että lapsi oli raivotarjonnassa. Painoarvio oli kilon pielessä.
Eli löytyykö kohtalotovereita ja saman kokeneita? Miten selvisitte toisesta synnytyksestä? Oletteko käyneet pelkopolilla, vai onko se vain ensisynnyttäjille? En olisi varmaan kovin hyvä jäsen ensisynnyttäjien pelkoryhmään kokemuksineni ;-)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tarinasi oli kuin minun... Eli ÄLKÄÄ LUKEKO, ei ole mielyttävää eikä rauhoittavaa!
Esikoinen käynnistettiin yliaikaisuuden vuoksi. 52 tunnin kuluttua ensimmäisestä supistuksesta (sään. kokoajan) tuli vihdoin sektio päätös (6 tuntia tilanteessa ponnistuttaa, ei saa, koska vain 8 cm auki). Sektiossa kävi ilmi että lapsi tulossa suuauki naama edellä. Ei olis mahtunut tulemaan vaikka olis odottanut kuinka kauan.
Mikään lääke ei auttanut mitään! kokeilin lämmin suihku (auttoi ensimmäiset 40 tuntia, sen jälkeen ei vaikutusta), kävely (auttoi sillä että sai ajan kulumaan 2min/ käytävänsivu), agva-rakkuloita (=itikanpistos, ei vaikutusta), ilokaasu (=ei mitään apua), amme (=pahaolo, liian kuumaa vettä), hieronta (=ärsytti), epiduraali (=pkle ei voi kävellä johdon kasnssa, kipua ei vienyt yhtään ja sitoi sänkyyn). Ajan taju kaikkosi kokonaan.
Siinä vaiheessa kun kätilö ehdotti sektiota, minulle olisi kelvannut vaikka tappotuomio. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kunhan joskus saisi levätä. Kesken sektion jouduttiin nukuttamaan, en vieläkään tiedä miksi. Näin lapsen vasta tunnin ikäisenä ensimmäisen kerran.
Lapsista pidän vaikka synnytys oli kaamea. Joten uskaltauduin uudelleen raskaaksi. Kieltäydyin ajattelemasta koko synnytystä. rv 38 neuvolassa ottivat asian puheeksi, jolloin sanoin: Hirvittäähän se mutta ei kait niitä muutenkaan saa. Siinä minun pelkopoli käyntini olivat.
Toinen synnytys lähti käyntiin itsekseen muutaman päivän lasketun ajan jälkeen. sairaalassa supistukset katosivat kokonaan ja alkoivat illalla uudelleen. Odotin kokoajan että milloin se hermojaraastava kipu alkaa. Kokeilin epiduraalia, mutta se ei auttanut tälläkään kertaa. Kätilö oli aivan ihana. Oikealla hengityksellä supistuksista selvittiin. Ihmettelin kun kätilö sanoi paikkojen olevan auki 8cm.
Tuumasin että niin sitä oltiin viimeksikin 6 tuntia, ennen kuin meni sektioon. Kätilö mietti hetken ja sanoi kokeile ponnistaa. Koska ponnistutti niin yritin. Muutaman kerran jälkeen sanoi että odota hetki, niin leikataan väliliha. Heti sen jälkeen sai ponnistaa. Koko ponnistusvaihe kesti 8 min ja lapsi oli maailmassa.
Ihmettelin tässäkö tämä oli? Odotin kokoajan tulevan pahempaa. Yllätys oli mieluinen kun toinen synnytys oli helppo. Ja olo virkeä heti synnytyksen jälkeen. Muutaman minuutin kuluttua sanoin kätilölle että voisin tehdä vielä kymmenen!
Ensimmäistä synnytystä mietin edelleen kauhulla. Itku meinaa tulla miettiessä. Toinen synnytys taas saa haikean hymyn kasvoille. Saa nähdä miten kolmas synnytys muutaman kuukauden kuluttua menee.
Pelkäsin jo lukiessani, että toinenkin meni pieleen... Ihanaa kuulla että toinen synnytys meni noin hienosti. Tukea et kyllä liiemmälti ole saanut :-(
Onnea uuteen synnytykseen. Minä olen vasta raskauden alkuvaiheessa, joten saan kärvistellä pelkojeni kanssa vielä pitkään.
Ensimmäinen synnytykseni kesti vuorokauden ja oli ERITTÄIN kivulias ja rankka kokemus. Lapsivesi oli vihreää ja niinpä tulehdusarvot nousivat ja olin synnytyksen jälkeen tokkurassa monta päivää. En sen tarkemmin synnytystä kuvaile,mutta kyllä siitä pelko jäi. Niinpä toista lasta odottaessani jännitti kovasti synnytys ja sekin , kun esikoinen oli isokokoinen. Toinen synnytykseni oli iloiseksi yllätykseksi kestoltaan vain kolmas osan edelliseen.
Aivan erintyyppinen ,kuin ensimmäinen. Nyt vajaa kaksi kuukautta synnytyksestä voisin jo hyvin kuvitella synnyttäväni uudestaan, kun taasen esikoisen jälkeen meni reilu kaksi vuotta. Jotenka onnea kovasti synnytykseen ja niinkuin minulle kokenut lääkäri sanoi "uskallan luvata, että toinen synnytys helpompi". Ainakin minulle lupaus piti.
toista synnytystä pelkäsin niin paljon, että kieltäydyin synnyttämästä ja rupesin vaatimaan sektiota. Epiduraalilla kuitenkin loppujen lopuksi synnytin ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Kolmannen tein sen spinaali puudutuksen avulla ja sepä vasta helppo olikin!!! Tiedän että pelko voi olla ihan kauheeta!!!! Mutta jokainen synnytys on omanlainen. Ja jos neuvolaääkäri on sitä mieltä, että mahtuu tulee niin lähde synnyttämään puudutuksen kanssa.
tekstissäsi... Sanoit että kukaan ei huomannut että vauva oli raivotarjonnassa. No johan nyt, niinhän pitääkin olla, raivotarjonnassa pää on alaspäin, sehän merkataan neuvolakorttiinkin joka kerta loppuvaiheessa ainakin. Toisekseen painoarvio on arvio, eikä aina edes suuntaa-antava, voi helposti olla täysin pielessä koska siihen vaikuttavat niin monet asiat. Eli tuntuu että syyttelet nyt lääkäreitä asioista joihin eivät ole syyllistyneet. Ja pelkosi voi olla aiheellista siinä tapauksessa, ettet vieläkään tiedä mitä tapahtuu. Puhu, kysele, ota selvää, kerro, varmista että sinä olet tietoinen kaikesta mitä tapahtuu synnytyksen ajan ja että henkilökunta tietää miltä sinusta tuntuu. Kertomuksesi perusteella olit koko ajan täysin pihalla, eikä siinä asiantuntevat lääkäritkään voi ihmeitä tehdä, ei voi odottaa että ymmärtävät olla "jahkaamatta". Lääkärit kyllä pitävät huolta vauvan tilan seuraamisesta, sinä itse synnyttämisestä.
En halua omalta osaltani pelotella ketään, mutta haluan kertoa muutaman seikan. Minä ymmärrän lääkäreiden "soimauksen", ystäväni lapselle tuli vaikean synnytyksen pitkittämisestä hapenpuute aivoihin. Seurauksena aivovamma eli cp-vamma. Sektiopäätöksen teko venyi turhaan eikä salissa kiinnitetty huomiota vauvan hiipuviin sydänääniin. Perheen hoitovirhekantelu meni läpi. Lääkärikin on toki vain ihminen, mutta huolimattomuuteen ja välinpitämättömyyteen perustuva hoitovirhe sietää saadakin seurauksensa.
Kätilöystäväni kertoi, että kätilöitäkin saatetaan kehoittaa suosimaan alatiesynnytystä, sillä sektiot tulevat sairaalalle kalliiksi..
Isä tai muu tukihenkilö vaatimassa hoitoa synnytyssalissa on ehkä kipulääkityksestä tai itse synnytystuskista sekaisin olevan äidin turva!
Lisänä vielä, ettei äiti välttämättä edes tajua kysyä kaikkea synnytyksestään sairaalassaoloaikanaan, vaan ne pohdinnat voivat herätä vasta kotona.
Eli siis kömmähdys kirjoituksessa: Raivotarjonnassa oli kyllä siten että pää oli alaspäin, mutta selkäranka vääräänsuuntaan pää taaksepäin kallistettuna (siis leukaylhäällä) ts. kaikin puolin muuten väärinpäin. Keskustellut asiasta olen neuvolassa lääkärin ja kätilöiden kanssa. Lääkärit ainoita, jotka selittivät kaiken muka menneen ihan ok. Kätilöiden ja neuvolan kanta oli että ei nyt ihan niinkään. Vammautuminen ja jopa hengenlähtö oli lapsella lähellä ja jälkikäteen mietin kyllä potilasvahingosta ilmoittamista. Helpotus lapsen selvitymisestä oli ja on kuitenkin niin suuri että sellaista ei paljon jaksanut miettiä. Itse synnytyksessä kätilöt yrittävät ylipuhua lääkäriä leikkaamaan aiemmin, mutta tämä piti päänsä. Syytän siis lääkäriä virhearvioinnista ja mielestäni aivan syystä. Lääkärit ovat toki ihmisiä, mutta inhimillisyys puuttui tältä yksilöltä täysin. mielestäni pelkoni ei siis liity siihen että olisin pihalla siitä mitä synnytyksessä tapahtuu, vaan siitä että omalle kohdalleni osui todella huono onni. Lääketieteelle kiitos lapseni ja itseni hengestä, mutta pelko lapsen hyvinvoinnista synnytyksestä säilyy silti.
ihan oppikirjojen mukaisesti. Synnytin jakkaralla ja kaikki sujui hyvin. Toinen kerta oli sitten vähän huonompi kokemus.
Toisella kertaa olin synnyttämässä ruuhka-aikana maaliskuun alussa viime vuonna. Kätilöt juoksivat synnyttäjien välillä ja aina kätilöillä oli kiire jonnekin kun pyysi jotain kivunlievitystä. Ensin tarjottiin riisipusseja ja pyysin kylpyä, joka sanottiin sitten olevan varattu. Valehtelivat, koska käytävällä kävellessä näimme saunaosaston olevan tyhjillään ja pimeänä. Eivät vain halunneet laittaa sitä. No vihdoin pääsin sinne niin meinasi tulla oksennus. Sanoin, että tulen pois. Kätilö sanoi tuimasti että pysyt nyt hetken aikaa siellä kun kerran on laitettu. Sinnittelin puoli tuntia ja sinä aikana avauduin täysin.
Sitten mentiinkin saliin. Kätilö sanoi, että tämä on kohta ohi. Saat olla ylpeä itsestäsi. Mitään kivunlievitystä ei voida enää antaa kun paikat on täysin auki. Ja kätilö puhkaisi sitten kalvot. Yllätys, vetikin reunat takaisin. Vauva oli liian korkealla. Joten sain kohdunkaulanpuudutuksen joka auttoi vain toiselle puolelle. Olin niin kipeä ja kippurassa, ettei homma edennyt. Olisin ollut jo ihan valmis leikkuriin. Olin väsynyt, ärtynyt ja kipeä.
Kätilö kävi kolmen tunnin päästä hakemassa lääkärin, joka päätti antaa epiduraalin. Samassa kun tunsin piikin selässä tunsin, että nyt vauva tulee. Lääkäri ehti hädin tuskin vetää piikin pois ja kätilö ja mies auttoivat mut takaisin selälle sängyssä ja vauva tuli saman tien. En edes ponnistanut.
Nyt odotan kolmatta (rv 18) ja edellinen synnytys oli niin stressaava, että jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä sanoin, että mä haluan sitten suunnitellun sektion. Mun ei olisi pitänyt kolmatta kertaa edes tulla raskaaksi. Kaksi lasta olisi riittänyt ihan hyvin. Mutta mies ei sitten halunnut aborttiakaan, enkä kyllä minäkään olisi siihen pystynyt. Joten kärsitään nyt sitten vielä kerran.
Mulle on varattu synnytyssairaalasta kummikätilökäynti joskus 20 viikolle niin käydään se synnytys läpi. Tällä hetkellä olen edellään sektion kannalla, mutta siellä varmasti puhutaan alatiesynnytyksen puolesta. Mutta ensi kerralla haluan sitten vähän parempaa kohtelua kuin viimeksi!
Kuulin myöhemmin, että lisäapua synnärille oli pyydetty vasta kuuden jälkeen illalla. Mun tyttö syntyi kahtakymmentä vaille kuusi ja oltiin aamulla menty puoli kuuden aikoihin, kun säännölliset supistukset olivat alkaneet puolelta öin. Puolen päivän aikaan olin jo ensimmäisen kerran sanonut, että nyt taju kankaalle kiitos! Kommentti oli siihen vain, että tilanne pitää ensin lääkärin arvioida. Eikä sitä lääkäriä sitten näkynytkään ennen epiduraalin antamista. Enkä kyllä nähnyt koko lääkäriäkään, koska mä olin silmät kiinni varmaan viimeisen tunnin ajan.
Kyllä on pelkoa, eka synnytys oli helppo, mutta pelko tuli silti jostain.. vääryys on että ainakaan helsingissä ei ole tukiryhmiä synnytyspelkoisille jotka ovat jo synnyttäneet, ryhmät ovat vain ekakertalaisille =(