Olen miettinyt

Taitaa olla kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö. AIkaisemmatkaan parisuhteet eivät ole kestäneet, eivätkös lapset ole vähintään kahden miehen kanssa hommattuja? Exät ovat myös sulkeneet suunsa, koska tuntevat naisen. narsistia ei kannata suututtaa, sillä kosto on hirmuinen. Saattaisi vaikuttaa pahasti lasten tapaamisoikeuksiin tms. Susanin esiintyminen on jotenkin äärimmäisen julkeaa ja tunteetonta. Normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen ymmärtäisi, että ei yhdeksän kuukauden seurustelu ole vielä avioliittolupaus. Pääministerin "saaminen" olisi todella narsistin unelma ja Susan uskoi omassa "erinomaisuudessaan" olevansa jo varma vaimo kun rupesi antamaan lehtihaastatteluja "onnestaan". Iltapäivälehdistö osaa vetää oikeasta narusta ja käyttää Susania hyväkseen myyntinsä lisäämiseen, samoin manageri ja kustantaja. Susanin esiintyminen TV:ssa ja haastatteluissa on ollut sillä tavalla teflonista, että se ei vaikuta oikein terveeltä. Samoin lausunnot ovat olleet kovin ristiriitaisia ja osittain valheellisia. Hän jotenkin kuvittelee olevansa koko maailman napa ja kaiken pyörivän hönen ympärillään, jokaisen mielipiteen, jossa hänen toimintansa asetetaan kyseenalaiseksi hän katsoo painostukseksi ja uhkaukseksi: vain hänen tapansa toimia on oikea.

Matti Vanhasta ymmärrän. Olen itsekin avioeron kokenut, eikä kokemus ole taatusti kenellekään helppo. Matin tunneäly ei ole paras mahdollinen mutta hänelle on plussaa se, että tajusi kuitenkin melkoisen nopeasti, millaisen naisen kanssa on joutunut tekemisiin.

Susan taitaa olla terapian tarpeessa. Normaali ihminen kyllä ymmärtää, että ihmissuhde voi päättyä myös eroon. Matti Vanhanen oli vain narsistiselle naiselle todellinen unelmasaalis, josta on vaikeaa irrottautua. Susanilla on tarve saada selittää kaikille, että ainakin suhde oli todellinen vuosisadan rakkaustarina, että hänessä ei ollut mitään vikaa. Ettei vaan kukaan luulisi, että Vanhanen huomasi saaneensa laastarisuhteeksi täysin sopimattoman/tyhmän/eri tasolla olevan naisen. Mehän tiedämme vain Susanin totuuden, Vanhasen totuutta emme tule koskaan tietämään eikä se meille edes kuulu.

Tuntuu vaan pahalta, että media on auttamassa häiriintynyttä ihmistä saamaan sitä, mitä hän haluaakin: julkisuutta. Hän kokee nyt olevansa todellinen valtakunnan morsian ja prinsessa. Pelottaa vaan, milloin tulee romahdus...ennemmin tai myöhemmin sekin tulee, koko perheelle.
16493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

On sen tarpeessa, kun sillä on narsistinen luonnehäiriö.

Matti teki "Glinttonit" ja susan ei ollutkaan vedätettävä hölmö nainen.

Kiehukoon nyt Matti sopassaan. IHAN HYVÄÄ TEKEE.

Äänestä

Olen täydellisesti samaa mieltä...hänellä on todella tarve keroa...mutta missä on myötätunteiset kuulijat tai lukijat...En minäkään halua kuunnella.
Toivon hänelle parannusta ja kaikkea hyvää.Ei kenenkään pää kestä jatkuvaa menoa.
On säälittävää.

Äänestä
  • Ja kertovathan nuo diaknoosit kirjoittajien henkisestä tasosta lahjomattomasti.

    Kunhan heittelevät suulla suuremmalla, kun sen voi nimettömänä tehdä, eihän tuo ole kuin tyhjien tynnyreiden kolinaa.

    Sitävastoin Kurosella on "munaa" puhua omalla nimellään. Nostan hattua.

    Äänestä

  • riittää... kirjoitti:

    Ja kertovathan nuo diaknoosit kirjoittajien henkisestä tasosta lahjomattomasti.

    Kunhan heittelevät suulla suuremmalla, kun sen voi nimettömänä tehdä, eihän tuo ole kuin tyhjien tynnyreiden kolinaa.

    Sitävastoin Kurosella on "munaa" puhua omalla nimellään. Nostan hattua.

    Aivan samaa mieltä... diaknooseja on paha mennä tekemään tällaisten asioiden perusteella.

    Ja nostetaan hattua Kuroselle!

    Äänestä

NPH on oireyhtymä. Johon kuuluvat muun muassa seuraavat piirteet:

Itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus. Tunnetasolla tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton ihminen, joka ei koe syyllisyyttä ja lisäksi hänellä on empatian puute. Hän ei ota riittävästi huomioon muita ihmisiä, tai heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan, vaan käyttäytyy ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin.

Äänestä
  • painii samassa sarjassa kuin työnantajaltaan rahaa kavaltava. Sikoja molemmat. Häikäilemättömiä, ja ilman omaatuntoa.

    Äänestä

  • EVVK sun ongelmas....

    Äänestä

  • pettäjä kirjoitti:

    painii samassa sarjassa kuin työnantajaltaan rahaa kavaltava. Sikoja molemmat. Häikäilemättömiä, ja ilman omaatuntoa.

    kumpi on sika?

    Äänestä

  • diaknooseja on paha mennä tekemään tällaisten asioiden perusteella.

    Ja nostetaan hattua Kuroselle! Hän uskaltaa puhua, ja tehdä kirjankin...

    Äänestä

  • ensin panee huoletta.... kirjoitti:

    kumpi on sika?

    omasta mielestään. Varastetaan, koska jollakin oli enemmän rahaa kuin itsellä. Tapetaan, kun toinen suututti. Petetään toisen luottamus, koska toinen torjuu petturin tunteet.

    Aina ollaan niin viattomia. Syy on aina toisissa.

    Äänestä

keittiöpsygologi.Miksi sinä mitään pelkäät Susanin tapauksessa. Ilmeisesti sinä olet vain suunnattoman kateellinen hänelle kun osaa kylmän rauhallisesti esiintyä median edessä.
Sinähän voisit vaikka kirjottaa kirjan omista tuntemuksistasi tässä mylläkässä.Voisi olla monta jotka samaistuisivat sinun tuntemuksiisi.
Suomen kuuluisin vankilapsygologi sanoi kerran yhdessä haastatelussa, että narsistinen persunallisuushäiriö on vaikea diagnosoitava.Mutta sinä vaan lonkalta teet päätelmiä tapaamatta henkilöä ja keskustelematta hänen kanssaan. Kannattaa olla varovainen näiden lausuntojensa kanssa.

Äänestä
  • Kun on tarve mennä julkisuuteen, julkisuuden takia.
    Aivan oikein on analysoitu...häiriötila aivoiaa.
    Kun katsot Kuroskan esiinymistä...
    Huomaat pakkoliikkeet kuin kana pää nyökkää jokaista omaa sanaa hyväkyvästi.
    Ei hän kuuntele kuunteleeko kuulija ,hän kertoo asiansa itselleen ,jonka on jo opetellut etukäteen...
    Ei todellakaan "normaali" ihminen kirjoita lähes 40v eletystä elämästä kirjaa vasta nyt,jos kokoelämän olisi haaveillut kirjailijanurasta.
    Valhetta puhuu valheen perään,

    Äänestä

  • kuin sitä, mitä tästä kaikesta aiheutuu Susanille ja hänen lapsilleen. Sisarkin on jo antanut haastattelun ja 17-vuotias poika lukenut äitinsä kirjan ja ollut siihen kovasti tytyväinen! Hmmm...eiköhän kyseessä ole pikainen rahanansaitsemistarkoituksessa laadittu kyhäelmä, ei mikään kirja.

    Enkä pelkää itseni puolesta yhtään mitään. Pelkoni on empatiaa Susania ja hänen perhettään kohtaan. Hekin ovat vain ihmisiä ja meillä on jo julkisuudessa monia esimerkkejä siitä, miten käy kun elämäänsa alkaa elää julkisuuden kautta: kaikkea tekemäänsä peilaa siihen, mitä lehdet siitä kirjoittelevat (Matti Nykänen, Jasmin, Fingerroos jne.). Jää usein se ihan oikea elämä elämättä. Olen lähes 30 vuotta ollut julkisessa virassa ja luulen tietäväni, mistä puhun. Esiintymisvarmuutta en Susanilta kadehdi, sitä löytyy itseltänikin. Toivoisin vaan, että hänelläkin olisi jotain todellista asiaa ja sanottavaa. Ei olo julkisuudessa voi perustua siihen, että on seurustellut jonkin aikaa julkisuuden henkilön kanssa ja kyhännyt siitä julkaisun. Ainakaan sellainen julkisuus ei millään tavalla tue tervettä käsitystä omasta itsestään ja merkityksestään. Ei Susan ole tärkeä meille, jotka nyt joukolla lennämme haaskalle ihmettelemään ja tirkistelemään. Hän on tärkein itselleen ja läheisilleen ja sen takia hänen pitäisi varjella sisintään ja olla paljastamatta asioita, jotka eivät todellakaan kuulu julkisuuteen.

    Siitä olen huolestunut, että yllättävän monilta ihmisiltä ilmeisesti puuttuvat läheiset ihmissuhteet ja sosiaaliset verkostot. Tätä puutetta ovat tulleet paikkaamaan tosi-TV:n tähdet, iltapäivälehdet ja sensaatiojournalismi. Kovin on köykäistä ihmisten hengenravinto nykyään. Pelkäänpä, että tällaiselle Susan-caselle tulee jatkoa uusista "Susaneista". Julkisuuden henkilöillä ei ole enää mitään intimiteetin suojaa!

    Äänestä

  • mitään muuta kirjoitti:

    kuin sitä, mitä tästä kaikesta aiheutuu Susanille ja hänen lapsilleen. Sisarkin on jo antanut haastattelun ja 17-vuotias poika lukenut äitinsä kirjan ja ollut siihen kovasti tytyväinen! Hmmm...eiköhän kyseessä ole pikainen rahanansaitsemistarkoituksessa laadittu kyhäelmä, ei mikään kirja.

    Enkä pelkää itseni puolesta yhtään mitään. Pelkoni on empatiaa Susania ja hänen perhettään kohtaan. Hekin ovat vain ihmisiä ja meillä on jo julkisuudessa monia esimerkkejä siitä, miten käy kun elämäänsa alkaa elää julkisuuden kautta: kaikkea tekemäänsä peilaa siihen, mitä lehdet siitä kirjoittelevat (Matti Nykänen, Jasmin, Fingerroos jne.). Jää usein se ihan oikea elämä elämättä. Olen lähes 30 vuotta ollut julkisessa virassa ja luulen tietäväni, mistä puhun. Esiintymisvarmuutta en Susanilta kadehdi, sitä löytyy itseltänikin. Toivoisin vaan, että hänelläkin olisi jotain todellista asiaa ja sanottavaa. Ei olo julkisuudessa voi perustua siihen, että on seurustellut jonkin aikaa julkisuuden henkilön kanssa ja kyhännyt siitä julkaisun. Ainakaan sellainen julkisuus ei millään tavalla tue tervettä käsitystä omasta itsestään ja merkityksestään. Ei Susan ole tärkeä meille, jotka nyt joukolla lennämme haaskalle ihmettelemään ja tirkistelemään. Hän on tärkein itselleen ja läheisilleen ja sen takia hänen pitäisi varjella sisintään ja olla paljastamatta asioita, jotka eivät todellakaan kuulu julkisuuteen.

    Siitä olen huolestunut, että yllättävän monilta ihmisiltä ilmeisesti puuttuvat läheiset ihmissuhteet ja sosiaaliset verkostot. Tätä puutetta ovat tulleet paikkaamaan tosi-TV:n tähdet, iltapäivälehdet ja sensaatiojournalismi. Kovin on köykäistä ihmisten hengenravinto nykyään. Pelkäänpä, että tällaiselle Susan-caselle tulee jatkoa uusista "Susaneista". Julkisuuden henkilöillä ei ole enää mitään intimiteetin suojaa!

    säälin sinua!

    Äänestä

  • sagaesgqwrg kirjoitti:

    säälin sinua!

    enemmän sinusta kuin minusta, alkuperäisen viestin kirjoittajasta.

    Äänestä

  • sagaesgqwrg kirjoitti:

    säälin sinua!

    Sinä joka älähdät diagnostisista viesteistä? Tyylitön alatyyli pistää viesteistäsi silmään. Olet sairas-ja ota lääkkeesi-tyyliset vietit tunnistaa toisten joukosta. Oletko sinä se nainen joka on otsikoissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Susanin käyttäytymistä... kirjoitti:

Taitaa olla kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö. AIkaisemmatkaan parisuhteet eivät ole kestäneet, eivätkös lapset ole vähintään kahden miehen kanssa hommattuja? Exät ovat myös sulkeneet suunsa, koska tuntevat naisen. narsistia ei kannata suututtaa, sillä kosto on hirmuinen. Saattaisi vaikuttaa pahasti lasten tapaamisoikeuksiin tms. Susanin esiintyminen on jotenkin äärimmäisen julkeaa ja tunteetonta. Normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen ymmärtäisi, että ei yhdeksän kuukauden seurustelu ole vielä avioliittolupaus. Pääministerin "saaminen" olisi todella narsistin unelma ja Susan uskoi omassa "erinomaisuudessaan" olevansa jo varma vaimo kun rupesi antamaan lehtihaastatteluja "onnestaan". Iltapäivälehdistö osaa vetää oikeasta narusta ja käyttää Susania hyväkseen myyntinsä lisäämiseen, samoin manageri ja kustantaja. Susanin esiintyminen TV:ssa ja haastatteluissa on ollut sillä tavalla teflonista, että se ei vaikuta oikein terveeltä. Samoin lausunnot ovat olleet kovin ristiriitaisia ja osittain valheellisia. Hän jotenkin kuvittelee olevansa koko maailman napa ja kaiken pyörivän hönen ympärillään, jokaisen mielipiteen, jossa hänen toimintansa asetetaan kyseenalaiseksi hän katsoo painostukseksi ja uhkaukseksi: vain hänen tapansa toimia on oikea.

Matti Vanhasta ymmärrän. Olen itsekin avioeron kokenut, eikä kokemus ole taatusti kenellekään helppo. Matin tunneäly ei ole paras mahdollinen mutta hänelle on plussaa se, että tajusi kuitenkin melkoisen nopeasti, millaisen naisen kanssa on joutunut tekemisiin.

Susan taitaa olla terapian tarpeessa. Normaali ihminen kyllä ymmärtää, että ihmissuhde voi päättyä myös eroon. Matti Vanhanen oli vain narsistiselle naiselle todellinen unelmasaalis, josta on vaikeaa irrottautua. Susanilla on tarve saada selittää kaikille, että ainakin suhde oli todellinen vuosisadan rakkaustarina, että hänessä ei ollut mitään vikaa. Ettei vaan kukaan luulisi, että Vanhanen huomasi saaneensa laastarisuhteeksi täysin sopimattoman/tyhmän/eri tasolla olevan naisen. Mehän tiedämme vain Susanin totuuden, Vanhasen totuutta emme tule koskaan tietämään eikä se meille edes kuulu.

Tuntuu vaan pahalta, että media on auttamassa häiriintynyttä ihmistä saamaan sitä, mitä hän haluaakin: julkisuutta. Hän kokee nyt olevansa todellinen valtakunnan morsian ja prinsessa. Pelottaa vaan, milloin tulee romahdus...ennemmin tai myöhemmin sekin tulee, koko perheelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu