Matti Vanhasen

asia on mielenkiintoinen juttu. On tämä jupakka ainakin tuonut esille myös Matti Vanhasesta piirteitä. Eli taitaa Vanhanen olla aika kapea alainen ihminen. Hänellä on hyvä muisti ja varmaan kykyä analysoida asioita ja varmaan hyvä isä, mutta taitaa miehessä olla tosi paljon kypsymättömyyttä ja itsekeskeisyyttä. On vaikea ymmärtää, että miten tuossa asemassa oleva ihminen toimi noin lapsellisesti. Kyllä sen ymmärtää että solmi seksisuhteen, mutta että vei naisen virka-asuntoon ja esitteli lapsilleen tuntuu ihan käsittämättömältä. Miten on mahdollista että Vanhanen ei yhtään tajunnut minkälaisen naisen kanssa oli. Onko hän täysin nolla ihmistuntemuksessa ja kuitenkin hänellä on niin valtavasti valtaa Suomessa. Ihmettelen suuresti jos tämä jupakka nyt nostaa Vanhasen arvoa vaaleissa. Ennen ajattelin että Vanhanen on tylsä mutta älykäs ja tietää asioista. Mutta nyt ajattelen että hän taitaa olla konemainen tyyppi joka ei ainakaan naista arvosta ja on jotenkin ihan hukassa itsensä kanssa ja lisäksi tuo itsensä nimittäminen euroopan presidentiksi kertoo kyllä narsistista piirteistä.
3199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onhan tuo manageri moniosáajia.

Äänestä

Itsensä nimittäminen Euroopan presidentiksi? sitähän nimenomaan olikin, onko aukko sivistyksessä, ota asioista selvää, niin huomaat että niinhän se olikin :D

Moni suhde kypsyy, tai haalistuu, ensihuuma menee äkkiä ohi kun alkaa toisen ällöttävät pirteet ärsyttämään, näin taisi käydä tässäkin suhteessa, vai mitä? ei sitä viikossa eikä kahdessa opi ihmistä tuntemaan tosta noin vaan, varsinkan jos ei edes tavata jokapäivä, tämä pariskunta taipaili noin 4 kertaa viikossa ja parituntia joo hyvin sitä toisen oppii tuntemaan :) onneksi Matti huomasi kuitenkin jo raskausajan 9 kk aikana jotain jonka takia suhde mitätöitiin, ja morsian jäi kapioarkkuunsa selailemaan päiväkirjaansa ;)

Äänestä

elänyt ihminen ei kai ole niin tottunut deittailuun. Ilkeä manipulaattori saa hänestä helpon uhrin. Vaikka olisi miten kykenevä asioissa, joissa hänen tulee olla kykenevä - pääministerin työssään. Ei kaikkea tarvitse osata. Osanneeko hän balettitanssiakaan kovin hyvin? Tai virkkaamista? Varmaan on aika tuhelo lasinpuhalluksessa? Diplomatia, rauhallinen luonne, miellyttävät käytöstavat, edustava ulkonäkö, asioidensa hallitseminen - noita hänen asemassaan tarvitaan, ja noissa hän lienee hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osuus kirjoitti:

asia on mielenkiintoinen juttu. On tämä jupakka ainakin tuonut esille myös Matti Vanhasesta piirteitä. Eli taitaa Vanhanen olla aika kapea alainen ihminen. Hänellä on hyvä muisti ja varmaan kykyä analysoida asioita ja varmaan hyvä isä, mutta taitaa miehessä olla tosi paljon kypsymättömyyttä ja itsekeskeisyyttä. On vaikea ymmärtää, että miten tuossa asemassa oleva ihminen toimi noin lapsellisesti. Kyllä sen ymmärtää että solmi seksisuhteen, mutta että vei naisen virka-asuntoon ja esitteli lapsilleen tuntuu ihan käsittämättömältä. Miten on mahdollista että Vanhanen ei yhtään tajunnut minkälaisen naisen kanssa oli. Onko hän täysin nolla ihmistuntemuksessa ja kuitenkin hänellä on niin valtavasti valtaa Suomessa. Ihmettelen suuresti jos tämä jupakka nyt nostaa Vanhasen arvoa vaaleissa. Ennen ajattelin että Vanhanen on tylsä mutta älykäs ja tietää asioista. Mutta nyt ajattelen että hän taitaa olla konemainen tyyppi joka ei ainakaan naista arvosta ja on jotenkin ihan hukassa itsensä kanssa ja lisäksi tuo itsensä nimittäminen euroopan presidentiksi kertoo kyllä narsistista piirteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu