punastelusta

Varmaan monella muullakin sama ongelma, eli punastuminen.Kyselen muiden kokemuksia ja apukeinoja, tähän niin raivostuttavaan vaivaan.
Itselläni(olen 35v nainen) punastelu alkoi joskus vuosia sitten, jonkun vähäpätöissen asian yhteydessä. Sittemmin siitä kasvoi sellainen oravanpyörä, että alkoi tietoisesti välttämään paikkoja ja tilanteita joissa niin kävi tai oli altis käymään..
Aikuisiällä aloitin opiskelun uudelleen, ja hain sitä varten lääkäriltä xanoria ja propralia 40mg. Näiden avulla selviydyn yleensä tilanteista. Olen kuitenkin huomannut, että punastelu on alkanut lisääntymään, kaikki sellaiset paikat varsinkin joista ei pääse heti pois, kuten autot, bussit, kauppakassajonot,kahvilla istuminen yleisessä kahvilassa(melkeinpä jo mahdotonta). Kotonakin jo ruokapöydässä oman perheen kesken tulee niitä tilanteita, kun haluaisi lähteä kesken syömisen pois. Mistä tämmöinen kertoo? Miten olette muut vaivaa hoitaneet? En haluisi syödä lääkkeitäkään koko ikääni. Onko kenellekkään ollut hypnoosista,psykoterapiasta tai muusta apua? Vaikka moni voisi luulla, ettei punastelu ole vaiva eikä mikään, niin silti se minulla ainakin jo vaikeuttaa ihan normaalia elämää.
Voiko huono ja turvaton lapsuus (molemmat vanhemmat alkoholisteja) vaikuttaa tällätavalla, myönnän kyllä että itselläni ei ole koskaan ollut mitenkään hyvä itsetunto, ja tämä pahentaa asiaa entisestään.
Olisi kiva kuulla muiden samassa tilanteessa olevien kokemuksia.
111606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuskin muut huomaavat edes,ja jos huomaa,niin mitä siitä,Meitä ihmisiä on monenlaisia,kenellä mitäkin ongelmaa.

Äänestä

Minulla täsmälleen sama vaiva ja kiinnostaisi tosiaan kuulla miten tästä pääsisi eroon, tai edes vähenemään. Itse mietin että mistäpäin lähtisin apua hakemaan, minulla ei ole mitään lääkitystä vielä. Pysyykö yleislääkäri määräämään noita sinun syömiäsi lääkkeitä, vai kävitkö psykiatrilla ?

Äänestä

Olen 23 vuotias nainen. Mulla oli sama ongelma. Tämä alkoi jo ala-asteen esitelmistä ja kokoajan vain paheni. Mullakin meni siihen pisteeseen että punastelin ruokapöydässä oman perheen kesken. Päätin että nyt tän on loputtava, koska se häiritsi ihan jokaista päivääni. Mietin vain pelkästään sitä milloin punastun seuraavan kerran.

Sitten soitin lääkäriin ja varasin ajan. Oli ihan hirveetä oottaa käytävällä lääkärille menoa ja melkein itku pääsikin kun menin sisään ja purkauduin tästä vaivasta. Lääkäri kertoi kuinka yleistä tämä on ja kuinka jotkut näyttelijätkin käyttävät näitä lääkkeitä(Efexor).

Nyt olen käyttänyt lääkettä n. puoli vuotta ja tulokset ovat hyvät. Niin suuri taakka on lähtenyt harteilta. Pystyn käymään kaupassa, juttelemaan ihmisten kanssa ja olen silti ihan rento. Ennen mietin vain kokoajan miten pääsen tilanteesta äkkiä pois. Punastelen vieläkin joskus mutta siihen suhtautuu nyt jotenkin erilailla, ei niin välitä siitä.

En usko että ilman lääkkeitä olisin nyt tässä pisteessä. Jokainen tekee omat valintansa. Mielummin syön lääkkeitä kuin keskityn vaan omaan punasteluun ja masennun neljän seinän sisään.

Tsemppiä sinulle tytti!!

Äänestä
  • Kävitkö ihan yleislääkärillä, vai psykologilla ? Meilläpäin ei ole psykologeja ja epäröin tokko yleislekurista on mitään apua tähän kiusalliseen vaivaan ?

    Äänestä

  • Helokki double kirjoitti:

    Kävitkö ihan yleislääkärillä, vai psykologilla ? Meilläpäin ei ole psykologeja ja epäröin tokko yleislekurista on mitään apua tähän kiusalliseen vaivaan ?

    Kävin terveyskeskuksen yleislääkärillä. Ja ainakin hän tiesi asiasta paljon ja otti sen tosissaan. Oli ihan miellyttävä käynti vaikka jännittikin ihan hirveesti.

    Äänestä

Mulla on ollut kanssa sama ongelma pari vuotta (oon 22v nainen). Vähän reilu vuosi sitten pelkäsin lähteä kotoa mihinkään punastelun takia ja ahdisti muutenkin. Seurustelin erään idiootin kanssa joka rikkoi mut ihan täysin. Nyt oon ollut vuoden sinkku ja elämä tuntuu paljon paremmalta. Punastelu kuitenkin jäi, mutta löysin siihen ratkaisun joe blascon red neutralizer-meikkivoiteesta! Suosittelen todella! Oon asiakaspalveluammatissa ja punastelu on ketuttanut niin paljon. Vihdoin pystyn taas olemaan oma itseni:). www.cosmeshop.fi saa tilattua, maksaa 33e. Mä tilasin sen 1 sävyn, se on vähän liian vaalea (oon normaali kalpeanaamainen suomalainen). Mutta kannattaa kokeilla ks voideta. Tänään kaupassa tuli yllättäen puolituttu nurkan takaa juttelemaan. Valahdin heti punaiseksi kuten normaalisti, mutta vilkaisin itseäni viereisestä peilistä ja olin ihan normaalin värinen meikkivoiteen ansiosta:). Oon niin onnellinen tuosta ostoksesta!

Nyt en enää punastele niin paljoa (huom. tuote vasta viikon käytössä:)), ainakin siltä tuntuu. Jos asiakaspalvelutyössä punastuin, muutuin vaan punasemmaksi siitä häpeästä, kun se asiakas huomaa sen. Nyt kun meinaan punastua tai punastun vähän, en muutu enää punaisemmaksi kun ajattelen ettei se asiakas kuitenkaan huomaa:). Eli kun tämä on "vaan" pään sisäistä niin luulen että siitä pääsen yli. Ainakin toivon!

Tsemppiä sulle ja muille samassa tilanteessa oleville!

Äänestä
  • Kiitos vinkistä tuosta meikkivoiteesta.Pitääpäs itsekkin tilata ja kokeilla joskos se minullakin toimis..alan jo kyllästyä tähän jokapäiväiseen jännittämiseen ja punastelemiseen..jaksamisia kaikille!

    Äänestä

  • tyty84 kirjoitti:

    Kiitos vinkistä tuosta meikkivoiteesta.Pitääpäs itsekkin tilata ja kokeilla joskos se minullakin toimis..alan jo kyllästyä tähän jokapäiväiseen jännittämiseen ja punastelemiseen..jaksamisia kaikille!

    Oleppa hyvä:)!
    Oon huomannut omalla kohdallani, että punasteluun vaikuttaa paljon se, minkälainen päivä on. Välillä oon niin epävarma itsestäni etten kestä yhtään mitään, välillä taas mikään ei tunnu missään. Blascon tavallisetkin meikkivoiteet on kuulema niin peittäviä, että ne yksissään jo auttaa. Tuota neutrelisoivaa voi laittaa sitten vaikka vaan ongelmakohtiin. Itse käytän sitä koko naamaan, mutta ajattelin kokeilla meikkivoidettakin.

    Tsemppiä kaikille!:)

    Äänestä

  • puttituu kirjoitti:

    Mulla kans on päiviä, että en punastu yhtään ja joskus taas ihan kauppajonossa voi alkaa ahistaan ja tuntuu ku puna nousee naamalle.En oo koskaan tuntenu siis ihan livenä ketään toista jolla ois sama vaiva..kellään mun ystävillä ei tätä vaivaa oo.Alkaa pikkuhiljaa jo tympiin ja ois tosi kiva saaha joku hyvä keino millä tästä pääsis eroon.Ei lääkkeisiinkään haluis turvautua.Pitää tosiaan käydä toi meikkivoide ostaan niin se ois alku.
    Tsemppiä sullekki:)ehkä tää elämä alkaa tästä joku päivä helpottaan..punastelun kannalta siis

    Äänestä

Mulla on aivan sama ongelma, punasteleminen, mutta mä oon vasta 11 v.! Mun tekis kans mieli jo nyt käyttää lääkkeitä, mut sit kuitenkaa ei taas viittis... mut tiedän just ton tunteen ku haluu välttää tilanteita ja päästä pois, missä punastelee, mutta voin sanoo sen verran viiden vuoden kokemukselta et se ei vaa käy. Jos aina vaan välttelee tiettyjä tilanteita, asia pahenee! Itse en usko nolostuvani (ainakaan minusta ei tunnu siltä), mutta silti vain punastun ja kärsin siitä! Muut huomauttelee siitä, ja se on ikävää, vaikka he eivät sitä tiedä. Mutta pakko tästä on jotenkin päästä, sillä voin sanoo et elämästä voi tulla täyttä helvettii jos tollanen jatkuu, ja sit alkaa masentuu... Mut kannattaa sosiaalisissa tilanteissa vaikka vähän naurahtaa ja heittää huulta, koska se hellittää tilannetta, ja olosta tulee rennompi. Ja kun sä hyväksyt itses sellasena kun oot, mietit, että sä olet sinä, sä punastut, sä oot just sellanen ku oot, niin sä oot kuitenkin aina jotenkin ainutlaatuinen! Kun oppii kunnolla hyväksymään itsensä niin omatunto kohenee ja punastuminen varmasti alkaa loppua. Mutta iän myötä se kuitenkin loppuu. Siinä nyt pari vinkkiä ja juttua, mutta pärjäillään molemmat. ;)

Äänestä
  • Kiitos meirami ja puttituu! En sitten olekkaan ainoa, jolla tälläinen ärsyttävä vaiva.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tytti kirjoitti:

Varmaan monella muullakin sama ongelma, eli punastuminen.Kyselen muiden kokemuksia ja apukeinoja, tähän niin raivostuttavaan vaivaan.
Itselläni(olen 35v nainen) punastelu alkoi joskus vuosia sitten, jonkun vähäpätöissen asian yhteydessä. Sittemmin siitä kasvoi sellainen oravanpyörä, että alkoi tietoisesti välttämään paikkoja ja tilanteita joissa niin kävi tai oli altis käymään..
Aikuisiällä aloitin opiskelun uudelleen, ja hain sitä varten lääkäriltä xanoria ja propralia 40mg. Näiden avulla selviydyn yleensä tilanteista. Olen kuitenkin huomannut, että punastelu on alkanut lisääntymään, kaikki sellaiset paikat varsinkin joista ei pääse heti pois, kuten autot, bussit, kauppakassajonot,kahvilla istuminen yleisessä kahvilassa(melkeinpä jo mahdotonta). Kotonakin jo ruokapöydässä oman perheen kesken tulee niitä tilanteita, kun haluaisi lähteä kesken syömisen pois. Mistä tämmöinen kertoo? Miten olette muut vaivaa hoitaneet? En haluisi syödä lääkkeitäkään koko ikääni. Onko kenellekkään ollut hypnoosista,psykoterapiasta tai muusta apua? Vaikka moni voisi luulla, ettei punastelu ole vaiva eikä mikään, niin silti se minulla ainakin jo vaikeuttaa ihan normaalia elämää.
Voiko huono ja turvaton lapsuus (molemmat vanhemmat alkoholisteja) vaikuttaa tällätavalla, myönnän kyllä että itselläni ei ole koskaan ollut mitenkään hyvä itsetunto, ja tämä pahentaa asiaa entisestään.
Olisi kiva kuulla muiden samassa tilanteessa olevien kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu