Kuinka paljon

Totean tähän alkuun, että mielestäni ihminen voi olla ujo, vaikka olisikin iloinen ja sosiaalinen persoona = juttelevainen. Silti voi olla pelkoa esim. esiintymistilanteessa.

Asiani liittyy työyhteisööni. Kysymys on yli 30 vuotiaasta naisihmisestä. En tiedä, miten hän selvisi työhaastattelusta, sillä tiettyjen asioiden hoito näyttää olevan hänelle mahdottomuus. Hän ei esim. hoida puhelimitse monta kertaa pyydettyjä asioita tai mene tapaamaan samaan työyhteisöön kuuluvia ihmisiä, vaikka näin on sovittu. Hän vetoaa ujouteen. Hän ei tervehdi eikä reagoi, kun häntä puhutellaan. Koulutustilaisuudessa ryhmätyö-tilanteessa hänen kaikki kommentit olivat tyyliä "Emmätiiä" tai "Ihan sama". Ihmettelyihin hän vastaa, ettei ole tottunut työskentelemään ryhmässä, sillä on ujo.

Näinkö tämä nyt menee ? Missä kulkee raja henkisen kypsymättömyyden, yleisten huonojen käytöstapojen, laiskuuden ja vastapuolella ujouden, kokemattomuuden ja pelon välilä ? Oikeuttaako ujous väistelemään hankalia työtehtäviä ja kaatamaan ne muiden hoidettaviksi ? Onko ujous hyväksyttävä syy käyttäytyä ylimielisesti asiakkaita kohtaan ?

Tämä on tietysti asia, mihin ei ole oikeaa vastausta. Aina ei vain jaksaisi joustaa, ujo tai ei.
1466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tunnistin osittain itseni kuvauksestasi, tosin minä olen erittäin tyytyväinen työssäni, työkaverit ovat kivoja, työtehtävät kivoja ym.
Tervehdin kyllä vastaantulevia, vastaan jos kysytään, otan asioista selvää ja tarvittaessa kysyn muilta. En ole laiska, päinvastoin puurran silloinkin kun muut istuvat kahvittelemassa tai höpöttelemässä. Toki lähden kahville mukaan jos minua pyydetään. Myönnän, että inhoan palavereja-yleensä en sano niissä mitään jos ei suoraan kysytä. Kahdenkesken pärjään ihmisten kanssa ok, mutta heti isommassa porukassa-esim ruokalassa-en vain saa sanaa suustani. Joko en keksi mitään sanottavaa, tai en uskalla sanoa. Inhoan myös puhelimeen vastaamista, en vain osaa hoitaa asioita puhelimitse sujuvasti. Asiakkaiden kanssa en joudu tekemisiin-onneksi, mutta uskon että jos olisin sosiaalisempi, minulla olisi paremmat etenemismahdollisuudet uralla.

Uskon, että työkaverisikaan ei nauti tilanteesta. Minäkin antaisin lähes mitä vaan kunhan pääsisin ujoudestani-omaisuuteni, toisen käteni jne. Se on iso asia. Mutta päivä kerrallaan eletään ja nautitaan pikku hymyistä tai sanoista, joita joskus kuulee töissäkin, ja silloin tuntee olevansa "normaali"...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"ujouden" piikkiin ? kirjoitti:

Totean tähän alkuun, että mielestäni ihminen voi olla ujo, vaikka olisikin iloinen ja sosiaalinen persoona = juttelevainen. Silti voi olla pelkoa esim. esiintymistilanteessa.

Asiani liittyy työyhteisööni. Kysymys on yli 30 vuotiaasta naisihmisestä. En tiedä, miten hän selvisi työhaastattelusta, sillä tiettyjen asioiden hoito näyttää olevan hänelle mahdottomuus. Hän ei esim. hoida puhelimitse monta kertaa pyydettyjä asioita tai mene tapaamaan samaan työyhteisöön kuuluvia ihmisiä, vaikka näin on sovittu. Hän vetoaa ujouteen. Hän ei tervehdi eikä reagoi, kun häntä puhutellaan. Koulutustilaisuudessa ryhmätyö-tilanteessa hänen kaikki kommentit olivat tyyliä "Emmätiiä" tai "Ihan sama". Ihmettelyihin hän vastaa, ettei ole tottunut työskentelemään ryhmässä, sillä on ujo.

Näinkö tämä nyt menee ? Missä kulkee raja henkisen kypsymättömyyden, yleisten huonojen käytöstapojen, laiskuuden ja vastapuolella ujouden, kokemattomuuden ja pelon välilä ? Oikeuttaako ujous väistelemään hankalia työtehtäviä ja kaatamaan ne muiden hoidettaviksi ? Onko ujous hyväksyttävä syy käyttäytyä ylimielisesti asiakkaita kohtaan ?

Tämä on tietysti asia, mihin ei ole oikeaa vastausta. Aina ei vain jaksaisi joustaa, ujo tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu