Pallon kierto

Olen useasti miettinyt kuinka vanha olen oikeasti.
Aikanaan kun tuli kierrettyä palloa, ja niinkuin kaikki pallonkertäjät tietävät, tarpeeksi kun kelloa siftataan niin riippuen kiertosuunnasta tulee kaksi samaa viikonpäivää tai häviää päivä.
Olen siis nuorempi vai vanhempi sen mukaan kuin on maapalloa on kierretty.
Asiahan on tietysti aivan yhdentekevä, mutta eräskin sköne tuossa toisessa jutussa kehui kiertäneensä pallon 38 kertaa vastapäivään, sellainen määrä jo luulisi pistävän miettimään.
81172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se oli 38-seilausvuotta, ja toisella 14 kertaa vastapäivään! Sundomin suppilo?

Äänestä

Kyssä se aikaväli kehdosta hautaan mitataan sekunteina, ei sillä, että montako auringonnousua on nähnyt. Ajatteleppa avaruuslentäjää joka on parhaimmillaan viettänyt lähes vuoden avaruusasemilla ja nähnyt auringonnousun 10 kertaa joka 24 tunnin aikana. Varmasti on kroppa vanhentunut noilla reissuilla, mutta ei kuitenkaan ihan 10 vuotta vastaavasti.

Äänestä

Olisi mukava,että laittaisitte laivan nimet millä on palloa kierretty.

Äänestä

ettei koskaan sunnuntaisin :D

Äänestä
  • Sepin?;D

    Äänestä

Aika pöljää juttua. Maahan on litteä eikä mikään pallo.

Äänestä
  • No voihan sen litteänkin kiertää kun ajaa reunaa pitkin.

    Äänestä

No hyhm..Jopa tuossa on ihmettelemistä sähkärillä saati sitten diblomilla?Insinööri on tuon ratkaisut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ent. sähkö kirjoitti:

Olen useasti miettinyt kuinka vanha olen oikeasti.
Aikanaan kun tuli kierrettyä palloa, ja niinkuin kaikki pallonkertäjät tietävät, tarpeeksi kun kelloa siftataan niin riippuen kiertosuunnasta tulee kaksi samaa viikonpäivää tai häviää päivä.
Olen siis nuorempi vai vanhempi sen mukaan kuin on maapalloa on kierretty.
Asiahan on tietysti aivan yhdentekevä, mutta eräskin sköne tuossa toisessa jutussa kehui kiertäneensä pallon 38 kertaa vastapäivään, sellainen määrä jo luulisi pistävän miettimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu