Ketjussa, jossa puhuttiin subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta nousi esiin mielenkiintoisia ajatuksia koko päivähoitosysteemin mädännäisyydestä. Kuinkas se nyt sitten on, pitäisikö homma pistää uusiksi, äidit tai isät hoitamaan lapsia kotiin verokevennysten voimin vai onko hyvä jatkaa entiseen malliin.
Itse olen äärettömän tyytyväinen oman leikki-ikäisen lapseni päiväkotihoitoon ja lapsi viihtyy siellä ne tunnit mainiosti, kun teen lyhennettyä työpäivää. Ainoa asia, mikä lastani harmittaa on se, että äitiä tulee välillä ikävä. Mutta mistään traumatisoivasta eroahdistuksesta ei ole kyse. Muuten on kaikkien puheista päätellen täydellä energialla joka hommassa innolla mukana, puhuu paljon ystävistään, jatkaa kivoja leikkejä kotona. Iltaisin on iloinen, touhukas ja onnellisen oloinen lapsi. Minusta siis oikeus päiväkotihoitoon on leikki-ikäisen kohdalla erinomaisen hyvä vaihtoehto ja sen pitää olla saatavilla tasapuolisesti.
Toisin, kuin tuossa mainitussa ketjussa esitettiin, ainakin itse olisin joutunut elämään pitkään työttömänä pikkupaikkakunnalla, jos olisin jäänyt kotikaupunkiini lähisukulaisteni ja tukiverkostoni naapurustoon, mistä olisi myös järjestynyt sitten tuki perheellenikin. Oli pakko hakeutua opiskelemaan ja töihin kauas siitä ympäristöstä, jos mieli töitäkin joskus tehdä. Joten kyllä mielestäni tällä yhteiskuntajärjestyksellä on ollut vaikutusta siihen, minkälainen luonnollinen tukiverkosto perheelläni on tällä hetkellä. Paras tukiverkko lapseni hoidon ja kasvatuksen kannalta on minulle arkipäivänä päiväkoti.
Itse olen äärettömän tyytyväinen oman leikki-ikäisen lapseni päiväkotihoitoon ja lapsi viihtyy siellä ne tunnit mainiosti, kun teen lyhennettyä työpäivää. Ainoa asia, mikä lastani harmittaa on se, että äitiä tulee välillä ikävä. Mutta mistään traumatisoivasta eroahdistuksesta ei ole kyse. Muuten on kaikkien puheista päätellen täydellä energialla joka hommassa innolla mukana, puhuu paljon ystävistään, jatkaa kivoja leikkejä kotona. Iltaisin on iloinen, touhukas ja onnellisen oloinen lapsi. Minusta siis oikeus päiväkotihoitoon on leikki-ikäisen kohdalla erinomaisen hyvä vaihtoehto ja sen pitää olla saatavilla tasapuolisesti.
Toisin, kuin tuossa mainitussa ketjussa esitettiin, ainakin itse olisin joutunut elämään pitkään työttömänä pikkupaikkakunnalla, jos olisin jäänyt kotikaupunkiini lähisukulaisteni ja tukiverkostoni naapurustoon, mistä olisi myös järjestynyt sitten tuki perheellenikin. Oli pakko hakeutua opiskelemaan ja töihin kauas siitä ympäristöstä, jos mieli töitäkin joskus tehdä. Joten kyllä mielestäni tällä yhteiskuntajärjestyksellä on ollut vaikutusta siihen, minkälainen luonnollinen tukiverkosto perheelläni on tällä hetkellä. Paras tukiverkko lapseni hoidon ja kasvatuksen kannalta on minulle arkipäivänä päiväkoti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
osuit juuri siihen asian ytimeen, mitä päivähoitoa ja sen merkitystä tällä palstalla arvostelevat eivät koskaan tunnu ymmärtävän. Kiitos sinulle.
T. yks lastentarhanope:)
Subjektiivisen päivähoidon poistamisella ei tarkoiteta sitä, että sínun kaltaisesi opiskelija tai työssäkäyvä henkilö menettäisi päiväkotioikeuden lapselleen. Ketjussa ei ehdoteta päivähoidon epäämistä opiskelijoiden ja työssäkäyvien lapsilta.
opiskelija saa tämän yhteiskunnan tarjoaman palvelun ilmaiseksi, kun ei muuta kuin kuluttaa yhteiskunnan varoja? Mitä takeita on siitä, että opiskelijasta joskus tulee työssä käyvä ihminen? Yhtälailla opiskelijastakin voi tulla työtön.
Opiskelija nyt sitten sattuu olemaan kotoa pois, eikä lapsensa kanssa, joten tarvitsee ilmaisen hoitopaikan lapselleen. Mutta miksi pitää opiskella silloin, kun lapsi on pieni? Kuka pakottaa? Eikö pitäisi olla lapsen kanssa kotona? Tai eikö se opiskelija voi ottaa sitä lasta mukaan sinne kouluun siksi aikaa? Joissain opinahjoissa on jopa parin tunnin hoito järjestetty sillä välin, kun täytyy opiskella.
Ei ole mielestäni logiikallasi ajatellen perusteita opiskelijankaan lapsen päivähoitoon. Ihan vaan työssä käyvillä yli 3-vuotiaiden vanhemmilla tai ehkä vasta 5-vuotiaiden vanhemmilla.
Jos opiskelija valmistuttuaan tulee työtön, niin silloin ei hänellä tietenkään ole enää oikeutta lapsensa päiväkotihoitoon. Mikä tässä nyt on ongelma. Eihän tässä yhteiskunnan edun vuoksi sitä lasta hoitoon olla pistämässä vaan perheen toimeentulon takia, ja opiskelu on panostusta siihen. Jos joku valitsee niin, että on pienen lapsen kanssa kotona ja opiskelee hitaammin niin onhan se lapsen kannalta onnellisempaa. Olen tähän saakka kuvitellut että lapsi viedään päiväkotiin vain kun on pakko, mutta täällä on selvinnyt, että viedään silloinkin kun ei ole pakko, kiitos subjektiivisen päivähoito-oikeuden josta on tullut lähes päiväkotivelvollisuus.
vaikka aloittaa vanhempien ollessa työssä ja/tai opiskellessa päivähoidon, saa uusia tärkeitä ystäviä, tottuu itselleen mukaviin leikkeihin ja tekemisiin, ja sitten käy vaikkapa niin, että opiskelija valmistuu työttömäksi,tai jää työttömäksi, niin lapsi pitää heti ottaa pois sieltä tutusta lapsiryhmästä kokonaan, kun toinen vanhemmista on kotona? Varmaan moni lastaan ajatteleva ihminen tekee niin, että pitää lapsellaan vapaapäiviä ja lyhentää hoitopäiviä. Mutta ei se ole lapsen etu, että otetaan kokonaan pois ryhmästä ja sitten, kun vanhempi saa vaikka kahden kuukauden tai puolen vuoden kuluttua työpaikan, niin lapsi joudutaankin laittamaan johonkin ihan ventovieraaseen ryhmään, jos edellinen päiväkoti tai hoitopaikka on sillä välin täyttynyt. Näinkö on järkevää? Mitä sanoo opiskelija-vanhempi?
Lapselle on ainakin aika raskasta sellainen elämä.
Saattaa olla, ettei sitä työpaikkaa välttämättä löydy kuitenkaan opiskelupaikkakunnalta, joten monella on muutos päiväkodista toiseen kuitenkin. Päiväkodin takia kai kukaan ei sentää jää opiskelupaikkakunnalle jos työtä löytyy vaikka toiselta puolelta Suomea. Raskasta päiväkotihoito lapelle vasta onkin. Eiköhän aika moni taapero jäisi mielummin omaan sänkyyn köllöttelemään kuin lähtisi aamuhämärissä päiväkotiin räntäsateessa raijaamaan. Mutta hei, kukin taablaa tyylillään.
"Varmaan moni lastaan ajatteleva ihminen tekee niin, että pitää lapsellaan vapaapäiviä ja lyhentää hoitopäiviä."
Valitettavasti ainakin omalla työmaallani (päiväkoti) arviolta 1 perhe kymmenestä lyhentää lapsensa hoitopäivää itse kotiin jäädessään.
Yleisintä on, että siltikin että vaikkapa äiti jää työttömäksi tuo isä lapsen hoitoon töihin mennessään ja äiti hakee 16.30 -17.00 välillä
kotiin...
Mielestäni se ei ole lapsen kannalta kovin hyvä asia. Kannatan sitä, että lapsi jää tuttuun ryhmäänsä, mutta puolipäivähoitolaisena. Tällöin hoitopäivä lyhenisi, kaverit ja virkkeet säilyisivät ja samoin hoitopaikka pysyisi samana, jos vaikka vanhempi työllistyy hyvinkin pian uudelleen.
Ja on aika sääli lasta kohtaan, jos vanhemmat pitävät pitkää päivää, vaikka pystyisivät muuhun.
Osapäivähoitoa taisi olla vielä aikaisempina vuosina tarjolla paremmin. Nyt lasketaan niin tarkkaan täyttö- ja käyttöasteita, ainakin pääkaupunkiseudulla, että osapäivähoidon tarjoaminen on päiväkodeille kannattamatonta.
Lastenhoidon järjestäminen on aina arvovalinta, niin vanhempien kuin yhteiskunnankin puolelta.
yhteiskunnan taholta. Yksityisten ihmisten on yleensä sopeuduttava vallitsevan yhteiskunnan arvomaailman pohjalta tehtyihin ratkaisuihin. Myös lasten.
Mutta jos talous on vanhemmilla sillä mallilla, että voi valita lapsensa päivähoitosysteemin, niin siinä mitataan arvoja.
Päivähoitoa ja kotihoitoa ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti nähdä toistensa vastakohtina arvojen suhteen.
Kun niin monet täällä uskovat julkisen sektorin järjestämään päiväkotihoitoon kuin pukki suuriin sarviinsa, niin miksi he eivät sitten usko, että virkamiesten mitoittama kodinhoitotuki olisi riittävä toimeentulo. Oliskos sittenkin mahdollista, että virkamies suuressa viisaudessaan olis ainakin kotihoidontuen määräämisessä hiukan erehtynyt? Sehän piti olla aito vaihtoehto, vai kuinka. Niin sitä ainakin markkinoidaan viranomaisten ja poliitikkojen taholta. Tässä nän ristiriidan herkkäuskoisten joukossa.
Ehkä riitti 80-90-luvun taitteessa, mutta ei sen jälkeen. Siitä lähtien on romutettu kaikkia lapsiperheille tarkoitettuja tuen muotoja. Kehitys on pysähtynyt myös monella muulla sosiaaliseen hyvinvointiin ja myös opetukseen liittyvillä alueilla.
Ainakin erityisopetuksen puolella voi tikittää jo aikapommi tästä johtuen. Ei saada riittävää tukea tarpeeksi varhain niille, jotka sitä eniten tarvitsisivat. Eikä nyt puhuta vain kaikkein huonoimmissa oloissa kasvavista lapsista vaan monista muistakin.
Mutta virkamies näyttää nykyisin uskovan vasta sitten, kun ongelmat ovat liian kraavilla tasolla.