Olen tässä pohtinut sellaista asiaa että miksi nykyajan naiset eivät tykkää karvasista miehistä? ja mikä on liian karvanen?
Pikku
Tiina-86.-
4701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä karvat on kuitenkin luonnollisia. Sekä naisella että miehellä. Itselläni ei tulisi mieleenkään ajella karvoja mistään kohdasta. Ja nainen, joka on posliini, on todella aneemisen näköinen. Sen sijaan karvakolmio kruunaa naisen kauneimman paikan! Nam!
Jotenkin tuntuu, että ne naiset ovat suunnilleen sinun iästäsi alaspäin, jotka haluavat karvattomia miehiä. Itsellä ikää vasta 25, mutta olen huomannut, että suunnilleen oman ikäiset naiset haluavat miehen, eivät poikaa.
Toinen juttu on käytännöllisyys. Jos esim. itse ajelisin kaikki karvat, siihen menisi ikuisuus ja seuraavana päivänä olisin täyttä sänkeä. Karvaa on ihan riittävästi (ei onneksi hirveästi) joka puolella paitsi selässä ja käsivarsissa. Ajelen kassit ja kalun tyven, mutta muualta en. Ne ajelen, koska itse niin haluan, mutta vaikka haluaisin olla kokonaan karvaton, se ei ole mahdollista.
Mitä naisen karvoihin tulee, niistä en tykkää, mutta se EI voi olla niin kova vaiva ajaa säärikarvat ja kainalot, sekä siistiä tai ajaa suurimmaksi osaksi pois häpykarvoitus. Jos itsellä kasvaisi vain ko. alueilla karvaa ja naiseni haluaisi minun ne ajelevan, tekisin sen mieluusti. Kyllä jotain miellyttämisen halua (molemminpuolin) täytyy olla, ei suhde muuten toimi. Ja näsäviisaille tiedoksi, tämä ei tietenkään ole ainoa asia, missä pitää miellyttää.
Toisin sanoen siis: karvattomia miehiä usein haluavat niin nuoret naiset, jotka eivät vielä tiedä millainen mies OIKEASTI on. Testosteroni tekee sen, että miehellä kasvaa karvaa ympäri kroppaa, ennemmin tai myöhemmin.
pitää karvoja olla! Ja omallani onkin onneksi reilusti. Karvattomat miehet on jotenkin naismaisia, en tykkää.
Se on joku mainosten luoma harha.
Mainoskuvissa miehillä (tai paremminkin pojilla) ei ole edes kainalokarvoja rintakarvoista puhumattakaan, koska karvoitus on hui kauheaa, SEKSUAALISTA.
Eli paljasta pintaa saa näyttää kunhan siitä on siivottu seksi pois. Karvoitus valokuvissa lisäksi rikkoo esteettisyyttä. Tuossapa niitä syitä, miksi aitous ja luonto on siivottu pois silmistämme.
Sukupuoleton, karvaton, vaaraton ja seksitön poika voi olla jonkun mainostoimistohomon unelma, mutta on täysin naisten omassa vallassa ottaako sisäänsä muiden ihanteet vai uskaltaako ajatella, tuntea ja tahtoa ihan itse.