Terve! Olen ajetellut onko minulle kenties tulossa psoriasis tai onko jo.
Korvieni takana oli pienenä usein rikkoutunutta/kuivaa ihoa, mutta ei koskaan mitää pahempaa. Noin pari vuotta sitten toisen korvan taakse taas ilmestyi rikkoutunutta ihoa mikä on viimisen vuoden aikana muuttunut kuivaksi ja punottavaksi. Olen hoitanut sitä ihan perusrasvalla silloin tällöin ja toiminut ihan hyvin. Kuitenkin se punoittaa vieläkin eikä ole lähteäkseen kokonaan pois ainakaan perusrasvalla. Parisen viikkoa sitten huomasin polveeni, sääreeni ja pariin kohtaan käteen (joista yksi isompi [n.1cm]) tulleen ihan pieniä kuivia "pallukkaläikkiä". Niiden jälkeen ei ole tullut enempään mitään eikä ne ole kasvaneet. Ajattelin kysästä teiltä miten kannattaisi hoitaa kuivia kohtia, että kannattaako kokeilla kortisonia tai muuta voidetta niiden poistamiseen tai voiko kyseessä olla jopa psoriasis?
Kiitos jo etukäteen!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa äkikseltään psorilta. Itselläni on korvien takana ja kyynärpäissä. Varaa aika iholääkärille, niin saat varmistuksen.
Itse hoidan säännöllisesti perusvoiteilla ja kun oikein hankalaksi menee niin sitten Bemetson-voiteella.