Hei!
Olemme saaneet kunnian alkaa kummiksi lapselle, jonka äiti on suomalainen ja isä Ruotsista. Vanhemmat toivovat kuulevansa elämänohjeita/runoja tulevassa kummijuhlassa sekä suomen että ruotsin kielellä. Olisikohan teillä kellään jakaa kaunista esim runomuotoista pätkää suloiselle tyttölapselle?
Ristiäissanat Su-Ru
2
1389
Vastaukset
- aika kiva
iti, kertoisitko olen kuusi vuotias ihminen jo,
mistä pienet lapset on tehty.
Olen tarhan tädiltäkin kysynyt
hän on vain minulle hymyillyt
ja talkkarikin oli hämmästynyt,
hän sanoi, odotahan nyt.
Naapurin pihalla kerrottiin,
että pienet lapset on tehty niin,
että vettä ja jauhoja sotkettiin
ja taikina lapseksi muovailtiin,
sen jälkeen uunissa paistettiin
ja sitten vain elämään käskettiin.
Äiti tehdäänkö lapsia niin?
Äiti, voiko pelto ja pihamaa
ihmisen taimia kasvattaa,
niin kuin porkkanaa heinää ja muuta?
Miten taimet vauvaakin pienemmät
pellon mullassa pärjäävät,
kun siellä on madot ja jyrsijät sekä
sateet ja tuulet myrskyisät?
Tai jos minut on tehty sairaalassa
tai tehtaassa lapsia valmistavassa,
mistä rakennusaineen saivat?
Millä lämmön laittoivat ruumiiseen
millä saivat jalkani liikkeeseen?
Mistä paha olo kun tuhmasti teen,
mistä itku kun sattuu varpaaseen?
Lapseni, olet pieni ymmärtämään,
mutta väärin teen jos ääneti jään
siksi rakennusaineesta kerron.
Se on ainetta kultaakin kalliimpaa
ei sitä rahalla ostaa saa,
ei kasvata meret ei metsä ei maa,
silti jokainen voi sitä omistaa.
Taivaan Isämme kultaisin meille kaikille
lahjoitti paketin joka sisältää rakennusaineen.
Se on rakennustarvikepakkaus ja
sen päällä on teksti Rakkaus,
siitä lapseni sinutkin tehtiin.
Siitä miljoonat lapset on valmistettu,
sillä onni koteihin on asennettu,
sillä kaikki paha on karkoitettu.- Kummiksi
Kiitokset--kaunista oli!! Vielä kun käännän tuon ruotsiksi...;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2343473- 623062
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I652653Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk342547Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve812112Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851909Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191875Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401842Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911702Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691063