Tampereella RYÖSTÖhinnat Hervannassa ja Mustassavuoressa

Kävin lapsenlapseni kanssa Ystävänpäivänä Tampereen Hervannan rinteessä nyt 4 vuotias onkin laskenut jo kahtena talvena,mutta niin kuin kaikki pientenlastan vanhemmat tietävät että alkuun lasketaan vain 10-20min.Kauempaa ei noin pienet yleensä jaksa. Mutta Hervannassa hinta on sama kuin aikuisten neljän tunnin välinevuokra eli 12€ mitään neuvottelunvaraa ei ollut.Myös se hämmästytti että samaanaikaan oli rinteessä Nordean tapahtuma jonka valmisteluja olimme jo seurailleet tunteja pulkalla laskien,mutta mitään ilmoituksia ei ollut mitä tuleman pitää.Joten kun palautimme vuokra sukset ja jatkoimme laskemista pulkalla Nordea ilmoitti että nyt saa vuokrasukset ilmaiseksi hiihdon opetuksen.Kyselin että miksei tästä minulle mitään kerrottu vuokraamossa kun pitkinhampain olin juuri 12€ maksanut 20 minuuttia kestäneestä vuokrasta.HE EIVÄT tienneet koko asiasta edes puoltatuntia ennen HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ.Onko tampereenrinteet vuokrannut henkilö niin yksinkertainen ettei tiedä KETKÄ ovat rinteen tulevaisuuden käyttäjiä.Tällä menolla niitä ei ole. Himokselta saa kaikki varusteet ilmaiseksi alla 4 vuotiaat muissa rinteissä käytetään järkeä kuten VIMPELIN LAKEAHARJU siellä on tuntiveloitus mutta sanoivat että katsotaan hintaa kun kokeilette minkä aikaa viihtyy .Alle puolentunnin välinevuokra ei maksanut mitään.Kiitos LAKIS teillä kyllä viihtyy lapset ja aikuiset ja palvelu on aina ystävällistä.
2863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu, elämä on ja laskettelu on myös.

Se on business, joka kannattaa. Mitään ei saa aenää mistään ilmaaseks ei ees sossusta viinaa.

Äänestä
  • Tuo ei ole bisnestä tuollainen kun yrittäjä syö omaa tulevaisuuttaan.Ei mitään bisnes tajua ei sinulla eikä Hervannan rinteiden omistajalla. Ja Peet se kallista ollut mutta tykkään saada palvelua siitä kyllä kannattaa maksaa vaikka tuplat kunhan luxsusta löytyy ei tyhjästä kannata maksaa.Hervannanrinteet(MITKÄ RINTEET KUSIAISPESÄ SE ON) HALOOOOO......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suuntana Himos kirjoitti:

Kävin lapsenlapseni kanssa Ystävänpäivänä Tampereen Hervannan rinteessä nyt 4 vuotias onkin laskenut jo kahtena talvena,mutta niin kuin kaikki pientenlastan vanhemmat tietävät että alkuun lasketaan vain 10-20min.Kauempaa ei noin pienet yleensä jaksa. Mutta Hervannassa hinta on sama kuin aikuisten neljän tunnin välinevuokra eli 12€ mitään neuvottelunvaraa ei ollut.Myös se hämmästytti että samaanaikaan oli rinteessä Nordean tapahtuma jonka valmisteluja olimme jo seurailleet tunteja pulkalla laskien,mutta mitään ilmoituksia ei ollut mitä tuleman pitää.Joten kun palautimme vuokra sukset ja jatkoimme laskemista pulkalla Nordea ilmoitti että nyt saa vuokrasukset ilmaiseksi hiihdon opetuksen.Kyselin että miksei tästä minulle mitään kerrottu vuokraamossa kun pitkinhampain olin juuri 12€ maksanut 20 minuuttia kestäneestä vuokrasta.HE EIVÄT tienneet koko asiasta edes puoltatuntia ennen HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ.Onko tampereenrinteet vuokrannut henkilö niin yksinkertainen ettei tiedä KETKÄ ovat rinteen tulevaisuuden käyttäjiä.Tällä menolla niitä ei ole. Himokselta saa kaikki varusteet ilmaiseksi alla 4 vuotiaat muissa rinteissä käytetään järkeä kuten VIMPELIN LAKEAHARJU siellä on tuntiveloitus mutta sanoivat että katsotaan hintaa kun kokeilette minkä aikaa viihtyy .Alle puolentunnin välinevuokra ei maksanut mitään.Kiitos LAKIS teillä kyllä viihtyy lapset ja aikuiset ja palvelu on aina ystävällistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu