PÄIVÄMIEHEN PÄÄKIRJOITUS
Kirjoittanut: Leikekansio 21.2.2007 klo 08.56
USKONTO JA TERVEYS
Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus oli järjestänyt yhdessä muiden tahojen kanssa seminaarin, jossa käsiteltiin uskonnon ja terveydenhoidon suhdetta toisiinsa sekä monia muitakin näihin kysymyksiin liittyviä asioita. Seminaarin osallistujissa oli paljon terveydenhuoltoalan, seurakuntatyön ja lapsi- ja nuorisotyön palveluksessa olevia. Aiheesta kuultiin monia päteviä ja myös uutta tietoa antavia alustuksia.
Kaikesta hyvästä annista huolimatta jäi monille seminaarin osanottajille ihmettelemisen aiheita. Ensinnäkin kahden päivän ohjelma sisälsi ehkä liian monta luentoa.
Keskusteluille ei jäänyt aikaa, vaikka selvästi oli nähtävissä keskustelun tarve. Kristillisyytemme kannalta katsottuna ikävin puoli tässä seminaarissa oli puheenvuoro, jossa subjektiivisin kokemuksin lyötiin kristillisyyttämme. Kun varsin hyvin seminaarin järjestäjillä oli tiedossa, että pidettäväksi aijotttu puheenvuoro koskettelee vanhoillislestadiolaisuutta, olisi ollut oikein järjestää altavastaajallekkin mahdollisuus käyttää kommenttipuheenvuoroa pitempi puheenvuoro.
Se tiedetään ja on monesti julkisissa puheenvuoroissa tuotu esille, että yksilötasolla on hoitoasioissa tapahtunut virheitä, mutta on kohtuutonta leimata ja syyllistää koko yhteisöä ja lyödä näin raskaasti vieläpä asioista tietämättömiäkin, kuten "uskonnon uhrien" puolesta puheenvuoron pitänyt Leena Hartikainen teki. On vaikea arvata sitä pilkan ja ahdistuksen määrää, jota kristillisyytemme lapset ja nuoret tämänkin puheenvuoron takia saavat kokea.
Ehkä näin oli tarkoituskin. Tällaisessa tilaisuudessa, jossa asioita käsiteltiin tieteellisesti, olisi toivonut valmistellun puheenvuoron käyttäjältä perusteltua ja tilastollista tietoa.
Hämmästyttävintä tassä tilanteessa oli kuitenkin se, että tämän puheenvuoron jälkeen kuulijat alkoivat innokkaasti ja voimakkaasti taputtamaan käsiään. Selvästi osanottajien enemmistö nautti tilanteesta. Oli hyvin vaikea käsittää, että sielun- ja psyykenhoitotehtävissä olevat kiihkolla riemuitsivat siitä, kun kristillisyytemme joutui syytösten kohteeksi. Miten tällaiset ihmiset pystyvät auttamaan sairaita, väsyneitä, epäonnistuneita, syyllisyyden alla olevia, kun he itse ovat valmiita iskemään ja iloitsemaan lyömisestä?
Syytetynkin osapuolen mieltä olisi hyvä kuulla. Joutuu kysymään, miten tällaisten psyyken- ja sielunhoitajien luo voi yleensä kääntyä, kun heidän näkökenttänsä on näin suppea ja rajoittunut. Olisi syytä jo oppia ja muistaa, että asiolla on aina vähintään kaksi puolta.
Jos kenen, niin juuri näissä tehtävissä olevien pitäisi se ymmärtää.
Onneksi seminaarin osanottajien joukossa oli niitäkin, jotka hämmästyivät osanottajien enemmistön reaktioita.
Vanhoillislestadiolaisuudesta olisi löytynyt monia "uskonnon uhrien uhrejakin", lapsia ja nuoria, joilla olisi ollut kerrottavana subjektiivisia kokemuksia siitä, mitä on olla pilkattuna, väkivallan kohteena, joskus opettajien ivan ja naurun alla monesti juuri julkisten syytösten jälkeen.
Tuntuu myös oudolta, että jo kymmeniä vuosia sitten tapahtuneita asioita ei haluta unohtaa, vaikkakin olisi koettu yksilötasolla omasta mielestä vääriä menettelyjä.
Kristuksen rakkaus opettaa, että jos sinua joku lyö toiselle poskelle, käännä hänelle toinenkin.
Missä on niiden ihmisten anteeksiantamus, suvaitsemvaisuus ja rakkaus, jotka syyttävät kristillisyyttämme suvaitsemattomuudesta, mutteivät kuitenkaan suvaitse kristillisyyttämme, sen elämää ja toimintaa?
Jumalan lapsilla on halu rakastaa niitäkin, jotka pilkkaavat ja solvaavat ja syyllistävät kristillisyyttämme.
Oheinen kirjoitus oli Päivämiehen pääkirjoituksessa 7.11.1990
Tämä viesti löytyi tuolta alemmasta ketjusta. Terveyseminaari .... leikekansion kirjoittama...
Kuitenkin tämä lainaus kertoo sen että toisaalta Kristillinen rakkaus velvoittaa antamaan anteeksi. Mutta YHTÄLAILLA se velvoittaisi selvittämään asiat niiden kanssa jotka sitä haluavat?
Kirjoittanut: Leikekansio 21.2.2007 klo 08.56
USKONTO JA TERVEYS
Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus oli järjestänyt yhdessä muiden tahojen kanssa seminaarin, jossa käsiteltiin uskonnon ja terveydenhoidon suhdetta toisiinsa sekä monia muitakin näihin kysymyksiin liittyviä asioita. Seminaarin osallistujissa oli paljon terveydenhuoltoalan, seurakuntatyön ja lapsi- ja nuorisotyön palveluksessa olevia. Aiheesta kuultiin monia päteviä ja myös uutta tietoa antavia alustuksia.
Kaikesta hyvästä annista huolimatta jäi monille seminaarin osanottajille ihmettelemisen aiheita. Ensinnäkin kahden päivän ohjelma sisälsi ehkä liian monta luentoa.
Keskusteluille ei jäänyt aikaa, vaikka selvästi oli nähtävissä keskustelun tarve. Kristillisyytemme kannalta katsottuna ikävin puoli tässä seminaarissa oli puheenvuoro, jossa subjektiivisin kokemuksin lyötiin kristillisyyttämme. Kun varsin hyvin seminaarin järjestäjillä oli tiedossa, että pidettäväksi aijotttu puheenvuoro koskettelee vanhoillislestadiolaisuutta, olisi ollut oikein järjestää altavastaajallekkin mahdollisuus käyttää kommenttipuheenvuoroa pitempi puheenvuoro.
Se tiedetään ja on monesti julkisissa puheenvuoroissa tuotu esille, että yksilötasolla on hoitoasioissa tapahtunut virheitä, mutta on kohtuutonta leimata ja syyllistää koko yhteisöä ja lyödä näin raskaasti vieläpä asioista tietämättömiäkin, kuten "uskonnon uhrien" puolesta puheenvuoron pitänyt Leena Hartikainen teki. On vaikea arvata sitä pilkan ja ahdistuksen määrää, jota kristillisyytemme lapset ja nuoret tämänkin puheenvuoron takia saavat kokea.
Ehkä näin oli tarkoituskin. Tällaisessa tilaisuudessa, jossa asioita käsiteltiin tieteellisesti, olisi toivonut valmistellun puheenvuoron käyttäjältä perusteltua ja tilastollista tietoa.
Hämmästyttävintä tassä tilanteessa oli kuitenkin se, että tämän puheenvuoron jälkeen kuulijat alkoivat innokkaasti ja voimakkaasti taputtamaan käsiään. Selvästi osanottajien enemmistö nautti tilanteesta. Oli hyvin vaikea käsittää, että sielun- ja psyykenhoitotehtävissä olevat kiihkolla riemuitsivat siitä, kun kristillisyytemme joutui syytösten kohteeksi. Miten tällaiset ihmiset pystyvät auttamaan sairaita, väsyneitä, epäonnistuneita, syyllisyyden alla olevia, kun he itse ovat valmiita iskemään ja iloitsemaan lyömisestä?
Syytetynkin osapuolen mieltä olisi hyvä kuulla. Joutuu kysymään, miten tällaisten psyyken- ja sielunhoitajien luo voi yleensä kääntyä, kun heidän näkökenttänsä on näin suppea ja rajoittunut. Olisi syytä jo oppia ja muistaa, että asiolla on aina vähintään kaksi puolta.
Jos kenen, niin juuri näissä tehtävissä olevien pitäisi se ymmärtää.
Onneksi seminaarin osanottajien joukossa oli niitäkin, jotka hämmästyivät osanottajien enemmistön reaktioita.
Vanhoillislestadiolaisuudesta olisi löytynyt monia "uskonnon uhrien uhrejakin", lapsia ja nuoria, joilla olisi ollut kerrottavana subjektiivisia kokemuksia siitä, mitä on olla pilkattuna, väkivallan kohteena, joskus opettajien ivan ja naurun alla monesti juuri julkisten syytösten jälkeen.
Tuntuu myös oudolta, että jo kymmeniä vuosia sitten tapahtuneita asioita ei haluta unohtaa, vaikkakin olisi koettu yksilötasolla omasta mielestä vääriä menettelyjä.
Kristuksen rakkaus opettaa, että jos sinua joku lyö toiselle poskelle, käännä hänelle toinenkin.
Missä on niiden ihmisten anteeksiantamus, suvaitsemvaisuus ja rakkaus, jotka syyttävät kristillisyyttämme suvaitsemattomuudesta, mutteivät kuitenkaan suvaitse kristillisyyttämme, sen elämää ja toimintaa?
Jumalan lapsilla on halu rakastaa niitäkin, jotka pilkkaavat ja solvaavat ja syyllistävät kristillisyyttämme.
Oheinen kirjoitus oli Päivämiehen pääkirjoituksessa 7.11.1990
Tämä viesti löytyi tuolta alemmasta ketjusta. Terveyseminaari .... leikekansion kirjoittama...
Kuitenkin tämä lainaus kertoo sen että toisaalta Kristillinen rakkaus velvoittaa antamaan anteeksi. Mutta YHTÄLAILLA se velvoittaisi selvittämään asiat niiden kanssa jotka sitä haluavat?
Vastaukset 45
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023868044
He huomaavat rikan, veljensä silmässä, mutta eivät hirttä, omassa silmässään.
Kaivettiin hoitokokouksissakin,. jo anteeksiannettuja syntejä, yhä uudelleen ja uudelleen esille.
"Kaivettiin hoitokokouksissakin,. jo anteeksiannettuja syntejä, yhä uudelleen ja uudelleen esille."
Ole vieläkään loppunut, kyllä niistä synneistä saa kuulla vieläkin mitä moneen kertaan hoitokokouksessa anteeksipyydettiin.
Kuulee menneestä jo anteeksi annetusta synnistä, niin pelkää ettei se olekkaan anteeksi anettu, ja elää jatkuvassa hoitokokouspelossa.
Tämä vääryys olisi loputtava, ja ihmiset pitäisi päästää vapaaksi siitä hoitokokouspelosta, miksi kukaan ei tee mitään, ja kerro että ne kuuluvat menneisyyteen, ja pelkoa ei enään ole?
Pitää ruodut suorassa.
Oletko ajatellut mitä tarkoittaa: "Täydellisessä Rakkaudessa ei pelkoa ole"?
Miten vl-liikettä hallittaisiin jos he tulisivat täydelliseksi Rakkaudessa?
Olla pelkoa, ja siksi se tuntuukin pahalle kun kaikki eivät voi olla vapaita ja onnellisia uskossaan.
Olen nähnyt mitä se pelko on, ja se on todellista pelkoa. Pelätään jopa läheisiä, että antavat vahingostakin ilmi, vaikka sitä pelkoa ei tänä päivänä pitäisi enään olla.
En usko, että olen ainoa joka tästä pelosta tietää, vai olenko vain sattumalta sen huomannut, ja vahingossa on avauduttu.
Jotta ihmiset pääsisivät tästä turhasta pelosta, niin jonkun pitäisi tehdä jotain ja kertoa miten väärässä on joskus oltu. Niin kauan kuin vääryyksiä ei tunnusteta, ihmiset ovat halittavissa pelolla, ainakin moni vanhus.
Ihan hyvä pääkirjoitus, tälle palstalle suorastaan kiehtovaa reviteltävää... Ristiriitaisia tunteita herättää nimenomaan tämä yleisön reaktio Leena H:n esitelmään: Artikkelista sai sen käsityksen, että etninen vähemmistö nimeltä vanhoillislestadiolaiset haukuttiin perin pohjin, johon terveys- ja sielunhoitoalan ammattilaiset vastasivat raikuvilla aplodeilla, 1990-luvun Suomessa! Oliko valtaosalla kuulijoita omakohtaista kokemusta esitellystä asiasta?
Kuvitelkaa, että vaihtoehtoisesti entinen muslimi olisi haukkunut islamia, entinen juutalainen juutalaisia, entinen romani "mustalaisia"? Samanlaisia etnisiä ryhmiä hekin ovat Suomessa, saavat aikaan milloin hyvää milloin pahaa. Taputuksia tuskin olisi tullut. Kuulijoista vanhoillislestadiolaisuus kuulosti todennäköisesti vaaralliselta salaseuralta, liian läheiseltä silti, että sitä olisi voinut suvaita :(
Olisi mukava kuulla Leena H:n kommentti tilaisuudesta. Menikö tilanne noin, oliko vastaanotto hämmentävää. ER:n vastauspuheenvuoro oli mielestäni tilanteeseen nähden hyvä, kun hän toi esille mm. seuraavaa:
"... vaikka niin mielellään toisin yritetään väittää, että yksittäisissä hoitotapauksissa yksilöt ovat tehneet virheitä, mutta sen perusteella ei voi yhteisöä syyllistää."
Olen pitkälti samaa mieltä.
"... vaikka niin mielellään toisin yritetään väittää, että yksittäisissä hoitotapauksissa yksilöt ovat tehneet virheitä, mutta sen perusteella ei voi yhteisöä syyllistää."
Peräpenkkiläiset jotka vain nöyrtyivät tottelemaan kaiken mitä johtajat heillä teetättivät eivät yhteisönä syyllityneet syntiin.
Katkeruus?
Ei katkerien ihmisten "tuottaminen" loppunut hoitokokouksiin vaan kyllä sylttytehdas jauhaa jatkuvalla syötöllä. Suvussamme on -60, -70, -80 ja -90 luvuilla vl-uskosta erkaantuneita henkilöitä ja osa on todella katkeria vanhoillislestadiolaisuudeelle. Tarkoittaa heidän ajatusmaailmassaan että vanhoillislestadiolaisuus on tuhonnut heidän elämänsä ja mielenterveyden.
Katkerien ihmisten tuottamien sukuihin ja yhteiskuntaan on suuri ongelma vanhoillislestadiolaisuudessa aivan samoin kuin Jehovan todistajilla.
SRK ei kylläkään edes tunnusta tällaista ongelmaa mutta psykologit varsinkin pohjois-suomessa hoitavat koko ajan näitä katkeria terveiksi.
Käytit puheenvuorostani vahvaa ilmaisua "haukkua". Oletko jostakin saanut lukeaksesi koko puheenvuoroni vai Päivämiehen perusteellako sanasi valitsit?
Sinä panet minut tarkistamaan käsitystäni teistä SRK-lestadiolaisista. Ymmärrät varmaankin mihin suuntaan.
En ole nähnyt missään puheenvuoroasi. Lähinnä tämä ammatti-ihmisten käytös tieteellisessä seminaarissa kummastutti.
Ja toinen pyyntö Leena heti perään: Lue viesti uudestaan, erityisesti nämä rivit:
"Artikkelista sai sen käsityksen, että..."
Eli kyseisen Päivämiehen pääkirjoituksen perusteella meni niin. Onko se totta? Siksi pyysinkin sinulta:
"Olisi mukava kuulla Leena H:n kommentti tilaisuudesta. Menikö tilanne noin, oliko vastaanotto hämmentävää."
Sinusta täällä saamani kuvan perusteella PM-kirjoitus vain tuntui oudolta.
se puheenvuoro jostain saatavilla?
etten varmaan löydä enää itsekään. Mutta sen tiedän, että puheenvuoroni oli korrektimpi kuin nämä palstakirjoitukseni. Täytyikin olla, esiinnyinhän korkeakouluympäristössä ja kohdistin sanani mielenterveyden ammattilaisille. Ajattelen niinkin, että jos olisin oikein katkerana revitellyt, sellainen asiantuntijayleisö ei olisi osoittanut suosiotaan. Ihan järjissään he varmaankin puheenvuoroni kuultuaan olivat, eivät missään "hurmoksessa". Tai sitten minussa on sisäistä voimaa enemmän kuin itse tiedänkään.
Ei kumminkaan. Diktatuurit, jollainen SRK-lestadiolaisuus henkisesti oli ja on yhä, tapaavat vain suurennella pikkuriikkisenkin vastustuksen poikasen. Ja sellaistahan kaikki SRK:n kohtaama vastustus tähän saakka on ollut. Nyt vaikuttaa tuuli olevan kääntymässä. Eilen käymäni puhelinkeskustelun perusteella tiedän, että keskusjohtoisuus alkaa tulla tiensä päähän, sillä yhteisön sisälle on pikkuhiljaa syntynyt yhä kasvava "viides kolonna". Ja sellaista ei mikään länsimaisessa demokratiassa toimiva järjestö pitkän päälle kestä.
Jumalalle ei todellakaan mikään ole mahdotonta.
Pettymyksen aste hieman aleni. Silti jäi kangertamaan tuo hyväksyntäsi SRK:n johdon ajatukselle että muka vain "yksittäisiä", kun Tuomas Lohikin on gradussaan sanonut, että toiminta oli keskusjohtoista.
sinua ,kuin ketään muutakaan ole väkisin pidetty vl-yhteisössä.sen on saanut valita.Sinun puheenvuorosi on ollut varmaan kova koettelemus SRK:n kuulijoille.Et varmaan enää lähtisi tuohon,vaan menisit kasvokkain sinua kiusanneen kanssa juttelemaan .Ja puolin ja toisin keskustelisitte anteeksiantamuksella.Ihmisiä vain ollaan .Kukaan ei täydellinen.
epätäydellisyydellään
Kirjoitan jotain kohtia tuosta pidetystä puheenvuorosta. Se on sen verran pitkä, etten jaksa sitä kokonaan kirjoittaa. Eikä se liene tarpeenkaan. Monet asiat ovat tulleet täällä esille "uhrien" kertomana.
Siellä on kyllä nekin ns. tutut kauhutarinat hoitokokouksista, joita veeällien lienee vaikea uskoa vieläkään?
Teksti on välillä yleistä puhetta uskonnon varjolla harjoitetusta väkivallasta ja viittauksia on uskonnon uhrien toimintaan. Yhdistys oli vasta perustettu. Ne asiat löytyvät suoraan niiltä sivuilta. Välillä sitten kerrotaan omasta taustasta.
Puhe pidettiin 30.10.1990 Tampereella.
Otsikko: HYVÄT AUTTAJAT JA AUTTAJAN VARJOT!
Kirjoitan vain tilannekatsauksen puheen lopusta.
"Rauhanyhdistyslestadiolaisuus on kuulemma nyt muuttunut humaanimpaan suuntaan. Jopa niin, että aikaisempien vuosien ikävät tapahtumat selitetään olemattomiksi. ... Ystäväni soittaa minulle joskus vain kysyäkseen, onko menneisyys todella sellainen kuin hän muistaa. Hän kuulee jatkuvasti, ettei mitään sellaista, mistä hän joskus sukulaisiaan muistuttaa, ole tapahtunutkaan. Hän on vain kuvitellut ja ymmärtänyt kaiken väärin. Niinikään liikkeen johtajat ovat julkisuudessa useaan kertaan lausuneet, tokko mitään hoitokokouksia on koskaan pidettykään. Tai jos jotakin sen suuntaista lienee jossakin vahingossa päässyt tapahtumaan, johtohenkilöt eivät ainakaan ole siinä olleet mukanaa. Ihmisten kokemusten vähättelystä kielii myös eräs SRK:n pääsihteerin lausunto: 'Vaikka joku sanoo painostusta kokeneensa, se ei silti ole totta.'
Minä henkilökohtaisesti en kyllä ymmärrä, miksi ihmisten muistia nyt tuhotaan, kun toimenpiteitä silloin aikanaan pidettiin oikeina ja tarpeellisina, yhteisön näkökulmasta.
Minä en jaksa vielä uskoa rauhanyhdistyslestadiolaisuuden muutokseen. Tähän mennessä se on ollut lähinnä kosmeettista. Otan muutoksen todesta vasta sitten kun liikkeen sisällä sallitaan keskustelu opista, käytännöstä ja lähihistoriasta siten, että mielipiteen ilmaisu ei johda jäsenyyden menettämiseen.... Uhrien rehabilitointia en uskalla edes toivoa, sen verran epärehellisempiä uskonnolliset yhteisöt ovat poliittisiin verrattuna."
Sitten on toivomus kirkon suuntaan ja lopputoteamus:
"...Tarvetta (keskusteluun) luulisi olevan, kun rauhanyhdistysläisyys kuuluu kirkkoon, mutta silti opettaa, että muut kirkon jäsenet pappeja, piispoja ja lähetystyöntekijöitä myöten tekevät sielunvihollisen työtä. ...Arkkipiispan vastaus toivomukseeni on ollut: Me olemme voimattomia. Onko vastaus merkki demokratian alistumisesta hengellisen totalitarismin edessä?"
Kiitos, että joku ystävällinen sielu on tallettanut tämän arvokkaan dokumentin, ja vielä jaksoi kertoa meillekin. Ei voi kuin nöyrästi kiittää ja kunnioittaa Leena H:n vakaumuksellista rohkeutta ja itsensä likoon panemista tässä asiassa. Hän on esimerkillisen sinnikäs ja oikeudentuntoinen henkilö.
... ....
vain siltä osin, mikä on yhä ajankohtaista tämän ja Mopin palstan kirjoitusten perusteella.
Silloin v. 1990 kirjoitin, että otan ry-lestadiolaisuuden väitetyn muutoksen todesta "vasta sitten kun liikkeen sisällä sallitaan keskustelu opista, käytännöstä ja lähihistoriasta siten, että mielipiteen ilmaisu ei johda jäsenyyden (tarkemmin yhteisön hyväksynnän) menettämiseen".
"Siionin muurin sisäpuolelta" saamieni tuoreiden tietojen mukaan v. 1990 toivomani murros saattaa olla meneillään. Enää ei hiljennetäkään yksittäisiä riviuskovaisia kovin herkästi ja nopealla aikataululla, vaikka he selkeästi ilmaisisivat kritiikkinsä yhteisön virallista linjaa (Päivämies, SRK, tulkinta hoitokokouksista) kohtaan. Vaikuttaa siltä, että lähinnä vain sananjulistajat ovat perinteisen "hoidon" piirissä (tapaus nuoret teologit, joita Finnairin siivin lennettiin Oulusta Helsinkiin hoitamaan lapsen paikalle).
Olipa jonkinlainen ylläri lukea tuo teksti täältä palstalta. Olin itse unohtanut koko asian, enkä edes ottanut silloisen Päivämiehen pääkirjoitusta talteen. Sitä ei ollut minulla.
Luin sen ja se tuntui tutulta siinä mielessä, että oli sen ajatuksen kanssa silloin aikoinaan lukenut. Lisäksi olin jo ennakkoon tietoinen tuosta tilaisuudesta. En ollut paikalla.
Samoihin aikoihin sattui toisella paikkakunnalla koulukiusaamistapaus. Vl-poikaa rökitettiin salaa mennentullenjapalatessa. Kiusaajina olivat vl-perheiden lapset, mutta syyksi joillakin tahoilla nähtiin tämäkin Leenan esiintyminen.
Tuossahan oli selvästi viitattu siihen pilkkaan ja ahdistukseen, mikä koituisi vl-lasten harteille tällaisten puheenvuorojen jälkeen. Tulevaisuudessakin.
Onko näin käynyt? En usko.
Mutta tuo oli sellainen kirjoitus, joka oli sellainen isku muutenkin kivistäville kasvoilleni, että halusin unohtaa koko jutun. Tuoko olikin meidän syytämme ja noinko pahaa me aiheutamme kertomalla omista kokemuksistamme ja tunteistamme? Onko se todella niin pahaa?
Mekö aiheutamme viattomille vl-lapsille ongelmia? Omille läheisille ja sukulaisten ja tuttujen lapsille.
Täällä jotkut ovat sanoneet meille ohjeina, että menkää muualle metelöimään, asianomaisten luokse jne. Mitä te täälllä melskaatte? kysytään.
Leena on melskannut muuallakin jo aikaisemmin. Hyvin monessa paikassa ja julkisesti. Mutta onko sillä saavutettu mitään? Vastaus on tuollainen kun Reinikainen sanoi! Olisiko tuosta voinut jatkaa keskustelua ja avointa asioiden selvittelyä? Minusta se olisi ollut mahdotonta.
Onko se yhä mahdotonta? Välillä tuntuu siltä.
ilmeisesti väärin, että meidän heitettiin laidan yli. Suvut ja perheet särettiin. SRK ei hellan lettas ole tehnyt mitään pahaa! Eipä niin, mutta kun sen tyhmät jäsenet noudattavat sen vieläkin tyhmempiä sääntöjä. Ei ne parempiosaiset niitä noudatakaan tai eivät ainakaan ole tulleet yhteisöstä sen vuoksi puhutelluiksi tai erotetuisksi.
Mutta siitä huolimatta käytämme oikeuttamme ilmaista kokemuksiamme ja ajatuksiamme mm. tällä palstalla.
Minulla itsellänikin tuli tuon Bonon tekstin jälkeen oikein apea ja suuttunutkin olo. Sinun, itseni ja muiden puolesta...
Pystyin palauttamaan silloiset ajatukseni ja pettymykseni. Sen vl-palautteen takia, minkä sait osaksesi tuomalla vereslihalla olevat haavat näkyviin. Minä en olisi voinut sitä tehdä. Siksi olin vain hengessä mukana ja koin saman lamaannuksen kuin Sinäkin. Asiatko eivät siis muutu eikä oikeutta saa vaikka menisi miten julkisesti ja kohtisuoraan puhumaan?
Irvokasta, että taas kerran pomo-vl on saarnaamassa tuota 'tulkaatänne'-menettelytapaa ja moittimassa näitä palstakirjoituksia. Tarkoitus on kai vain sulkea suumme ja saada meidät hiljaisiksi? Tai sitten saada meidät nöyryytetyiksi vl-seurakunnan eteen anteeksipyytämään, kun emme vieläkään pidä hyvinä silloisia hoitotoimia.
Olet kyllä paremman, kohteliaamman ja tahdikkaamman kohtelun arvoinen! Mutta sitäkin on kai turha odottaa? Mutta onhan meitä muutama 'särjettysydän' mukanasi. ;(
Olen todella pahoillani, jos loukkasin teitä. Tarkoitus ei ole ollut, mutta toheloitua tulee näköjään yrittämättäkin...
Se, mikä minua ihmetytti, suorastaan suututti, oli ammattiauttajien reaktio esitelmään, sen verran arvostan suomalaisia lääkäreitä, teologeja ja mitä yleisöön lie kuulunutkin. Tällainen käytös on mielestäni väärin, samaa sarjaa kuin esim. "toisuskoisten" uskolla vitsailu, mitä ikävä kyllä vl-piireissäkin tapahtuu.
Täällä jo jonkin aikaa olleena olen vakuuttunut siitä, että palstaa tarvitaan kaikille mielipiteille ja näkemyksille. En tunne "tarinaanne", mutta ei ole mitään syytä kieltää sitä, etteikö teitä olisi kohdeltu väärin. Miten tästä eteenpäin, se mietityttää. 30 vuoden "taistelu" kuulostaa kauhealta, ja toisaalta niin turhalta. Ja jos itse tuntee rauhan löytäneensä, toivoo sitä vilpittömästi muillekin :)
Edelleen pyydän Leena H:lta edes lyhyttä kommenttia siitä, mitä silloin tapahtui. Revitelkööt sivustahuutajat, täällä tosissaan olevien takia sen kestää niinkuin sääsket Suomen kesässä...:)
Ihmettelit ammatti-ihmisten reagointia. Luuletko, että he eivät tiedä, mitä tekevät. Ovatko he muka niin sokeita omille tunnepurkauksilleen ja toiminnoilleen?
Mitä se kertoo heidän itsensä taustalla olevista tunteista, kun ulkonainen ilmaisu on noinkin voimakas?
Kuuluko se suomalaiseen luonteeseen? Meille jäyhille jököttäjille? Luuletko, että Leena on niin hyvä kiihkopuhuja ja suggeroija, että hän saa yleisön noin 'villiksi'?
(Leena älä suutu!;))
Minulle tuli mieleeni se, että HE ITSEKIN olivat törmänneet noihin vl-ongelmiin ja ne olivat tuttuja käytännöntasolla. Ei vain teoriassa.
Olen jutellut monien eiveeällien kanssa 'teistä'. Et varmaan arvaa, miten samoja kysymyksiä ja ristiriitaisia kohtaamisia heillä on ollut 'teikäläisten' kanssa, erityisesti noina vuosina. Kyllä ne ongelmat näkyivät juuri tuolla oikealla hoitopuolella! Ja he tiesivät niistä. He taputtivat, kun joku uskalsi niistä puhua ääneen?
70-luvulla oli puhetta, että piirimielisairaalan asiakkaista liki puolet oli vl:ia ja muita uskossaan hurahdelleita! Omat havaintoni samanlaisia. "Kiviaitojen taakse" hoidetuista ei ole tarkkaa selkoa, mutta juttujen mukaan kymmenittäin?
aikuisena ihmisenä ole tätä mieltä.Tämä usko perustuu vapaaehtoisuuteen ja usko ei ole pakkopullaa.
Huovisen Leenan kommentti seminaaria käsitelleestä pääkirjoituksesta olisi kiinnostava lukea.
Muutama huomio PM:n pääkirjoituksesta meikäläisen näkövinkkelistä:
>>>"Se tiedetään ja on monesti julkisissa puheenvuoroissa tuotu esille, että yksilötasolla on hoitoasioissa tapahtunut virheitä, mutta on kohtuutonta leimata ja syyllistää koko yhteisöä ja lyödä näin raskaasti vieläpä asioista tietämättömiäkin, kuten "uskonnon uhrien" puolesta puheenvuoron pitänyt Leena Hartikainen teki. On vaikea arvata sitä pilkan ja ahdistuksen määrää, jota kristillisyytemme lapset ja nuoret tämänkin puheenvuoron takia saavat kokea.">"Hämmästyttävintä tassä tilanteessa oli kuitenkin se, että tämän puheenvuoron jälkeen kuulijat alkoivat innokkaasti ja voimakkaasti taputtamaan käsiään. Selvästi osanottajien enemmistö nautti tilanteesta. Oli hyvin vaikea käsittää, että sielun- ja psyykenhoitotehtävissä olevat kiihkolla riemuitsivat siitä, kun kristillisyytemme joutui syytösten kohteeksi.">"Vanhoillislestadiolaisuudesta olisi löytynyt monia "uskonnon uhrien uhrejakin", lapsia ja nuoria, joilla olisi ollut kerrottavana subjektiivisia kokemuksia siitä, mitä on olla pilkattuna, väkivallan kohteena, joskus opettajien ivan ja naurun alla monesti juuri julkisten syytösten jälkeen.">"Tuntuu myös oudolta, että jo kymmeniä vuosia sitten tapahtuneita asioita ei haluta unohtaa, vaikkakin olisi koettu yksilötasolla omasta mielestä vääriä menettelyjä.">"Missä on niiden ihmisten anteeksiantamus, suvaitsemvaisuus ja rakkaus, jotka syyttävät kristillisyyttämme suvaitsemattomuudesta, mutteivät kuitenkaan suvaitse kristillisyyttämme, sen elämää ja toimintaa? Jumalan lapsilla on halu rakastaa niitäkin, jotka pilkkaavat ja solvaavat ja syyllistävät kristillisyyttämme."
että teit työn puolestani. Istuuduin juuri koneelle tehdäkseni lupaamani aloituksen, mutta saankin kommentoida valmista.
"Herra antaa ystävilleen heidän maatessaankin", sanoo Sana. Nyt paneudun muistoihin liki 20 taakse ja yritän jotakin sieltä tuoda tänne "vaihetuspöydälle", vaikkapa vain repostelevaksi.
Toisaalta on kyllä aika lohduton olo, kun ajattelen käymääni "30-vuotista sotaa". Yksi yksittäinen taistelu oli tuokin PM:n pääkirjoituksen kuvaama tapahtuma Tampereen yliopiston juhlasalissa yli 300 psykologin, psykiatrin, teologin ym. silmien edessä.
Mutta vetäydyn hetkeksi kokoamaan itseäni. Bonon viesti iski minuun salaman lailla. Jos Bono ajattelee noin, ei ole toivoa - inhimillisessä mielessä. Mutta uskon, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
Eikö niin Bono. Edellä Joosua puhuu asiaa, näin minäkin ajattelen. Kiitos Leena rohkeudestasi.
Minusta se ei ollut moka, perinteissä tavallisessa mielessä. Se oli, toinen viesti huomioiden, sitä vl-venkulointia, josta meikäläinen ei saa selvää.
Mutta onhan se hyvä, jos itsekin huomaa sen ja osaa ottaa sanojaan takaisin ja korjata niitä. Jos-sanan päälle esitetyt pahoittelut eivät kerro asian ymmärtämisestä. Korjausta on silloin turha odottaa ja sama jatkuu seuraavassa tilanteessa. ;(
Näin pessimistiksi olen tullut kunnon veeällien kanssa! Olen pahoillani, JOS tuo loukkasi.
moka, sitten inhimillinen selittely. Bono ei ole tyhmä. Virheitä vaan on vaikea myöntää.
Minusta hän vaikuttaa todella älykkäältä.
Virheitäkin on mahdoton myöntää, jos ei tunne niitä tehneensäkään.
todella että päivämiehessä on tälläinen juttu ollut. Varmaan olen sen aikanaan lukenut mutta tiedän ettei juttu välttämättä ole koskettanut henkilökohtaisella tasolla joten se on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tämän jutun luettuani ensimmäinen tunne oli epäusko. Voiko todella olla niin että vääryyttä voidaan pitää jossain tilanteessa oikeutettuna.
Ja taas toisaalta sekin ihmetyttää että toisen ihmisen subjektiivinen kokemus halutaan mitätöidä tai päin vastoin se halutaan kääntää "pahaksi (lähes anteeksiantamattomaksi) teoksi".
Jotenkin absurdia väitää että vl nuorten ongelmat voisivat johtua jonkun ihmien pitämästä puheenpuorosta. Mikään seminaari tai media ei saavuta tänäkään päivänä sellaista julkisuutta että sitä kautta yhden ihmisen sanomiset voisivat yksin olla syynä mihinkään sellaiseen. Saatika 10 vuotta sitten. Mahdotonta!
Sen sijaan keskustelun (ja ajatusten ja tunteiden) kieltäminen, ajatus siitä että absoluuttinen totuus on olemassa, rakkauden ehdolistaminen ehdottomaan kuuliaisuuteen lienee vahingollisempaa nuorille kuin moni muu asia. Myös se vahigoittaa nuorten oikeustajua tänäkin päivänä ettei näistä hoitokokous asioista voida puhua. Eikä kyllä monesta muustakaan asiasta.
Jumalan valtakunnasa pitäis olla oikeus kysyä vapaasti. Siltä pitäisi löytyä anteksiantoa ja rakkautta erehtyneelle. Sieltä pitäi löytyä kaikki tieto. Tietoa taas ei ole annettu vain joillekkin (puhujat) vaan tiedon ja taidon muruja on jaettu kaikille.
Kaiken kaikkiaan tuo päivämiehen juttu on julma ja armoton. Vaikka ulkona oleva ihminen antaa anteeksi hän ehkä kuitenkin haluaa selvittää asian, eikä jättää asiaa selvittämättä. Se taas ei ole anteeskiantamattomuutta eikä rakkaudettomuutta. Päin vastoin se on rakkautta sitä ihmistä kohtaan jonka kokee rikkoneen itseään vastaan. Kun asia on molemmin puolin puhuttuna selviksi asia puolin ja toisin jättää rauhaan.
Ja "tarinat" täälläkin kertovat siitä että ei nämä hoitokokoukset ole vielä täysin jättäneet hoitajia rauhaan.
Ensinnäkin se, miksi minä päädyin pitämään puheenvuoron Tampereen seminaarissa, johtui luultavasti siitä, että noina vuosina uskonnollisista ryhmistä juuri vanhoillislestadiolaisuus aiheutti eniten terveysongelmia. Näin minulle väliajalla kertoi silloinen Kansanterveyslaitoksen johtaja. Vl-liikkeen jäsenmäärä, jyrkkä ehkäisykielto ja hoitokokousten aiheuttamat mielenterveysongelmat saattoivat tuohon aikaan selittää vl-uskon vaarallisuutta kansanterveyden kannalta.
Hyvin jännittyneenä pidin "uhripuheenvuoroni", olihan paikka entisen opinahjoni kaikkein pyhin, jossa arkana opiskelijana olin lukuvuoden avajaisissa parikymmentä vuotta aikaisemmin istunut. Niinpä olin todella yllättynyt, kun sain sellaiset aplodit joita PM:n toimittajakin kuvasi.
Erkki Reinikaisen puheenvuoro ei kuulunut alkuperäiseen seminaariohjelmaan, hän oli saanut sen (vai vaatinutko?) vasta sen jälkeen, kun jostakin oli mennyt SRK:lle tieto minun mukanaolostani. ER puheenvuorossaan ensin kehui vl-liikkeeseen kuuluvien nuorten ja koulutettujen suurta määrää, jolloin yleisön joukosta kuului välihuutoja, esim. "breshneviläistä puhetta". ER:n kommenttipuheenvuoro ei osunut oikein kohdalleen, koskapa hän kommentoi asioita joista minä en ollut maininnut omassa puheenvuorossani mitään (esim. Pudasjärven kirkkoherran tapaus).
Yksi asia minua on jäänyt harmittamaan siitä tilaisuudesta. Minunlaisteni kritisoijien kontolle ER pani vl-nuorten kokeman koulukiusaamisen. Tuoreena esimerkkinä hän kertoi tapauksen, kuinka joku nuori oli joutunut omassa koulussaan uskonsa takia kiusatuksi ja suoranaisen väkivallan kohteeksi. Jos olisin jo silloin tiennyt kaiken ER:n tarkoittaman nuoren kohtalosta, ei minun olisi tarvinnut tuntea syyllisyyttä yleisön edessä. Myöhemmin nimittäin kuulin juuri ko. nuoren sukulaisilta, että kiusaajat olivatkin - vanhoillislestadiolaisia.
Eihän kiusaajat voi olla veeälliä! Ei kukaan tuollaista syntiä tekevä voi olla vl!
Siispä olemme tarkkoja ja sanomme:
Suurin osa kiusaajista oli vl-kotien poikia. Heidän mallinsa ei ollut tullut teeveestä eikä meidän katkerien erotettujen puheiden seurauksena. Se on varma.
en edes minä ole näköjään kyllin tarkka. Heh heh, vai mites se fraasi tällä "alkeellisella palstalla" kuuluukaan.
kun ER teki minut julkisesti syylliseksi siihen, että vl-kasvatuksen saaneet kiusasivat koulutoveriaan.
ihmetellä, miksi koulussa kiusataan vl-lapsia! Se on tuo ristiriitainen koulutv-asia. Sen tiedän omien sukulaislasteni kertomina. Ei mitään vastuuta eikä järkeä, kun toisia tuo kielto taitaa koskea tänä päivänäkin!
Ensin ajattelin, että käydään sitten vaikka koko pääkirjoitus läpi pala palalta selvittäen, mistä on kyse. Tämä kuitenkaan tuskin johtaa mihinkään rakentavaan, sillä kaiken voi ymmärtää väärin. Kommentoin siis tähän useampia viestejä ja jatkan keskustelua muista asioista muissa ketjuissa.
1. Roikun palstalla hyvää tarkoittaen (eikö olekin hurskasta :)
2. Ylläoleva pääkirjoitus on minustakin outo Päivämiehessä julkaistuksi. Joosuan tekemät "hajahuomiot" olivat mielestäni osuvia.
3. Ammatti-ihmisten aplodit ihmetyttävät minua edelleen. Tunteita saa olla, mielipiteitä saa olla, mutta ammatissa toimiessa niiden osoittaminen noin ei ole korrektia, vaikka se olisi miten totta, ei vaikka jokaikinen asiakas olisi vl-traumoista kärsivä. Tästä suurin tunnekuohu kirjoitusta lukiessani. Toisaalta tällainen reaktio osoitti SRK:llekin itsetutkistelun paikkaa. Eikö ER sitä harjoittanutkin, samoin kuin Simon kirkkoherra ja tämä vl-tutkija Kinnunen?
4. Leena vastasi pyyntööni, eli kertoi lyhyesti, mitä sanoi, miten yleisö reagoi, miten hän siihen suhtautui. Se vaikutti täysin asialliselta eikä kyse ollut haukkumisesta, faktoja omien kokemusten pohjalta. Tämä oli ainakin minulle olennainen selvennys, joka asetti myös pääkirjoituksen uuteen valoon.
5. Kuuluin itse lievästi koulukiusattujen kastiin, koska olin "jeesustelija", varsin hiljainen sellainen tosin. Tämä ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen syy, joten Reinikaisen vastakommentti oli siltä osin asiaton. Mutta edelleen kysymykseni on: Mikä on uusien vl-sukupolvien vastuu 30 vuoden takaisista asioista?
Lopuksi en (enää) silittele ketään myötäkarvaan, viisastele tai vl-pyörittele, vaan pyydän anteeksi kirjoitukseeni loukkaantuneilta.
Sorry, tuo kaanaankieli on yhä kolmas äidinkieleni suomen ja savon lisäksi.
Mutta vieläkin se "yksittäinen"!
Asia tuli selvemmäksi, eikä ainakaan pahentanut minua lisää. Hyvä niin.
Onhan se luonnollista, että kun ei ole itse osallinen johonkin tapahtumaan, niin on helpompi katsoa tilannetta molemmilta puolin. Jopa ymmärtää molempia puolia? Siitähän se rakentava keskustelu voi syntyäkin. Sehän on sitä diplomatiaa tai sovittelua riitapukarien välillä parhaimmillaan. Taitolaji kerrassaan!
Voihan se olla sinunkin tehtäväsi? Siihen tarvitaan molempien luottamus. Sen voittaminen ei ole helppoa eikä itsestäänselvää. ;(
..olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta?
Mutta aika groteskia on, että suvaitsemattomat odottavat suvaitsevaisuutta omaa suvaitsemattomuuttaan kohtaan. Vähän sama kuin tyttöjen ympärileikkauksen toteuttajat odottaisivat, että toimenpiteen vastustajien pitäisi suvaita heidän toimiaan.
On olemassa luovuttamattomia arvoja, joista ei voi tinkiä.
arvostella toisen uskoa ja vakaumusta ja yleistää.Minä soisin sinulle Leen jo rauhan näistä vanhoista asioista.Tuskin tosiaan enää noin toimisit.Ehkä tänä päivänä mielenterveysongelmia eniten aiheuttaa avioerot ja alkoholi,perusturvan puute.Kerran eräs psykiatri sanoi,että :"meillä täällä psykiatrisessa hoidossa menee vuosia ja vuosia kun joku yrittää terapialla päästä syyllisyydestään,Teillä yhteisössä on hallussa ehdoton evankeliumi,jossa ilman ehtoja saarnataan synnit anteeksi.Se parantaisi monet potilaat täällä"
Raamattu antaa ehdon: Joka syntinsä TUNNUSTAA ja HYLKÄÄ se saa anteeksi.
Ja jos vähän syvemmin asiaan poraudutaa niin sanon vielä että tunnustaminen tarkoittaa alitajuisen synnin tiedostamista. Normaalistihan se heijastetaan toisiin ihmisiin. Kaikki mitä näemme toisissa onkin oikeasti siellä oman sydämen sopukoissa ja sieltä se tulee antaa Pyhän Hengen pois siivota.
Olen minä itsekin joutunut miettimään, kun vanhoillisissa näen yhtä ja toista, että mitä tuo vastaa minussa. Minun on tutkittava itseäni jotta pelastuisin.