Oon tässä lukenut jonkun verran näitä viimisiä juttuja ja ihan on mielenkiintoisia, mutta eiks täs nyt jo olis tarpeeks jauhettu tätä asiaa!!Saahan täällä keskustella ihan mistä haluaa, eikä se niinkään minua haittaa, mutta on myös niitä joilla on todellinen tilanne ja haluavat jutella näistä hyvin tärkeistä asioista ja sit täällä on joku joka ensin kaipaa kipeesti ongelmaansa ratkaisua ja me muut yritämme ´´auttaa´´ ja sen jälkeen paljastaa olevansa joku itse tietäjä =) Olisiko reilua kuitenkin olla täällä sivulla ihan rehellisesti itse itseään =) Ja antaa tilaa niille jotka oikeasti etsii ratkaisua näihin hankaliin tilanteisiin ja tarvitsee tukea.....
joopa joo.....
ninni....
8386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...että en tee tuommoista tempausta toiste. Joskus tosin on hedelmällistä yrittää edes "hypätä toisen housuihin" ja alkaa ikään kuin eläytyä tuommoiseen tilanteeseen.
Tällä palstalla ilmeisesti harvempi mies, joka kokee stressiä aborttitilanteesta on kirjoittanut... Voi olla, että jos on oikeasti masentunut tuommoisesta uutisesta, ja saapi viestiä, että "maksat nyt sitten vain kiltisti 18 v., kun sillä naisella on kuiteskin niin ja niin paljoan rankempaa"... että se ei varmaan edesautakaan kovin semmoista keskustelua.
Oikeasti aloin itse ihmetellä sitä, että miksi aborttia haluava mies on se "mölli", myös silloin kun on tyttöystävänsä kanssa eri mieltä? Samalla jos abortin hankkiva nainen on "varmastikin miettinyt asioita tarkkaan", kuten nykyisin olisi se poliittisesti korrekti tapa kirjoittaa.
Voin tietysti olla väärässäkin.
Mukava jos viitsit vastata asiallisesti osaltasi. Se on aina hienoa.
Minä olen noin yleisesti sitä mieltä, että mitä enempi tämäkin palsta voisi herätellä myös miettimään asioita ennalta - monesta näkökulmasta - sen parempi. Siksi mielestäni möllihepun näkökulmaakin kannattaa pohtia, vaikka keinotekoisestikin.
Tällä palstalla myös näyttää siltä, että oikeastikin hädissään oleville ihmisille vastaillaan aika tölskisti... en tiedä miten paljon semmoiset vastaukset "auttavat" sitten. Ehkäpä tästä keskustelusta sitten useimmat hakevat vahvistusta jo tekemilleen päätöksille ja jo olemassa oleville ajatuksille.
Niin joo aivan olen samaa mieltä että täällä on todella ´´ilkeää´´ porukkaa, jos jollain on vaikeaa niin osataan kyllä haukkua pahasti tietämättä mitään toisen elämäntilanteesta...inhottavaa... kirjoitin jutun tänne joka on tua: miten julmaa. Huomasin kuinka ihmisiä syytellään!!
Tosin myönnän itsekkin vastailleesi vistiisi miten saisin naiseni ymmär......ja tosin pahoittelen jos olin ilkeä, tarkoitukseni ei ollut olla, mutta täytyy sanoa että kirjoittamasi perusteella siinä viesteissäsi ei ollut mitään järkeä...Mietin jo hetken että olet joku 15v, joka ei todellakaan tiedä tästä maailmasta mitään. Tai että ei ymmärtäisi asian vakavuutta tai muutenkaan käsittänyt itsekkään asiaa täysin mistä kirjoitti... terveisin pöljä,älyhoi...jne....sorry
...joskin uskon, että hädissään odottamattomaan tilanteeseen joutunut mies voi hyvinkin vaikuttaa pöljältä ja varmasti kovaltakin (vrt. alempana miehensä hyvin epärationaalisen oloisesta "shokista" kertonut nainen, vaikka mies oli ehdotellutkin lapsenhankkimista).
Jostain syystä miehen pitäisi olla aina se "rationaalinen" osapuoli? Mikä ei tosiaankaan aina pidä paikkaansa, luulen.
Nuo pöljäilyt eivät itse asiassa tietystikään naria satuttaneet, koska kohdistuivat "virtuaalihenkilöön" - mutta minut ne saivat ajattelemaan juuri sitä, että miksi aborttia toivova mies on "se mölli", kun taas aborttia mukavuudenhalustakin ajatteleva nainen (olen törmännyt useisiin, jotka sanovat, että abortti tulee jos vahinko nyt sattuu, joka tapauksessa) on "semmoinen moderni ja vapautunut" nainen.
Vielakin seikkailen taalla keskusteluissa aina valilla. Totta, Nari, miehet eivat tosiaan aina osaa hallita raskauden kaltaisia odottamattomia tilanteita ja siita johtuen reaktio voi olla aikamoinen shokki naiselle, kuten minun ja mieheni tapauksessa. Raskaus tietenkin on kovin ihmeellinen juttu, hyvassa ja pahassa, molemmille osapuolille.
Rationaalisuudesta kuitenkin ajattelin... Kun kysyit, miksi miehen pitaisi olla se rationaalinen osapuoli. En itse ajattele noin, koska naisena minusta tuntuu enemmankin silta, etta rationaalisuuden vaade on salytetty minun harteilleni, samoin kuin ne muutokset kehossa, jotka ovat aika hammentavia aluksi. Provoilussasikin kyse oli minun mielestani enemman siita, miksei nainen ole se rationaalinen puoli, joka jarkisyihin vedoten suostuisi aborttiin, normaaliin laaketieteelliseen toimenpiteeseen. Jos mies persutelee asioita noin, eiko se kuulosta aika rationaaliselta. Nainen ei siis saisi olla tunteidensa vallassa eika antaa hormonien puhua puolestaan vaan jarkevoitya ja katsoa asiaa jarkevasti?
Miehen ei tarvitse olla se, joka pysyy kalliona kyljessa, etenkin jos raskaus on ollut "vahinko" ja mies ei todellakaan ole halunnut saada lasta missaan vaiheessa. Nainen toivoo etta mies rationaalisen ajattelun sijaan ottaisi jotain osaa tunteelliseen puoleen. Tiedan etta se ei varmasti ole aina edes mahdollista, silla raskaus on miehelle taatusti todella ufo ajatus. On niin paljon helpompaa kieltaa asia tai ajatella alkiota limaklonttina kuin nahda asia eteenpain ja ymmartaa, etta nain kavi ja nyt siella on ihmisolennon mahdollisuus.
Se on pelottavaa, vaikka niin luonnollista.
Miksi mies on "molli" jos haluaa abortin? Kai naiseuteen kuuluu jokin primitiivinen ja voimakas tunne omasta kehosta ja toisaalta raskaus ihan taatusti pistaa paan toimimaan eri tavalla. Vaikka lapsen tekoon tarvitaankin kaksi, on kuitenkin vain yksi joka lapsen kantaa. Kai tuntuu silta, etta oikeus omaan kehoon on uhattuna, kun mies ehdottaa aborttia, joka tapahtuu naiselle, siis jollekin muulle kuin ehdottajalle itselleen. Miehet helposti myos vahattelevat aborttia, mutta aika moni mies valttelee laakarille menoa koko ikansa. Eivat laaketieteelliset toimenpiteet mitaan mukavia ole.
Onko aborttia haluava nainen tosiaan mielikuvissa "moderni ja vapautunut" nainen? Tarkoittaako nainen todellakin mita sanoo, jos vahinko sattuu, teen abortin? Voiko sellaista tarkoittaa, ellei tieda milta voi tuntua kun oikeasti onkin raskaana? Ihmisluontoon kai kuuluu se, etta vaikka kuinka paattaisi jotain, saattaa tosi paikan tullen tehda toisin. Kuinka moni vannoo asioita jotka eivat ikina toteudu. Kuinka moni lupaa itselleen ja muille, ettei tee sita tai tata, mutta huomaakin olevansa juuri tilanteessa, jonka koitti vaistaa.
...ja täytyy sanoa, että luin viestisi tuolla alempana mielenkiinnolla ja sympatiat ovat puolellasi.
Toisaalta, jos miehesi on nyt sitten jo sopeutunut ajatukseen raskaudesta, ja teillä on hyvät puhevälit, niin suotakoon hänellekin "primitiivireaktio" siinä alussa, vaikka se taustojen pohjalta hyvin epälooginen olikin. Varmaan olet kertonutkin hänelle, että hänen reaktionsa masensi/masentaa. Toisaalta, jos hän nyt on tukemassa ajatusta lapsesta, niin silloin asioiden pitäisi olla ihan hyvin. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä looginen.
Olen todella jutellut naisten kanssa, jotka ovat kuvailemallani tavalla sanoneet. Eräs oli uranainen, jolla oli oma yritys - parisuhteessa, eräs toinen taas eronnut nainen, joka asusteli itsekseen ja jolla oli jo kotoa muuttanut lapsi (hankittu tosi nuorena). Noin esimerkkeinä. He myös käyttivät tuota "klöntti"-metaforaa alkuvaiheessa olevasta sikiöstä ihan samaan tyyliin kuin tuo virtuaalinen möllihahmoni.
Kaikkea parasta Sinulle ja perheellesi odotusaikaan! Lapsi tuo taidon jne. tullessaan. Minäkin luulin, että en pidä lapsista, kunnes sain omia.
Kiitos siis sympaattisista ajatuksista. Itse asiassa mina luulin myos aiemmin etten halua lapsia. Lapsista olen kylla aina pitanyt, varsinkin vahan isommista kuin ihan vauvoista/taaperoista, mutta jotenkin en mieltanyt etta itselleni biologisia tai adoptoituja hankkisin.
Meilla kylla puhutaan kaikesta ja kuten ihan ensiksi kirjoitinkin, kylla itsekin mietin aborttia, etenkin kun miehen ensireaktio oli niin tyrmaava. Naihin juttuihin latautuu niin kovin paljon tunteita, ja tunnekuohuista on vaikeaa paasta pois, ilmeisesti myos hormonihurmion vuoksi. Minusta tuntui silta etta mina olen se joka joutuu kaiken ymmartamaan ja kestamaan ja se luonnollisesti tuntui sietamattomalta. Jotenkin kaikki se vyoryi paalle, miehen reaktio, minun omat tuntemukseni, kehon uudet vivahteet ja toisaalta myos pelko ja kauhukin, mita nyt tapahtuu. Tuntui silta ettei mies osannut yhtaan ajatella miten jarkyttynyt tai yllattynyt mina olin, eika han tosiaan paljon osannutkaan, eika sita voine toki vaatiakaan kun mies itse oli niin saikahtanyt.
Ihminen ei tosiaan toimi aina loogisesti, ja kylla ymmarran miehen reaktion, mutta edelleenkin, mina olin se joka koetti niin kovasti ymmartaa myos miesta, mutta tuntui silta kuin olisin itse jaanyt osattomaksi. Kai sita tuntee olevansa niin haavoittuvainen, kun yhtakkia ymmartaa ettei olekaan ihan yksin omassa kehossaan, vaikkei alkio mikaan lapsi viela olekaan.
Uskon kylla etta ehka aika moni nainen saattaa puhua lapsen alusta "klonttina" ja vannoo etta tekee abortin mahdollisen vahingon sattuessa. Itse asiassa se kuulostaa tavallaan maskuliiniselta puheelta. Aika useinhan puhutaan siita, kuinka naisena parjaa maskuliinisella asenteella tai kuinka miehinen maailma onkaan. Puhutaan paljon siita, kuinka sukupuolet lahestyvat toisiaan ja pyritaan eroon entisista strereotypioista (miehet eivat puhu tunteistaan eivatka itke). Aiheesta voi olla montaa mielta ja myos mieheytta ja naiseutta voi maaritella liiankin monin tavoin, mutta kuvaamasi sehan on vain limaklontti-ajattelu on kaukana perinaiselliseksi leimatusta tunteellisuudesta.
Siltikin mietin, kuinka pysyvasti ihminen voi paattaa asioita, tai pitaa kiinni asioista, joista ei viela tieda. En osannut kuvitella milta tuntuu kun on raskaana ja kun tajuaa sen, mita on tapahtunut. Kuinka moni nainen sanoo haluavansa eroon limaklontista vain antaakseen kuvan teravasta ja jarkevasta minasta, kuinka monelle se on jonkinlainen opittu kovuus ja kuinka moni uskoo siihen mita sanoo - varmasti aika moni, luulen. Kysymys on myos siita, mita halutaan uskoa. Mutta todellisuus, biologian ohjaamana voi olla niin toinen kuin mikaan etukateen kuviteltu juttu, etenkin kun mukana on niin kokonaisvaltainen muutos. Minakin olen kaantanyt kelkkani lasten suhteen. Aiemmin en uskonut etta haluan lapsia, mutta nyt kun olenkin raskaana, ajatus abortista tuntuu kovin vaaralta.
suhteemme alku metreillä olen jo tehnyt selväksi miehelleni että jos et älyä mennä kanssani naimisiin, vahingon sattuessa dumppaan Sinut kuin koiran konsanaan, koska lapsen takia sitten minua ei tarvitse naida. Jos et minua halua minun itseni takia, niin mahdollisuus vahinko tapauksessa on sitten jo ohi.
Ja kas vain, on mieheltä järkeä löytynyt, ja isän paikkansa on saanut pitää, eikä muuten tullut ehdottelemaan abortteja (olis ollut päätä lyhyempi jos olis ollut niin tyhmä) Olemme naimisissa viidettätoista vuotta.
Sillä idioottia en rinnallani katselisi, elämäni on siihen liian arvokas. Mieheltäkin saa kyllä aivan sen kohtelun minkä osaa vaatia.
Minä siis tulin uutena ja ulkopuolisena tähän keskusteluun.
Oliko tuo "taytyypa kertoa sinulle..." siis minulle tarkoitettu? Joka tapauksessa, teilla siis aivan erilainen tapaus kuin meilla. Kirjoitin aiemmin tuolla alempana hieman tarkemmin asiasta, mutta lyhyesti siis; menimme naimisiin tassa helmikuussa jonkin aikaa sitten. Mies halusi menna naimisiin jo viime vuonna, mutta lopulta tama aika oli kaikkein paras kun nyt olemme matkustelleet ympariinsa niin paljon.
Lapsiasiasta ollaan keskusteltu paljonkin, mutta nyt tama raskaus tuli yllatyksena ja jarkytyksenakin miehelle. Varsinaisesti tata ei voi kutsua vahingoksi, eika meilla ole koskaan ollut puhetta eroamisesta. Mieheni on erittain hyva tyyppi, mutta kuten Narikin sanoi, sallittakoon hanelle ensishokki.