miksi Saab ei..

Mikähän on että Saab ei yllä Volvon myyntilukemiin, vaikka kumpikin ovat naapurimaan tuotteita ? Suppea valikoima ?
171714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Syynä on todennäköisesti hinnoittelu ja markkinointi. Volvoa myydään ns. "perushintaan", johon sitten täytyy ostaa varusteet varustepaketteina. Auton alhainen perushinta vetoaa suomalaisiin autonostajiin, jotka yleensä katsovat vain, mitä on "viivan alla", mutta eivät suuremmin kiinnitä huomiota siihen, mitä varusteita auto sisältää, ennen kuin auton ostohetki lähestyy ja sitten ajatellaan, että "kun nyt on päästy tähän saakka, niin eipä se enää tee kukkarolle kipeää, jos ostaa autoon jonkun varustepaketin". Tämä oli siis puhdas arvio, mutta luulisin, että se pitää paikkansa ainakin joissain tapauksissa.

Volvon markkinointikoneisto Suomessa on todella hyvä. Mainosta pukkaa niin lehtiin kuin telkkariinkin, joten kyllä tuollainen mainonta "lyö itsensä läpi" potentiaalisten autonostajien keskuudessa. Saab mainostaa itseään silloin tällöin (televisiossa ei oikeastaan koskaan) ja lehdissäkin tosi harvakseltaan (viimeisen viikon aikana Hesarissa on tosin ollut kaksi koko sivun mittaista nelivärimainosta 9-3 SS 2.2 TiD:stä). Tämä mainonnan puute on paha juttu, koska mikään tuote, jota ei mainosteta, tuskin päätyy suuren kansan ostokohteeksi.

Volvon maahantuoja on myös saanut todella hyviä alennuksia tehtaalta ja on näin voinut painaa autoveron määrän autoissaan alas, koska auton CIF -hinta on ollut alhainen. Saabin maahantuoja ei ole saanut samanlaisia alennuksia, jolloin autoveron osuus autossa on ollut suurempi johtuen suuremmasta CIF -hinnasta. Koska jokaisesta autosta jää näin vähemmän katetta, on mainontakin ollut nihkeämpää (mainontakin rahoitetaan autokaupasta saatavilla katteilla).

Nämä olivat omia arvailujani asiasta, eli eivät välttämättä täysin faktaa, mutta luulisin, että ainakin sinne päin.

Äänestä
  • Saabin hinnastossa 2,0t linearin hinta on 35900eur. Kuitenkin sitä myydään käytettynä 40 - 47000eur. Mikä nostaa käytetyn hinnan uutta kalliimaksi ? Olisiko sama tapa kuin Volvolla, että hintaan 35900eur saa riisutun mallin jonka päälle sitten hilavitkuttimet tuovat merkittävät lisähinnan.

    Äänestä

Selvä provo. Pysy muilla palstoilla provoilemassa !

Äänestä
  • Totta kuitenkin. Volvo myy kaikkialla paremmin kuin Saab.

    Itse näkisin syynä tuotemerkin konservatiivisen maineen ja hillityn ulkoasun. Esimerkkinä Audi A4 1.8T. Autossa on 150 pollea, 2 pakoputkea takareunassa. Raflaavat helmat ja muutenkin vauhdikas ilme. Saabillehan tuo on karvalakkimalli, mutta eipähän pääse kadulle levistelemään kun missään ei edes mainita sanaa "turbo". 9-3 pesee A4;n mennen tullen mutta ei todellakaan näytä siltä. Sanaa Sport ei kovin helposti mielletä Saabiin. Sopii mulle hyvin.

    Äänestä

  • Kylläpä sitä helposti vedetään herne nenään.

    Äänestä

...

Äänestä
  • No tietysti jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei niissä Saabinkaan hinnat alkaen- versioissa sen enempää varusteita vakiona ole, eli varustepaketit ovat melkeinpä pakollisia jos meinaa jotain viihtyvyyttä autoonsa saada. Mutta mainonnasta olen samaa mieltä, eli aika vaatimatonta se on. Ja yksi iso tekijä Suomen tasolla on mm. taksimarkkinat, joissa Volvolla on perinteitä, Saabilla ei. Ja dieselkoneet ovat valitettavasti Volvolla huomattavasti uudenaikaisemmat kuin Saabilla (mm. 3-litraisen dieselin pahat laatuongelmat).

    Äänestä

  • Saab-Man kirjoitti:

    No tietysti jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei niissä Saabinkaan hinnat alkaen- versioissa sen enempää varusteita vakiona ole, eli varustepaketit ovat melkeinpä pakollisia jos meinaa jotain viihtyvyyttä autoonsa saada. Mutta mainonnasta olen samaa mieltä, eli aika vaatimatonta se on. Ja yksi iso tekijä Suomen tasolla on mm. taksimarkkinat, joissa Volvolla on perinteitä, Saabilla ei. Ja dieselkoneet ovat valitettavasti Volvolla huomattavasti uudenaikaisemmat kuin Saabilla (mm. 3-litraisen dieselin pahat laatuongelmat).

    Kyllä Saabin kone Volvolle pärjää uudenaikaisuudessa, sitä ei voi muuttaa millään laatuongelmilla(kerro millaisia ongelmia).

    Äänestä

  • 9-5T kirjoitti:

    Kyllä Saabin kone Volvolle pärjää uudenaikaisuudessa, sitä ei voi muuttaa millään laatuongelmilla(kerro millaisia ongelmia).

    Linkkiä en enää muista, mutta löytyy jos selailee tätä palstaa tarpeeksi kauas taaksepäin. Joka tapauksessa V6-dieseleissä oli ollut niinkin suuria laadullisia ongelmia, että niiden toimitukset oli jossain vaiheessa keskeytyksissä. Ja varsinkin tuo pienempi kone on jo vanha ja vähemmän sivistynyt, kuten niin monessa testissä on moitittu (mm. uusi TL ja TM). Eli uutta verta sillä osastolla kaivattaisiin. Ja olihan melkoinen kämmi sekin, että kun saatiin uusi kuutosdiesel, niin siihen ei sitten saatukaan sovitettua automaattia, joka on anteeksiantamaton moka tuossa hinta- ja laatuluokassa.

    Äänestä

- volvolla 40-sarjan mallit, jotka nykyisellään liki 10 t€ halvempia kuin Saappaan hinnat alkaen
- Volvolla menee paremmin = on selkeesti enemmän resursseja käyttää mainontaan kuin Saabilla, varsinkin Suomessa
- Suomalaiset on jotenkin ovat fiksaantuneita volvoon: sen huomaa omallakin työpaikalla, jossa melkein kaikki näkevät märkiä unia V70:stä. Pitää olla rivari, pari kakaraa ja kultanen noutaja ja tietysti V70 2,4 140 hv laivaston sinisenä

Kun katsotaan Ruotsin myyntilukuja, volvo ei ole läheskään niin ylivoimainen kuin Suomessa.

Henk.koht tilanne sopii hyvin; on kiva ajaa autolla, joka on yksilöllinen eikä niin yleinen. Huono puoli on tietysti se, että jos ei myy niin valmistuskin loppuu.

Ominaisuuksiinsa nähden volvo on käsittämättömän yliarvostettu.

Äänestä
  • Kun kolme vuotta sitten pyysin tarjoukset Saabilta ja Volvolta, suht samoilla varusteilla, hinta oli Saabilla n. 50000mk kalliimpi. Tämän seurauksena olen ajanut 3 vuotta Volvolla. Nyt olen taas tarjousvaiheessa, saa nähdä millä keväällä ajan?

    Äänestä

  • Kumma että Saab-tyypit eivät voi millään myöntää Volvon hyvää hinta/laatusuhdetta ja ominaisuuksia. Kait ihmiset valitsevat kuitenkin autonsa koeajotuntuman, miellyttävyyden, hinta/laatusuhteen, jälleenmyyntiarvon perusteella.
    Eihän pelkkä mainonta ja 'fiksaantuminen Volvoon' saa kuitenkaan tekemään lopullista ostopäätöstä, jos edellämainitsemani asiat eivät ole kunnossa.
    Mielestäni Saabit ovat ylihinnoiteltuja verrattuna Volvoon, ei löydy esim.lähtöhinnaltaan alle 30tE:n Saabia.

    Äänestä

  • ylihinnoiteltu kirjoitti:

    Kumma että Saab-tyypit eivät voi millään myöntää Volvon hyvää hinta/laatusuhdetta ja ominaisuuksia. Kait ihmiset valitsevat kuitenkin autonsa koeajotuntuman, miellyttävyyden, hinta/laatusuhteen, jälleenmyyntiarvon perusteella.
    Eihän pelkkä mainonta ja 'fiksaantuminen Volvoon' saa kuitenkaan tekemään lopullista ostopäätöstä, jos edellämainitsemani asiat eivät ole kunnossa.
    Mielestäni Saabit ovat ylihinnoiteltuja verrattuna Volvoon, ei löydy esim.lähtöhinnaltaan alle 30tE:n Saabia.

    .. jos on nopee. huhtikuun alkuun vielä vanhanmallista 9-3:sta 28,5te

    http://www.lansiauto.fi/uutiset/arkisto/juhlatarjous.htm

    Äänestä

  • ylihinnoiteltu kirjoitti:

    Kumma että Saab-tyypit eivät voi millään myöntää Volvon hyvää hinta/laatusuhdetta ja ominaisuuksia. Kait ihmiset valitsevat kuitenkin autonsa koeajotuntuman, miellyttävyyden, hinta/laatusuhteen, jälleenmyyntiarvon perusteella.
    Eihän pelkkä mainonta ja 'fiksaantuminen Volvoon' saa kuitenkaan tekemään lopullista ostopäätöstä, jos edellämainitsemani asiat eivät ole kunnossa.
    Mielestäni Saabit ovat ylihinnoiteltuja verrattuna Volvoon, ei löydy esim.lähtöhinnaltaan alle 30tE:n Saabia.

    Volvon hinta/laatu -suhde on kohdallaan esim. saksalaisiin verrattuna. Ja tietysti on helppoa ostaa auto, joka on luokassaan yleinen; vähän sellainen itseään kiihdyttävä ilmiö. "Vaikeaa" se on ymmärtää Toyotankin menestystä. Tietysti myyntimääriä voisi tarkastella koko Euroopan mittakaavassa...

    Äänestä

......

Äänestä

,,,

Äänestä

Volvohan ei nyt suoranaisesti myy autojaan vaan vuokraa.
Ja muistelisin jo 10 v sitten kuulleeni silloisen Merita pankin olleen kytköksissä Volvoon täällä suomessa. Eli langat kun on yritys maailmassa yksissä käsissä niin ei tarvii ihmetellä miksi joku myy ja joku ei.Minua ainakin harmittaa kovasti Volvon mainosmiesten pullistelu auton myynti luvuista jotka tosiasiassa ovat suureksi osaksi vuokrauslukuja (leasing) Tämä toiminta vääristää myös käytettyjen autojen hinnoittelua. Joka taas harmittaa tälläistä ihmistä kun minua joka ostan autoni omakseni. Siis vaimolle ja itselleni.
Monesti jos katsot perheeseen jossa on leasing auto niin siinä seisoo se Volvo V70 ja vaimolle sitten ostettu 2000€ rupinen Golf. Anteeksi vaan mutta näin olen pistänyt merkille.
Itselläni on 66000€ auto ja vaimolla 37000€ auto.
Etten puhu tässä kateellisena todettakoon vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myy kuin Volvo ? kirjoitti:

Mikähän on että Saab ei yllä Volvon myyntilukemiin, vaikka kumpikin ovat naapurimaan tuotteita ? Suppea valikoima ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu