mä mietin vakavasti sitä vaihtoehtoa, että lähdenkin pakoon. Aina mä olen julistanut, kuinka peloton mä olenkaan. Yhtäkkiä mä tarviinkin aikaa, jonka puuttetta mä oon tähän mennessä inhonnut. Mä epätoivoisesti säädän kaikkee, ettei mun tarvitsis tosissani katsoo sua. Mä odotan, että sä kuulet niistä ja välität niin paljon, että loukkaannut ja lähdet pois. Mä en halua tätä!! Kai mielensä voi muuttaa? Mä annan sen kuvan sulle ja muille, ettet sä vastaa mun ihannetta mitenkään..mut mä tiedän, ette mä oo ikinä pelänny ketään näin.
ensimmäistä
kertaa
91824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
????
Kuulostaa tosi tyhmältä, lapselliselta koko sun kirjotus.
taas tarinaturinatädit vauhdissakö..
Ne pitää kohdata.
Sellasta se on kun seuransa ensin valitsee ja sitten tovin heidän kanssaan naureskeltuaan huomaa, että eipä se niin hienoa olekkaan. Jos ei osaa olla rehellinen itselleen niin miten sitä sillon voi olla muille. Kipeää se tekee niitä omia asioita tonkia, mutta sen tehtyään on voittaja eikä enää pelkää. Aina pitää olla valmis vastaamaan kenelle tahansa jos joku esittää sinulle kysymyksen joka koskee sinua itseäsi. Jos et osaa vastata tähän kysymykseen vaan juokset karkuun sinä todellakin pelkäät, mutta vain itseäsi. Itse en noita kysymyksiä enää edes viitsi esittää, koska sitä oppii näkemään keneltä niitä ei kannata kysyä. Ellen sitten välitä tästä ihmisestä...
..niin. No en ole täti-ihminen, mutten myöskään ihan teinikään. Kokemusta on vain sen verran, että tiedän olevani uuden tunteen edessä..kiinnostaa niin paljon, että "joudun" käyttämään tosi paljon energiaa toisen ajatusten lukemiseen ja tulkintaan. Näin kai sen ei pitäisi olla..siis silloin jos on itsestään varma. Mä haluan hänet, mutta tunnustan, että en välttämättä saa. Väittäisin, että kaikki ihastukset eivät ole yhtä vakavia. Ja niin onkin, pelkään omaa reaktiotani..hmmm, ehkä sydäntäni, ettei se kestäisi pettymystä. Periaatteessa jo näin onnettomilla lähtökohdilla ei kannattaisi edes havitella mitään. Jo ajatusten purkamisen tarve kertoo epäedullisesta asemasta, jossa olen. Näistä syistä johtuen pakeneminen kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta, kuin väistämättömän tappion kohtaaminen. Sinä omilla jaloillsi seisova voit kysyä ja vastata siltä kenestä välität, ehkä oletkin rohkeampi, -ja se on hyve. Voi myös olla niin, ettet ole vielä kohdannut häntä, joka jännittää sua niin paljon, ettet olisi ikinä uskonut. Mä yritän nyt rauhottua, ja olla vaikka mieluummin hiljaa, kun ajatella olemistani ja tekemisiäni. Aika näyttää mihin tää kääntyy..tämä nyt oli tällainen tunnustus, jonkalaista en ajatellut tekeväni, koska näin pulassa mä en oo vielä ollut.
Et ehkä ole "täti-ihminen" koska et halua että sinut nähdään sellaisena. Ehkä tämä toinen osapuoli "tekisi" sinusta sellaisen. Olisiko vain niin että julkinen mielipide painaa enemmän kuin se mitä itse ajattelet? Sitten menet sekaisin koska et tiedä kumpaa kuunnella, itseäsi vai muita. Mutta kumpi tuntuu oikealle???
kyllä kuunnellut tietysti lopulta. Olisin vain tarvinnut aikaa..mutta hän lopetti kaiken eilen, joten se siitä.
totuutta silmiin ja kohtaa pelkosi. Kerro hänelle mitä tunnet, niin elämäsi helpottaa.