Mihin me tarvitaan duunareita ?

Niin mä en nyt muista mihin me tarvitaan noita kiittämättömiä duunareita ollenkaan. Useinhan me viljelijät olemme hyvin monitaitoisia toisin kuin punaduunarit. Miksemme siis lyö viisaita päitämme yhteen ja kaiva esiin ns. vaihtotyönkäsitteen.Nykyään nuo punahiippaiset duunarivirkamiehet koittaa tuhota kaiken talkootyön maaseudulta hankkeiden muodossa. Ei enää edes tiekylttejä saada ilman julkista tukea pystyyn. Samoin jopa talkootyö pitäisi kilpailuttaa nykyisten säädösten mukaan ?????

Tekemällä yhteistyötä emme haaskaa rahojamme punahiippaisten taskuihin. Sen sijaan esim. erilaisilla tiemaksuilla, palvelumaksuilla ja kieltäytymällä ilmaispalveluiden tuottamisesta punahiipoille, nostamme oman työmme arvostusta ja yhteenkuuluvuutta. Iskulauseena voisi olla: Kaupunkilaisten kukkarot ja suonet tyhjiksi loma-aikana maaseudulla.

Ai niin tuo nimimerkki on lyhennys sanoista maanviljelijä, rakennusmies, lakimies, huoltomies ja kuljettaja.
212169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tarvitaan veronmaksajiksi.

Äänestä

Olipa omahyväistä ajatusta. En voi kuin ihmetellä, että näin ahdasmielisiäkin ihmisiä on vielä olemassa. Ymmärtää hyvin, jos maaseutu tyhjenee, eikä siellä uudet viihdy jos sattuvat sinne eksymään uuden elämäntyylin toiveissa.
Ensiksikin, olen sitä mieltä, että et taida ymmärtää sitä, että kaikenlaista työtä tarvitaan. Pelkällä maataloudella elävät vain ne joilla on se maatila. Jos kaikki muut elinkeinot poistettaisiin, ei maajussienkaan tarvikkeille ole tarvetta. Asun itse maalla ja olen maaseutuyrittäjä ja toivonkin, että kaikki maatilalliset luokitellaan saman-arvoisina yrittäjiksi ja samoilla ehdoilla, kuin kuka hyväänsä muu yrittäjä. Tämä on myös EU:n tahto. Nyt kuitenkin tukien saajina ovat pääosiltaan vain perinteisen maatalouden yrittäjät.
Kun puhut punahiippaisista duunareista, arvostan heitä yhtä suurestu, kuin maatilallisiakin.
Arvostan jokaisen työtä, mutta myös oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, joka taitaa sinulta olla hämärtynyt, jos oikein ymmärsin.
Lisäksi talkootyötä ei nykyään enää ole olemassa, vaan verottaja puuttuu kyllä asioihin, aika pian, jos tällä keinoilla aikoo pitää itsensä ilman työntekijän velvoitteita. Mielestäni meillä jokaisella on velvollisuuskin auttaa myös lähimmäistämme tarjoamalla heille työtä, jos emme itse sitä ehdi tehdä.
Vastakkainasettelu on sairaus, joka pitäsi kitkeä pois, ellei muuten, niin tukien poistamisella se on mahdollinen. Uskon että ymmärrämme kuitenkin myös duunareita, ettei näitä kovia otteita tarvitseisi käyttää.

Äänestä
  • Talkootyö on verottajan mielestä edelleen sallittua ja kannatettavaa. Yhteiskunta on tajunnut ettei joitakin juttuja voitaisi tehdä ilman talkoita.

    Äänestä

  • tgyhujkl kirjoitti:

    Talkootyö on verottajan mielestä edelleen sallittua ja kannatettavaa. Yhteiskunta on tajunnut ettei joitakin juttuja voitaisi tehdä ilman talkoita.

    talkootyötä esim. terveydenhuolto!

    Äänestä

  • No miten perustelet tuon ettei maajusseja tarvita? Se on kyllä viimeninen ja tärkein ammatti kun täällä maanpäällä on. Siitä ei päästä mihinkään.

    Äänestä

  • tgyhujkl kirjoitti:

    Talkootyö on verottajan mielestä edelleen sallittua ja kannatettavaa. Yhteiskunta on tajunnut ettei joitakin juttuja voitaisi tehdä ilman talkoita.

    ettei tule tehtyä laittomuuksia, luottaessaan vanhaan tietoon. Ainakin minä ole sanut uutta tietoa, että ei ilmaista työtä ole verottajan silmissä, vaan velvoitteet ovat olemassa palkan maksuun aina vaikka töitä vaihdeltaisiinkin.
    Mistä sinä olet tietosi lukenut kun ovat erilaiset?

    Äänestä

  • tarvita maajusseja kirjoitti:

    No miten perustelet tuon ettei maajusseja tarvita? Se on kyllä viimeninen ja tärkein ammatti kun täällä maanpäällä on. Siitä ei päästä mihinkään.

    Jos ruuan tuottaminen Suomen pelloilla on liian kallista ja muita yrittäjiä polkevaa, aletaan ostaa tuotteet ulkolaisilta, niitähän tulee maahamme joka puolelta ja edeullisimmin hinnoin.
    Kyllä maatalouden on pärjättävä työllään, jos muutkin yrittäjät pärjäävät samoilla keinoin eli tasa-arvoisin ja oikeudenmukaisin keinoin.

    Äänestä

  • Moosa kirjoitti:

    Pistäppä sitä luetteloa tulemaan niistä ellintarvikkeiden raaka-aineista, jotka muualta saadaan halvemmalla.
    Sen sijaan muualla työtä tehdään halvemmalla, esimerkiksi Virossa keskipalkka on 630€/kk, joten yhden suomalaisen hinnalla voisi palkata neljä virolaista ja se olisi todellista säästöä joka lähtöön.

    Äänestä

  • kerro meille, kerro kirjoitti:

    Pistäppä sitä luetteloa tulemaan niistä ellintarvikkeiden raaka-aineista, jotka muualta saadaan halvemmalla.
    Sen sijaan muualla työtä tehdään halvemmalla, esimerkiksi Virossa keskipalkka on 630€/kk, joten yhden suomalaisen hinnalla voisi palkata neljä virolaista ja se olisi todellista säästöä joka lähtöön.

    Ei ole aikaa jaaritella, mutta kaupoista saa edeullista ulkolaista joka päivä, ellei kotimaisia voida tuottaa eettisin keinoin, eli kaikki yrittäjät pidetään saman arvoisina.

    Äänestä

  • Hyvät maajussit, miettikääpä olisiko viisasta palkata venäläisiä ja virolaisia maa-ja metsätaloustyöntekijöitä. Laakkosetkin tuovat metsurinsa rajan takaa, ovat kuulemma ahkeria ja edullisia eivätkä ole purnaamassa maanomistajia vastaan näillä palstoilla.

    Äänestä

  • Moosa kirjoitti:

    Ei ole aikaa jaaritella, mutta kaupoista saa edeullista ulkolaista joka päivä, ellei kotimaisia voida tuottaa eettisin keinoin, eli kaikki yrittäjät pidetään saman arvoisina.

    Panehan sitä listaa tulemaan, ei siinä mitään jaaritteluja kaivata!
    Taitaa vaan olla niin, että kun joudut selkä seinää vasten, niin pakenet paikalta!

    Äänestä

  • virolaisia kirjoitti:

    Hyvät maajussit, miettikääpä olisiko viisasta palkata venäläisiä ja virolaisia maa-ja metsätaloustyöntekijöitä. Laakkosetkin tuovat metsurinsa rajan takaa, ovat kuulemma ahkeria ja edullisia eivätkä ole purnaamassa maanomistajia vastaan näillä palstoilla.

    Tottakai pitää palkata iivanoita sun muita .He ovat kovia miehiä hoitelevat mennen tullen maajussin emännänkin.

    Äänestä

  • Moosa kirjoitti:

    Ei ole aikaa jaaritella, mutta kaupoista saa edeullista ulkolaista joka päivä, ellei kotimaisia voida tuottaa eettisin keinoin, eli kaikki yrittäjät pidetään saman arvoisina.

    Tässä se taas kerran nähdään eli Suomessa tuotettavat ruuan raaka-aineet on Euroopan edullisempia, mutta kas Roope Ankka kauppias pistää liiveihinsä suurimman osan ja vielä pelkkänä välikätenä ilman lisäarvoa tuotteelle.

    Tuo kauppias Roope Ankka myy siis ulkolaista tuotetta pienemmällä katteella ja lataa niin ison katteen kotimaiseen kun sielu sietää.

    Äänestä

  • Heinäseiväs kirjoitti:

    En usko, että kauppa myisi ulkolaista ruokaa pienemmällä katteella, vaan kauppa saa sen muualta maailmalta halvemmalla, koska siellä tuottajat saavat paljon pienempää palkkaa ja ilman tukia, koska työtä tehdään yötäpäivää ja kun suita on paljon, on tuotteet myytävä hinnalla millä hyväänsä, että perhe saa elantonsa. Ellei nämä ns. kolmansien maiden kansalaiset pääse vaurastumaan ja saa samoja etuuksia, kuin suomalainen tuottaja lomineen tukineen, ei ongelma ole postettu.
    Kauppa laittaa kyllä katteensa, mutta ei erilaista ulkoliaislle tuotteille. Olen itse ollut töissä kaupanalalla ja tiedän että katetuotto ei ole erilainen sen mukaan mistä tuotteet tulevat.
    Tämä todistaa puolestaan sen, että meidän maataloustuotteet tuotetaan yhä liian kalliisti ja kun kauppa laittaa päälle oman prosenttinsa, sen hinta on huomattavasti kalliimpi kaupan hyllyllä kuin kotimaisen tuotteen.
    Suomen tulisi puolsetaan pyrkiä jalostamaan tuotteiski kaikki raaka-aineet jo tiloilla ja etsiä uudenlaista yrittäjyyttä maaseudulle. Vain sen ansioista voimme saada kysynnän, tuottavuuden ja työllemme tarkoituksen. Totuus kuitenkin on, että maajusit pitävät kynsin hampain kiinni vain siitä tuotannostaan, johon kerran ryhtyneet, eikä muita haluta, kun se on muka heiltä pois. Näin ei asia kuitenkaan ole, vaan kaikenlainen muu toiminta tuo lisää liikettä ja tarvitsijoita kylille ja maaseutu voi alkaa elpymään ja sen myötä myös perinteinen maatalous saa niitä kaivattuja kuluttajia siihen lähelle, että voi myydä ne suoraan kuluttajille, mikä olisi tuoretta aina ja kestävän kehityksen mukaista ja mikä kaikkein parasta koko se katetuotto, minkä raaka-aineen kuljettamiset, varastoimiset ja kauppa nyt saa.
    Mikään kun ei kulje ilmaiseksi ja jokainen tarvitsee työstään palkan, jos siis tuotteet ensin ajetaan Helsinkiin suureen varastoon ja siellä ne käsiettään uudelleen jakelua varten ja taas joku ajaa tuotteet maakuntiin ja kauppaan, minkä jälkeen kauppias laittaa oman siivunsa on hintaa muodostunut jo paljon tuon matkan aikana.
    Näin ne tuotteet kulkevat ja mitä useampi niitä käsittelee sitä korkeampi on hinta kaupassa.

    "Tämä todistaa puolestaan sen, että meidän maataloustuotteet tuotetaan yhä liian kalliisti ja kun kauppa laittaa päälle oman prosenttinsa, sen hinta on huomattavasti kalliimpi kaupan hyllyllä kuin kotimaisen tuotteen."

    Niimpä, ota tuosta sitten selvää.........

    Mutta, mutta....pistä sitä listaa tulemaan niistä tuontiraaka-aineista aivan vertailun vuoksi.
    Onhan sulla aikaa kirjoitella noita pitkiä soperruksia, joissa ei ole päätä eikä häntää, kaipa niitä hintatietoja löytyy kun asiasta niin varmalta pohjalta pystyt kertomaan.......,
    huom, eettisesti tuotettuja, sitähän sinä peräänkuulutat sieltä hyllyjen välistä, nimittäin ei ole vertailukelpoisia espanjalaiset tomaatit, jotka suurperheiset viljelijät tuottavat maatyöläisten ulosteilla lannoittaen, katsos apina vain voi peräpään alta poimia suupalan suuhunsa, ei kunnon yuppi vai mitä?

    Äänestä

  • Fruitari kirjoitti:

    Niin siitä tuonnista, tilastojen mukaan tuonti käsittää volyymiltään suurimpina erinä alkoholia, tupakkaa, kahvia, mausteita, sekä luonnonyrttejä.
    Lisäksi kiinalaiset kalajalosteet, lähinnä tonnikala hiutaleet ovat kasvattaneet elintarviketuontia maahamme.
    Kaikki nämä tuonnin varassa olevat elintarvikkeet ovat tunnetusti orjatyöllä tuotettuja, eettisesti kestävällä pohjalla olevia, joista perjantaipullon haltija voi olla ylpeänä siemailla kestävän kehityksen tuotteita.

    Jos seuraat uutisia niin suurin osa maassamme syötävästä viljasta on jo pitkään tuotettu ulkomailta. Samoin hedelmät, juurekset ., sienet , kala , lihaa jne... Jos ei jotain ole syö sitä mitä saa....

    Äänestä

Kaikki mun kaverit on duunareita.
Itse olen mv ja ei minkäänlaista
skismaa yhtään.En tiedä sitten
onko muualla päin tilanne toinen.

Äänestä

Kyllä se on monesti nähty,kun joku toimiala menee lakkoon.Esim palomiehet,sammutat vissiin itte navettas.Terveydenhuolto,teet itte umpisuolileikkauksen.Poliisi,selvität rikokset tietenkin itte,niin olithan juristi.Kaupan työntekijät,siirryt omavaraistalouteen.Kemian teollisuus,siirryt luomuviljelyyn.Kuljetusala,esim öljykuljetukset,teet työt hevosella.Energiantuotanto,poltat päreitä jne jne.

Äänestä
  • Itseasiassa kykenen tarvittaessa tekemään kaikki nuo listan asiat. Olisiko pidempää listaa (tosin oman umpisuolen leikkaus on hiukan hankala kun pelkkä puudutus ei riitä)?

    Äänestä

Ihan itse ne talkoolaiset tuhota sen hengen mitä siellä joskus on ollut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Maralahuku kirjoitti:

Niin mä en nyt muista mihin me tarvitaan noita kiittämättömiä duunareita ollenkaan. Useinhan me viljelijät olemme hyvin monitaitoisia toisin kuin punaduunarit. Miksemme siis lyö viisaita päitämme yhteen ja kaiva esiin ns. vaihtotyönkäsitteen.Nykyään nuo punahiippaiset duunarivirkamiehet koittaa tuhota kaiken talkootyön maaseudulta hankkeiden muodossa. Ei enää edes tiekylttejä saada ilman julkista tukea pystyyn. Samoin jopa talkootyö pitäisi kilpailuttaa nykyisten säädösten mukaan ?????

Tekemällä yhteistyötä emme haaskaa rahojamme punahiippaisten taskuihin. Sen sijaan esim. erilaisilla tiemaksuilla, palvelumaksuilla ja kieltäytymällä ilmaispalveluiden tuottamisesta punahiipoille, nostamme oman työmme arvostusta ja yhteenkuuluvuutta. Iskulauseena voisi olla: Kaupunkilaisten kukkarot ja suonet tyhjiksi loma-aikana maaseudulla.

Ai niin tuo nimimerkki on lyhennys sanoista maanviljelijä, rakennusmies, lakimies, huoltomies ja kuljettaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu