Pitääkä muuttua haluttomaksi

mutta miten

Olen huomannut avioliiton kannalta huonon asian. Haluan liikaa, jopa vielä 15 vuoden liiton jälkeen. Mies on sanonut mulle kuolemattomia lauseita, mutta ei mene jakeluun.

Tyyliin:

Luulitko että se aina pysyy tälläisenä(romanttisena)
Etkö sä ajattele mitään muuta(jos puhun seksistä)
Aika tekee tehtävänsä(kysyessäni miksi se ei haluu)

Haluaisin haluttomaksi. Syön vitamiineja ja pelkään että ne lisää tätä halua aina vain lisää. Mutta syy miksi syön noita luontaistuotteita, jotka kylläkin auttavat naisilla siihen libidoon. Yksinkertaisesti siksi että mulla oli nautinto vuosia hukassa, eli en lauennut. Nyt pelkään että teen itselleni vain kiusaa kun haluaisin nauttia ja tuntea olevani nainen. Lauekamisen ja rakastelun jälkeen on niin naisellinen olo ja tuntuu että menee monta päivää hymyssäsuin. Jos ei seksiä ole ja ei ole tuota laukeamista niin olen kuin syrjään heitetty rukkanen.

Pitäisikö syödä itsensä possuksi ja sokerihumalaan. Vai alkaa kuntoilla, ja harrastaa kaikkea ihan väsymykseen asti. Vai käydä bailaamassa ja näyttää miehelle että kysyntää on. Vai nätit vaatteet, hiukset kuntoon ja kroppa timmiksi ihan vain kotioloissakin.

Vai millä tuo mies heräisi huomaamaan että sängyssä voi tehdä muutakin kuin lukea lehtiä tai olla läppärin kanssa.

Pelkään että se tiirailee niitä nuoria naisia, ja mä en enää kiinnosta herraa. Kai miehille tulee jokin seurustelu/fyysinen ikä joka vaikuttaa haluihin. Ähh no tältä tuntuu tällä hetkellä kun himoissani kärvistelen ja mies vetää unta palloon tyytyväisenä kuin pieni lapsi.

Ja erota en halua koska rakastan häntä ja meillä on hyvä olla.

Kun haluaisin että suhteessa olis lämpöä ja läheisyyttä. mua ihan sattuu kun olen miehen lähellä. Haluttaa ja tekis mieli sille sanoa, mutta se torjutuksi tuleminen satuttaa vielä enemmän.

Täälläkin palstailee miehiä jotka kirjoittavat haluttomista naisista. Mutta en tiedä onko tää aihe tabu että meitä haluaviakin naisia on.

Ja nyt en puhu että monta kertaa päivässä. Edes joka päivä. Kun edes kolmekin kertaa niin olis hyvä. Mutta vastaankaan en laittaisi enkä karkuun juoksisi vaikka seksi olisi päivittäistä.

Viekö työ vai ikä miehen halut. Suorituspaineita ei näin pitkässä liitossa voi enää olla.

Hoidan kotia, en nalkuta enkä ihan seinästä revitynkään näköinen ole. Ja miehen kanssa olen yrittänyt puhua. Ihan suoraan, sekä kirjoittamalla hänelle kirjeenkin. Mutta en haluaisi painostaa, että hän joutuu vasten tahtoaan olemaan muuta kuin mitä on.

Miehet kertokaa mitä tehdä vähähaluiselle miehelle. Olen koittanut kysellä häneltä, mutta kun hän kokee sen painostuksena tai jonkinlaisena uhkauksena. Helpottaa kun tänne saa purkaa pahaa oloaan. Ja jos kohtalontovereita niin osallistukaa ihmeessä tähän keskusteluun. Kohtalontovereita löytyy varmasti. Tsempataan sitten toisiamme.

19

2430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haluava m

      haluistasi ja vaali niitä. Älä milloinkaan ajattele luopuvasi niistä vapaaehtoisesti. Kun kerran olet oppinut seksistä nauttimaan niin siitä on nautittava niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Kyllä sekin sitten aikanaan hiipuu.
      Jos miestäsi ei seksi kiinnosta niin mitäköhän hän vastaisi jos kertoisit että sinä et voi elää ilman seksiä tai orgasmia ja haluat rakastajan jos häntä ei kerran kiinnosta. Olen varma että miettisi toisenkin kerran ennen kuin noita kuolemattomia lauseita uudelleen laukoo. Sitä paitsi ei niitä velvollisuuksia turhaan kutsuta aviollisiksi velvollisuuksiksi. Kyllä sitä ennenkin huolehdittiin siitä että avioliiton onni tuli onnellisen kamarin myötä.

      • mutta miten

        Tarvitsin pientä kannustusta. Ja kun se tuli niin vakuuttavasti, ja vielä mieheltä. Turha mitään korulauseita on viljellä vaan ilmoittaa suoraan miten asiat on. Kiitos sinulle.


      • sama m
        mutta miten kirjoitti:

        Tarvitsin pientä kannustusta. Ja kun se tuli niin vakuuttavasti, ja vielä mieheltä. Turha mitään korulauseita on viljellä vaan ilmoittaa suoraan miten asiat on. Kiitos sinulle.

        kerran on annettu lahja nauttia seksistä ja saada orgasmeja, niin miksi ihmeessä sellainen lahja pitäisi tuhlata suklaansyöntiin tai itsensä lihottamiseen? Linnuthan hoitavat homman nopeasti ja "kivuttomasti" hyvä niin, mutta meillä on onneksi mahdollisuus valita mitä teemme. Valitse siis sinäkin vaihtoehto joka on nimenomaan sinulle sopiva, ei miehellesi. Elät elämää ensisijaisesti itseäsi varten. Kyllä elämässä pitää olla iloa ja nautintoa surujen ja murheiden vastikkeeksi.


      • mutta miten
        sama m kirjoitti:

        kerran on annettu lahja nauttia seksistä ja saada orgasmeja, niin miksi ihmeessä sellainen lahja pitäisi tuhlata suklaansyöntiin tai itsensä lihottamiseen? Linnuthan hoitavat homman nopeasti ja "kivuttomasti" hyvä niin, mutta meillä on onneksi mahdollisuus valita mitä teemme. Valitse siis sinäkin vaihtoehto joka on nimenomaan sinulle sopiva, ei miehellesi. Elät elämää ensisijaisesti itseäsi varten. Kyllä elämässä pitää olla iloa ja nautintoa surujen ja murheiden vastikkeeksi.

        Olet aivan oikeassa. Ehkä sitä täytyy sitten ajatella lahjana, että on seksduaalisesti aktivoitunut. Olen valinnut vaihtoehdon että mieheni rinnalla pysyn, ja tottavie en lannistu vaan kaikkeni yritän. Vaikka se sitten vaatisi pitsipöksyjen ostoa. Ja elämässä seksi on todellakin nautinto, koska niitä suruja ja murheitakin löytyy. Hyvin latautuneilla akuilla jaksaa taas maailman pahuutta.

        Ja pitää vissiin herkistyä ja sanoa että se tunne mitä tuntee kuin maailmassa olis vain me kaksi, se on jotain uskomatonta. Se täydellinen yhteenkuuluvuuden tunne. Ja että sitä vain tuntee vahvemmin kun suhteelle tulee lisää ikää.


      • haluava m
        mutta miten kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Ehkä sitä täytyy sitten ajatella lahjana, että on seksduaalisesti aktivoitunut. Olen valinnut vaihtoehdon että mieheni rinnalla pysyn, ja tottavie en lannistu vaan kaikkeni yritän. Vaikka se sitten vaatisi pitsipöksyjen ostoa. Ja elämässä seksi on todellakin nautinto, koska niitä suruja ja murheitakin löytyy. Hyvin latautuneilla akuilla jaksaa taas maailman pahuutta.

        Ja pitää vissiin herkistyä ja sanoa että se tunne mitä tuntee kuin maailmassa olis vain me kaksi, se on jotain uskomatonta. Se täydellinen yhteenkuuluvuuden tunne. Ja että sitä vain tuntee vahvemmin kun suhteelle tulee lisää ikää.

        ratkaisuna voisi olla tantraseksi. Netissä on paljon tietoa. Voit aloittaa tutustumisen http://tantralove.org/ osoitteessa. Olemme vaimoni kanssa tätä harrastaneet ja meille tämä toimii.


    • Lauseet

      olen kuullut minäkin. Mutta olet oikeassa. Ole onnellinen, että haluat. Se ei ole väärin, etkä ole huono. Ehkä miehesikään ei ole, mutta olette seksuaalisesti täysin erilaisin.
      Me ollaan seurusteltu vasta vajaa vuosi, joten aion jättää tämän miehen kyseisestä syystä, mutta ymmärrän, että teillä se on vaikeampaa, kun olette naimisissa.

      Ehdota, että saat hakea seksiä muualta, sillä ei voi vaatia, että uhraat loppuelämäsi ja kärsit koko ajan. En minäkään aio niin tehdä.

      Elämä on kovaa...

      • nyyh

        harkitsen tämän vähän yli vuoden kestäneen suhteen lopettamista...seksin puutteen vuoksi.
        On aivan kamalaa kokea torjutuksi tuleminen, ja ettei asiasta voi puhua, millään tasolla.
        Koen ettei hän minua tarvitse sillei eikä muutenkaan, kuitenkin poiskaan päästäisi ei. Mutta tämä naisellisuuden menettämisen tunne, seksuaalinen torjunta...Elämä todella menee hukkaan näin.


      • mutta miten

        Mua loukkasi todella paljon kun mieheni sanoi nuo sanat. Mutta arvostan myös hänen rehellisyyttään yli kaiken. Ja itseäni en voisi enää katsoa peilistä tai jatkaa suhdettamme jos pettäisin. Ja olen kokenut tämän jutun ikäänkuin haasteena, ja pitää minutkin vireänä ja jaksan huolehtia ulkonäöstäni. Lapsellista ehkä, mutta jos nyt heitän hanskat tiskiin niin sinne sitten jäävät.

        Ja miehessä on niin paljon muita hyviä puolia etten häntä haluaisi jättääkkään. Ja kun kerta kerran jälkeen saa mun polveni hyytelöksi. Tiedä onko sillä vaikutusta että koen tuon miehen haluttomuuden haasteena.

        Tosin on päiviä että se saa mut itkemään ja tuntemaan itseni niin epänaiselliseksi. Silloin toivon että aika tekee tehtävänsä ja fysiikka hoitaa loput. Silloin riittää pelkkä kädestä pitäminen.


      • Nainen 60v.
        mutta miten kirjoitti:

        Mua loukkasi todella paljon kun mieheni sanoi nuo sanat. Mutta arvostan myös hänen rehellisyyttään yli kaiken. Ja itseäni en voisi enää katsoa peilistä tai jatkaa suhdettamme jos pettäisin. Ja olen kokenut tämän jutun ikäänkuin haasteena, ja pitää minutkin vireänä ja jaksan huolehtia ulkonäöstäni. Lapsellista ehkä, mutta jos nyt heitän hanskat tiskiin niin sinne sitten jäävät.

        Ja miehessä on niin paljon muita hyviä puolia etten häntä haluaisi jättääkkään. Ja kun kerta kerran jälkeen saa mun polveni hyytelöksi. Tiedä onko sillä vaikutusta että koen tuon miehen haluttomuuden haasteena.

        Tosin on päiviä että se saa mut itkemään ja tuntemaan itseni niin epänaiselliseksi. Silloin toivon että aika tekee tehtävänsä ja fysiikka hoitaa loput. Silloin riittää pelkkä kädestä pitäminen.

        Ei se aika mitään hoida. Seksuaalisuutta on tai ei ja se on jo jokaisella sisäsyntyistä. En ymmärrä näiden nuorempien ajatuksia, että neljänkympin jälkeen se alkaa laantumaan. No, kyllä se useimmiten miehillä hiipuukin ja paineet lisäävät erektio-ongelmia, mutta naisen seksuaalisuus on ja PYSYY.

        Erittäin seksuaalisena naisena nautin tänäkin päivänä niin usein, kun se on mahdollista. (mieluummin joka päivä) Vaadin kyllä mieheltäkin potenssia ja siksi juuri olen vaihtanut mieheni 15v. nuoremmaksi. Lähes viisi vuotta olemme jo nauttineet täysillä ja loppua ei ainakaan vielä ole näkyvissä.

        Meillä sisältyy suhteeseemme täydellinen henkinen yhteys, jota en tälläisenään kokenut edes pitkässä avioliitossani (35v), vaikka sekin oli hyvin eroottispitoinen.

        Seksi on parisuhteen kantava voima ja se pitäisi kaikkien ymmärtää! Sieltä se parisuhteen onnellisuus lähtee, varsinkin jos osaa täydellisesti arvostaa kumppaniaan.

        Nautinnollinen ja tyydyttävä seksi pitää "nuorena"!


    • CC.

      Ei se kani vaihe ikuisuuksia kestä. Aina se arki ja "rauha" parisuhteisiin tulee ja suurimmalla osalla se seksinkin harrastaminen vähenee. Todellakin, ei se aina voi olla sitä romantiikkaa ja aikakin tekee tehtävänsä. Muista että sä voit laueta ihan ominkin käsin ja olla sitten hymyssä suin. Kelpaisko sulle että se sun mies tekisi pelkästään suulla tai käsillä sulle jotain, vai haluatko aina sitä kikkeliä sinne reikään?

      Tekin taidatte olla keski-ikää lähentelevä pariskunta vai?

      • mutta miten

        Luin tuossa yhtä keskusteluketjua. Taidat viljellä tätä kuolematonta vastaustasi kaikille jotka kirjoittavat seksinpuutteesta aviossaan.


      • CC.
        mutta miten kirjoitti:

        Luin tuossa yhtä keskusteluketjua. Taidat viljellä tätä kuolematonta vastaustasi kaikille jotka kirjoittavat seksinpuutteesta aviossaan.

        Täyttä asiaa vastaukseni sulle on.


    • on sinulle

      uskoton siksi hän ei koske sinuun.

      • mutta miten

        Tämä vastaus on ilmeisesti sulla aina tarjolla kun kyseessä on haluton osapuoli. Voi kun se olisikin noin yksinkertaista. Mutta tiedätkö etteivät kaikki edes hoikistu samalla kuurilla, joten noin yleistävää vastausta tähänkään ongelmaan ei ole.


    • sanoisin

      että itse saan parisuhteesta paljonkin, vaikka sitä seksiä ei ole kuin ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Etkö voisi ajatella näitä muita parisuhteen hyviä puolia, etkä vaan keskittyisi siihen seksin vähyyteen?

      Siinä mielessä ollaan rouvan kanssa onnellisessa asemassa, että kumpikin haluaa yhtä vähän. Vaikeaksihan se menee, jos libidot on noin eri tasoilla. Eikö sooloseksi ratkaise ongelmaa millään tasolla? Voisitte kai sopia rakastajan hankkimisesta sinulle, jos miehesi siihen suostuu, mutta ei kait nuo tuollaiset sopimukset ole koskaan olleet kovin onnistuneita.

    • liian tuttua

      Piti melkein ruveta epäilemään, että olenkos kirjoittanut unissani tai onko mulla sivupersoona, oli niin paljon tuttua tässä aloittajan tekstissä.

      Itsekkin olen ollut sitä mieltä, että tuo mies muuten on mulle se paras ja en tahdo häntä jättää, mutta itsetunto ja naiseus murenee tyystin tällaisella menolla.

      Rakastan, himoitsen ja ikävöin miestäni, mutta vaikka otan ongelman puheeksi, niin mies kyllä kuuntelee ja korjaa tilannetta muutamaksi viikoksi, kunnes taas jatkuu entiseen tapaan. Lisäksi tuo, että joutuu miehelle asiasta aina muistuttelemaan, aiheuttaa sen, että sitä sitten on koko ajan tunne, että toinen pakottaa itsensä touhuun mukaan ja laskee vain sekunteja, että homma olisi ohi.

      Henkinen kipu alkaa olla jo sietämätön ja en tiedä enää, että mitä voisin tehdä, itku tulee herkästi...

      • epistä

        Hyvät siskot, viette todellakin sanat suustani. Samassa veneessä myös täällä. Olemme lapseton pariskunta, vasta pari vuotta yhdessä, 40-50 v, paras ikä nauttimiseen, tietää, mitä haluaa ja tarvitsee. Samat elämänkokemukset eli kaiken pitäisi olla täydellistä. Mutta mutta....miehessä on tapahtunut vuoden sisällä tosi iso muutos, hänestä on tullut torjuva ja totinen ja haluton. Tauot venyvät koko ajan pitemmiksi.

        Olen etsinyt syitä itsestäni ja tulin siihen tulokseen, että minun täytyy olla jotenkin vastenmielinen kun mies ei halua. Kun kuukausikin menee, ettei oikein hipaisuakaan heru vaikka suorastaan tyrkytän itseäni niin tämä alkaa jo tuntua fyysisenäkin kipuna masennuksen ja itkuisuuden lisäksi puhumattakaan kaikenkarvaisesta kireydestä. Kun sitten olen ärtynyt ja tiuskin, moittii mieheni siitä enkä kyllä osaa tehdä hänen mielestään mitään muutakaan asiaa oikein. Tuntuu kuin elettäisiin kuin isä ja tytär, jatkuva ripitys päällä joka asiasta. Kysyin häneltä suoraan, mitä vikaa minussa on. Vastaus oli, ettei mitään. Mutta kun ei auta d-kupit ja pitsipöksyt eikä mikään. Mies sanoi, että hänen päähänsä ei mahdu kuin tekemättömät työt! Ajattelin sitten hoitaa kaikki mahdolliset koti- ym. askareet yksin, ettei miehelle tulisi lisästressiä, muttei sekään auta, pahensi vain omaa oloani kun nyt tunnen olevani kuin duracel-pupu, joka tekee ja tekee ja tekee - siis pelkkä talouskone. En voi uskoa tätä tilannetta todeksi. Nythän olisi paras ikä nauttia sukupuolielämästä ja muustakin elämästä. Elämänhalu alkaa mennä kun kaksi vuotta sitten luulin tavanneeni elämäni prinssin ja nyt kaikki onkin toisin. En haluaisi miehestäni luopua kun onhan hänessä hyviäkin puolia niin kuin jokaisessa. Mutten kertakaikkiaan sopeudu tähän tilanteeseen. Aiemmin tein enemmän aloitteita, mutten enää uskalla kun tulee torjutuksi.

        Koko kroppani on kuin viulunkieli enkä saa nukutuksi kun kärsin ja kelaan tätä asiaa kaiket yöt. Olen ollut tosi hermostunut, muttei nämä syyt mene mieheni päähän vaikka olen häneltä tivannut, miksei halua pitää minua hyvänä. Mies on selvästikin laittanut huonotuulisuuteni minun piikkiini ja käski hankkia hormooneja. Tein kuten hän halusi. Uskoin, että tulisi tasapainoisempi olo ja saisin pidettyä mölyt mahassani, muttei tunnu auttavan. Enkä tosiaankaan vaatisi kuuta taivaalta. Minulle riittäisi helliminen, suuteleminen, hyväily, sylissä pitäminen, halailu, mihin se sitten johtaisikaan. Ja näin aivan ilmaiseksi minut saisi tehtyä iloiseksi, onnelliseksi, energiseksi! Tämä on todella väärin.

        Ratkaisuja olen miettinyt. En haluaisi lähteä liitosta. Hieromasauva ei riitä. Hei miehet, onko asia nyt niin, että nainen huomataan vasta sitten kun hän poistuu paikalta. Muuttaisinko asumaan vähäksi aikaa kesämökille? Matkoille en halua enää yksin lähteä. Voiko pelkkä työstressi tosiaankin aiheuttaa miehessä tällaista? Onko kokemuksia, palautuvatko halut kun työt helpottaa?? Kertokaa kokemuksistanne!


    • aksaj

      myös täällä ollaan.Päivät sujuvat äärettömän mukavasti ja parisuhde muuten hyvässä kunnossa.Mutta johonkin se mies hävisi joka alussa (-2,5-v)oli niin onnellinen löydettyään naisen joka oli halukas seksiin ja myös näyttää nautinnon.Jos itse en tekisi aloitetta ei seksiä olisi meillä kuin ehkä kerran parissa viikossa ja minulle se ei riitä.Tätä on jatkunut vuoden.Olen kärsimätön ja rauhaton enkä osaa keskittyä kunnolla.Jopa fyysisiä oireita mm. vatsa kipeytyy.Siispä masturboin silloin tällöin poistaakseni nuo oireet.Käytämme sexileluja ja aikaa hyväilyihin ja kaikkea siltä väliltä-harrastamme asioita yleensäkin yhdessä.Mutta se yksi puuttuu,ja tärkeintä olisi tuntea kuuluvansa toiselle siten kuin ei kenellekkään muulle.Nauttia,antaa ja saada;osoittaa se että välittää toisesta yli kaiken...Helpottavaa että muutkin naiset kertovat ääneen,sillä tottakai meitä on,kuten miehiäkin.

      • että on muitakin

        samasta asiasta kärsiviä. On kuin omasta elämästä lukisi pätkiä... 15 vuotta yhdessä, 4 lasta ja seksiä on
        saanut kaikki nämä vuodet anella ja itsetyydytystä harrastaa.
        Todella harvoja ovat ne kerrat, kun mies on tehnyt aloitteen. Loukkaa ja meinaa viedä itsetunnon aina välillä. Olemme tällä osaalueella elämää täysin eri tasolla, vaikka kun sängyssä ollaan en voi valittaa huonosta seksistä.
        Mutta itsetunto pysyy kunnossa, koska en todellakaan ole mikään hirviö, vaan miehiä kyllä pyörii ympärillä jatkuvasti ja ehdotuksia satelee. Ja varsinkin naapurin komea mies on jo parin vuoden ajan pitänyt itsetuntoni kunnossa avoimelle ihailullaan ja flirttailullaan...
        Riitoja on ja olen 100% varma, että molempia tyydyttävä seksielämä vähentäisi eripuraa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe