Entisen työpaikkani yksi alkuperäisistä johtajista ja koko Suomen teknologiateollisuuden uran uurtajista teki omana aikanaan itsemurhan nyttemmin hyvin tunnetun entisen pankijohtajan painostamana epäonnekkaan liiketoiminnan vuoksi. Tottahan pankinjohtajakin tunnetaan talousongelmien alullepanijana, joskaan hän ei ole tehnyt itsemurhaa. Minulla on tänään samanmoinen olotila. Menestyessäni työelämässä kunnian ja ennen kaikkea rahat saa aina joku toinen, joskin menestyksen esteitäkin on, eikä selkeitä minuun kohdistuneita rikoksiakaan haluta käsitellä. Käytännössä voisin vetää itseni narun päähän paikkakuntamme viranomaisten vain nautreskellessa, mutta en tee sitä. Tiedän, ettei olemassaoloani voida horjuttaa laillisin taikka laittomin keinoin ja ennen kaikkea paikkakunutamme "pankinjohtajat" joutuu vääristä päätöksistään ennemmin taikka myöhemmin vastuuseen.
Itsemurhasta
Minä...
5395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vääryyttä. Vaikkei se yhtään auta, niin sanon silti että et ole ainoa. Ja nainkin minun kohdallani on käynyt juuri niin, että vääryydentiekijät ovat itse joutuneet oman nokkeluutensa ansaan, mutta mitäpä näitä vanhoja. Koita kestää, huomena on päivä uus...
joskus tulee konnari,ja silloin joutuu maksamaan,jos väärin on tehnyt,ennemmin,tai myöhemmin.Voimia
tilastoja ja luinkin Suomeen palattuani kirjan lamavuosista,päättäjistä/RISTO UIMONEN,Suomen Demekratian häiriötila 1983-200? eli sama meno ilmeisesti jatkuu!toisin hieman toisessa muodossa.
Kvartaalitalous itsekunkin kohdalla tekee tehtäväänsä,niin päättäjille jos kansalaisillekkin.Jos lohduttaa,niin katsokaa sivuja googlesta/venäjän öljy/olli tammilehto/vähemmistöknasat.Ne vasta ovatkin joutuneet kärsimään kaikkialla,sillä maat,metsät,järvet,elinkeinot tuhottu viimeistä myöten valkoisten miesten laella,joka onkin VÄÄRYKSIEN jatkumo jo vuosituhansia.Luonto on siis tuhottu ja ihmisten pitäisikin alkaa laajemmin harjoittaa kieltäytymistä,kansalaistottelemattomuutta vääryyksiä vastaan.(kts,linkit/kansalaistottelemattomuus)
Ei minua kiusaamalla häviä miksikään. Vaikka veden muuttaisit viiniksi, niin sinut ristiin-naulitaan.
Että maailma pelastuu jos elämämme perustuu siihen, että työttömyysturvan ehtona meidän pitää taivasalla pakkasella kierrättää mikroaaltouuneja kuin kiinalaiset kivenhakkajat ikään, samalla jumojeteillä törmäillään pilvenpiirtäjiin ja maailma on ydinaseiden täyttämiä. Olen tullut siihen tulokseen, että työttömät tarvitsevat enemmän toimivia mikroaaltouuneja sekä nakkitehtaita turvatakseen olemassaolonsa.