Siporexin eristekyvyn lasku talvella

Olin jo melkein päättänyt että teen taloni tt-talona, mutta nyt kun näille sivuille eksyin niin vähän tuota tt-ratkaisua alkanut pelkäämään, kun on täälläkin niin paljon kritiikkiä saanut kosteusteknisen toimimattomuutensa vuoksi. Nyt sitten sioprex alkaa tuntumaankin siltä varmimmalta ja minulle sopivammalta ratkaisulta. Kuitenkin siporexin kohdalla aloin miettimään sitä että aikalailla senkin eristyskyky varmaan talvella laskee kun sisäilman kosteus tiivistyy ja todennäköisesti myös jäätyy seinään. Pitäisikö siihenkin laittaa sisälle höyrynsulku ja mikä olisi sopiva materiaali. Onko tyhmää tai kallista laittaa jokaiseen huoneeseen vedeneristys. Entä estäisikö jo pelkkä lasikuitutapetti hengittävyyttä tarpeeksi?
745303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Tuota, ei millään pahalla mutta tämä palsta ei liene paras alkaa ihan nollasta laajentaa tietoisuuttaan rakentamisesta.

Mikäli olet päättänyt tehdä/teettää täystiilitalon niin siitä vaan, siinä ei oikein tehtynä ole mitään murheita seuraavaan tuhanteen vuoteen, mitä lienet sitten tarkoittavan "kosteusteknisellä toimimattomuudella".

Kevytbetonissa sisäpinnassa lateksi riittää kuiviin sisäpintoihin. Toimiva materiaali myös, et oikein voi tehdä huonoa millään Suomessa myytävillä kivimateriaaleilla, kaikista on paljon kokemusta.

Äänestä
  • No en oikein pitänyt väitteestäsi että olen vielä ihan tietämätön. No ehkä ajatuksen vedeeristeen käytöstä laajemmalti asunnossa olisi voinut miettiä tarkemmin ennenkuin kaikkea kirjoittaa.

    Ei kaikista materiaaleista ole paljoa ja aikalailla kaikkea saa myydä kun osaa markkinoida hyvänä tuotteena ja löytää ostajia. Ei ole kovin epätodennäköistä että kaikkea tänäpäivänä hyväksyttävää ei 50 vuoden päästä enää pidetä hyvänä. Juuri viime aikoina on tullut enemmän markkinoille uutta kuin koskaan ennen. Ja niin tuo tt-talokin on nykyisessä muodossaan hyvin vähän aikaa ollut olemassa. Ensimäiset villalla eristety tt-talot on ollut ongelmallisia vaikka niitä niin hyvinä silloin pidettiin ja moni pitää vieläkin niitä taloja hyvinä. Nyt on lisätty tuuletusrako joka parantaa rakennetta, mutta ei poista sitä tosiasiaa että kosteus tiivistyy eristeihin edelleen.

    Siporexiin en ole niin tavattomasti perhetynyt mutta minulla on käsitys että aikalailla rakennetaan ilman höyrynsulkua sipoja. No sipossa ei tt-taon kaltaisia ongelmia ole, koska tt-talossa on mineraalivilla jossa homeet kasvaa mielellään ja jota ei saisi päästää muutenkaan kasvamaan. Sipo taas kestää hyvin kosteuden ja voi vaikka jäätyä kostena ilman kummempia vaurioita. Siporex on ainut tällähetkellä suomessa käytössä olevista kivirakenteista joista on pitkä kokemus. en sano ettäkö vain kokemuksen perusteella voisi olla hyvä materiaali, mutta olen kanssasi siinä erimieltä että kaikista kokemusta paljon.

    Äänestä

  • ihmettelijä_ kirjoitti:

    No en oikein pitänyt väitteestäsi että olen vielä ihan tietämätön. No ehkä ajatuksen vedeeristeen käytöstä laajemmalti asunnossa olisi voinut miettiä tarkemmin ennenkuin kaikkea kirjoittaa.

    Pahoitteluni tästä. Voit toki laittaa höyrynsulun täystiilitaloon ennen eristettä mikäli haluat, itse en laittaisi.

    Eristeenä voi tiilitalossa käyttää myös muita materiaaleja kuin mineraalivillaa, sitä ei mikään estä.

    Home vaatii tietyt olosuhteet kasvaakseen (kosteus lämpö), pelkkä villan kastuminen ei ole katastrofi. Mineraalivillakin kuivuu kyllä, voit vaikka itse ottaa palan ja kastella sen läpimäräksi ja seurata kuivumista.

    Ylipäätään talon koneellisen ilmanvaihdon on tarkoitus hoitaa ilman vaihtuminen, sen ei ole tarkoitus hönkiä seinistä läpi. Tuo kosteuden tunkeutuminen seinän läpi kuulostaa teoriassa pahemmalta kuin käytännössä.

    Niin ja valtaosassa taloja sisäseinät maalataan sillä lateksilla, joka pariin kertaan vedettynä on jo kohtuullinen höyrynsulku, tiilitalosi villat eivät homehdu...

    Äänestä

  • ei ollut ärsyttää kirjoitti:

    En itsekkään ymmärrä tota kosteuden-tiivistymis-siporunkoon-ja sit se jäätyy ja halkee koko talo höpinää. Siis normaali oloissa valmiissa talossa jossa on edes jonkinlainen ilmastointi ja lämmitys kosteus ei varmasti tiivisty yhteenkään seinään niin et alkais jäätyilee/halkeilee.
    järki hoi älä jätä. ja miksi ihmeessä pitäisi kosteuseristys vetää joka huoneeseen, meinaatko leikkiä jotain vesisotaa makkarissa?

    Äänestä

  • väsynyt rakentaja. kirjoitti:

    No ei oltu missään kohtaa kirjotettu että sipo halkeilisi kostumisesta ja jäätymisestä. Vaan oltiin sipoa valitsemassa juuri sen takia että se kestää vaikka jäätymisen kostana. Kuitenkin kysymys olisi se että miten paljon tämä jäätyminen ja kostuminen vaikuttaa lämmöneristysominaisuuksiin

    Niin ja se on selvää että sisäilmassa on paljon enemmän vettä talvella kuin ulkona. Näin esim ikkunoihin tiivistyy vettä kun kostea ilma jähtyy tarpeeksi. Kun materiaali on hyvin hengittävä niin samalla tavalla kosteusetenee sitten seinissä ja tiivistyy sekä mahdollisesti jäätyy. Ei kai tässä nyt mitään epäselvää. Siporexi kiviaineisena vain kestää tämän kostumisen paremmin kuin vaikka tt-talon villat

    Äänestä

  • ihmettelijä- kirjoitti:

    Siporex ja TT-talo ovat oikein tehtynä varmasti hyviä ratkaisuja. Jos olet luopumassa TT-talosta ainoastaan homepelkojen takia, ehdotan, että juttelet aiheesta asiantuntijoiden kanssa, esim. rakennesuunnittelija, vastaavasi tai rak.valvonnan kanssa. Tällä palstalla olleet TT-talon homekommentit lähentevät jo hysteriaa.

    Äänestä

  • MKMKMK kirjoitti:

    Turha tehdä riskirakennetta jos varmojakin rakenteita on. TT-seinä varmaan ihan hyvä kun laittaa höyrynsulun, mutta ei se sitten enää tiiliseinältä näytä ja samantien käyttää muita materiaaleja kuten sipoa tai eristeharkkoa

    On, valintojen tekemistä.

    Täystiilitalossa voit käyttää myös uretaani- tai eps-eristettä mikäli villa askarruttaa.

    Eikä siitä kannata rakentaa mikä mietityttää, valintoihinsa tulee olla tyytyväinen.

    Äänestä

  • Rakentaminen kirjoitti:

    On, valintojen tekemistä.

    Täystiilitalossa voit käyttää myös uretaani- tai eps-eristettä mikäli villa askarruttaa.

    Eikä siitä kannata rakentaa mikä mietityttää, valintoihinsa tulee olla tyytyväinen.

    Tiilihän on eps-huokoisempaa ja noin kostuisi aika usein ja helposti eps:n ja tiilen rajapinta. Ei hyvä.

    Äänestä

  • onko järkeä_ kirjoitti:

    Nyt sitten kiireen vilkkaa fysiikan kirjat käteen ja selvittämään asiaa.

    Rakenteiden rajapinnat eivät ole sama asia kuin rakenteen kastepiste jossa muodostuu tuo "kosteus".

    tiedoksi, että eps läpäisee vesihoyryä jos sillä on jollekin merkitystä.

    tuossa tapauksessa jos välissä on esim. 150 milliä eps-eristettä on tiilen ja eristeen rajapinta saman lämpöinen kuin tiilen sisäpinta jolloin sinne ei todellakaan muodostu mitään kosteutta.

    Näillä logiikoilla myös kaikissa höyrynsulullisissa taloissa vesi valuisi sulkua pitkin...

    Materiaalimyyjän yksi runkovaihtoehto.

    Nämä rajapintajutut lienee peräisin sieltä yhdeltä "kivi"toimittajalta. (Ihan kelpo materiaali sekin, kuitenkin.)

    http://www.maxit.fi/modules/page/show_page.asp?id=2246EAB0AFBC495697EFABD0473F96C4&itemtype=00308B787886459385F296A5AFD4FA74&tabletarget=data_1&pid=F524BE4C6C8347E9BE80F87D671C80A3&layout=06-ratkaisut

    Äänestä

  • kuin kastepiste kirjoitti:

    Nyt sitten kiireen vilkkaa fysiikan kirjat käteen ja selvittämään asiaa.

    Rakenteiden rajapinnat eivät ole sama asia kuin rakenteen kastepiste jossa muodostuu tuo "kosteus".

    tiedoksi, että eps läpäisee vesihoyryä jos sillä on jollekin merkitystä.

    tuossa tapauksessa jos välissä on esim. 150 milliä eps-eristettä on tiilen ja eristeen rajapinta saman lämpöinen kuin tiilen sisäpinta jolloin sinne ei todellakaan muodostu mitään kosteutta.

    Näillä logiikoilla myös kaikissa höyrynsulullisissa taloissa vesi valuisi sulkua pitkin...

    tiedetään että se ei ole kastepinta ennenkuin vesi siihen tiivistyy. Kuitenkin näin voi käydä vaikka se rajapina olisi sisäseinä. Ei ole tavatonta että kosteutta tiivistyy sisäseinään, vaikkakaan ei tavattoman yleistä. Edellyttää suurta kosteusprosenttia tai seinää jonka pintalämpötila alhainen vaikka pitkän lämmittämättömän jakson johdosta.

    Äänestä

  • onko järkeä_ kirjoitti:

    Tiilihän on eps-huokoisempaa ja noin kostuisi aika usein ja helposti eps:n ja tiilen rajapinta. Ei hyvä.

    Eristerappauksenhan joutuu myös uusimaan. Ei taida kestää niin pitkään kuin tavanomaienn rappaus joka kestää 50-vuotta

    Äänestä

  • ihmettelijä_ kirjoitti:

    No en oikein pitänyt väitteestäsi että olen vielä ihan tietämätön. No ehkä ajatuksen vedeeristeen käytöstä laajemmalti asunnossa olisi voinut miettiä tarkemmin ennenkuin kaikkea kirjoittaa.

    Ei kaikista materiaaleista ole paljoa ja aikalailla kaikkea saa myydä kun osaa markkinoida hyvänä tuotteena ja löytää ostajia. Ei ole kovin epätodennäköistä että kaikkea tänäpäivänä hyväksyttävää ei 50 vuoden päästä enää pidetä hyvänä. Juuri viime aikoina on tullut enemmän markkinoille uutta kuin koskaan ennen. Ja niin tuo tt-talokin on nykyisessä muodossaan hyvin vähän aikaa ollut olemassa. Ensimäiset villalla eristety tt-talot on ollut ongelmallisia vaikka niitä niin hyvinä silloin pidettiin ja moni pitää vieläkin niitä taloja hyvinä. Nyt on lisätty tuuletusrako joka parantaa rakennetta, mutta ei poista sitä tosiasiaa että kosteus tiivistyy eristeihin edelleen.

    Siporexiin en ole niin tavattomasti perhetynyt mutta minulla on käsitys että aikalailla rakennetaan ilman höyrynsulkua sipoja. No sipossa ei tt-taon kaltaisia ongelmia ole, koska tt-talossa on mineraalivilla jossa homeet kasvaa mielellään ja jota ei saisi päästää muutenkaan kasvamaan. Sipo taas kestää hyvin kosteuden ja voi vaikka jäätyä kostena ilman kummempia vaurioita. Siporex on ainut tällähetkellä suomessa käytössä olevista kivirakenteista joista on pitkä kokemus. en sano ettäkö vain kokemuksen perusteella voisi olla hyvä materiaali, mutta olen kanssasi siinä erimieltä että kaikista kokemusta paljon.

    Hyvin on sipo ladon myyjä aivopessyt teidätkin!
    Niinkus täälä joku mainitsi, niin jos se villa nyt sattuis jostain ihmeen syystä kastumaan,niin kyllä se kuivuukin.
    Siis sitä kosteutta ei edes teoriassakaan mene seinän lävitse kuin saavista kaatamalla--voi hyvänen aika! Tiilihän tasaa sitä mahdollista kosteutta imaisemalla itseensä noin karrikoiden sanottuna...
    Se vesihöyry ei edes ehhtisi toiselle puolelle seinää, kun kivi on jo sen tasannut!
    Vai ruiskutatko vettä reppuruiskulla seiniin nykyäänkin?
    Älä hyvä ihminen ala rakentamaan mitään tuolla tietopohjalla--tai jos teetkin, niin rakennuta avaimet käteen! Muuten olet hermoparantolassa alta aikayksikön.

    Äänestä

  • Manuel kirjoitti:

    Kysei ei ole tuossa tiiliseinän epäilyssä mistään hetkellisistä kosteuskuormasta, vaan siitä että talvella lämpimässä sisäilmassa on yleensä enemmän vesihäyryä kuin ulkoilmassa. tämän johdosta tiiliseinän lävitse alkaa kulkemaan tasainen virtaus kosteutta ja nytkin kun ulkoilman kosteusprosentti on jo 90%luokkaa täällä ainakin niin tämä sisältä tuleva kosteus tulee tiivistymään eristeeseen. Tätä jatkuu kunnes sitten keväällä eristeet pääsee kuivumaan

    Äänestä

  • vastaväittäjä kirjoitti:

    Olkoon nyt sitten niin tai näin, mutta 5 vuoden asumisen jälkeen täystiilitalossa siis 130 ERT 150paroc xtra 30 Tyvek tuulensuoja JOKA HEEENGITTÄÄÄÄ ulospäin tuuletusrako~40mm MRT85 julkisivutiilenä,niin siis VILLAT MÄRKÄNÄ, on pirun lämmintä vaikka lämmittelen vain takoilla majaa...!

    Täytyypä oikeastaan soittaa Parocille ja kehua heidän tuotteitaan; vaikka on ihan läpimärkiä, niin talo pysyy lämpimänä vain tulisijoilla...sisäseinissäkin ihan ves ripajaa...
    hohoijjaa tätä Suomen kansaa-onneksi tulee taas vaalit ja pääsee pylväshallille taas 200 uutta pellehermannia....

    Äänestä

  • vastaväittäjä kirjoitti:

    Kysei ei ole tuossa tiiliseinän epäilyssä mistään hetkellisistä kosteuskuormasta, vaan siitä että talvella lämpimässä sisäilmassa on yleensä enemmän vesihäyryä kuin ulkoilmassa. tämän johdosta tiiliseinän lävitse alkaa kulkemaan tasainen virtaus kosteutta ja nytkin kun ulkoilman kosteusprosentti on jo 90%luokkaa täällä ainakin niin tämä sisältä tuleva kosteus tulee tiivistymään eristeeseen. Tätä jatkuu kunnes sitten keväällä eristeet pääsee kuivumaan

    TALOISSA, JOKA PITÄÄ OLLA SÄÄDETTY SITEN, ETTÄ TALO ON ALIPAINEINEN.

    Pitää oikein huutaa kun meinaa jutut mennä sellaisiksi, että seinän läpi menee vettä ihan hanasta.

    Sinne ei mene mitään sisältä kun talo on alipaineinen, toistan EI MITÄÄN.

    Ilmanvaihtolaitteisto hoitaa sen ilman vaihtumisen, sen EI OLE TARKOITUS hönkiä seinästä läpi.

    Äänestä

  • LIENEE UUSISSA kirjoitti:

    NIIIN !
    IIIVEE KONE vaihtaa ilmaa ja on lievästi alipaineinen
    Onko seinäpinnalla vesipiskoja ? Jos on, niin silloin kannattaa alkaa murehtimaan!

    Äänestä

  • LIENEE UUSISSA kirjoitti:

    TALOISSA, JOKA PITÄÄ OLLA SÄÄDETTY SITEN, ETTÄ TALO ON ALIPAINEINEN.

    Pitää oikein huutaa kun meinaa jutut mennä sellaisiksi, että seinän läpi menee vettä ihan hanasta.

    Sinne ei mene mitään sisältä kun talo on alipaineinen, toistan EI MITÄÄN.

    Ilmanvaihtolaitteisto hoitaa sen ilman vaihtumisen, sen EI OLE TARKOITUS hönkiä seinästä läpi.

    vaikka liittyvätkin toisiinsa nämä kaksi. Kuitenkin hengittävyydellä tarkoitetaan materiaalin kosteudenläpäisevyyttä. Ilma ei koskaan kulje seinän lävitse jos se on kunnossa mutta kosteus kyllä. Alipaineella on vaikutusta siihen että kosteus ei liiku tiilenkään lävitse, mutta saa olla iso alipaine että sen estäisi.

    Äänestä

  • LIENEE UUSISSA kirjoitti:

    TALOISSA, JOKA PITÄÄ OLLA SÄÄDETTY SITEN, ETTÄ TALO ON ALIPAINEINEN.

    Pitää oikein huutaa kun meinaa jutut mennä sellaisiksi, että seinän läpi menee vettä ihan hanasta.

    Sinne ei mene mitään sisältä kun talo on alipaineinen, toistan EI MITÄÄN.

    Ilmanvaihtolaitteisto hoitaa sen ilman vaihtumisen, sen EI OLE TARKOITUS hönkiä seinästä läpi.

    Joo eihän hengittävyys ole mitään seinien läpi ilman kulkua.

    Sitä olen myös miettinyt että onko hyvä asia kun uudet pyöriväkennoiset lto-laitteet palauttaa sisäilman kosteuden takaisin ja näin ei kuivatakkaan taloa

    Äänestä

se ettei noissa kivikikkareissa sellaista ole johtuu vain siitä että ne ovat susia muutenkin. Jokainen ymmärtää että puu on lämpimämpi materiaali kuin joku vaahtopetoni tai edes oikea petoni. Hölmöjä vaan huijjataan noilla petonimöhkäleillä ja kohta niitä on myynnissä kun korot nousee. Voihan niistä sitten tehdä vaikka sikaloita, kanat kun nokkivat nopeasti tiensä vapauteen noista hehhheehhehee kivitaloista!

Äänestä
  • Puhut ihan järkeviä. Höyrynsulku tarvitaan, mutta sen voi laittaa myös kivitaloon ja näin kivitalosta tulee vähintään yhtä hyvä kuin puutalosta

    Äänestä

  • se on se vihoviimeinen vaihtoehto

    Äänestä

  • siporex-rakentaja kirjoitti:

    se on se vihoviimeinen vaihtoehto

    Höyrynsulusta on vaikea hakea haittatekijöitä. Löydätkö sinä niitä. Etuja: Seinä pysyy kuivempana ja sisäilma kosteampana. sisäilma kun tuppaa kuivumaan talvella liikaa.

    Äänestä

  • Höyrynsulku kuuluu hyvään t... kirjoitti:

    Höyrynsulusta on vaikea hakea haittatekijöitä. Löydätkö sinä niitä. Etuja: Seinä pysyy kuivempana ja sisäilma kosteampana. sisäilma kun tuppaa kuivumaan talvella liikaa.

    et jos sä töräyttelet niitä helvetin inhoja pierujas niitten pussitettujen seinien sisällä, niin happihan loppuu alta aikayksikön ja rupeaa yskittämään.

    Äänestä

  • siks, kirjoitti:

    et jos sä töräyttelet niitä helvetin inhoja pierujas niitten pussitettujen seinien sisällä, niin happihan loppuu alta aikayksikön ja rupeaa yskittämään.

    No vaikka jäätisit höyrynslulun pois niin aika huonosti ne kaasut sieltä kulkee läpi. Hengittävyyden merkitys on kosteuden kulkeutumisessa.

    Äänestä

...mennään kuulemma lusikka-haarukalla läpi, että heilahtaa. Onkohan tämä totta vai tarua ?

Äänestä
  • Oot sitten nerokas, tota ei varmaan kukaan ollut viellä kuulutkaan!

    Äänestä

  • Voit yrittää kaivautua siporexiin lusikalla. Kyllä siitä varmaan jotain saa irti, kuten saa hirrestäkin kynnen avulla. Mutta mitä merkitystä?

    Äänestä

  • ihan samalla tavalla kuin kipsilevyseinästäkin...

    Äänestä

  • Kyllä se on ihan täyttä totta. Sipo on haurasta ainetta. Käytäntö on että siihen rapataan päälle joka toimii parempana kulutussuojana.
    Sipon ongelma runkoaineena on juuri tuo hauraus.Kikkiin kiinnityksiin vaaditaan erikoiskiinnikkeet. Ja siltikin helposti ovat heikkoja. Varsinkin painavat ovet joita paiskotaan on hermoja kuluttavia kun kiinnityspohja ei kestä vaikka kiinnikkeet kestäisikin.

    Äänestä

  • totta ja kirjoitti:

    Kyllä se on ihan täyttä totta. Sipo on haurasta ainetta. Käytäntö on että siihen rapataan päälle joka toimii parempana kulutussuojana.
    Sipon ongelma runkoaineena on juuri tuo hauraus.Kikkiin kiinnityksiin vaaditaan erikoiskiinnikkeet. Ja siltikin helposti ovat heikkoja. Varsinkin painavat ovet joita paiskotaan on hermoja kuluttavia kun kiinnityspohja ei kestä vaikka kiinnikkeet kestäisikin.

    Onko esittää yhtään tapausta jossa siposta olisi ovi lähtenyt?

    Äänestä

  • mennään lapi lusikkahaarukalla ainakin elokuvissa, Jos tarkotat traktorikaivuria niin sitten on vielä enemmän mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • netissä:

    Juhani Pirisen nelihenkisen perheen koti valmistui joulukuussa 2005. Lahdessa sijaitseva Jämerä-talo rakennettiin Siporex-kevytbetonista, joka on täyskivinen ulkoseinäharkko – samalla sekä kantava rakenne että lämmöneriste. Siksi siitä rakennettu ulkoseinä ei tarvitse erillistä lämmöneristettä tai höyrynsulkumuovia.

    Äänestä

  • talosta kirjoitti:

    netissä:

    Vastauksesi oli osoitettu viestiketjun aloittajalle. Aloittaja ei kuitenkaan epäillyt siporexissa muuta kuin lämmöneristävyyden laskua. Pirisen ei varmaan tarvitse paljoa huolehtia kasvanneesta energiakulutuksesta, jos hän ylipäätään kyseistä asiaa on lainkaan miettinyt, kun ei liity siporex-talossa kyseinen ilmiö homeisiin. Siporexin sisällä ei homeet kasva

    Niin ja Piristä ei voi enää sanoa lisensiaatiksi vaan on tohtori

    Äänestä

  • ajatuksella lukeminen kirjoitti:

    " Pirisen ei varmaan tarvitse paljoa huolehtia kasvanneesta energiakulutuksesta, jos hän ylipäätään kyseistä asiaa on lainkaan miettinyt "

    Et sitten tainnut tietää, että Pirinen oli yksi tärkeimmistä lausunnonantajista ja asiantuntijoista, kun EU:n Energiatehokkuusdirektiiviin pohjalta Suomeen tehtiin uutta energiatehokkuuslainsäädäntoö.

    Äänestä

  • miettinyt.. kirjoitti:

    No et voi olla varma äijän ajatuksenjuoksusta ja valinnan syistä. en nyt kovin paljoa perustaisi tähän yhden miehen valintaan. No on se ehkä positiivinen seikka, mutta jos ihmiset ottaisivat yhden ihmisen valinnat kovin tarkkaan niin jokaisen talotoimittajan kannattaisi maksaa isot summat siitä että hän asuu juuri meidän talossa. Lisäksi KAIKKI voi tehdä virhevalintoja

    Et voi myöskään tietää varmuudella vaikka hänen talossaan olisikin höyrynsulku jossain muodossa sisäpinnassa.

    Ja fakta jota ei voida kumota on se että sipoon tivistyy kosteutta jos ei höyrynsulkua kuten kaikkiin hengittäviin seiniin, jos sisäilmassa kosteutta ulkoilmaa enemmän. Mutta se mistä nyt olisi tarkoitus "kinastella" on se kuinka paljon tämä vaikuttaa lämmöneristävyyteen ja kuinka paljon sitä kosteutta tulee.

    Äänestä

  • epäilijä. mutta ei asiantun... kirjoitti:

    melkoisen varma. Olen lukuisia kertoja keskustellutkin hänen kanssaan. Sinäkin voi tehdä sen hänen työnumeroonsa. Neuvoo mielellään, jos kiireiltään ehtii.

    On taatusti tämän maan paras asiantuntija näissä asioissa.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    mutta en pidä siitä että tuomitse muut häntä vähemmän tietäviksi. Onhan se mahdollista toki että kukaan ei tiedä eikä ymmärrä näistä asioista yhtälailla. Tämä lisäksi valinnat perustuvat myös omaan arvomaailmaan. Eli siihen mitä arvostaa, jos hänen arvoihinsa istui juuri siporex, niin se sopii silloin hänelle. Joku voi arvostaa taas joitakin muita asioita.

    Väittäisin kuitenkin että kennotiili ei häviä missään siporexille paitsi hinnassa. On nimittäin kalliimpaa tavaraa ainakin suomessa koska joudutaan tuomaan muualta.

    Äänestä

  • mutta silti kirjoitti:

    häviää, mutta aikalailla ylivoimaiselta minun silmissäni vaikuttaa

    Äänestä

  • mutta silti kirjoitti:

    mutta en pidä siitä että tuomitse muut häntä vähemmän tietäviksi. Onhan se mahdollista toki että kukaan ei tiedä eikä ymmärrä näistä asioista yhtälailla. Tämä lisäksi valinnat perustuvat myös omaan arvomaailmaan. Eli siihen mitä arvostaa, jos hänen arvoihinsa istui juuri siporex, niin se sopii silloin hänelle. Joku voi arvostaa taas joitakin muita asioita.

    Väittäisin kuitenkin että kennotiili ei häviä missään siporexille paitsi hinnassa. On nimittäin kalliimpaa tavaraa ainakin suomessa koska joudutaan tuomaan muualta.

    Kennotiili rulez!
    Vihdoinkin saadaan haastaja Kastellille= (katettu paskatunkio erään sanakirjan mukaan) !

    Äänestä

Amatöörimietinnät kosteuden "tiivistymisestä" ja "jäätymisestä" sipon sisällä voit unohtaa. Perusfysiikkakin tuppaa olemaan maallikolle hankalaa, niin kuin kaasujen osapaineet ym.

Lue Siporexin sivuilta suunnittelijan käsikirja, osa G, siinä selvitetään kosteus- ja lämpötekniikkaa.

Tietysti, jos olet oikein vainoharhainen, niin voithan ajatella, että Siporex esittää dokumenteissaan valheita...

Äänestä
  • Fysiikan oppimateriaaliksi jämerän opus on huono mutta terveen talon suunnitteluun se antaa riittävät eväät.

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    Fysiikan oppimateriaaliksi jämerän opus on huono mutta terveen talon suunnitteluun se antaa riittävät eväät.

    Amatöörifyysikkojen ei pitäisi näitä miettiä.

    Yksikin tuossa ylempänä laskee, että kun sisäilmassa on paljon kosteutta, niin se pyrkii ulos, ja kun ulkona on 90% suht kosteus, ei pääse, niinpä tiivistyy ja jäätyy harkon sisään. Hah! Ei ainakaan väitöskirjaa kirjoiteta noilla eväillä.

    Ainahan pitää tehdä empiirisiä kokeita. Onhan nuo tehty ja havainnoitu, mitä tapahtuu. Silloin kotiteoreetikon usein virheelliset päätelmät jää omaan arvoonsa. Todellisessa maailmassa on kuitenkin paljon enemmän muuttujia kuin oppikirjan kuvassa.

    Äänestä

  • Sohvatiikeri kirjoitti:

    Kyllä minusta tuossa oli ihan oikein päätelty. Mahdatko sinä sohvatiikeri olla taas jälleen ihan pihalla?

    Jos alkutila on se että asunto on täysin ulkoilman vallassa -20 astetta ja kosteusmittari 90%. Sitten kun sinne tulee lämmitys niin lämpö nousee ja vesihöyryn osapaine pysyy vakiona vaikka kosteusmittarin mukaan kuivuu. Sitten tulee ihmisen kosteuslähteet ja tulee kosteutta joka virtaa hengittävien rakenteiden kautta ulos. Nyt kun ulkoilmassa kosteuutta on niin paljon että pienikin lisä kostudessa johtaa kosteuden tiivistymiseen niin käy todennäköisesti niin että kosteus tiivistyy seinään.

    ?

    Äänestä

  • mitä höpiset kirjoitti:

    niin, että kosteusprosentti hipuu ensin 85:een, josta se romahtaa puolessa tunnissa kolmannekseen alkuperäisestä. Tämän vuoksi on mahdotonta, että kosteus voisi tiivistyä esittämälläsi tavalla. Epäilen, että osa kosteudesta on ehtinyt haihtua huoneilmaan ja suurin osa karannut ulkoilmaan. Se vähäinen määrä, mikä seinään on mahdollisesti jäänyt, haihtuu viimeistään yön aikana. Ostappas kaupasta hyvälaatuinen kosteusanturi, poraa seinään (varaston ulkoseinä) 8:n millin reikä, työnnä anturi siihen, ja merkkaa kymmeneltä vuorokaudelta keskimääräiset arvot ruutuvihkoon. Tulet huomaamaan, miten väittämäsi on vailla todellisuuspohjaa. Jos et vieläkään tahdo uskoa, tee sama kaikkiin seiniin eri korkeuksille. Merkkaa jälleen tulokset satunnaisista rei'istä parin viikon periodilta. Tulet huomaamaan väittämäni oikeaksi, ellei sinua ole ehditty hakea sitä ennen naapurin ilmoituksen perusteella täysihoitoon.

    Äänestä

  • Sohvatiikeri kirjoitti:

    Amatöörifyysikkojen ei pitäisi näitä miettiä.

    Yksikin tuossa ylempänä laskee, että kun sisäilmassa on paljon kosteutta, niin se pyrkii ulos, ja kun ulkona on 90% suht kosteus, ei pääse, niinpä tiivistyy ja jäätyy harkon sisään. Hah! Ei ainakaan väitöskirjaa kirjoiteta noilla eväillä.

    Ainahan pitää tehdä empiirisiä kokeita. Onhan nuo tehty ja havainnoitu, mitä tapahtuu. Silloin kotiteoreetikon usein virheelliset päätelmät jää omaan arvoonsa. Todellisessa maailmassa on kuitenkin paljon enemmän muuttujia kuin oppikirjan kuvassa.

    silti suosittelen lukemaan kaikkien valmistajien omaa tuotettaan kuvaavia matskuja suuremmalla varauksella kuin oppikirjoja.

    Kosteuskäyttäytymisestä...
    Esim sipossa pelaa about puolenkymmentä fysiikan lakia samaan aikaan kosteuden suhteen. Lisäksi nesteeksi muuttuneeseen veteen on siposta liuennut suoloja eikä esim jäätymispiste ole vielä -1:ssä jne...

    -> painoarvo pitää antaa käytännön kokemuksellekin.

    Äänestä

  • siinä käy kirjoitti:

    niin, että kosteusprosentti hipuu ensin 85:een, josta se romahtaa puolessa tunnissa kolmannekseen alkuperäisestä. Tämän vuoksi on mahdotonta, että kosteus voisi tiivistyä esittämälläsi tavalla. Epäilen, että osa kosteudesta on ehtinyt haihtua huoneilmaan ja suurin osa karannut ulkoilmaan. Se vähäinen määrä, mikä seinään on mahdollisesti jäänyt, haihtuu viimeistään yön aikana. Ostappas kaupasta hyvälaatuinen kosteusanturi, poraa seinään (varaston ulkoseinä) 8:n millin reikä, työnnä anturi siihen, ja merkkaa kymmeneltä vuorokaudelta keskimääräiset arvot ruutuvihkoon. Tulet huomaamaan, miten väittämäsi on vailla todellisuuspohjaa. Jos et vieläkään tahdo uskoa, tee sama kaikkiin seiniin eri korkeuksille. Merkkaa jälleen tulokset satunnaisista rei'istä parin viikon periodilta. Tulet huomaamaan väittämäni oikeaksi, ellei sinua ole ehditty hakea sitä ennen naapurin ilmoituksen perusteella täysihoitoon.

    Mitä tarkoitit että kosteusprosentti hiipuu ensin 85%? Jos ulkilman kosteus on 90% niin ei sitä millään taikavoimalla ulkoilmaa asunnon ympäriltä muuteta

    Vaihe 1: Ulkoilma lämmitetään jolloin suhteellinen kosteusprosentti laskee paljon alle 50%:tin sisällä ja lämpötila nousee 22-asteeseen. Tässä tilassa sisäilma on kuivaa ja vesihöyryn paineissa ei ole eroa ulko ja sisäpuolella, vaikka ulkona kosteusprosentti onkin 90% mutta silti ilmassa yhtä paljon kosteutta.

    Vaihe 2. Ihminen astuu kehiin ja sisäilman kosteus nousee jonkunverran, mutta ei lähellekään 90% tai edes 80%, mutta jokatapauksessa sisäilmassa on enemmän kosteutta vaikka kosteusprosentti olisikin vaikka 60%. Tämä kosteus pyrkii tasaantumaan hengittävän seinän lävitse. Jossain kohdassa seinää missä saavutetaan kastepiste osa vesihöyrystä tiivistyy ja jää seinään. Kastepisteen kohdalla kosteusprosentti on aina 100% ja kenenkään ei tarvitse asentaa mittareita seinään todetakseen tätä. Jos sisäilmassa ei ole kosteutta tarpeeksi niin kastepistettä ei muodostu.

    Tämähän on ihan peruskoulufysiikkaa?

    Minun lukiofysiikkani sanoo, että seinässä ei saavuteta kastepistettä, jollei kosteuden kulkua estetä jossakin kohtaa. Tasa-aineisessa näin ei tapahdu.

    Comsi comsa, tyypillinen asia joka pitäisi kenttäkokein tarkistaa. Minun puolestani jokainen epäilevä rakentaja saa nämä kenttäkokeet tehdä, tai tilata VTT:ltä, vaan eiköhän ne ole jo tehty.

    No kyllä se kastepiste syntyy kaikkiin hengittävin seiniin ja on ollut laskelmia siitäkin että mihin kohtaan tt-seinää tämä kastepiste syntyy.

    Vaikea kommentoida lukion kirjaasi kun ei tiedä mitä siinä tarkaalleen lukee ja missä yhteydessä.

    Äänestä

  • Sohvatiikeri kirjoitti:

    Minun lukiofysiikkani sanoo, että seinässä ei saavuteta kastepistettä, jollei kosteuden kulkua estetä jossakin kohtaa. Tasa-aineisessa näin ei tapahdu.

    Comsi comsa, tyypillinen asia joka pitäisi kenttäkokein tarkistaa. Minun puolestani jokainen epäilevä rakentaja saa nämä kenttäkokeet tehdä, tai tilata VTT:ltä, vaan eiköhän ne ole jo tehty.

    kun ilmankosteus saavuttaa 100% syntyy kastepiste

    siihen ilmiöön pohjautuu mm. vesisateen synty

    eli mitään rajapintaa ei tarvita veden muuttumiseksi kaasusta nestemäiseksi

    Äänestä

täysijärkisten kirjoissa?

Äänestä

jos on tekemassa runkomateriaali päätosta hoyrynlapaisevyyden perusteella niin on kylla pahasti painoarvot hakusessa, ei normaali huonekosteus hometta aiheuta mihinkaan kunhan ilmanvaihto kunnossa, etenkaan mineraalivillaan, ko. villaa et saa homehtumaan kotikonstein. ongelmat tulee ihan muualta, eli sadevesi jos paasee vääriin paikkoihin mutta ei kuivumaan, esim. julkisivuverhouksen taakse jossa liian pieni ilmarako, maaperasta nouseva kosteus, vesi märkätiloissa ym.

Äänestä

Sen mukaan siposeinän sisäpinnalla oleva 2x latex maali on riittävä veden ja vesihöyryn eriste.

Mutta mielestäni relevanteinta olisi huomioida kunnolliset räystäät. Seinää pitkin valuva ja osittain seinään imeytyvä sadevesi alentaa lämmöneristeen eristävyyttä jos lämmöneriste ei ole EPS:ää.

Harkitteppa vielä valuharkkoja. Niiden valmistajissakin on nykyisin valinnanvaraa mielin määrin.

Äänestä

  • Olisiko oikein kuvitella että puuverhoiltu sipo talo voisi mahdollisesti pysyä kuivempana kuin rapattu ja näin ollen olla mahdollisesti pykälää energiataloudellisempi? Runko kun tuskin pääsee imemään kosteutta silloin niin paljon kuin rapatussa pinnassa, siis jos puhutaan viistosateesta. Meneekö ajatukseni aivan metsään?

    Äänestä

  • Ville R kirjoitti:

    Olisiko oikein kuvitella että puuverhoiltu sipo talo voisi mahdollisesti pysyä kuivempana kuin rapattu ja näin ollen olla mahdollisesti pykälää energiataloudellisempi? Runko kun tuskin pääsee imemään kosteutta silloin niin paljon kuin rapatussa pinnassa, siis jos puhutaan viistosateesta. Meneekö ajatukseni aivan metsään?

    ei ole pois pääsyä.

    No täältä kivitalopalstalta voi olla vaikea saada hyväksyntää tuolle ideallesi. Sinun olisi pitänyt kysyä että olisiko rappauksen sijaan parempi vaihtoehto tiiliverhouksessa ja tuuletusraossa, joka vastaa toimivuudeltaan tuota puuverhousta. Sanon että tuo on parempi, mutta silti sipon pintaan edes jokin tasoite (slammaus). Tämä slammaus on myös hyvin halpaa ja helppoa tehdä itsekin.

    Varsinaisesti tämä ei kuitenkaan vastaa tähän kysymykseen josta tämä keskustelu lähti liikkeelle eli sisältä tulevan kosteuden tiivistymiseen. tai ehkä auttaakin koska näin on mahdollista saada harkon ulkopinnasta hengittävämpi ja tuo slammaus ei edes ole ihan ehdoton vaatimus

    Äänestä

  • Ville R kirjoitti:

    Olisiko oikein kuvitella että puuverhoiltu sipo talo voisi mahdollisesti pysyä kuivempana kuin rapattu ja näin ollen olla mahdollisesti pykälää energiataloudellisempi? Runko kun tuskin pääsee imemään kosteutta silloin niin paljon kuin rapatussa pinnassa, siis jos puhutaan viistosateesta. Meneekö ajatukseni aivan metsään?

    U arvo paranee hieman kun viistosade ei pääse ulkopintaan.

    Mutta jos moiseen ryhtyy niin laittaos vielä parocin tuulensuojavillalevyt siihen sipon ulkopintaan ennen koolinkia. Silloin koko siposeinän kosteusmäärä alenee huomattavasti ja lämpötalous paranee entisestään. Eikä sitä slammausta sitten tarvitse.

    Mutta nää on semmosia perfektionistin/kylähullun kikkailuja että kommentteja tulet saamaan sen mukaan... ;-)

    Sinä raksaaja kun tunnut oikeasti pystyvän pohtimaan rakenneratkaisuja syvemminkin. Väitän että olet diplomi-insinööri, vaikka et rakennusalan mies olisikaan.

    No ei tarkoitus ollut koulutustasi kysyä vaan sitä että laittaisitko sinä tt-seinään höyrynsulun siitä syystä että rakenne toimisi kosteusteknisesti oikein?

    Äänestä

  • omatoimirakentaja kirjoitti:

    Yli-inssiksi tuppaavat minuu tituleeraamaan. Tiedän kyllä,että pystyn pohtimaan asiat keskimääräistä paljon syvällisemmin, en kiellä ollenkana. Mutta meikä onkin aina ollu tämmönen viisaamman sorttinen jäpikäs, ainaski omasta mielestäni (ja äitimuorini, heh.) Vaimolta en uskalla kysyä.
    Mitä tulee probemokseesi,oon kyllä sitä mieltä ettei kannattaisi tiilitaloon höyrysulkuja viritellä,kosteusprosentti alkaa huidella eristeiden kannalta hurjissa lukemissa. Nuita villojahan vois kylläkin tuulettaa tehokkaammin irrottamalla alavarvista puolikkaan tiilen joka kymmenennestä palikasta,mutta helpommalla pääset vetäsemällä pelkän lateksin sisäpintaan. Läpäsee vähän höyryä, eikä talosta tule homepommia. Täällä Oulussa tiedän pari tiilitönöä pilatun muoveilla.

    -raksaaja

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    En ymmärtänyt että miten villojen kosteusprosentti alkaa höyrynsulun jälkeen pyörimään hurjissa lukemissa? Höyrynsulku villojen sisäpuolella pitää villat tavanomaisesti kuivempana. Vai tarkoititko tilannetta jossa villojen kosteus kasvanut sitä kautta että kosteutta tullut ulkoapäin

    sellainen rakenne, 150-200mm harkot kantavana, sisäpuolella vetonit-tasoite lateksi ja ulkopuolella ristiinkoolaten 150mm villaeristettä ja päällä bituliitti ilmarako lomalaudoitus. Työläshän tuo oli, mutta erittäin energiapihi rakenne ja ongelmaton. Onneksi kaavamääräykset muuttuivat ja olen nyt rakentanut toiseen päätyyn lisää huoneita 375-siporexilla, jotka ulkopinnat 'vain' rapataan.
    Ekernian pieneen kulutukseen vaikuttanee sekin,
    että yläpohja on tehty myös siposta 150mm villaa paitsi ilmanvaihtoputkien kohdalla paksummalti.

    Omassa tapauksessa kaava määrää puuverhoilun joten ehdottamasi systeemi kuulostaa omaan korvaan aika hyvältä! Pienellä haulla löysin Isoverin sivuilta tämmöstä http://www.isover.fi/fi/Tuotesivu/?intProductID=17767
    Oliko mielessäsi tuonlainen tuulensuojaeriste vai paksumpi?

    Toisaalta jos oikein alkaisi tosissaan kustannustehokkaaksi niin tuossa alemmassa vastauksessa oli käytetty kapoisempaa harkkoa runkona ja 150mm villaa. Moinen yhdistelmä voisi olla yksi vaihtoehto itselle...

    Äänestä

  • höyrynsululla kirjoitti:

    Juu,olet oikeilla jäljillä,kosteutta tulee myös ulkoa,muttei niin paljoa. Höyrysulkumuovi aiheuttaa vaan sen, että diffuusioilmiö ei pääse kompensoimaan aiheutunutta lisärasitusta ulkopinnasta.
    Kuten sanoin,helpoimmalla pääset vetäsemällä parit lateksikerrokset sisäpintaan. Työkaverini on tehnyt juuri näin,ja toimii kybällä.

    -raksaaja

    Äänestä

  • omatoimirakentaja kirjoitti:

    Sinä raksaaja kun tunnut oikeasti pystyvän pohtimaan rakenneratkaisuja syvemminkin. Väitän että olet diplomi-insinööri, vaikka et rakennusalan mies olisikaan.

    No ei tarkoitus ollut koulutustasi kysyä vaan sitä että laittaisitko sinä tt-seinään höyrynsulun siitä syystä että rakenne toimisi kosteusteknisesti oikein?

    Mikäli sisäseinä olisi puhtaaksi muurattua maalaamatonta tiiltä niin kyllä minä mieluusti höyrynsulun siihen värkkäisin.

    (tai seinästä metrin paksu ja väliin puhalluksena lecasoraa/sipomursketta, silloin ei tuuletusrakoakaan tarvitsisi)

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Yli-inssiksi tuppaavat minuu tituleeraamaan. Tiedän kyllä,että pystyn pohtimaan asiat keskimääräistä paljon syvällisemmin, en kiellä ollenkana. Mutta meikä onkin aina ollu tämmönen viisaamman sorttinen jäpikäs, ainaski omasta mielestäni (ja äitimuorini, heh.) Vaimolta en uskalla kysyä.
    Mitä tulee probemokseesi,oon kyllä sitä mieltä ettei kannattaisi tiilitaloon höyrysulkuja viritellä,kosteusprosentti alkaa huidella eristeiden kannalta hurjissa lukemissa. Nuita villojahan vois kylläkin tuulettaa tehokkaammin irrottamalla alavarvista puolikkaan tiilen joka kymmenennestä palikasta,mutta helpommalla pääset vetäsemällä pelkän lateksin sisäpintaan. Läpäsee vähän höyryä, eikä talosta tule homepommia. Täällä Oulussa tiedän pari tiilitönöä pilatun muoveilla.

    -raksaaja

    jos ei tullut tekstistäkin jo selväksi

    - raksaaja

    Äänestä

  • täsä kirjoitti:

    Juu,olet oikeilla jäljillä,kosteutta tulee myös ulkoa,muttei niin paljoa. Höyrysulkumuovi aiheuttaa vaan sen, että diffuusioilmiö ei pääse kompensoimaan aiheutunutta lisärasitusta ulkopinnasta.
    Kuten sanoin,helpoimmalla pääset vetäsemällä parit lateksikerrokset sisäpintaan. Työkaverini on tehnyt juuri näin,ja toimii kybällä.

    -raksaaja

    mutta ihminen on terve kun se leikkii

    Äänestä

  • Ville R kirjoitti:

    Omassa tapauksessa kaava määrää puuverhoilun joten ehdottamasi systeemi kuulostaa omaan korvaan aika hyvältä! Pienellä haulla löysin Isoverin sivuilta tämmöstä http://www.isover.fi/fi/Tuotesivu/?intProductID=17767
    Oliko mielessäsi tuonlainen tuulensuojaeriste vai paksumpi?

    Toisaalta jos oikein alkaisi tosissaan kustannustehokkaaksi niin tuossa alemmassa vastauksessa oli käytetty kapoisempaa harkkoa runkona ja 150mm villaa. Moinen yhdistelmä voisi olla yksi vaihtoehto itselle...

    eristävyys senkus paranee,

    Äänestä

  • onpi kirjoitti:

    sellainen rakenne, 150-200mm harkot kantavana, sisäpuolella vetonit-tasoite lateksi ja ulkopuolella ristiinkoolaten 150mm villaeristettä ja päällä bituliitti ilmarako lomalaudoitus. Työläshän tuo oli, mutta erittäin energiapihi rakenne ja ongelmaton. Onneksi kaavamääräykset muuttuivat ja olen nyt rakentanut toiseen päätyyn lisää huoneita 375-siporexilla, jotka ulkopinnat 'vain' rapataan.
    Ekernian pieneen kulutukseen vaikuttanee sekin,
    että yläpohja on tehty myös siposta 150mm villaa paitsi ilmanvaihtoputkien kohdalla paksummalti.

    Itse olen kallistumassa vastaavanlaiseen rakenteeseen kun kaava määrää puuverhoilun. Tulikin sitten tässä vain mieleen että mitenkäs ikkunat kiinnitit tuohon rakenteeseen? Teitkö seinästä ns. kertaheitolla valmista eli villat siihen sipon päälle hetimiten. Tarvinneeko siinä odotella siporexin kuivumista niinkuin paksumman materiaalin kanssa?

    Itse kun hieman tässä suunnittelin niin että ensi syksynä saisi rungon muurattua ja sitten keväällä alkaisi tuota eristystä ja verhoilua rakentelemaan. Ei taida 150mm materiaalin kanssa oikein toimia, paitsi ilman ikkunoita, mutta 250mm kiven kanssa voisi ehkä ikkunatkin asentaa. Vai mitenköhän olisi?

    on nopeampi tehdä kun jää koolaus ja villotus pois. Laajensin talon toista päätyä 375llä reilut 100m2. purin alta tietysti koolaukset ja villan niin oli yksi seinä jo valmiina. Puskusaumalla alukiinnikkein siihen liimailin muut seinät. tämä osuus rapataan ens kesänä.

    niin ja niiden ikkunoiden kiinnitystä varten voit laittaa 150-200-siposeinään ikkuna-aukkoihin apukoolauksen ulkopuolelle tai sitten odotella seuraavaa suvea ja oikeita koolauksia. itsellä on 175-karmit ja ikkunalauta noin 10 senttiä.
    välipohjat on 200-variax ja yläpohja 250 siporex. välipohja-variaxin päällä on 2-3tonnia tiiltä takka/leivinuunina ja hormikin on useampireikäinen punatiilestä muurattu.eli eipä murheita ole ilmennyt. eivätkä seinät tai lattia/välipohjat notku kävellessä tai tuulessa ja kattokin on kumman rauhallinen.

    Äänestä

siporex pelittää hyvin ilman mitään kosteussulkuja. Noudata rekennepiirustuksen ohjeita = teetä rakennekuvat jollain sipoa ennenkin käsitelleellä. Lasikuitutapetit tulevat kuvaan siinä tapauksessa, jos jätät pois joka neljännen varvin kutistumateräkset ja seiniin syntyy hiushalkeamia parin kolmen metrin välein. Nekin ovat lähinnä esteettinen haitta. Siporex-talon eristävyys paranee vanhemmiten, kun rakennekosteus on saatu pois ja rappaus ulkopintaan. Sisälle normaali tasoite lateksi (siroa tai jokeria tai remontti-ässää) käyttökohteen mukaan ja kosteisiin tiloihin seiniin ja lattiaan sitä vedeneristettä. Mulla on uima-allas kellaritilassa eikä lähimpään 25 vuoteen ole ollut ongelmia kosteuden suhteen. Allashuoneessa on kyläkin pieni ilmankuivain, niin ei tarvitse tuulettaa LTO:n kautta harakoille yhtään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä_ kirjoitti:

Olin jo melkein päättänyt että teen taloni tt-talona, mutta nyt kun näille sivuille eksyin niin vähän tuota tt-ratkaisua alkanut pelkäämään, kun on täälläkin niin paljon kritiikkiä saanut kosteusteknisen toimimattomuutensa vuoksi. Nyt sitten sioprex alkaa tuntumaankin siltä varmimmalta ja minulle sopivammalta ratkaisulta. Kuitenkin siporexin kohdalla aloin miettimään sitä että aikalailla senkin eristyskyky varmaan talvella laskee kun sisäilman kosteus tiivistyy ja todennäköisesti myös jäätyy seinään. Pitäisikö siihenkin laittaa sisälle höyrynsulku ja mikä olisi sopiva materiaali. Onko tyhmää tai kallista laittaa jokaiseen huoneeseen vedeneristys. Entä estäisikö jo pelkkä lasikuitutapetti hengittävyyttä tarpeeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu