Mulla on viimeinen vuosi koulua menossa. Tänään yritin lukea kirjotuksiin, mutta silmät osuivat jääkaappiin, takaisin itseen. En voi keskittyä mihinkään. Tää paska alkoi 10-vuotiaana ja on jatkunu tälläsenä. Mä haluun olla laiha, mä vihaan olla laiha. Mieli on sairas, muistan ajatelleeni 10v , että miks mun reidet on noin lähellä toisiaan, pidin itseäni läskinä paskana joka ei onnistu missään. Nään mun ympärillä mun parhaita ystäviä, joiden elämä on täydellistä, ilman et ne on riisitikkuja. Niillä on tissit ja perse, ne on naisia ja kauniita. Mua itkettää se, et kuinka monta ihmistä on tähän paskaan koukussa, mut viel eniten se, että jotkut on täällä kalastelemassa tietoa siitä kuinka voi opetella anorektikoksi. Miettikää tarkkaan haluatteko, että teiltä viedään puolet sydämestä ja järjestä. Kumpa mulla olis vielä mahdollisuus siihen.
Missä kulkee raja?
lighty
5779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kaikki ei vain tunnu tajuavan mihin yks pienikin asia voi johtaa. anoreksiasta on tehty liian tuttu juttu. oon monesti miettiny, et jos koulussa ja telkkarissa ja lehdessä ei koko ajan puputettas sitä anoreksiabulimiaplääplääjuttua, moni ois voinu säästyy kokonaan elämänsä pilaamiselta.
ei syöminen oo leikin asia, se on sentään se mikä tekee ihmisestä ihmisen!
voimia sulle ja muillekin oikeasti kärsiville
Olen samaa mieltä siitä että lehdissä,koulussa,tv:ssä ja muualla syömishäiriöistä, etenkin anoreksiasta ja bulimiasta puhutaan liikaa. Itse sairastuin anoreksiaan n.vuosi sitten kun luin lehtijuttua siitä, olin silloin omasta mielestä ruma läskikasa ja halusin laihtua no tietenkin hain anoreksiasta tietoa ja kävin thinspiration sivuilla lukemassa vinkkejä painon pudottamiseen nyt olen omasta mielestäni ruma yhä läski lauta,vaikka kaikki muut sanovat että olen alipainoinen olen käynyt psykiatrialla mutta en pysty enää lopettamaan :/
Ihan kuin minä :( ruotsin sanoja kertaillessa huomaankin yhtäkkiä muistelevani kaloreita ja energiapitoisuuksia.. huoh.. menee kyllä varmaan tosi nappiin nuo kirjotukset! Ja todella.. tekis mieli ravistella niitä immeisiä, jotka täällä etsivät laihdtusvinkkejä tms.. ja sit risoo nää "iik-söin-tänään-porkkanan-tyypit". Ei nyt millään pahalla, mutta tässä hommassa ei oikeesti oo mitään hienoo.. :/ Voin kyllä sanoo ihan suoraan, että oon ihan saatanan ruma, ja kaikki muut ympärilläbi on paljon nätimpiä, koska ovat terveitä ja sisäisesti kunnossa... vihaan itseäni tämän sarauden vuoksi, eikä se ainakaan paranemista edistä, kun haluasi kuolla pois silkasta häpeästä... että näin..
Lapinlahden sairaalassa on paljon nuoria anorektikoita täällä Helsingissä.Paranemisia.
Hienoa että olette samaa mieltä.
Mun oma tilanne on jotenkin ehkä erilainen kuitenkin kun sairaalahoitoa ehdotettiin. Kaikkihan sairastavat tätä omalla tavallaan. Mä olen aina itse hoitanut itseäni ja tää on ollu mun sairaus, ja paras tapa löytää terveitä hetkiä on ollu unohtamalla koko jutun edes pariksi tunniksi. Pystyn hallitsemaan sairautta niin ettei se haittaa kaikkea mitä teen. Mulla on hyvä sosiaalinen tuki ollu aina.
Hassua, että sitä ajattelee, että iän myötä tää lähtee pois, en mä pahimmassa teini-iässä uskonu et 18-vuotiaana itkisin joka päivä tätä paskaa. Pliis ne jotka hakee täällä vaan vinkkejä niin koittakaa ymmärtää et leikitte elämällänne.