korjausleikkaus

Repesin synnytyksessä oikein kunnolla sekä eteen että taaksepäin ja olen kärsinyt virtsan ja ulosteen pidätysongelmista jo 4 vuotta (yksi alatiesynnytys).

Olen yrittänyt puhua oman lääkärini kanssa jonkinlaisesta korjausleikkauksesta, koska vaippojen kanssa eläminen rajoittaa kyllä todella paljon menemisiä kun aina saa pelätä että sattuu "vahinko". Tuntuu ettei tämän tyyppisiä vammoja hoideta mielellään julkisella puolella ja yksityiseen leikkaukseen ei ole varaa. Ei ole kovin helppoa muutenkaan ottaa puheeksi näitä asioita ja sitten vielä vähätellään :(

On kyllä tosi paha mieli tästä ja haluaisin kuulla miten toiset naiset ovat samassa tilanteessa onnistuneet saamaan hoitoa ja miten korjausleikkaus onnistui.

Synnytyksen jälkeen kyllä yritettiin ommella alapäätä, mutta jo silloin kerrottiin että tulos ei välttämättä ole täysin onnistunut ja myöhemmin voisi yrittää korjata paremmin. Odottelen vain sitä milloin tuo myöhempi ajankohta koittaa...
122033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mielestäni ansaitsisit ehdottomasti korjausleikkauksen. Kannattaa vaan jatkaa painostamista ja sanoa että ammut kohta kuulan kalloon jos et sitä saa, niin vakava asia se sinulle on. Mielestäni kenenkään ei tarvitse kärsiä tuollaisesta. Koita vaihtaa gyneä, jos joku ottaisi asian vakavasti.

Äänestä

Taidat vain olla tällä palstalla pelottelemassa muita. Tottakai synnytyksessä voi revetä pahasti, mutta se on aika harvinaista.

Jos sinulle tosiaan on näin käynyt, niin puhu lääkärin tai jonkun muun asiantuntijan kanssa. Kyllä sinun pitää apua saada. Ei me tällä palstalla sua osata auttaa.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Tyypillinen holhoava asenne: Hys hys, ei saa pelotella raskaana olevia kanssasisaria. Pahat repeämät ovat niin harvinaisia, ettei niistä kannata edes puhua. Käänny lääkärin puoleen, älä meille valita.

    Synnytyksessä tulleet vammat ovat todellinen ongelma monille naisille, mutta jostain syystä niitä vähätellään sekä terveydenhuollossa että naisten keskuudessa. Miksi näistä asioista ei saa puhua? Kenen raskaanaolevan naisen etu on vaaleanpunaiset silmälasit? Synntyksessä tulevat mahdolliset vauriot ovat vielä suurempi järkytys, jos niistä ei ole koskaan kuullutkaan!

    Äänestä

  • tabuja, tabuja kirjoitti:

    Tyypillinen holhoava asenne: Hys hys, ei saa pelotella raskaana olevia kanssasisaria. Pahat repeämät ovat niin harvinaisia, ettei niistä kannata edes puhua. Käänny lääkärin puoleen, älä meille valita.

    Synnytyksessä tulleet vammat ovat todellinen ongelma monille naisille, mutta jostain syystä niitä vähätellään sekä terveydenhuollossa että naisten keskuudessa. Miksi näistä asioista ei saa puhua? Kenen raskaanaolevan naisen etu on vaaleanpunaiset silmälasit? Synntyksessä tulevat mahdolliset vauriot ovat vielä suurempi järkytys, jos niistä ei ole koskaan kuullutkaan!

    Hyvä, olen kanssasi samaa mieltä! Totuudesta pitäisi pystyä puhumaan rehellisesti, eikä piilottelemaan kaikkea mahdollista kustannustehokkuus ym syistä!!!

    Äänestä

  • pelottelua.
    oli niin hirvee synnytys etten enää IKINÄ synnytä!yli 11 tuntia yhtä kärsimystä ja helvettiä. sain ilokaasua, epiduraalin(sen kautta tuli montaa eri puudutetta),kohdunkaulanpuudutteen ja näistä mikään ei vienyt kipua pois.
    jouduin siis synnytämään niin että tunsin kaikki kivut.vauva oli yli4500g niin voitte itse arvailla miltä tuommoinen mötikkä tuntuu työntää ulos ilman kipulääkettä(tai olihan siinä tosiaan sitä kipulääkettä mutta ku ei auttanu mitään).
    ja painoarvioksi lääkärit sanoivat että korkeintaan 3700g painaa, menikös vähäsen pieleen tuo arvio. kätilö sanoi synnytyksen jälkeen että oli siinä tuuria matkassa ettei vauvalle ja mulle itelle käynyt mitään.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    pelottelua.

    väänsin mukulaa maailmaan. En minäkään saanut kipulääkettä. Huusin niin että kätilö jo uhkasi lähteä kälppimään. Sanoin että siitä vaan, ala vetää. Eikä edes jäänyt ainoaksi. odotan kolmatta.

    Eihän se ole kuin yksi paskapäivä elämästä.

    Äänestä

  • mä sentäs 24 tuntia.... kirjoitti:

    väänsin mukulaa maailmaan. En minäkään saanut kipulääkettä. Huusin niin että kätilö jo uhkasi lähteä kälppimään. Sanoin että siitä vaan, ala vetää. Eikä edes jäänyt ainoaksi. odotan kolmatta.

    Eihän se ole kuin yksi paskapäivä elämästä.

    ei oo ollu sit niin hirvee kokemus ku uskallat nuinkin monta lasta tehdä. mulla se jäi tähän yhteen, ihanaan tytön tylleröön.

    Äänestä

  • sulla kirjoitti:

    ei oo ollu sit niin hirvee kokemus ku uskallat nuinkin monta lasta tehdä. mulla se jäi tähän yhteen, ihanaan tytön tylleröön.

    Tiedän että olen itse vahinkolapsi. Äitini synnytti vanhemman sisareni repeämällä ja sanoi ettei enää yhtään lasta... Sitten synnyin minä ja sen jälkeen vielä yksi vahinko, jonka jälkeen sai sterilisaation lain mukaan... Mutta kuulin nämä keskustelut, olin nuori, mutta ymmärsin mistä puhuttiin ja tiesin olevani vahinko, tiesin, että äitini oli kärsinyt suunnattomasti, synnytti 3 lasta ilman kivunlievitystä ja repesi pahoin, ja joutui ommeltavaksi ja leikkauksiin. Nuorempi sisareni ei tiedä olevansa vahinko enkä koskaan aio sitä hänelle kertoa, mutta jotenkin tunnen olevani syyllinen äitini kärsimyksiin ja oloani pahentaa, kun sain tietää olevani vahinkolapsi. Äitini ei tiedä, että olen kuullut kaiken ja nämä hänen itsensä kertomana.

    Äänestä

  • yksi vahingoista... kirjoitti:

    Eiköhän kaikki "vahinkolapset" muutu halutuiksi ja tervetulleiksi siinä vaiheessa, kun ne päätetään pitää. Todennäköisesti äitisi ei antaisi sinua mistään hinnasta pois, vaikka olisi säästynytkin repeämiltä. Älä anna tuollaisten asioiden vaivata mieltäsi!

    Äänestä

  • nöösi kirjoitti:

    Ei tietenkään äitini antaisi pois, mutta silti se mieltä painaa, että tietää olevansa vahinko.

    Äänestä

  • edellisen kirjoittaja. kirjoitti:

    Ei tietenkään äitini antaisi pois, mutta silti se mieltä painaa, että tietää olevansa vahinko.

    Ite tiedän sen, että itseni lisäksi kaksi nuorempaa sisarustani on haluttu abortoida isämme halusta, mutta äiti on taistellut puolestamme. Isä olisi halunnut vain kaksi, ei viisi lasta. Tämä tieto ei ole minulta yöunia vienyt. Sellaista se elämä oli silloin kun ehkäisystä ei kunnolla huolehdittu ja seksi kyllä maistui. Kaikki nuoremmat lapset ovat vahinkoja, varsinkin isoissa perheissä.

    Äänestä

Minä repesin myös todella pahasti synnytyksessä, ja vaikka jotain on jo korjattu, kärsin vammoista edelleen. Ja lisää leikkauksia on edessä.

Mielestäni oli todella outoa, että synnytyksen jälkeen ei minun saamiani vammoja edes merkitty mihinkään synnytykseen liittyviin papereihin (toki diagnoosit ovat jälkitarkastuksen papereissa), vaan synnytys on tilastoissa ikään kuin normaalina synnytyksenä, vaikkei se sitä tietystikään ollut. Tai sitten mielestäni on aika hurjaa, että näitä käytännössä invalidisoivia vammoja todella pidetään "normaaleina" muttei niistä puhuta julkisesti mitään, yritetään vain hyssytellä ja painaa jonnekin olemattomiin.

Mutta siis, jouduin/pääsin aika pian synnytyksen jälkeen ensimmäiseen leikkaukseen julkisella puolella, jossa alettiin korjaamaan vammoja. Sitten kun tästä leikkauksesta olin toipunut, korjailtiin pidätysongelmia mutta tässä vaiheessa leikkaukseen menin yksityisen kautta sillä halusin että lääkäri todella kuuntelee minua ja ottaa vastuuta tekemisistään. Nyt kärvistelen jonkin aikaa riippuen siitä, millä tahdilla vammat edelleen pahenevat. Todennäköisesti suuremmin korjaillaan vasta vaihdevuosi-iässä, jolloin naisilla yleensäkin pahenevat kaikki synnytyksissä tulleet vammat. Mitä enemmän korjauksia joudutaan tekemään, niin sen huonommat ennusteet yleensä seuraavilla ovat, ja kuten olet kuullutkin, eihän elimistöä enää mitenkään entiselleen saa. Tärkeintä olisi kuitenkin se, että ulosteet pysyvät sisällä silloin kun niiden pitääkin eikä mikään sisäelin valu ulos.

Joka tapauksessa sen verran tsemppiä ja valoa tunnelin päähän, että ole tiukkana, kyse on sinun elämästäsi ja siihen merkittävästi vaikuttavista asioista. Sen vuoksi voit aivan hyvin vaatia itsellesi kunnon hoitoa jo nyt. Se syy, mikseivät välttämättä haluaisi alkaa leikkaamaan vielä, on se, että jos teet lisää lapsia niin silloin leikkauksilla aikaansaatu tulos voi nollaantua (vaikka yleensä elimistöön taas vaikuttaa ennen kaikkea vasta itse alatiesynnytys ja ponnistusvaihe) mutta ennen kaikkea se että silloin et voi enää synnyttää alateitse, vaan joudut/pääset elektiiviseen sektioon. Toisaalta kuten sanottu, lääkärit hyvin tietävät myös sen, että vaihdevuosi-iässä kaikki gynekologiset leikkaukset lisääntyvät roimasti joten voivat pitää nyt tehtyjä sen vuoksi "turhina". Mutta hehän eivät joudu itse elämään näiden vammojen ja niiden aiheuttamien rajoituksien kanssa.

Ai niin, ja tärkeimpänä - en olisi voinut uskoa synnytyksen jälkeen enää koskaan liikkuvani normaalisti saati urheilevani, mutta sen verran täytyy sanoa positiivista nykyajan onneksi kehittyvistä leikkauksista että olen päässyt pidätysongelmista kokonaan ja pystyn todella liikkumaan ilman ongelmia! Senkin vuoksi voin vain rohkaista vaatimaan hoitoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mamma vaipoissa kirjoitti:

Repesin synnytyksessä oikein kunnolla sekä eteen että taaksepäin ja olen kärsinyt virtsan ja ulosteen pidätysongelmista jo 4 vuotta (yksi alatiesynnytys).

Olen yrittänyt puhua oman lääkärini kanssa jonkinlaisesta korjausleikkauksesta, koska vaippojen kanssa eläminen rajoittaa kyllä todella paljon menemisiä kun aina saa pelätä että sattuu "vahinko". Tuntuu ettei tämän tyyppisiä vammoja hoideta mielellään julkisella puolella ja yksityiseen leikkaukseen ei ole varaa. Ei ole kovin helppoa muutenkaan ottaa puheeksi näitä asioita ja sitten vielä vähätellään :(

On kyllä tosi paha mieli tästä ja haluaisin kuulla miten toiset naiset ovat samassa tilanteessa onnistuneet saamaan hoitoa ja miten korjausleikkaus onnistui.

Synnytyksen jälkeen kyllä yritettiin ommella alapäätä, mutta jo silloin kerrottiin että tulos ei välttämättä ole täysin onnistunut ja myöhemmin voisi yrittää korjata paremmin. Odottelen vain sitä milloin tuo myöhempi ajankohta koittaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu