täysin mahdollinen

Vanhasen ja Kurosen romanssi on täysin mahdollinen kansainvälistä yleisöä kiinnostavaksi komediaelokuvaksi. Elokuvakäsikirjoituksen pitää olla tarpeeksi yksinkertainen ja henkilöiden pitää kiinnostaa yleisellä tasolla. Tässä tapauksessa on Euroopan unionia johtava pääministeri, joka hoitaa sukpuolista seurusteluaan rutiininomaisesti saunomiseen, sänkykamarijuttuineen ja aina samanlaisella uuniperuna-atreialla, jossa ei saa olla valkosipulia, sipulia eikä tomaattia. Tämä pääministeri hyljeksii myös EU:n maataloustuotteena tärkeää viiniä. Siinä on jo suurenmoiset ainekset käsittämättömän hauskaan komediaan. Tarinan lyhennetyt käännökset ovat valmistumassa jo ainakin kolmelle kielelle, jotta aiheen markkinointi helpottuu. Näin kertoo Ilta-Sanomat tänään nettisivuillaan:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1324723
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sarja kuin kauniit ja rohkeat, silloin olisui mukana Kanerva , Niinistö ja kokoomuksen rikolliset joita jo käräjilää istuneet ja uusia tulossa.
Samalla voisi kuvata Jyrki Kataisen kun se mummoja pesee, ha,ha.

Äänestä
  • Siinä olisi muitakin kokkareita, jotka oli Evan asiakkaita.

    Äänestä

  • Hah hah kirjoitti:

    Siinä olisi muitakin kokkareita, jotka oli Evan asiakkaita.

    heräsi. Puistattaa ne huomiset lööpit. Tai täytyy ottaa siltä kannalta. että lehdethän myy...

    Äänestä

  • Kaken talli?

    Äänestä

Ihan erityistä innostusta ulkomailta... Miten ja mitä he ovat saaneet tietää tästä kirjasta? Mikä lehti on Keski-Euroopassa kertonut Kurosen kirjan sisällöstä ja mille kielille kirjaa on käännetty? On outoa, että löytryy elokuvayhtiöitä, jotka osaavat olla kiinnostuneita pienen Suomen pääministerin mitättömistä seikkailuista. Eiköhän tämä mene kustantajan epätoivoiseksi yritykseksi myydä kirjaa edes johonkin. Ehkäpä hän itse on ottanut yhteyttä elokuuvayhtiöihin ja kertonut kirjasta jotakin "kiinnostavaa" ihan vieraalla kielellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elokuvakäsikirjoitukseksi kirjoitti:

Vanhasen ja Kurosen romanssi on täysin mahdollinen kansainvälistä yleisöä kiinnostavaksi komediaelokuvaksi. Elokuvakäsikirjoituksen pitää olla tarpeeksi yksinkertainen ja henkilöiden pitää kiinnostaa yleisellä tasolla. Tässä tapauksessa on Euroopan unionia johtava pääministeri, joka hoitaa sukpuolista seurusteluaan rutiininomaisesti saunomiseen, sänkykamarijuttuineen ja aina samanlaisella uuniperuna-atreialla, jossa ei saa olla valkosipulia, sipulia eikä tomaattia. Tämä pääministeri hyljeksii myös EU:n maataloustuotteena tärkeää viiniä. Siinä on jo suurenmoiset ainekset käsittämättömän hauskaan komediaan. Tarinan lyhennetyt käännökset ovat valmistumassa jo ainakin kolmelle kielelle, jotta aiheen markkinointi helpottuu. Näin kertoo Ilta-Sanomat tänään nettisivuillaan:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1324723

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu