Jees. Keskusteltiin tänään menneistä ihmisistä. Ts. entisistä hoidoista, seurusteluista yms.
Kysyin häneltä piruuttani kaikenlaista. Mihin hän ihastui kenessäkin ja miksi kuitenkin minä olin loppujen lopuksi se JOKU hänen elämässään.
Tarjolla kun oli ollut miehiä paljonkin. Itseasiassa itseäni alkoi melkein nolottaan kun en ole ollut mikään puhtoinen pulmunen tai varsinaisesti "kelvollinen" tai missään mielessä mallina...
Vaimo totesi että tarjolla oli ollut monta ns. hyvää miestä. He olivat yksinkertaisesti hyviä. Siis silleen... eivät juoneet, olivat mukavia ja turvallisia. Mutta siihen se sitten jäikin. Noiden miesten selvä oire oli passiivisuus, se että ne ukkelit luuli että odottaminen ja pelkkä "subjektiivinen hyvyys" olisi riittänyt. Kuulemma heistä sinkkuna on moni yhä, samassa jamassa.
Mikä minussa viehätti? Noh. Ensinnäkin hän oli unohtanut minut melkein heti. Tosin muistutin itsestäni 10-sivuisella kirjeellä jossa kerroin itsestäni ja siitä kuin suuren vaikutuksen tuo neiti minussa oli tehnyt ja mitä mä halusin elämältä - muutuin todelliseksi todeksi ja olin KIINNOSTUNUT selvästi... en ärsyttävällä tyrkyllä tavalla, en suoraan seksihaluisesti (mutta selkeästi fyysistä kontaktia janoavana :D). Siitä hetkestä lähtien tuleva vaimoni oli pitänyt mua parhaana juttuna, parempana kuin suklaa tai - nyttemmin tunnustanut - Tom Cruise.
Tajusin että naisen luo on monta reittiä. Joko häneen pitää tutustua vaivihkaa ajan kanssa... näitä on tapahtunut opiskeluaikana ja työssä muutaman kerran minulle. Oppii tuntemaan toisen hitaasti.
Tai sitten nopeasti. Pitää olla sopivan henkilökohtainen, sopivan etäinen ettei ahdista... kuitenkin aina kiinnostunut ihan oikeasti. Uteliaalla mielellä.
Pahimmat virheet on aloittaa tutustuminen "Ikä, paikkakunta, ammatti, seksiä?" kaavalla. Silloin muuttuu automaattisesti kalapuikkoihmiseksi. Rasiaan toisten kanssa. Luokitelluksi. Tylsäksi tapaukseksi joka ei ole olemassa oikeasti vaan johon projisoidaan omaa yksityistä tarvehierarkiaa. Ei noin, onnistuja siivoaa pöydästä kaikki kriteerit ja tulee itse sanomaan : "NO MUTTA MOOIIIIII!".
Kapteeni Sivuvirheen olennainen kysymys onkin. Jep. Mulla on vaimo ja kaksi lasta.
Kuinka paeta? :)
Kysyin häneltä piruuttani kaikenlaista. Mihin hän ihastui kenessäkin ja miksi kuitenkin minä olin loppujen lopuksi se JOKU hänen elämässään.
Tarjolla kun oli ollut miehiä paljonkin. Itseasiassa itseäni alkoi melkein nolottaan kun en ole ollut mikään puhtoinen pulmunen tai varsinaisesti "kelvollinen" tai missään mielessä mallina...
Vaimo totesi että tarjolla oli ollut monta ns. hyvää miestä. He olivat yksinkertaisesti hyviä. Siis silleen... eivät juoneet, olivat mukavia ja turvallisia. Mutta siihen se sitten jäikin. Noiden miesten selvä oire oli passiivisuus, se että ne ukkelit luuli että odottaminen ja pelkkä "subjektiivinen hyvyys" olisi riittänyt. Kuulemma heistä sinkkuna on moni yhä, samassa jamassa.
Mikä minussa viehätti? Noh. Ensinnäkin hän oli unohtanut minut melkein heti. Tosin muistutin itsestäni 10-sivuisella kirjeellä jossa kerroin itsestäni ja siitä kuin suuren vaikutuksen tuo neiti minussa oli tehnyt ja mitä mä halusin elämältä - muutuin todelliseksi todeksi ja olin KIINNOSTUNUT selvästi... en ärsyttävällä tyrkyllä tavalla, en suoraan seksihaluisesti (mutta selkeästi fyysistä kontaktia janoavana :D). Siitä hetkestä lähtien tuleva vaimoni oli pitänyt mua parhaana juttuna, parempana kuin suklaa tai - nyttemmin tunnustanut - Tom Cruise.
Tajusin että naisen luo on monta reittiä. Joko häneen pitää tutustua vaivihkaa ajan kanssa... näitä on tapahtunut opiskeluaikana ja työssä muutaman kerran minulle. Oppii tuntemaan toisen hitaasti.
Tai sitten nopeasti. Pitää olla sopivan henkilökohtainen, sopivan etäinen ettei ahdista... kuitenkin aina kiinnostunut ihan oikeasti. Uteliaalla mielellä.
Pahimmat virheet on aloittaa tutustuminen "Ikä, paikkakunta, ammatti, seksiä?" kaavalla. Silloin muuttuu automaattisesti kalapuikkoihmiseksi. Rasiaan toisten kanssa. Luokitelluksi. Tylsäksi tapaukseksi joka ei ole olemassa oikeasti vaan johon projisoidaan omaa yksityistä tarvehierarkiaa. Ei noin, onnistuja siivoaa pöydästä kaikki kriteerit ja tulee itse sanomaan : "NO MUTTA MOOIIIIII!".
Kapteeni Sivuvirheen olennainen kysymys onkin. Jep. Mulla on vaimo ja kaksi lasta.
Kuinka paeta? :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakenemisesta en tiedä. Mutta taidan mielummin onnitella sinua! :))
Olet oikeilla jäljillä. Vedit homman lähes "kerralla kotiin". :)
Minulla on ollut naisena harjoittelemista (mieshenkilön kanssa). Päädyin näet kalapuikkopakettiin väärällä toiminnallani yms. Mutta harjoittelemalla pääsin pitkän ajan kanssa hieman parempaan tulokseen. :) Toivottavasti kyseinen herra nyt on saanut karistettua kalapuikon kuvan silmästään ja on päässyt jo kirjolohiasteelle... =))
Osasta teksitäsi (tai koko) saisi niin hyvän huonetaulutekstin, asiaa on. :) Kaikista traagisinta on se etten taida kuulua tyypilliseen nais gategoriaan ... tiedän mitä tahdon heti ja haen sen -miesraukat vikisee ehkä siinä matkalla... eli en jää odottelemaan prinssi Rohkean lähentymisyrityksiä -onkohan sellaisia. Vaivihkaa lähestyn.
Passiviisuus. Niin. :) Minä en jäänyt passiiviseksi. :) Ehkäpä se on pelastanut jotain.
"NO MUTTA MOOIIIIII!" Kuvaa hyvin asiaa.
Taidan alkaa jollain palstalla pohtimaan tuota "Tylsäksi tapaukseksi joka ei ole olemassa oikeasti vaan johon projisoidaan omaa yksityistä tarvehierarkiaa" asiaa. Kirjoituksesi on oiva ponnahduslauta lukuisille jatkopohdinnoille eri asianhaaroista. Kuulostat todella fiksulle ja positiiviselle miehelle, siksi ainakin vaimosi otti sinut. ;)
Sanonpa vielä että täällä pääkaupunkiseudulla on sinkkuja paljon...
No täytyy muistaa että tutustumiskeinoja on monia Itse en ainakaan ensimmäikseksi lähtisi kysymään naisilta neuvoa, jos haluaisin tustua naiseen. Pikemminkin miehiltä. Miestenkin kohdalla välttäisin kuuntelemasta miehiä, jotka ovat omaksuneet ajattelunsa naisilta:).
Useinhan naiset mainitsevat mm. että pitää olla sitä, tätä ja tuota esim. kohtelias, mukava, seikkailunhaluinen, seikkailunhaluton, tasapainoinen, tasapainoton jne. Niillä ohjeilla mennään metsään ja pahemman kerran. Ajatellaan jonkun asian olevan niin mutta todellisuus on toista.
Mainitsemasi "hyvät miehet" ovat oivia esimerkkejä heistä mitä naiset saattavat ihailla, mutta siltikin valitsevat "vähemmän hyvän" miehen.
Olen sitä mieltä, että jos ihmiset vain sattuvat pitämään toisistaan ja he saavat tustuttua kunnolla toisiinsa niin silloin vasta selviää onko suhteella suurempaa mahdollisuutta tai pitävätkö henkilöt toisistaan. Monilla se loppuu kyllä jo tuossa tutustumisvaiheessa (tai monet eivät saa mahdollisuuttakaan tutustumiseen).
Monesti ihmiset myös ajattelevat sen oman kultansa olevan paras. Näinhän onkin nykyisessä tilanteessa, mutta jos ajatellaan että olisit kirjoittanut sen 10-sivuisen kirjeen samalle henkilölle ja hän ei olisi reagoinut siihen mitenkään. Olisitko lopettanut kaiken yrittämisen vai kirjoittanut uudelle henkilölle? Vaivannäköä toki aina arvostetaan. Joskus se ei vain tuota kaivattua lopputulosta.
---
"Pahimmat virheet on aloittaa tutustuminen "Ikä, paikkakunta, ammatti, seksiä?" kaavalla. Silloin muuttuu automaattisesti kalapuikkoihmiseksi. Rasiaan toisten kanssa. Luokitelluksi. Tylsäksi tapaukseksi joka ei ole olemassa oikeasti vaan johon projisoidaan omaa yksityistä tarvehierarkiaa. Ei noin, onnistuja siivoaa pöydästä kaikki kriteerit ja tulee itse sanomaan : "NO MUTTA MOOIIIIII!". "
Jos kumpikaan osapuoli ei tunne minkäänlaista yhteenkuuluvaisuutta toistaan kohtaan tai toinen osapuoli ei pidä esim. toisen ulkonäöstä niin on ihan turha kuvitella että siinä olisi paljon vaihtehtoja. Käyttipä tutustumiskeinona sitten mitä lajia tahansa.
Se että kertoo iän ja asuinpaikkansa niin antaa ainakin jonkinlaista osviittaa onko henkilöillä mahdollisuutta nopeaan tapaamiseen. Eihän se ole minkään onnistumisen tae, mutta siltikin kaikista suoraviivaisin lähestymistapa.
...Siihen ei paljoa vaadita että on parempi kuin Tom Cruise....
Mutta way to go man silti :]