Moni vl-lapsuuden kokenut suree traumoja, joita ankara uskonnollisuus lapseen luo. Voiko vl-lapsuuden aiheuttammia traumoja käydä läpi omien vanhempien kanssa aikuistuttaan? Siitä keskustellaan tässä ketjussa:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=10&fid=1&pid=28&page=2&v=0
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=10&fid=1&pid=28&page=2&v=0
Vastaukset 16
Vanhimmat
jos tai kun teit sitä.
Sitten selkäsauna ja lopuksi pimeään kaappiin lukittiin. Ikä n. 4 vuotias.
Tätä on vl-kasvatus.
tuollainen kasvatus, ei se ole mikään ylinen vl kasvatusmalli.
Itse olen kokenut ihan toista ja lähipiirissäni näen isoissakin perheissä, kuinka lapsia kohdellaan kunnioittavasti ja puhutellaan kauniisti "kulta" ja "rakas"
Yhtä väärää ja syvimmiltään kieroontunutta kuin lapsten pelottelu on se, että lapset opetetaan jo varhain luokittelemaan muut ihmiset pyhiin ja pahoihin. Sellainen on tosi sairasta.
Lapset tulee säästää aikuisten valtakuvioilta ja hengellisiltä lokeroinneilta. Kyllä he siihen piinaan ehtivät myöhemmin, v-rippikoulussa jne.
Lapselle kuuluu oikeus lapsuuteen.
oli meilläkin. Tai vaihtoehtoisesti lapset pihalle pakkaseen. Piiskaa annettiin, lyötiin ja itkettiin ja katsottiin vierestä, kun isä pahoinpiteli pikkusiskoa. Pimeä kaappi oli tosiaankin myös käytössä. Äiti ei kyennyt tai halunnut vastustaa isää.
Sitten isä pyysi anteeksi ja pakko oli antaa anteeksi. Joskus pakotettiin myös pyytämään anteeksi. Asiaan liittyi niin paljon nöyryyttämistä ja lyttäämistä hengellisyyden nimissä.
Isä kertoi joutuvansa helvettiin, jos ei rankaise lapsia näin. Myöhemmin hän on jossakin määrin ymmärtänyt tehneensä väärin.
Nämä asiat tapahtuivat -80- ja -90-luvuilla. Ainakin 80-luvulla vl:ssa opetettiin vielä, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.
Muutin sitten mahdollisimman pian pois kotoa. Pelkään vieläkin riitelemistä/erimielisyyksiä ja kovaäänistä keskustelua sekä näen joskus painajaisia.
Puuttukaa ihmiset asioihin, jos vieläkin näette jotan tällaista lähiympäristössänne.
Tämä ei ole provo.
Hei Sinä! Kirjoitit ja kuvasit asioita, jotka olivat ihan kuin omasta elämästäni:
>> Muutin sitten mahdollisimman pian pois kotoa. Pelkään vieläkin riitelemistä/erimielisyyksiä ja kovaäänistä keskustelua sekä näen joskus painajaisia.
Samoin täällä. Ahdistun valtavasti kovaäänisestä puheesta ja minun on vaikea kohdata ja/tai kestää ristiriitoja. Niitä ei nimittäin koskaan rauhallisesti ja asiallisesti hoidettu, vaan aina kauhealla väkivallalla: huutamisella, palkottamisella, nöyryyttämisellä. Niinpä en harjaantunut käsittelemään ristiriitoja turvallisella ja viisaalla tavalla.
Ainahan ristiriitoja tulee elämässä. Kotona tulisi oppia kohtaamaan niitä hätääntymättä.
Yhä keski-iässsä tapaan itseni hätääntymästä. Sillä aina jouduin nuorena pelkäämään, mitähän tästä seuraa, kuinka kauhea uhkaava kohtaus kotona. Minulle ei päässyt rakentumaan turvallisuutta.
Lapsesta tai nuoreta piti saada tämän "oman tahto" pois, sanoivat vanhempani.
Nyt olen oppinut tuntemaan ei-vl-ihmisiä, joilla on aivan toisenlainen suhtautuminen ristiriitatilanteisiin, ongelmiin ja yleensä asioihin.
Olen aivan hurmaantunut siitä, että ne voi kohdata tyynen rauhallisesti, pelotta, hätääntymättä, hötkyilemättä, asioiden erilaisiin puoliin ja tarkastelukulmiin huomion kiinnittäen.
Ja korottamatta ääntään!
Kunpa ne ihmiset, jotka hankkivat suuren perheen, kantaisivat vastuunsa myös oman itsensä kasvattamisessa.
saa myös alkoholia käyttävien perheiden lapset eniten kun vanhemmat heiluu pullo kädessä ja humallassa niin siitähän ei kuin haittaa ja tätä mallia näytätte ihannoivan ja jopa kymmenen ikäiset lapset heiluvat humalassa pitkin kylän raitteja
suviseurakentän laitamilla
panee päähäsi tuollaista potaskaa. Kaikki vl-yhteisön ulkopuolella olevat eivät ihan aikuisten oikeasti ole juoppoja ja rikollisia!
Pysyhän asiassa. Nyt on kyse vl-lapsuuden kokemuksista, ei alkoholismista, vaikka joitain yhtäläisyyksiä varmasti lötyykin. Vertailulla vähättelet muita laiminlyöntejä/julmuuksia. Kasvatus ei ole samanlaista kaikkien vl:ien piirissä ja vaikka itse ei olisikaan kokenut vastaavaa, voi silti yrittää auttaa traumoja kokeneita ihmisiä eteenpäin elämässään. Jokaisen lapsuus on ainutkertainen ja siksi tärkeä.
Itse olen vl-perheen lapsi. Muistan hyvin tuon mustavalkoistamisen. On todella naurettavaa, että aikuist veeällätkin vielä luulevat muiden kuin srk:laisten olevan juoppoja ja rikollisia. Tosiasia on kuitenkin se, että minulla on traumoja lapsuudestani enkä todellakaan pysty puhumaan niistä vanhempieni kanssa.
Jos arvioit, että vanhempasi ovat henkisesti ja fyysisesti kunnossa eli käyttääkseni sinun käyttämääsi sanaa, "aikuisia", suositteleisin että kävisti asiast läpi vanhempiesi kanssa.
Nimittäin, meillä ei kenelläkään ole ikuista oleminen täällä. Ja vanhempien poismenon jälkeen lapselel voi jäädä taakkoja käsittelemättä jääneistä asiosita. En tarkoita syyttelyä mutta rohkeaa, kaikkia osaluolia kunnioittavaa ja rehellistä asioiden läikäymistä. Sellaista arvostavat myös vanhempasi, jos ovat kypsiä aikuisia ja henkisesti riittävän kompetentteja. Tällainen prosessi voimaannuttaa heitäkin ja antaa heille itsearvostusta. Nimittäin, se kertoo heille että arvostat ja kunnnioitat heidän kanssaan keskustelua ja omaa lapsuuttasi. Tietyst näitä käsittelytapoja kannattaa harkita tarkasti. On syytä pitää mielessä, että syyllistämisestä (johon valitattavan usein hengellisissä piireissä sorrutaan) ei päästä hyviin tuloksiin. Mutta sen sijaan rehellisestä asioiden ja kokemusten ja omien tunteiden kuvaamisesta puolin ja toisin kyllä päästään eteenpäin ja saadaan lisätyksi keskinäistä ymmärrystä sekä yhteyttä. Se aitoon avoimeen vuorovaikutukseen ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuva yhteys kantaa vieä kuolemankin rajan yli.
Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi!
Tökkäsi pahasti silmään, että psykiatri ei voinut suositella psykoterapiaa lapsuuden traumojen käsittelyyn!
Ajatteletteko siis niin, että lääkkeet kehiin ja se siitä?
Minä lääkealan ammattilaisena ja omasta kokemuksesta uskallan olla asiasta eri mieltä.
Lääkkeet voi olla alkuun ja joillakin pitemmänkin aikaa tarpeen, mutta päästäkseen kipeiden asioiden kanssa tasapainoon olisi erittäinkin suositeltavaa käydä myös riittävän pituinen terapia. Lääkkeillä siirretään vaan ongelmaa eteenpäin ja ongelmien kanssa ollaan naimisissa koko loppuelämä.
Tiedän toki myös, että julkisella sektorilla ruuhkautuneiden mielenterveyspalveluiden ja jonojen purkamiseksi käytetään tyyliä: lääkerespti kouraan ja kotiin siitä! Terapiaa ja muuta järkevää apua saa vain itsemurhayritysten jälkeen. Juuri siksi itse olen turvattunut yksityissektorin apuun.
Hyvä huomio sinulta, asiallisia ajatuksia.
Keskustelu yllä koski sitä yksityiskohtaa, onko psyyken tasapainolle hyväksi ja edistäisikö terveyttä mahdollinen menneiden, vl-lapsuuteen liittyvien kokemusten käsittely yhdessä omien vanhempien kanssa. Se voisi tietysti olla myös ammattiauttajan tukemana tapahtuva prosessi jos niin halutaan.
Tässä yhteydessä ei siis ollut kyse muista asian käsittelytavoista eikä trauman hoitomahdollisuuksista, joista monia sinä hyvin otat esiin vastineessasi.
Olet oikeasssa siinä että julkisen sektorin voimavarat ovat uhkaavan pienet. Yksipuolinen turvautuminen lääkkeisiin on ikävä tosiasia. Toivokaamme että tuleva eduskunta näkee tämän polttavan kysymyksen haasteet. Lääkehoito ei välttämättä uusinna ihmisen omia voimavaroja, mutta sitäkin tarvitaan, erityisesti vaikean akuutin kriisin ylittämisessä.
Kiitän sinua ajankohtaisten teemojen esiin nostamisesta ja toivotan oikein hyvää jatkoa sinulle.
hurskastelevalle äidilleni siitä, millaista helvettiä meidän lapsuutemme oikeasti oli.
Nyt itse isänä tiedän, ettei ole tervettä pakottaa lapsiaan sellaisiin yöhön saakka kestäviin hoitokokouksiin katselemaan sitä julmaakin julmempaa ihmisten nöyryyttämistä ja tuhoamista! Vaikka lapset katsoisivat kaikki Suomen televisio-ohjelmat, ei tarjonta olisi niin traumatisoivaa kuin olivat heidän järjestämänsä lapsillekinpakolliset hoitokokoukset!
Kiitos linkistä. Luin sekä Tiinan että Saran ajatukset. Jos he lukevat tätä palstaa, haluan lähettää kiitokset. Miten tuttua onkaan tuo raskas perheen "kaksoiskielen" maailma ja kahtalaisessa todellisuudessa elämisen ristiriita psyykelle.
Lapsuuden haavoittavat kokemukset jäävät syvälle ihmismieleen.
lukea kokemuksianne. Tulee mieleen paljon kysymymyksiä. Missä on se Jumalan rakkaus? TUNTUU siltä että jos nuhtelukin tapahtuisi rakkauden hengessä se menisi paremmin perille.
Kun tuolla tavalla käytetään valtaa ja sanat eivät riitä, niin silloin sorrutaan ala-arvoiseen menettelyyn. Puuttuu sivistyksen tuomaa toisen ihmisen arvostusta ja uskon antamaa hengellisyyttä.
Vanha anoppini joutui myös hoidettavaksi kun oli meidän toisuskovien kanssa tekemisissä.
Nämä palstat ovat mielenterveyden kannalta hyviä,näissä voitte purkaa sisintänne ja me ulkopuolisetkin voimme eläytyä osaanne ja tietää mitä siellä todella tapahtuu.
Oikein sydämestäni lähtevien rukousten kanssa lähestyn Jumalaa teidän asiassanne ja toivotan teille Jumalan siunausta.