verta pissassa vk31

Hei.

Semmoinen ois onkkelma raskausviikkoja nyt 31 ja eilen labran pissatestin mukaan virtsassa oli verta oli 3:lla plussalla.
Hoitaja vähän sitä mieltä että ei välttämättä ole tullut limakalvoilta kun sitä on noin paljon,pienempi määrä selittyisi limakalvojen vuotamisella.Lääkäri soittaa tänään mutta vasta joskus 3jälkeen,siihen asti vain venaillaan että mitä tuleman pitää.

Verta en ole muuten huomannut esim pyyhittäessä jne..toki pissa on ollut vähän tummenpaa,sen olen huomannut ja toki se on sitten pyyhittäessäkin,mutta ei aina vessassa käytäessä,jotenka olen ajatellut että johtuu siitä että en ole juonut tarpeeksi vettä,koska silloinhan pissa tummenee.
Mutta esim pikkaireihin asti ei verta ole tullut,muuten limaista vuotoa on ollut.

pissa testiinn menin alunperin kun tuntui että virtsarakkoon pisti ja sinne pisti tosi kipeäasti,nyt kuitenkaan sitä kipua ei enää tunnu.

Onko siis kellään ollut samanlaista ja mistä on johtunut?
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tk:n lääkärin mukaan tälle asialle ei tarvitse tehdä mitään,onkohan ihan näin???

Äänestä
  • virtsakiviä..
    mulla ollut 3 plussalla veri virtsassa 2 kuukauden ajan.
    ja olen kärsinyt vitsakivistä.sekä munuaiskivistä.
    lueppas netistä oireet sun muut,.
    mutta voi myös olla että ei meinaa mitn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nasuliini 83 kirjoitti:

Hei.

Semmoinen ois onkkelma raskausviikkoja nyt 31 ja eilen labran pissatestin mukaan virtsassa oli verta oli 3:lla plussalla.
Hoitaja vähän sitä mieltä että ei välttämättä ole tullut limakalvoilta kun sitä on noin paljon,pienempi määrä selittyisi limakalvojen vuotamisella.Lääkäri soittaa tänään mutta vasta joskus 3jälkeen,siihen asti vain venaillaan että mitä tuleman pitää.

Verta en ole muuten huomannut esim pyyhittäessä jne..toki pissa on ollut vähän tummenpaa,sen olen huomannut ja toki se on sitten pyyhittäessäkin,mutta ei aina vessassa käytäessä,jotenka olen ajatellut että johtuu siitä että en ole juonut tarpeeksi vettä,koska silloinhan pissa tummenee.
Mutta esim pikkaireihin asti ei verta ole tullut,muuten limaista vuotoa on ollut.

pissa testiinn menin alunperin kun tuntui että virtsarakkoon pisti ja sinne pisti tosi kipeäasti,nyt kuitenkaan sitä kipua ei enää tunnu.

Onko siis kellään ollut samanlaista ja mistä on johtunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu