Merenkulkulaitos vaatii varustamoja palkkaamaan kokeneempia miehistöjä, jotta haverien määrä saataisiin vähenemään Suomenlahdella talvisaikaan. Asiasta kertoi lauantain Helsingin Sanomat.
Merenkulkulaitos aikoo ehdottaa Kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMO:lle, että miehistöiltä vaadittaisiin selkeästi taitoja jäiden seassa ajamiseen.
Miehistön kokemattomuus jäiden seassa kulkemisessa johtaa vuosittain lukuisiin onnettomuuksiin Suomessa ja lähivesillä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joko kohta velvoitetaan varustamoja joko hankkimaan miehistölle erillisen jääsertifikaatin, tai vaihtoehtoisesti tilaamaan maista luotsin tyyliin sertifioitu miehistö jos jäätilanne on liian paha?
Merenkulku on ala, jolla rikkaallakin on varaa ostaa halvinta. Lopputulos on sen mukainen. Mitä muuta voi odottaa kun ikälisistä ei edes keskustella, ja palkka ei ole penniäkään yli sen tessin minimin?
vaatimuksista yksikään varustamo ei piittaa pennin vertaa. Nykyvarustamoissa päätöksiä tekevät kaiken maailman Uppsalan ja Hankenin ekonomit ynnä muut merkonomit, ymmärtämättä yhtään mitään käytännön merenkulusta. Heille merenkulkija on vain ja ainoastaan kustannustekijä, mitä halvempi sen parempi.
Näiden juippien ajatusmaailmassa kauppalaivan kuljettaminen satamasta toiseen on vähemmän vaativaa kuin oman purjeveneensä kanssa kesälomaseilailu Helsingistä Hankoon.