Tuntuu ihan kamalalle, miten jotkut biot eivät pysty ajattelemaan lastaan, vaan hakevat huostaanoton purkua hampaat irvessä lapsen tunteista välittämättä. Parempi niin, että bioäiti sopeutuisi huostaanottoon, saati pieni lapsi sen purkuun. Hyvä lapsuus ei
ole sitä, että se kuluu sopeutuessa aina uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin.
Lapsella tulee olla kasvurauha. Miksi pitäisi laittaa viattomin kärsimään? Lapsi
on ollut syytön huostaanottoonsa ja nyt lapsen pitäisi taas uudelleen kärsiä, jotta se
ihminen, joka on syypää tähän kaikkeen, saisi tahtonsa läpi. Paras äidin teko on laittaa lapsen tunteet etusijalle ja sitten tehdä hyvää yhteistyötä sijaisperheen kanssa.
ole sitä, että se kuluu sopeutuessa aina uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin.
Lapsella tulee olla kasvurauha. Miksi pitäisi laittaa viattomin kärsimään? Lapsi
on ollut syytön huostaanottoonsa ja nyt lapsen pitäisi taas uudelleen kärsiä, jotta se
ihminen, joka on syypää tähän kaikkeen, saisi tahtonsa läpi. Paras äidin teko on laittaa lapsen tunteet etusijalle ja sitten tehdä hyvää yhteistyötä sijaisperheen kanssa.
Vastaukset 37
Vanhimmat
riitaisan avioeron tms jälkeen.
Etkö halua että lapsesi palautetaan luoksesi omaan kotiinsa ja läheistensä luo mahdollisimman pian?
Oletko koskaan kuullut EU -lainsäädännössä olevasta perheen jälleenyhdistämisestä. Viranomaisten on työskenneltävä perheen yhdistämisen puolesta.
Lastensuojelussa se tarkoittaa aina lasten palauttamista omien vanhempiensa luokse
kun lapsen huoltosuunnitelmaan kirjatut lapsen huostaanoton syyt ovat poistuneet
lapsen perheen elämästä.
Montako lasta lähetettiin lihapatojen ääreen Ruotsiin sota-aikana? Moniko tuli takaisin? Montako jäi tulematta? Minkäläisia tunteita nämä Ruotsissa ollet sotalapset ovat kokemuksistaan kertoneet? Traumaattinen kokemus suurimmalle osalle. Ja vaikka Ruotsissa hyvät ja suorastaan ylelliset olot, kyllä koti vaikka oli minkäläinen mörskä aina Ruotsissa olon voitti....
Kunnan, kaupungin sosiaalilautakunnan huostaanottama
lapsi on pääsääntöisesti ja lähtökohtaisesti
väliaikaisesti sijoitettuna kotinsa ulkopuoliseen perheeseen, laitokseen, perhekotiin tms.
Siis väliaikaisesti.
YK:n lastenoikeuksien komiteankin antamissa moitteissa huomautettiin ja oudoksuttiin sitä, että Suomessa on suhteellisesti suuri määrä lapsia sijoitettuna kotinsa ulkopuolelle.
On väärin uskotella sijoitukseen tulevalle lapselle, esimerkiksi sijaisperheeseen tullessaan,
että tässä ovat hänen uudet vanhempansa.
Lasta on kunnioitettava samoin lapsen vanhempia eikä lapsen tunteilla saa leikkiä valehtelemalla tai muuta virheellistä tietoa hänen elämäntilanteesta antamalla.
Lapsella on aina vain yksi isä ja yksi äiti ja sojoituspaikan vanhemmat ovat hänen kasvattajiaan ja hoitajiaan
mutta eivät koskaan hänen vanhempiaan, ellei häntä adoptoida esimerkiksi sijaisperheeseen.
On todella suuri loukkaus lapsen oikeuksia ja hänen elämäänsä kohtaan
esittää hänelle hänen tilanteestaan ja perhesuhteistaan valheellista ja väärää tietoa.
Pitkäaikainen sijoitus tähtää yleensä siihen, että lapsi muodostaa pysyviä, merkittäviä suhteita sijaisperheeseen ja sijaissukuun. Lyhytaikaisia sijoituksia tehdään, kun kyseessä on perheen kriisitilanne, joista muutaman mainitsit.
Suomi tosiaan sai moitteita, mutta Suomen systeemiä ei voi verrata muiden maiden järjestelmiin. Muualla Euroopassa lasten sijoitukset muuttuvat parin sijoitusvuoden jälkeen pysyviksi, jolloin lasten huoltajuus siirtyy pois biologisilta vanhemmilta. Tämä vääristää sijoitustilastoja siten, että Suomessa näyttää olevan suuri määrä lapsia sijoitettuna perheen ulkopuolelle. Muualla tilastot siistiytyvät, kun lasta ei enää ole merkitty huostaanotetuksi vaan huoltajuus on siirtynyt sijaisvanhemmille.
Lähinnä minua ihmetyttää se, että pienet lapset, jotka eivät omista mitään tunnesuhdetta biologisiin vanhempiinsa, joutuvat biovanhempiensa itsekkäiden pyrkimysten kohteeksi. Ja on turha puhua yleisesti lainsäädännöstä sun muusta, kun kyseessä on inhimillinen kärsimys. Kuka sitten voi päättää, että juuri tämä lapsi uhrataan EU:n perheenyhdistämispyrkimysten alttarille?
Tarkoitus ei ole myöskään vääristellä lapselle mitään, vaan tehdä hyvää yhteistyötä, kuten mainitsin. En myöskään menisi ihan yksoikoon ajattelemaan, että lapsella on vain yksi äiti ja isä ja ne ovat biologiset. Mikä on lapsen kokemus, sehän on se pointti. On olemassa myös sosiaalinen ja psykologinen vanhemmuus ja niitähän ne sijaisvanhemmat hoitavat. Ei yksin biologia määrää näitä asioita.
Ja olihan Ruotsiin lähetettyjen sotalapsien kohtalo melkoinen. Kuinka moni kokikaan kaksinkertaisen trauman joutuessaan uudestaan jättämään kodin ja vanhemmat, joihin oli kiintynyt.
Euroopassa sijoitus muuttuisi parin vuoden jälkeen pysyväksi ja huoltajuus siirtyisi sijaisvanhemmille. En ole koskaan tuollaiseen tietoon törmännyt missään, niin paljon kuin olenkin työtä tehnyt huostaanottoasioihin liittyen.
Mistä saatuun tietoon väitteesi perustuu?
Väitteeni perustuu koulutustilaisuuteen, jossa puhuttiin mm. Ruotsin mallista. Eli jo rajamme takana huostaanotot siirtyvät pysyviksi eikä biovanhemmilla ole oikeutta enää hakea sen purkua muutaman sijoitusvuoden jälkeen. Toki tässäkin otetaan huomioon asioiden sen hetkinen tilanne, mutta linja on tämä.
Suomi siis poikkeaa erityisesti tässä kohdin EU:n muista käytännöistä. Suomessa bioilla pysyy huoltajuus lapsen täysi-ikäistymiseen saakka. Muualla näin ei ole.
kuka lyhytaikaisessa?
Huoltosuunnitelma tehtynä lainmukaisesti kaikkine asiakohtineen
tähtää aina ensisijaisesti siihen
että ne syyt ja seikat
jotka ovat aiheuttaneet lapselle huostaanoton ja sijoituksen kodin ulkopuolelle
poistetaan sossujen avulla, tuella, keinoilla ja eväillä,
pois lapsen vanhempien alämästä.
Ja huoltosuunitelmaahan kun tarkistetaan aina tietyn väliajoin, samalla tarkistetaan onko sosujen avut ja keinot olleet riittäviä lapsen omassa perheessään.
Kasvattajia voi olla monia, lapsen elämässä; hoitotätiä, opettajia yms.
Mutta biologisia vanhempia on vain yhdet.
Lapsi voi kiintyä ja kasvaa moniin muihinkin ihmisiin elämässään
mutta biologista vanhempia hänellä ei tule olemaan muita.
Sitä tosiasiaa ja siitä lähtökohdasta lasta ja hänen olemassaoloaan on aina kunnioitettava. Lapsen vanhempien arviointi, tuomitseminen jne
ei ole sijaisten eikä laitostenkaan
henkilökuntien tehtävä.
Lapseen ja hänen syntyperäänsä on aina
jokaisen lapsen kohdalla suhtauduttava kunnioittaen ja arvokkaasti.
mallia ei kannattaisi pitää esikuvana lastensuojeluasioissa missään mielessä.
Edelliset vuosikymmenet tulivat Ruotsin valtiolle kalliiksi, eikä ole mitään todisteita siitä, että olisivat merkittävästi onkeensa ottaneet noista kokemuksista. Mutta ainahan täällä Ruotsia apinoidaan, niin hyvässä kuin huonossakin. Tässä tapauksessa se on erittäin valitettavaa, ei missään tapauksessa mikään ihanne, johon tulisi pyrkiä keinolla millä hyvänsä.
kyllä ainakin niillä ruotsissa olleille sotalapsille jotka minä tiedän ja tunnen omat vanhemmat olivat ne jotka olivat vanhempia joiden luokse pääsyä odottivat sodan ajan. Niitä seutuja ja lapsuusmaisemia sekä kavereita vaan vaikuttivat ikävöineen. Mutta kerro enemmän jos kerran olet tietoinen vai onko se vaan olettamusta.???
joku ämmä, joka kirjoitti jo siitäkin, että oli KAKSINKERTAINEN trauma lapselle kun hänet sitten VIELÄ lähetettiin takaisin Suomeen. Siis lähetettiin takaisin omaan kotiinsa, juuri sinne, mihin lapsi oli koko ajan kaivannutkin.
Mutta tuo kirjoittaja asennoituu näköjään sillä tavalla, että kaikki sijoitukset pitäisi muuttaa heti pysyviksi, huoltajuus siirtää ilman muuta sijareille, eikä lapsia koskaan palauttaa omiin koteihinsa. Tuo valehtelu muun Euroopan mallista on myös aivan yliampuvaa.
Ja se mikä kaikkein eniten inhottaa on se, että meidän viranomaisemme ovat niin innokkaita hakemaan näihin asioihin oppia Ruotsista, joka on vihoviimeinen paikka mallin ottamiseen lasten kohtelussa huostaanottoihin liittyen. Ei Ruotsi mikään sivistysvaltio ole näissä asioissa, kaukana siitä.
tilannetta saadaan jotenkin siistimmäksi ihmisten silmissä...
joita koulutustilaisuudeksi kutsutaan?
Kyllä idioottien täytyy matkia, kun ei ole omat aivot kotona. Muutosta saa ainoastaan äänestämällä Kokoomusta tai Persuja. Kepukaan ei ole varma mitä tekisi ja SDP haluaa ylläpitää sosiaalisia suojatyöpaikkoja, mitä nämä sijaiskoditkin ovat.
sotalapsilla on yhtä monta tarinaa, kuin on lapsiakin. Jokainen koki sinne joutumisen, siellä olon ja paluun aivan yksilöllisellä tavallaan. Pitää ottaa huomiaoon, että lapset jotka sinne menivät olivat hyvin eri ikäisiä. Pienille oli varmaan traumaattista muutto takaisin kotiin, josta eivät muistaneet mitään. Eivät osanneet puhua samaa kieltä vanhempiensa kanssa. He olivat tottuneet elämään hyvin erilaisessa ympäristössä, kuin mihin palasivat. Isommilla oli eri tilanne. Osa heistä kaipasi vanhempiaan ja kun tulivat kotiin, kaipasivat Ruotsissa olevia "sukulaisiaan". Joillakin oli taas ollut niin huonot oltavat Ruotsissa, että olivat vaan onnellisia, kun pääsivät pois.
Ei voi tässäkään taas mitään yleistää.
on ollut
etteivät lapset ole saaneet puhua sotalapsi -asiasta avoimesti ennenkuin vasta nyt, vanhuuden päivillä,
muutamina viime vuosina. Kuka lapsi sen asian on mitenkin kokenut.
Mutta joku tutkimuskin siitä ajasta on tehty
ja ei se kovin hyvältä loppujen lopuksi lasta ajatellen kuullostanut,
enemmänkin suurelta suomalaiselta trgedialta.
ja onko siitäkään mitään opittu? Ihan samanlaista kohtelua lapsille nykyäänkin ja aina vaan lapsen edun nimissä. Kuka todellisesti siitä lapsen edusta huolehtii? Tarkoitan nyt tässä järjestelmässä. Jokainen vanhempi ja sijari tietysti parhaansa mukaan, mutta noin yleensä. Mitä sossutkin sillä lapsen edulla tarkottaa ja siitäkin on varmaan yhtä monta tulkintaa kuin on tulkitsijaakin.
kuulla vastauksen.
tiedettä ettei sitä kukaan muu ymmärrä eikä tiedä kuin vain ja ainostaan lastensuojeluviranomainen.
Ja silläkin penkillä kun tuntuu istuvan monenlaista harakkaa ja varpusta nykyään, mitenkään kenenkään kontroloimatta tai seuraamatta
mitä tämä sosiaalityöntekijä omissä työkuvioissaan lapsiperheiden parissa touhuaa. Paskan jauhanta ainakin onnistuu, se on huomattu näilläkin palstoilla.
Mutta heti kun aletaan puhumaan koko suomalaiseen lastensuojeluun liittyvistä asioista niiden oikeilla nimillä; yhteiskunnan kohtelemista lapsista, lapsen edusta kotinsa ulkopuolella jne,
samantien sossuilijat häipyvät
kuin pieru saharan autiomaahan.
Semmoista lastensuojelua Suomessa.
Ja heitin etujärjestö nousee esiin vain sellaisten asioiden tiimoilta;
kun on niiin vaikeita asiakkaita
ja vielä väkivaltaisiakin asiakkaita....
etujärjestö ei varmaankaan, ilmeisestikään
ole huomannut
että heidän jäsenistönsä duuneissakin on tälläkin hetkellä suurin osa jotain muuta kuin päteviä ammattilaisia huiskimassa asiakastyötä miten sattuu....
työntekijät ovat siinäkin asiassa lain vastaisesti lupailleet lapsia pitkiin sijoituksiin. Monesti tuo on tarkoittanut pysyvää sijoitusta. Eräällä Suomen pimeimmistä paikkakunnista huostaanottojen suhteen, sai hyvässä asemassa oleva lapseton pariskunta 'adoptio' vauvan sillä tavalla itselleen. Hallinto-oikeus ei myöhemmässä käsittelyssään nähnyt syytä huostaanoton jatkumiselle, mutta sossu vastusti purkua raivokkaasti, koska lapsi oli luvattu pysyvästi sijaisvanhemmille.
Ja saahan näitä vastaavia juttuja lukea, kun tutkii joitain pitkiä oikeudenkäyntiprosesseja näistä asioista. Vanhemmat häviävät aina sellaisen käsittelyn, kun lapsi on pysyvässä sijoituksessa.
Tuossa ensimmäisessä tapauksessa, jonka mainitsin, olivat syyt alunalkaen niin olemattomat, että jollain toisella paikkakunnalla ei olisi tullut kuuloonkaan huostaanoton tekeminen siinä tilanteessa. Puhumattakaan laiton pysyväissijoittaminen.
miten tossa kertomassasi jutussa lopulta kävi, saatiinko purettua?
Ei ole purettu.
Kehottaisin ajattelemaan tässä kohtaa myös sitä millaisessa perheessä sijaislapsi asuu. On perheitä, joissa sijaislapset ovat onnellisia, sitten on myös niitä vähemmän onnellisia. Välillä systeemi erehtyy ja laittaa väärään paikkaan, omalla kohdallani tämä tarkoitti sitä että sijaisisä huiteli omilla teillään kun sijaisäiti paapoi biologista lastaan ja kohteli minua epäoikeudenmukaisesti. Tältä ajalta jäi valtavat traumat, pelkään ihmisiä sekä olen pahasti masentunut ja olen vasta pikkuhiljaa kuntoutumassa niin että saatan päästä töihin kun vähän aikaa vielä kuluu. Valitsisin koska tahansa omat vanhemmat, vaikka tilanne kotona huono olikin.
Minusta tuntuu, että biologiset vanhemmat kokevat sijaisvanhempien rakkauden sijoitettua lasta kohtaan uhkana. Samoin biot tahtovat, ettei lapsi kiintyisi ja rakastaisi ketään muuta kuin heitä. He tahtovat omistaa lapsensa, eivätkä tahdo lapsen kiintyvän keneenkään muuhun, siis vaikka juuri kiintymys ja rakkaus on terveen mielen ym. kehityksen edellytys. Eikä sijaisvanhemmat voi kasvattaa lasta tyhjiössä, väkisinkin rakkaus syntyy puolin ja toisin kun lasta hoidetaan.
Senhän pitäisi olla myös biovanhempien etu, että ovat saaneet lapsensa paikkaan, jossa lasta rakastetaan.
Sillä kuten sanoit, rakkaus ei olekaan itsestäänselvyys, myös sellaisia sijaisperheitä on joissa lasta ei rakasteta ja siten lasta myös vahingoitetaan. Ja sellainen lapsi kärsii seurauksista vielä pitkään.
Siksipä juuri jokainen tapaus pitäisi katsoa erikseen, että kaikki sijaisperheet eivät ole hyviä. Omat vanhempani yrittivät myös saada minua pois, ja syystä. Kukaan vaan ei kuunnellut, varmaan juuri siksi että oletetaan että sijaisperhe on huostaanotetuille parempi. Epäilemättä usein onkin, mutta vanhempia pitäisi silti kuunnella ja ottaa sanomiset vakavasti.
Uskon että omat vanhempani olisivat olleet hyvinkin tyytyväisiä jos minut olisi laitettu paikkaan jossa olla onnellinen ja tyytyneet siihen sen sijaan että tekivät parhaansa saadakseen minut pois. Minun onneani kun he kuitenkin halusivat...
tiukentamista.
Miten olisi vanhemmuuden arviointijakso kaikille sijaisvanhempi kandidaateille?
Samalla tavalla alalle soveltuvuustestausten laajentamista toivoisi myös laitoksissa työskenteleville. Laitoksessa ei kukaan hoitaja sitoudu niin tiiviisti lapsen kanssa olemiseen, joten heille vanhemmuuden arviointijakso tuntuu vähän yliampuvalle.
Tähän varmaan hyvä mainita että omalla kohdallanikin sosiaalityöntekijät kyllä kävivät haastattelemassa ja kyselemässä sekä minulta että sijaisvanhemmiltani että miten menee. Minut vaan kiristettiin olemaan hiljaa sillä että sanottiin että en pääse isääni tapaamaan ollenkaan jos valitan. Sijaisäiti ei minua halunnut, mutta kun olivat minut ottaneet niin halusivat pitää kulissit pystyssä ettei maine mene...Että näin.
huostaanotot kattavalla viisaalla kirjoituksellaan? Onko jälleen kerran kyse niistä kuuluisista päihdeperheiden huostaanotoista ja niiden yhteydessä joskus tapahtuvasta lasten edes takaisesta pompotuksesta? Jos kirjoittajan mielestä on näin, niin siinä tapauksessa ymmärrän kirjoituksen, muussa tapauksessa en missään tapauksessa.
Lain käsittelyn yhteydessä eduskunnassa esitetyn viimeisen arvion mukaan päihdeperheiden huostaanotto-osuus on 27 % kaikista maassamme tapahtuneista huostaanotoista. Siis 73 % on jotain muuta, joita ei myöskään tuo lasten edestakaisin siirtely mitenkään koske.
vanhempikin ja on kuultu surullisia tapauksia, miten lapselle on alkanut kierre sijoituksesta toiseen. Mutta ainakin yksi osa näitä lapsia saataisiin pois siitä kierteestä kun vanhemmille annettaisiin amahdollisuus pienenkin tuen turvin hoitaa itse erityislastaan silloin, kun lasta ei kotona ole kaltoinkohdeltu.
Joskus tuntuu, että jopa liittonne taholta asioita käsitellään vain ja ainoastaan päihdeperheitä koskien, mikä tuntuu kummalliselle eduskunnan pöytäkirjojakin lukiessa. Tuo näkökulma on tietysti päihdeperheitä ajatellen oikea, mutta se jättää huomioon ottamatta 73 % huostaanotetuista lapsista. Jos huostaanottolukuun lisätään vanhempien mielenterveyden takia tehdyt huostaanotot, joiden osuus taisi olla 17 % kaikista, silloinkin 56 % tapauksista jää käsittelyn ulkopuolelle.
Mielestäni pitkäaikaissijoitus voisi tulla kyseeseen vain sillon, jos vanhemmat eivät hoidosta huolimatta kiinnostu raitistumisesta tai kieltäytyvät hoidosta. Ja samoin jos vanhemman mielensairaus on vakava ja todetaan parantumattomaksi. Vaikeasti luonnevammaisen kohdalla voisi ajatella samaa suhtautumista kuin päihdeongelmaisen.
Vanhempien oikeudesta on tällä palstalla näytetty tehdyn kirosana jo aikoja sitten. Pelkkään sijaisvanhempien oikeuteenko se halutaan vaihtaa liittonnekin taholta ja lasten oikeuksista ei muista puhua monikaan?
Lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ei varmasti toteudu, jos hän on alkoholisti- tai sijaisvanhempien heittopussina aina sen mukaan, kuka hänen hoitamisestaan jaksaa olla eniten kiinnostunut milläkin hetkellä. Siksi kannatan pitkää sijoitusta noissa tapauksissa, mutta silloinkin mieluiten adoptiota.
Mutta tähän samaan kapean tarkastelun muottiin ei pidä heittää pahimmassa tapauksessa yli puolta kaikista huostaanotoista, joille riittäisi lyhyempi sijoitus, joskus jopa riittävät avohuollon tukena tarjottavat toimet estäisivät kodin ulkopuolisen sijoituksen täysin.
On erittäin surullista, jos uutta lakia valmisteltiin lähinnä tästä kapeasta näkökulmasta. Ja vielä surullisempaa, jos tätä näkökulmaa on ajamassa Perhehuoltoliitto, jolloin kyllä toisaalta osa tämän palstan kirjoituksista tulee paremmin ymmärretyksi.
Kun aletaan puhua pitkien sijoitusten puolesta, huoltajuuden siirrosta - vaikkakin rahaa vastaan - ja yleistetään tämä koskemaan kaikkia huostaanottoja, ei kyse ole enää mistään muusta kuin pelkästään sijaisvanhempien etujen ajamisesta. Jos tällä tarkoitetaan vain päihdeperheitä ja myös kerrotaan se, voidaan keskustelua jatkaa minunkin mielestäni uudelta pohjalta.
olemassa jo joku päätös pitkäaikaissijoituksesta? Minä olen kuullut ain toistaiseksi, vaikka olisikin aikuisuuteen asti, mutta eihän siitä voi koskaan täysin varma olla.
lapsi haluaa kotio ja saijari ei laske??entäs ne sitten?tiedän pari tapausta joissa perhe on saatu kuntoon ja näissä tapauksissa onkin sijari joka tappelee kynsin hampain ettei lapset palaudu kotiin.joten molemmissa päissä näitäkin on.eikö se ole lapsen etu että palaa kotiin missä on kaikki taas hyvin (ollut jo monta vuotta) eikä jäädä sijaisperheeseen missä hän ei halua olla.
kohdallasi puristaa? Kasvurauha tarkoittaa mielestäsikö mitä?
Sitäkö jos päivähoitopaikkaa muutellaan kunnan tai kaupungin puolesta kuukausittain, vanhempien tahdosta riippumatta.
Päivähoitopaikka on tänään tuolla ja huomenna viette taas lapsenne sinne
ja ensi viikko onkin kohdallanne vielä avoin?
Siinä on arkipäivä yllättävän monella lapsiperheellä tämän päivän Suomessa.
Ja SOSIAALIHUOLTO tätä edes takaisin päivähoitolasten heittelyä viranomaisena
ihan itse suorittaa ja ohjelmoi
ja käykö virkamiehen mielessäkään
että ajateltaisiin lasten jatkuvaa
sopeutumista uuteen paikkaan tai uusiin ihmisiin....!
toisen lasta!
Siitäkö sullaki suurin hätä muka on miten lapsi sopeutuu purkuun? Etkös tajunnut toisen lapsen ottaessasi että hän kotiutuu aikanaan? Hyvä lapsuus ei ole sitäkään, että vieras muija alkaa omia lasta. Varmasti lapsi on ollu syytön huostaan, miksi sinä pistät hänet nyt kärsimään?
Mitä sinä siitä yhteistyöstä tajuat kun asenne on tuollanen?
Kun lapsi on ollut sijaisperheessä alle vuoden ikäisestä asti, oppinut perheessä konttaamaan, ottamaan ensiaskeleensa, puhumaan eikä koe omaksi perheekseen kuin sijaisvanhemmat ja sijaissisarukset, on äärimmäisen arvelluttavaa, että häntä tullaan vaatimaan takaisin lapsen etuun viitaten. Tällainen lapsi tuntee biologiset vanhempansa samanlaisina vierailijoina kuin muutkin sijaisperheen ystävät. Lapsi ei ymmärrä olevansa jotain muuta kuin sijaisperheen muut lapset, vaan kokee perheen lapset täysin sisaruksikseen ja perheen sukulaiset omikseen. Myös sijaissisarukset kiintyvät lapseen kuin omaan sisarukseensa ja sijaisvanhemmat kuin omaan lapseensa. Tällainen pieni ymmärtää omaksi äidikseen ja isäkseen sijaisvanhemmat enkä ymmärrä, miten joku voi vaatia omaa biologista lastaan käymään läpi sellaisen tuskan tahtoessaan erottaa lapsen rakkaistaan.
Ei sijaisvanhempi silloin lasta ole ominut vaan lapsi sijaisvanhemman! Toki aikuinen ihminen ymmärtää miten asiat on ja missä ollaan menossa, mutta ei pieni lapsi.
yhtyä edellä olevaan.
sijoituksesta huolimatta
niin kyllä heidän paikkansa on kuitenkin
lapsen sisimmässä syvimpänä.
Isommaksi kasvettuaan ja vartuttuaan
lapsi ymmärtää kuka on kuka
ja jos häneltä on tietoisesti ja tahallisesta riistetty oikeus omiin vanhempiinsa
olivatpa nämä ihan mitä tahansa ulkopuolisten silmissä,
niin lapsellehan se sellainen näkymätön valheellisuus kuitenkin viime kädessä kostautuu.
Lapsella on oikeus omiin vanhempiinsa ja omaan henkilökohtaiseen perimäänsä, oli hänen kasvupaikkansa sitten mikä tahansa.
juttuja. Näin se on, että lapsi on täysin syytön siihen, että hänet on erotettu vanhemmistaan. Näen, että tuossa tapauksessa pitää kaikkien muiden joustaa, paitsi lapsen. On ymmärrettävää, että lapsi ei tunne biologisia vanhempiaan, eikä hänellä myös voi olla mitään tunteita heitä kohtaan, mutta toisaalta on myös niin, ettei lasta saa väkisin myös pitää erossa juuristaan. Jos tilanne on nyt biovanhemmilla kääntynyt parempaan suuntaan ja he olisivat kykeneviä huolehtia lapsestaan, ei sitä mielestäni saa kokonaan estää sillä perusteella, ettei lapsi tunne heitä.
Nyt pitää sitten alottaa tutustuttaminen, mutta se on tehtävä täysin lapsen ehdoilla, vain sen verran mihin lapsi ikänsä perusteella on valmis. siihen voi mennä vuosia, mutta ei voi mitään. Iästä riippuen, eli ikätason mukaisesti lapselle pitää selittää keitä hänen vanhempansa ovat ja mikä tää kuvio yleensäkin on.
Meidän lapset olivat eläneet tietämättä isistään mitään ei edes kuvaa, siihen asti kun meille muuttivat eli n. neljä vuotta. Kova oli kuitenkin hinku tietää keitä ne isät on ja olisivat kovasti halunneet pitää yhteyksiä isiinsä ja heidän sukuunsa, mutta eivät juurikaan saaneet vastakaikua. Sen verran kuitenkin on ollut tapaamisia, että nyt on paljon luontevampaa isona itse ottaa yhteyttä sukulaisiinsa ja mennä heitä tapaamaan, kun eivät meille tule. En tiedä onko meissä vika, mutta meidän lapset ovat kaikki olleet hyvin kiinnostuneita sukulaisistaan ja tuntevat kuuluvansa sukuunsa. Kyllä veri on vettä sakeampaa, ei sille minkään voi ja niin se saa ollakin.
Teet lapselle karhunpalveluksen, jos yrität pistää kapulaa rattaisiin omien vanhempien suhteen. Jos vanhemmat jaksavat pitää asiansa kunnossa jatkossakin, niin näkisin, ettei ole muuta tietä kuin alottaa tutustuttaminen. Sanokoon lapsi sitten joskus mitä haluaa. Jos lapsesta tuntuu, että haluaisi mennä omille vanhemmille, niin et voi sille mitään. Toisaalta taas, jos lapsi ei mitenkään halua muuttaa ja haluaa säilyttää tutun ja turvallisen, niin siihenkin hänellä pitäisi olla oikeus. Minusta silloin pitäisi tehdä kompromissi ja antaa lapsen olla mahd. paljon lomilla vanhemmillaan.
Juuri näin; Lapsella on oikeus omiin vanhempiinsa ja omaan henkilökohtaiseen perimäänsä, oli hänen kasvupaikkansa sitten mikä tahansa.
Minunkin on helppo yhtyä tähän! Onhan se kaikkien etu, että biolla olisi asiat hyvin ja hän pystyisi pitämään yhteyttä lapseensa. Se olisi bion sekä sijoitetun lapsen kannalta hyvä asia. Lapsi tuntisi oman biologisen lähtökohtansa hyväksi, mikä auttaa lasta rakentamaan hyvän identiteetin itselleen. Myöhempi yhteistyö olisi helppoa, kun sijaisvanhemmat voisivat luottaa, että bion luona ei tapahdu mitään ennalta-arvaamatonta. Mutta kasvupaikka! Sitä ei enää pitäisi muuttaa, vaan antaa lapsen kasvaa sijaisperheessä, ilman uutta sopeutumista ja kaikkien tuttujen kuvioiden menettämistä. Sitähän sen bion rakkaus olisi suurimmillaan, että ymmärtäisi tämän asian lapsen kannalta eikä ajattelisi asiaa itsekkäästi.
Tapaamiset ovat käynnissä ja lapsi tunnistaa toisen biovanhemmistaan, joten suhdetta hänen suuntaansa on helppo tukea. Toiseen bioon on siis toimivat ja hyvät suhteet koko sijaisperheellä. Tahtoisin palata ihan ekaan kirjoitukseeni ja muistuttaa, että peräänkuulutan juuri tällaisessa pienen lapsen sijoituksessa aikuisten sopeutumista. Lapsen tunteet etusijalle ja sitten hyvää yhteistyötä. Ei todellakaan ole aikomus pistää kapuloita rattaisiin, mutta en ymmärrä miksi pitäisi hakea huostaanoton purkua. Lapsi saisi asua rauhassa sijaisperheessä ja hänen ympäristönsä järkkyisi mahdollisimman vähän, mutta bioista tulisi tuttuja, kuten teillä.
Tietysti joskus täytyy myös ymmärtää se, ettei vastapuolella yksinkertaisesti ole eväitä ajatella lapsen kannalta asioita. Kun bio ei ole aikoinaan lapsen parasta ymmärtänyt, niin ei hän ymmärrä sitä nytkään. Biolla ei niin ollen veieläkään ole kykyä asettua lapsen asemaan ja lapsen tunteisiin. Vaikka miten asiat biolla järjestyisi, hän jatkuvasti osoittaa kykenemättömyyttä empatiaan. Suhde lapseen on omistamista ja oman oikeuden korostamista, ei tunnesuhdetta, lapsen kannalta ajattelemista. Kuitenkin kaikki lähtee lapsen oikeuksista, esim. tapaamiset ovat LAPSEN oikeus, ei biovanhemman.
Itse olen ollut huostaaotettu lapsi Ruotsissa. Minut sijoitettiin yksityiseen perheeseen kuusivuotiaana vanhempien holtittoman elämän vuoksi. He aloittivat heti "elämänparannustyöt" ja ylettömän oikeustaistelun, joka lopulta johti minun palauttamiseeni runsaan kolmen vuoden kuluttua.
En tuolloin juuri osannut suomea, jota siis vanhempani puhuivat. Jouduin heidän vaatimuksestaan suomenkieliseen luokkaan. Ja minut erotettiin kaikista ystävistäni ja rakkaista harrastuksistani. Vanhempani eivät luonnollisestikaan kyenneet kustanatamaan minulle harrastuksia joihin olin sijoituskodissani tottunut (olivat huomattavasti varakkaampia ihmisiä). Eivätkä he hyväksyneet minkään valtakunnan kanssakäymistä sijoitusperheeni kanssa. Toisin sanoen minut riistettiin kahteen kertaan perheestäni. Ensimmäistä kertaa silloin kuusivuotiaana en muutoin muista kuin ikävänä ja sitten helpotuksena, kun ei tarvinut enää huolehtia aikuisten asioista. Sijaisvanhempani aika pian todennäköisesti saivat minut ymmärtämään etten ollut vanhempieni huoltaja, että heidän asioista huolehtisi joku aikuinen. Sijaisvanhempani myös pyrkivät ylläpitämään suhteitani vanhempiini, mutta se tuntui olevan aika mahdotonta, koska vanhempani eivät kyenneet samaan. Vanhempani pyrkivät manipuloimaan minua kaikin tavoin. Muistan yhä voimakkaasti sen jatkuvan ristiriidan jossa painin - en saanut olla iloinen arkielämästäni uudessa kodissa ja jouduin jatkuvasti ylläpitämään jonkinlaista salaliittoa vanhempieni "kätyrinä" sosiaalityöntekijöitä ja uutta perhettäni vastaan. Pyrin epätoivoisesti oleen diplomaattinen, mutta se todellakin kävi pienen tytön voimille.
Minut, kuten mainitsin, uudelleen sijoitettiin kotiin runsaan kuuden vuoden kuluttua. Ensimmäisen epätoivoisen vuoden jaksettuani, päätin selviytyväni oli mikä oli. Kuusitoistavuotiaana pyrin lukioon mahdollisimman kauas vanhemmistani ja pääsin. Sain apua sosiaaliviranomaisilta selviytyäkseni. Noin kolmekymppiseksi yritin ylläpitää suhdetta vanhempiini, mutta lopulta totesin sen omalta kohdaltani tuloksettomaksi painiksi.
Nykyisin minulla ei ole mitään suhdetta biologisiin vanhempiini, mutta sijoitusvanhempiini olen vuosien jälkeen solminut uuden lämpimän suhteen. Minä en todellakaan ole kiitollinen "oikeuden voitosta", sillä elämäni ei parantunut tästä. Onni onnettomuudessa, että olen kai perinyt suomalaisilta vanhemmiltani sen kuuluisan suomalaisen sisun ja minusta on tullut ns. maskrosbarn, kuten Ruotsissa meitä kutsutaan. Eli sellainen voikukkalapsi - tiedättehän kuinka kesäisin jokainen puutarhaansa vaaliva yrittää epätoivoisesti päästä näistä eroon, mutta ne pulpahtavat aina vaan esiin aurinkoisina päivinä....