Paras lääke

Haluaisin kuulla vinkkejä siitä mikähän minua voisi auttaa parhaiten. Olen 27 v.nainen ja olen murkkuiästä lähtien kärsinyt kovasta jännittämisestä, joka ilmenee paniikkihäiriö kohtauksina, sosiaalisten tilanteiden pelkona ja lähes jatkuvina uniongelmina. Olen käytännössä jännitystilassa aina kun joudun poistumaan kotoa. Nukahtamislääkkeena minulla on zolpideemiä, ei mikään paras vaihtoehto mutta sitä kuitenkin käytän. Olen lukenut beetasalpaajista, mutta harrastan paljon liikuntaa, joten käykö ne silloin? Lisäksi pelkään lihomista, koska olen hiljattain laihduttanut. Mikähän lääke vaikuttaisi painoon vähiten, olen nimittäin melkoinen herkkusuu. Ajattelin tilata ajan lääkäriin, koska lähiaikoina pitää mennä kurssille ja en jaksa sitä että on jatkuvasti paniikkimainen olotila siellä muiden kanssa. Jotenkin pelkään aloittaa lääkkeiden käyttöä, koska pelkään että se muuttaa persoonallisuutta ja sen jälkeen olo on sellainen että kaikki on yhdentekevää. Mutta otan kiitollisena vastaan neuvoja!
5838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

helpompi ole lääkettä ottaa,kun kärsiä oireista,

Äänestä

Parasta lääkettä en tiedä mutta lukaiseppa minun tarinani www.PANIC.vuodatus.net. t. kokemusta on!

Äänestä

  • Kävin lukemassa tarinasi ja voin eläytyä siihen täysin. Itse olen sairastanut tätä tautia kohta 25 vuotta. Ensimmäiset 10 vuotta ilman lääkitystä kun ei tiedetty mikä on , ja myöhemmin lääkityksen kanssa. Tällä hetkellä ei ole kuin kohtauslääke tarvittaessa. Käsitinkö oikein, ettet koko aikana käyttänyt lääkkeitä? Miten sait itsesi liikkeelle, mikä oli se voima?

    Kysyisin myös, kun olet pitkän linjan paniikkilainen, niin oliko Sinulla muita oireita kuin tyypilliset ph:n oireet? Itselläni on välillä tunne, etten kykene tekemään mitään, päässä surisee ja kaikki tapahtuu hidastetusti, jos pystyn ollenkaan tekemään mitään. Lisäksi huimaa lähes jatkuvasti, joka haittaa liikkumista. Olenkin miettinyt voivatko nämä enää olla paniikkihäiriön oireita vai kenties jotakin muuta.

    Onnea uudelle elämällesi :-)

    Äänestä

  • samat jutut.. kirjoitti:

    Kävin lukemassa tarinasi ja voin eläytyä siihen täysin. Itse olen sairastanut tätä tautia kohta 25 vuotta. Ensimmäiset 10 vuotta ilman lääkitystä kun ei tiedetty mikä on , ja myöhemmin lääkityksen kanssa. Tällä hetkellä ei ole kuin kohtauslääke tarvittaessa. Käsitinkö oikein, ettet koko aikana käyttänyt lääkkeitä? Miten sait itsesi liikkeelle, mikä oli se voima?

    Kysyisin myös, kun olet pitkän linjan paniikkilainen, niin oliko Sinulla muita oireita kuin tyypilliset ph:n oireet? Itselläni on välillä tunne, etten kykene tekemään mitään, päässä surisee ja kaikki tapahtuu hidastetusti, jos pystyn ollenkaan tekemään mitään. Lisäksi huimaa lähes jatkuvasti, joka haittaa liikkumista. Olenkin miettinyt voivatko nämä enää olla paniikkihäiriön oireita vai kenties jotakin muuta.

    Onnea uudelle elämällesi :-)

    Tottakai käytin lääkkeitä joita mulle määrättiin, mutta olin arka ottamaan lääkettä joka oli määrätty "tarvittaessa". Sitäpaitsi lääkkeet määrättiin aluksi ihan väärin. 1mg Xanoria päivässä --> nukahdin heti. parempi vaihtoehto olisi ollut 4x 0,25 mg päivässä aina kun tulee paha olo. Nykyisin ilmenee oireita vain joskus aamuisin kun on vapaapäivä. Silloin otan 2 0,5 mg Xanoria ja istun sängynlaidalla kunnes kohtaus menee ohi ja sitten nukahdan. Olen monta kertaa saanut kohtauksen myös ajaessa ruuhkassa , pilleri naamaan ja eteenpäin. Jos seisahdun en enää pääse liikkeelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minulle ? kirjoitti:

Haluaisin kuulla vinkkejä siitä mikähän minua voisi auttaa parhaiten. Olen 27 v.nainen ja olen murkkuiästä lähtien kärsinyt kovasta jännittämisestä, joka ilmenee paniikkihäiriö kohtauksina, sosiaalisten tilanteiden pelkona ja lähes jatkuvina uniongelmina. Olen käytännössä jännitystilassa aina kun joudun poistumaan kotoa. Nukahtamislääkkeena minulla on zolpideemiä, ei mikään paras vaihtoehto mutta sitä kuitenkin käytän. Olen lukenut beetasalpaajista, mutta harrastan paljon liikuntaa, joten käykö ne silloin? Lisäksi pelkään lihomista, koska olen hiljattain laihduttanut. Mikähän lääke vaikuttaisi painoon vähiten, olen nimittäin melkoinen herkkusuu. Ajattelin tilata ajan lääkäriin, koska lähiaikoina pitää mennä kurssille ja en jaksa sitä että on jatkuvasti paniikkimainen olotila siellä muiden kanssa. Jotenkin pelkään aloittaa lääkkeiden käyttöä, koska pelkään että se muuttaa persoonallisuutta ja sen jälkeen olo on sellainen että kaikki on yhdentekevää. Mutta otan kiitollisena vastaan neuvoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu