Minun tarinani

Tämä on katkeran naisen katkera tilitys. Kuinka tyhmä ihminen voi ollakaan? Kuinka paljon tuskaa yhden ihmisen on määrä kantaa? Kaiken se kestää,kaiken se antaa,ja kaiken se myös vaatii...

Olen aina tehnyt kaikki kotityöt. Tein ne vaikka kävin töissä ja koulussa samaanaikaan,ja mies oli työtön. Hyvä jos sai koirat ruokittua ja käytettyä ulkona. Näin myös silloin kun lapsi syntyi.Mies kävi kyllä töissä,mutta esim.viikonloppuisin heräsi lapsen kanssa vain pyynnöstäni ja sekin tuntui olevan vaikeaa. Häntä kuulema oudoksuttaa kun voin nukkua niin paljon...
Olen myöskin aina ollut se joka kantaa vastuun ja huolen raha-asioista. Miehelle ei saanut valittaa rahan käytöstä. Mitä siitä jos laskuja on rästissä? Onhan hänelläkin ulosotossa tuhansien eurojen velat. Omat luottotietoni menevät nyt lopultakin,vuosien sinnittelyn jälkeen. Ei ole enää ulospääsyä,en saa enää kaikkia laskuja maksettua viimeisimmän,ja taatusti viimeisen, temppusi jälkeen.
Olemme nykyisin eronneet. Minua suoraansanottuna alkoi tympiä se että olin ainoa joka kantoi vastuuta mistään. Hän saattoi esim. Juoda vuokrarahat, tuhlata omat rahansa millon minnekin, myydä dvd-soittimeni ilman lupaa yms. Mies myös petti minua sen sata kertaa,ja tartutti jopa sukupuolitaudin ollessani raskaana. Nyt odotan toista tälle samalle miehelle,mutta se ei estänyt panemasta äijää pellolle. Tulen paremmin toimeen yksinäni lasten kanssa. Mielestäni osallistuminen kotihommiin on merkki aidosta mielenkiinnosta kotia ja perhettä kohtaan. Häneltä sitä ei löytynyt. Oli mukavampaa rellestää vailla huolta huomisesta. Ja mitäpä siitäkään jos silloin tällöin nappaa pari pilleriä humalan parantamiseksi? Huumeongelmaa ei kuulema ole.
Eron käsittely,ja yksinolemiseen tottuminen on vielä kesken. Tämä on tapani käsitellä asiaa...:) Luettuani kirjoitukseni tajuan että olen siivonnut kodistani ulos kasan paskaa. Hyvä minä.
121051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Todellakin olet siivonnut talostasi ulos kasan täyttä paskaa!! TOivon mukaan se paska ei pikku hiljaa hiivi sisälle. Kannattaa nyt miettiä lasten parasta ja pitää todellakin se äijä pellolla. Ihmeen kauan olet sitä viistinyt katsella.. ihmettelen.

Äänestä

Teit aivan oikein, selviätte lasten kanssa paljon paremmin ilman tuollaista isää! Onnea sinulle jatkossa, ja voimia eron käsittelyyn. Muista että et ole yksin, sinulla on lapsesi!

Äänestä

Hienoa hienoa! Esimerkillistä toimintaa! Olet vahva ja rohkea ihminen!
Onnea ja menestystä elämääsi!

Äänestä

taas lisää elätettäviä, olisit heti heittänyt sen äijän mäkeen , vai laskeskelitko että kahdesta äpärästä saat paremmat korvaukset.

Ja työnsankarin merkkiäkö täältä haet vai marttyyrinkruunuun kiilloketta???

Ja nyt sitten uusi Eero framille ja lisää penskoja, vai???Hommaat kuitenkin tottumuksen voimasta samanlaisen paskakasan , ja ralli jatkuu....

Äänestä
  • on se varmaan se entinenkin eero verorahoilla liikenteessä.

    Lapsia tulee kun harrastaa seksiä ja aborttikin maksaa yhtiskunnalle ja pennut toivottavasti tuovat pennit takaisin valtiolle!

    mene itseesi ja lue teksti uudestaan... tyyppi päästeli vain vähän höyryjä ja hyvä niin.

    tsemppiä ap:lle

    Äänestä

  • nti/hra täydellisyys? Itsekö ei ole tullunna koskaan tehtyä ensimmäistäkään virhearviota? Koskaan ikinä milloinkaan? Jos täällä joku kilpeään kiillottaa niin se olet kuule sinä itse! Joten menepä peilin eteen ihailemaan sitä täydellisyyttä.

    Alkuperäiselle: well done! Teit itsellesi ja lapsillesi hyvän teon. Joskus se vaan on niin että yksinhuoltajana on parempi kuin kaksin. Jos ihan tarkkoja ollaan niin kohta sinulla on kaksi lasta, jos olisit pitänyt sen paskakasan kotona niin olisi ollut kolme.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • puhuu sitten kirjoitti:

    nti/hra täydellisyys? Itsekö ei ole tullunna koskaan tehtyä ensimmäistäkään virhearviota? Koskaan ikinä milloinkaan? Jos täällä joku kilpeään kiillottaa niin se olet kuule sinä itse! Joten menepä peilin eteen ihailemaan sitä täydellisyyttä.

    Alkuperäiselle: well done! Teit itsellesi ja lapsillesi hyvän teon. Joskus se vaan on niin että yksinhuoltajana on parempi kuin kaksin. Jos ihan tarkkoja ollaan niin kohta sinulla on kaksi lasta, jos olisit pitänyt sen paskakasan kotona niin olisi ollut kolme.

    Tsemppiä!

    yhtään virhettä , olen niin viaton!!!

    Joskus , hyvin harvoin olen ollut tilanteessa , jossa jokin on ollut arveluttavaa, olen kiireesti poistunut paikalta , koska olen tajunnut kuinka virheellisesti muut toimivat.

    En halua tahrata itseäni huonoilla kokemuksilla.
    On lupa käyttää aivojaan, eikä rueta kenenkään armoille.

    Siinä peilinkin edessä on niin mukava pyörähdellä , kun ei ole mitään hävettävää!!!!

    Ja kilpi kiiltää!!!

    Äänestä

onneksi tulit lopultakin järkiisi, vaikka aivan liian myöhään kuten useimmat tulevat. Jokainen tuntee ainakin yhden kaltaisesi naisen ja jokainen toivoo tuntevansa sellaisen joka panee sille pisteen sillä kanssaihmiset kärsivät hommassa mukana ja yrittävät monasti auttaa tuloksetta..

Noista luottotiedoista sen verran, että ne menee vasta kun perintätoimet aloitetaan joten jos vouti ei ole kirjeillä lähestynyt niin ei hätää. Liki kaikki paikat tarjoavat maksuaikaa kun soitat ja sovit asian vain reippaasti. Niiin ja vaikka siellä ulosottomiehellä olsii jotakin saatavia niin soita sinnekkin ja sovi maksuista niin ne luottotiedot pysyy kunnossa. Voi tuntua monesat vähäpätöiseltä moiset luottotiedot, mutta kun nykyisin jopa asunnon ja pankkikortin saanti voi estyä jos ne ei ole kunnossa..

Lisäksi varmaan sossuun olet jo ajan varannut sillä tuossa tilanteessa pitäisi apuja tulla sieltäkin, pitäisi..

Niin ja todellakin pärjäät paremmin kolmisin lastesi kanssa!

Äänestä

Onpa mukavaa saada näin paljon palautetta. Myös negatiivistä. Minulle ei tarvitse kertoa miten tyhmä olen ollut. Tiedän kyllä sen tasantarkaan. Kirjoitin tuon viestin,koska minulla oli paha olo. Olen raskaana ja yksin. Minua on kusetettu yli 5 vuotta. Minulla on lapsia,jotka tulevat kärsimään isänsä vastuuttomuudesta tulevaisuudessa.
En voi kuin ihailla exäni taitoa puhua. Hän sai aina kaiken puhuttua niin,että minussa oli kaikki vika.Hän oli vaan syytön kärsijä. Minä olen huora, valehtelija ja muutenkin epäkelpo yksilö. Niin se sanontakin kuuluu,että mitä itse tekee siitä toista epäilee... Jokainen tuntee varmasti yhden tälläisen henkilön. Oikein fiksu ja filmaattinen päällepäin,mutta sisältä paskaa.
Minun luontoni ei anna periksi mennä läheisilleni itkemään.He ovat niin monta kertaa vuosien varrella minua varoittaneet. Tämä oli ainoa keino. Voin täysin anonyymisti kirjoittaa tuntemuksiani, ja joku toinen anonyymi henkilö saa mielihyvää haukkuessaan ja nauraessaan kokemuksilleni. Moni ihminen on tyytyväinen.
Kaikki tekevät virheitä. Minun vaan olivat aika isoja. Vahingoista viisastuu ja virheistä oppii. Haavat paranevat kyllä. Sitten voi ehkä jopa luottaa miehiin.

Äänestä
  • "En voi kuin ihailla exäni taitoa puhua. Hän sai aina kaiken puhuttua niin,että minussa oli kaikki vika.Hän oli vaan syytön kärsijä. Minä olen huora, valehtelija ja muutenkin epäkelpo yksilö. Niin se sanontakin kuuluu,että mitä itse tekee siitä toista epäilee... Jokainen tuntee varmasti yhden tälläisen henkilön. Oikein fiksu ja filmaattinen päällepäin,mutta sisältä paskaa."

    Minäkin tunnen tuollaisen henkilön, aikanaan seurustelin sellaisen kanssa. Lapsia siitä suhteesta ei ole.

    Sinullekin varmasti moni tulee sanomaan, että itsepä miehen valitsit ja sitä käytöstä siedit. Mutta asiat eivät ole niin yksioikoisia. Pääasia, että nyt olet kääntänyt uuden lehden elämässäsi.

    Minulla kesti aikaa oppia luottamaan ja uskomaan, että kunnollisiakin miehiä on olemassa. Nyt voin kuitenkin sanoa, että kyllä niitä on. Pitää vain uskaltaa antaa uudelle suhteelle tilaisuus. Minulle se oli hyvin vaikeaa, mutta nyt ajateltuna erittäin palkitsevaa. Nykyinen mieheni ja lapseni isä on ehdottoman uskollinen (tähän varmasti joku toteaa, että mistä sen tiedän, mutta kyllä vain tiedän :)) ja vaikkei kukaan ole täydellinen, niin vaikeistakin asioista pystymme puhumaan.

    Kaikkea hyvää sinun ja lapsiesi tulevaisuuteen. Sen te olette ehdottomasti ansainneet!

    Äänestä

  • sanat narsistinen persoonallisuushäiriö niin löydät luultavasti paljonkin tuttua tekstiä. Ehkä löydät myös vertaisia ja voit jatkaa keskustelua heidän kanssaan, edelleenkin nimettömänä mutta samankaltaisista kokemuksista.

    Jos kyseessä on sellainen sosiopaatti kuin kuvittelisin, niin nostan kuule entistä korkeammalle hattua. Tuollaiseen irtiottoon ei jokaplikka pysty.

    Niin, itselläni oli taannoin sellainen tilanne että piti valita kahden hyvän välillä. Onneksi valitsin niin kuin valitsin, sillä se toinen vaihtoehto paljastui sittemmin narsistiksi. Läheltä piti =)

    Äänestä

Moi

Olet vahva nainen ja hienoa että olet laittanut tuollaisen paskiaisen pihalle. Et voi hoitaa 3 lasta vielä eläinten kanssa. Helppoa ei tule olemaan mutta vaikutat vahvalta. Nyt ukolta kaikki rahat pois mitä lähtee ja kenkää perään.

Tsemppiä !!! Hienoa että kaikki naiset eivät jää ruikuttamaan huonon ukon kanssa. Olen varma että sinulle löytyy vielä ihminen joka välittää sinusta ja lapsista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hempu kirjoitti:

Tämä on katkeran naisen katkera tilitys. Kuinka tyhmä ihminen voi ollakaan? Kuinka paljon tuskaa yhden ihmisen on määrä kantaa? Kaiken se kestää,kaiken se antaa,ja kaiken se myös vaatii...

Olen aina tehnyt kaikki kotityöt. Tein ne vaikka kävin töissä ja koulussa samaanaikaan,ja mies oli työtön. Hyvä jos sai koirat ruokittua ja käytettyä ulkona. Näin myös silloin kun lapsi syntyi.Mies kävi kyllä töissä,mutta esim.viikonloppuisin heräsi lapsen kanssa vain pyynnöstäni ja sekin tuntui olevan vaikeaa. Häntä kuulema oudoksuttaa kun voin nukkua niin paljon...
Olen myöskin aina ollut se joka kantaa vastuun ja huolen raha-asioista. Miehelle ei saanut valittaa rahan käytöstä. Mitä siitä jos laskuja on rästissä? Onhan hänelläkin ulosotossa tuhansien eurojen velat. Omat luottotietoni menevät nyt lopultakin,vuosien sinnittelyn jälkeen. Ei ole enää ulospääsyä,en saa enää kaikkia laskuja maksettua viimeisimmän,ja taatusti viimeisen, temppusi jälkeen.
Olemme nykyisin eronneet. Minua suoraansanottuna alkoi tympiä se että olin ainoa joka kantoi vastuuta mistään. Hän saattoi esim. Juoda vuokrarahat, tuhlata omat rahansa millon minnekin, myydä dvd-soittimeni ilman lupaa yms. Mies myös petti minua sen sata kertaa,ja tartutti jopa sukupuolitaudin ollessani raskaana. Nyt odotan toista tälle samalle miehelle,mutta se ei estänyt panemasta äijää pellolle. Tulen paremmin toimeen yksinäni lasten kanssa. Mielestäni osallistuminen kotihommiin on merkki aidosta mielenkiinnosta kotia ja perhettä kohtaan. Häneltä sitä ei löytynyt. Oli mukavampaa rellestää vailla huolta huomisesta. Ja mitäpä siitäkään jos silloin tällöin nappaa pari pilleriä humalan parantamiseksi? Huumeongelmaa ei kuulema ole.
Eron käsittely,ja yksinolemiseen tottuminen on vielä kesken. Tämä on tapani käsitellä asiaa...:) Luettuani kirjoitukseni tajuan että olen siivonnut kodistani ulos kasan paskaa. Hyvä minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu