Hei
Olen juuri plussannut 20-vuotias naisenalku. Olen hyvin hämmentynyt. Olen ehdottomasti aborttia vastaan, mutta nyt kuitenkin joudun miettimään sitä yhtenä vaihtoehtona.
Asia on niin, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Olen viime vuosina viettänyt pitkiä jaksoja osastohoidossa. Sairauteeni kuuluvat vuorottelevat vauhdikkaat maniajaksot sekä masennuskaudet. Viime aikoina on kuitenkin ollut vähän tasaisempaa, ja oireet pysyvät kohtuullisen hyvin poissa lääkkeillä.
Emme ole seurustelleet hirveän pitkään poikaystäväni kanssa, mutta olemme miettineet yhteenmuuttoa. Ja nyt se luonnollisesti tapahtuisi. Kummallakaan meistä ei ole vakituista työpaikkaa.
Kaikista otollisin aika vauvalle tämä siis ei ole, mutta minusta tuntuisi kauhealta tehdä abortti. Olenko aivan pöpi päästäni, kun haluan pitää lapsen?
Olen juuri plussannut 20-vuotias naisenalku. Olen hyvin hämmentynyt. Olen ehdottomasti aborttia vastaan, mutta nyt kuitenkin joudun miettimään sitä yhtenä vaihtoehtona.
Asia on niin, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Olen viime vuosina viettänyt pitkiä jaksoja osastohoidossa. Sairauteeni kuuluvat vuorottelevat vauhdikkaat maniajaksot sekä masennuskaudet. Viime aikoina on kuitenkin ollut vähän tasaisempaa, ja oireet pysyvät kohtuullisen hyvin poissa lääkkeillä.
Emme ole seurustelleet hirveän pitkään poikaystäväni kanssa, mutta olemme miettineet yhteenmuuttoa. Ja nyt se luonnollisesti tapahtuisi. Kummallakaan meistä ei ole vakituista työpaikkaa.
Kaikista otollisin aika vauvalle tämä siis ei ole, mutta minusta tuntuisi kauhealta tehdä abortti. Olenko aivan pöpi päästäni, kun haluan pitää lapsen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten lääkitys vaikuttaa kehittyvään vauvaasi? Mitenkä puolestaan se, jos tuleekin huonompi jakso joka kestää pitkään ja äitiään tarvitsevaa vauvaa pitäisi hoitaa koko ajan tauotta? Mistä saat rahaa vauvan, lapsen ja nuoren ylläpitoon jos työtä ei ole?
Siis varaudut vain huolellisesti pahimpaan - kunhan voit sanoa että vauvasi selviää ongelmistasi kunnialla, niin miksipä et pitäisi häntä.
Ei ole hyvä olla negatiivinen tai positiivinen, vain realistinen. :)
Samanikäisiäkin ollaan :). Et hitossa ole pöpi päästäsi, ympäristö vaan pistää kamalat paineet lapsenhankinnalle ja sille, koska se on oikeutettua!
Ennen kuka tahansa, köyhä tai rikas, saattoi saada lapsen ja sitä pidettiin normaalina elämän jatkumona, mutta nyt pitäisi olla väh. vakituiset työpaikat, omakotitalot ja muuta vastaavaa...:x
Sairautesi ei ole este. Kaksisuuntainen on tottakai vaativa sairaus (itselläni rajatila), mutta verrattuna esim. skitsofreniaan mahdollisuutesi pärjätä lääkityksen ja mahdollisen terapian avulla ovat mielestäni hyvät. :) Vauva on pieni ja sinusta riippuvainen vain hetken aikaa, jo taaperoikäinen osaa olla hieman omatoiminen. Jos saat vielä poikaystäväsi auttamaan ja tekemään osuutensa, miksi et pitäisi tätä lasta? Itse olen puolessa välissä raskautta, omasta tahdostani ilman lääkkeitä, ja vaikka rankkaa on välillä niin poikaystävän tuella selviän pahimman yli. Ei lapsenkasvatus vaadi ihmeitä (toisinkuin annetaan ymmärtää), mutta hermoja ja luonnetta kylläkin...;)
Yhteiskunta auttaa kyllä, jos esim. rahatilanne menee miinuksen puolelle. Lapsesta saa hieman tuloja, mm. lapsilisä ja hoitotuki. Mahdollisia osastohoitojaksoja ei voi suunnitella mitenkään, mutta sanon suoraan: tapahtuu sitä paremmissakin piireissä! Monissa "kunnollisissa" perheissä (jotka siis täyttävät ympäristön kriteerit) on aivan eri luokan ongelmia; lapsia pidetään riesana, juopotellaan, laiminlyödään jne.
Eli usko itseesi ja jaksamiseesi, lapsi todellakin muuttaa kaiken, mutta en ole kuullut keneltäkään äidiltä, että katuisivat lapsen tuloa vuosienkaan jälkeen.
terve sinulle "biposisar"!
sairastan itse samaa tautia ja tällä hetkellä kainalossa tuhisee reilun kuukauden ikäinen, ihana ja terve poikavauva.
Koko raskausaika tähän päivään saakka ja toivottavasti vielä pitkälle eteenpäin on mennyt lääkkeittä ja ihan hyvin jaksaen.
Ole armollinen itsellesi, elämä kantaa kyllä mikäli päätät pitää lapsen. jokaisella on joskus huonompia ja parempia päiviä jaksamisen suhteen, ihan normi taviksillakin ja yhdessä kumppanisi kanssa toimien mahdollisuudet jaksamiseen ja vauvan hoitoon ovat vielä paremmat.
Olipa päätöksesi mikä tahansa niin pidä otsa kirkkaana ja katse tulevaan!
Jos kerran olet "ehdottomasti aborttia vastaan" ja sanot, että "tuntuisi kauhealta tehdä abortti", niin älä ihmeessä mene sitä tekemään! Katuisit varmasti, jos tekisit sen nyt raskauden mukanaan tuomien huolien ja epävarmuuden vallassa. Luota omatuntosi ääneen.
Oma mielipiteeni on, ettei äidin sairaus ole mikään syy lapsen abortoimiseen. On muitakin, jotka tarvittaessa voivat pitää lapsesta huolta, jos tilanne todella niin vaatii, kuten isä, isovanhemmat, ystävät, ja yhteikunta myös järjestää apua tarvittaessa. Uskon muutenkin, että pärjäät ihan hyvin vauvan kanssa itsekin. On toki hyvä, että tiedostat riskit sairautesi suhteen ja tarkkailet (ja poikaystäväsi takkailee) oireita entistä huolellisemmin. Rankkaahan elämä pikkuvauvan kanssa voi olla ja apua vauvan hoitoon tarvitsee terveetkin ihmiset, joten pidä huoli omasta jaksamisestasi ja pyydä apua ajoissa.
Mielestäni taloudelliset syyt tai pätkätyöt ei ole mikään syy lapsesta luopumiseen. Köyhinkin suomalainen on rikkaampi kuin suurin osa ihmisistä tässä maailmassa, ja lapsistaan pystyvät silti huolehtimaan. Raha ei ole se mikä tuo onnen.
Sama vika rahikaisella ;)
Itse ja lääkärisi tiedätte parhaiten tilanteesi, ja sen mukaan sitten etenemään.
Ilman lääkkeitä raskausaika, pärjäsin hyvin, ei tullut mania/masennusjaksoja. Raskausaikana mieli vaihteleekin ihan laidasta laitaan ilman sairauksia, joten ei kannata säikähtää niitä. Aluksi voi tuntua että sairaus oireilee, mutta kyllä ne hormonitkin aika hyvin osaa temppuilla. Ja psykologilla/lääkärillä käynnit varmistaa missä mennään, ja miten jaksellaan.
Itse en olisi pystynyt tekemään aborttia. Sitä en olis kestänyt henkisesti. Muksu kohta 2v ja maailman paras ja ihanin asia! Lapsen saaminen oli muutenkin käänne kohta miun elämässä, kaikki on oikeestaan loksahtanut paikoilleen siitä lähtien.
Siulla on siinä ihan hyvä juttu että mies on kuvioissa, jaksat paremmin. Itse olin ihan totaalisen yksin. Mutta minuu ei vähästä saakkaan hätkähtämään, on niin paljon sattunut ja tapahtunut ja kokenut ikääni nähden.
Ainiin ja lääkityksen aloitin uudelleen kuukausi synnytyksen jälkeen. Hyvin on tasasta. Tätä sairautta ei kannata pelätä, ihan tavallisia tallaajia me ollaan. Sairauksia löytyy joka lähtöön ja tämä on yksi niistä, "aivosairaus". Asioiden kulku riippuu hyvinkin pitkälti oikeasta hoidosta. Ja mutkia ja pomppuja tulee vastaan,mutta se on vaan elämää.
Toivotan hyvät jatkot ja kirjottelehan kuulumiset tänne mihin ratkaisuun päädyt! :)
Kiitos ihanista vastauksista!
Ollaan tässä miehekkeen kanssa pohdittu ja tultu siihen tulokseen, että vauva pidetään. Kummatkin ollaan tosi innoissaan!
Kai sitten täytyy huomenna neuvola-aika varata. Toivottavasti siellä ei sitten tule kauheasti paskaa niskaan :/ .
ja onneksi olkoon molemmille!
Neuvolassa kannattaa olla tarkka siitä mitä sairaudestaan juttelee. Toki kannattaa faktat kertoa ja painottaa sitä että hoitosuhde on kunnossa ja että sinun tulevana äitinä ei tarvitse kantaa vastuuta yksin.
Varaudu olemaan napakka oman yksityisyytesi suhteen sillä valitettavasti nlassa on myös niitä terppoja, joita kiinnostavat aivan muut asiat kuin ehkä pitäisi.
Kirjoitelehan kuulumisia, vastauksista päätellen et ole yksin!!!;)
Hyvää kevään odotusta ja odotusaikaa teille!