Kuinka läheisissä väleissä olette omien lapsienne kanssa?
Kieroileva miniä ketjuun tulleista vastauksista sai sen käsityksen että kovin monilla välit eivät ole kunnossa.
Minusta tärkeää on että oma lapsi voi aikuisenakin tulla kertomaan omalle äidilleen ilot ja surut. Äiti tukee ja auttaa lastaan myös silloinkin. Ei äidin rakkaus ja huolenpito saa loppua siihen kun lapsi täyttää 18v.
Perhe on aina perhe ja perheen kuuluu tukea ja auttaa toisiaan.
Vaikka lapsi (kuten miniä ketjussa poika) tulee äidille kertomaan asioista jotka menee huonosti niin se ei takoita että poika on mamman poika, vaan silloin on äidin ja pojan luottamus kunnossa ja se on mahtava asia.
Nykyään harvoin löytää niin hyviä ystäviä joiden kanssa voisi jakaa ilot ja surut luottamuksella.
Eikö siis ole tärkeää että lapsi voi uskoutua ja luottaa omman äitiinsä 100%????
Ei se tee äidistä määräilevää ja kahlitsevaa äiti jos lapset kertovat äidilleen asioistaan.
Vaan se kertoo siitä kuinka vahva luottamus ja rakkaus heidän välillään on, kuten äidin ja lpasen välillä tulee ollakki koko elämän!
Kieroileva miniä ketjuun tulleista vastauksista sai sen käsityksen että kovin monilla välit eivät ole kunnossa.
Minusta tärkeää on että oma lapsi voi aikuisenakin tulla kertomaan omalle äidilleen ilot ja surut. Äiti tukee ja auttaa lastaan myös silloinkin. Ei äidin rakkaus ja huolenpito saa loppua siihen kun lapsi täyttää 18v.
Perhe on aina perhe ja perheen kuuluu tukea ja auttaa toisiaan.
Vaikka lapsi (kuten miniä ketjussa poika) tulee äidille kertomaan asioista jotka menee huonosti niin se ei takoita että poika on mamman poika, vaan silloin on äidin ja pojan luottamus kunnossa ja se on mahtava asia.
Nykyään harvoin löytää niin hyviä ystäviä joiden kanssa voisi jakaa ilot ja surut luottamuksella.
Eikö siis ole tärkeää että lapsi voi uskoutua ja luottaa omman äitiinsä 100%????
Ei se tee äidistä määräilevää ja kahlitsevaa äiti jos lapset kertovat äidilleen asioistaan.
Vaan se kertoo siitä kuinka vahva luottamus ja rakkaus heidän välillään on, kuten äidin ja lpasen välillä tulee ollakki koko elämän!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minäkin toivoisin läheisiä välejä.
Kyllä kai välit voivat olla läheiset ja ystävällismieliset ilman, että lapsi kertoo ulkopuolisille (kuten omalle äidilleen!) perheensä sisäisistä asioista - pahimmassa tapauksessa puolison tietämättä tai hänen tahtoaan vastaan.
Sekä lasten että äitien pitäisi ymmärtää, että oma perhe on perusyksikkö, jota pitää suojella ulkopuolisilta!
Jos perheen sisäiset asiat leviävät suvussa, se on ainakin minun mielestäni merkki siitä, että äiti ja poika (tämähän se asetelma useimmiten lienee!) eivät ole kyenneet päästämään irti toisistaan.
Pysähtykäähän hetkeksi miettimään ja opetelkaa kunnioittamaan omaa ja toisten yksityisyyttä!
Ei oma äiti ole ulkopuolinen!!!
Ei äidin ja lapsen tarvitse koskaan päästää irti toisistaan. Mille sinusta tuntuisi jos et tietäisi mitä oma lapsesi tekee ja kuinka hänen elämässä menee!!?? Olet kantanut häntä yhdeksän kuukautta sisälläsi, hoitanut, kasvattanut 18 vuotta, siinä ajassa tulee KUULUU TULLA niin vahva side että se kestää loppu elämän. Jos oma lapsesi ei sinulle asioistaan kérro se kertoo siitä että luottamus ei ole kunnossa.
Eikä se että poika kertoo äidilleen asoista tarkoita sitä että siitä puhutaan koko suvusa, se on luottamuksellista joka on vain lapsen ja äidin välistä.
Eikä nyt ihan kaikista tietenkään puhuta mutta asiat jotka painaa mieltä täytyy pystyä kertomaan. Minulle ainakin oma äitini on jopa tärkeämpi kun puolisoni. Äiti on koko elämäni ollut tukena auttanut ja kuunnellut kun olen sitä tarvinnut. Tietty täytyy elää omaa elämää mutta elämään kuuluu myös oma äiti!!!
Tämä maa hukkuisi ahdistuneisiin ihmisiin jos heillä ei olisi sitä omaa henkilöä jonka kanssa jakaa asiat ja jolle kertoa mieltäpainavat asiat. Äiti on tässä usein paras koska hänet sinä tunnet ja häneen voit toivon mukaan luottaa täydellisesti. Aina kun ei edes omaan puolisoon voi luottaa ja uskoutua kaikista asioista!
Mielestäni olen läheinen lasteni kanssa.Kuitenkin olen sitä mieltä,että lapseni pääasiassa selvittävät asiansa omien puolisoidensa kanssa,ei minun.Toivon,että heidän kumppaninsa on heille se tärkein ja minä olen kyllä tukena ja voisin vaikka kuvitella keskustelevani kummankin osapuolen kanssa ,jos sellainen tiukka paikka tulee,että apuani ja mielipidettäni kaivattaisiin.Apua saa,mutta en halua olla lapseni ykkönen,vaan sen tilan luovutan sille lapsen omalle kumppanille.
Tuossa olen samaa mieltä. Omaa elämää on osattava elää mutta äiti on kuitenkin osa elämää.
"aloittaja"
pidän tärkeänä että lapseni tietävät, että olen niin kauan läsnä, kun minussa henki pihisee!
Se ei tarkoita sitä, että ratkaisisin heidän ongelmiaan, vaan että kuuntelen kun he ovat kuuntelijaa vailla ja siitä on useimmiten paljon apua.Jokaisen meistä täytyykin ratkoa omat ongelmat, mutta omilta vanhemmiltani olen oppinut, että voin kertoa huoleni ja murheeni heille ja he kuuntelevat. Se on tärkeää! Ja omille lapsilleni olen sen pyrkinyt opettamaa, että he voivat tulla kertomaan murheitaan minulle ja kuuntelen ja olen läsnä! Olen siitä ylpeä ja lapseni eivät ole mamman poikia tai tyttöjä, vaan rakastavia ihmisiä. Nykyään ei vaan enää välttämättä osata eroittaa sanaa rakkaus ja tykkään kovasti...
"Jos perheen sisäiset asiat leviävät suvussa, se on ainakin minun mielestäni merkki siitä, että äiti ja poika (tämähän se asetelma useimmiten lienee!) eivät ole kyenneet päästämään irti toisistaan."
Mistä on merkki se, että niitä perheen sisäisiä asioita kertoo miniä eikä poika ja nimenomaan pojan tietämättä ?
Kuka silloin on kiinni ja kenessä ?
Kyllä mullekkin äiskä on tärkeä ihminen ja pystytään puhuun melkeinpä kaikesta. Mutta silti on mieheni minulle tärkeämpi ja riidoistamme tms. en edes äidilleni puhu, ne ovat minun ja mieheni kahdenkeskisiä asioita.
Ja kyllä se äiti on ulkopuolinen lapsen parisuhteessa, jos ei ole, niin ei kaikki ole kunnossa.
minun tilanteessani, jos on parisuhdeongelmia ja mieheni käy itkemässä asioita äidilleen rupeaa anoppi uhkailemaan ja syyttelemään ja haukkumaan sekä puuttuu asioihin jotka eivät kuulu hänelle ja se jos mikä on huonoa tukea pojalle
että omat vanhemmat eivät saa olla tukena ja kuuntelijoina omille lapsilleen sen jälkeen kun he ovat perustaneet perheen???
Jos he haluavat purkaa sydäntään, niin pitää sanoa: hoida itse omat asiasi, mitäs otit sellasen puolison älä tule minulle itkemään...
se, että kuuntelee lastaan (vaikkakin jo oman perheen perustanutta)ei se tarkoita sitä, että on hänen ongelmiaan ratkomassa.
Ei anopilla toki ole oikeutta käydä uhkailemaan tai syyttelemään, mutta aina se ei varmaan ole niin, nykyajan miniät kuvittelevat olevansa niin fiksuja ja viisaita että heillä on kaikki oikeus haukkua muut mutta ei sitten kestä jos saa itse kritiikkiä omista toimistaan.
poikani tulisivat minulle haukkumaan puolisoitaan ja arvostelemaan heitä tai käymään läpi perheriitojaan, niin kyllä tuntisin olleeni todella surkea lasten kasvattaja. Asiat pitää pystyä selvittämään asian osaisen kanssa, eikä tulla äidille itkemään. En itsekään toivo, että kaikki huonot puoleni kerrotaan ympäriinsä.
Ja sama kaiketi pätisi tyttäriin, mutta niitähän minulla ei ole. Kaikki pojat ovat miniät minulle valinneet taidolla, joten mitään ongelmia ei ole kantautunut minulle asti.
eihän se välttämättä tarkoita sitä, etteivätkö he osaa puhua asioitaan selväksi keskenään,vaan saahan lapsemme purkaa mieltään painavia asioita vanhemmilleen jos niin hyvät välit on. Ei vanhempien pidäkkään mennä asioita hoitamaan heidän puolestaan. Samalla tavalla sitä kuunnellaan ystävienkin murheita, eikä se tarkoita siinäkään tapauksessa, että niitä mentäisiin ratkomaan..kyllä täällä näissä kirjoituksissa heijastuu kuinka ihmiset eivät osaa ajatella aina asioitten kääntöpuolia.
Epäonnistunut kasvattaja on se, joka ei lastaan kykene kuuntelemaan.
selvittämään perhepiirissä niin hyvin, että niistä ei tarvitse enää valittaa äidille tai muillekaan. Ei ole kenenkään etu, että toisten huonoja puolia kerrotaan muille. Pitäisitkö itse siitä, että sinua haukutaan jollekin ulkopuoliselle?
Jos siis asia on hyvin hoidettu, ei mieltä painavia asioita enää ole.
Kyllähän sitä mielellään uskoutuisi omille vanhemmilleen ja kertoisi enemmän asioistaan...
mutta kun siitä seuraa enemmän harmitusta ja mielipahaa itselleen kuin sitä kaipaamaa helpotusta. Jos puhun ongelmistani vanhemmilleni niin yleensä siitä seuraa saarna. Ja roppakaupalla epäkurantteja neuvoja, neuvoja jotka todistavat miten kertomaani ei edes haluta kunnolla pohtia.
Elämä ei ole välttämättä kovin helppoa, sen jokainen tietää, myös vanhempani jotka ovat suht valveutuneita ja aikaa seuraavia. Ainoastaan minun kohdallani maailma on ilmeisesti aika täydellinen ainakin vanhempieni mielestä, minua ei koske samat vastukset kuin muita ihmisiä.
Olen perheellinen, aikuinen kohta keski-ikää lähestyvä nainen.
siinä tapauksessa haluakkaan vanhemmilleen puhua jos tietää että saarna on tulossa..
Onneksi minulle ei saarnata ja voin huoleti purkaa sydäntäni jos sille tuntuu.
Tottakai lapset saavat uskoutua vanhemmilleen, se side ei katkea koskaan!
Ongelmia aiheutuu useimmiten siitä, että äidit/isät eivät älyä pitää asioita omana tietonaan vaan ryhtyvät sorkkimaan nuorten elämää. Aikuiset lapset tekevät itse omat päätöksensä, heitä voi vain kuunnella ja auttaa näkemään asioita monelta kantilta.
Käytännön asioissa annan neuvoja kysyttäessä, ihmissuhteissa ainoa neuvo on asettua toisen asemaan ja yrittää etsiä yhteistä ratkaisua. Tällä välttyy ristiriidoilta, tuhisen sitten itsekseni mikäli olen eri mieltä:))
Välit ovat lämpimät ja pysyvät sellaisina, kun välttää turhaa kritiikkiä. En sitä aikoinaan olisi itsekään halunnut enkä onneksi saanutkaan, jokainen taaplatkoon tyylillään!