Nolo tilanne !!!

edes kertoa ???

Kun on sellainen tilanne , että lapsilla on avaimet tänne heidän entiseen kotiinsa ajalta jolloin he asuivat vielä kotona.
Ja onhan se tietyllä tavalla turva, ja jos avaimet jää sisälle ei tarvitse huoltomiehelle olla soittelemassa.

Mutta , kun tulee noloja tilanteita , kuten eilen , emme ukin kanssa kuulleet , että ovi kävi ja oltiin sänkykamarihommissa täyttäpäätä, Siinä sitten poika perheineen kammarinovella haavi auki.

Ja joskus olen tullut suihkusta tuntemattomaan miesporukkaan, jonka muualla asuva lapsi on tuonut tullessaan.Onneksi oli iso pyyhe, mutta harmistuin silti.

Joskus lapset soittavat , kun ovat tulossa käymään , mutta ei aina. Kun soittaisivat edes ovikelloa!!

Miten teillä muilla ?
162888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nyt sinun on pakko ottaa avaimet pois. Nuoret ovat sitä mieltä ettei yli neljäkymppisillä ole, eikä saakkaan olla halaamisia, suukotteluja saatikka seksielämää. Minä ja uudehko mieheni tykätään niin paljon halailla ja pussailla saatikka sitä muutakin...

Ollaan jo pitkälle yli 50 ja suudellaan ja halitaan aina kun tuntuu hyvältä, missä sitten ollaankin. Arvaa vaan kuinka paljon järkytämme ahdasmielisiä ihmisiä. Luulevat suukkoja ja seksiä vain nuorten etuoikeudeksi.

Ihmisiä tuntuu todella vaivaavan meidän suukottelut. Olivat jotkut naurettavat kielikellot menneet miehen 75v äidillekkin kielittelemään, että ne pussaillee julkisesti. Kyllä isomammalla oli hauskaa, nauratti niin makeasti. Hän toki sallii hellittelyt pojalleen, mutta meidän omat aikuiset lapset ovat niin järkyttyneitä ja ahdasmielisiä. Huutelevat että oletteko te kännissä kun me suukotellaan, noloa.

Ja sitten luullaan ettei ole seksielämää ollut enää neljänkympin jälkeen. Tietäisivätpäs vaan kuin paljon sekin asia iän myötä paranee! Pakkohan sitä on joka päivä hauskaa pitää.

Äänestä
  • Tottakai saa olla seksielämää ja läheisyyttä ihan kuinka vanhana vaan!
    Oma rauhakin tosin täytyy olla.
    Joten ap! avaimet pois niiltä lapsilta!
    Sinulla on oikeus yksityisyyteen!

    ja nimimerkille "ei avaimia" aivan ihana lukea tekstiäsi. Olkaa vaan ihan rauhassa niinkuin haluatte. Huutelijat ne typeriä ovat ette te.

    "rakkaus ei kuole koskaan"

    Äänestä

jälkeläisilläsi tavat.Olisikohan syytä opettaa soittamaan ovikelloa tai soittamaan kännykällä.Minä ottaisin avaimen pois, ei heillä ole asiaa tulla miten sattuu vaikka entinen kotinsa onkin.Meillä lapset ilmoittavat kun ovat tulossa, saavat toki mennä meille vaikkei oltaisikaan kotona.Tuntuu molemminpuolin mukavammalta kun ilmoittelevat.

Äänestä

sellasta se on! Itsestäni kysymys on jännä sen vuoksi, että itse olen ikäni asunut omakotitalossa, jossa ovet ovat olleet lukittuina ainoastaan öisin ja silloin kun ketään ei ole ollut kotona. Toki en ole kaupunkialueelta kotoisin, mutta ei sitä silti tiennyt että kuka oli milloinkin kylässä. Milloin oli saunasta tultaesssa (pyyhe vain päällä) kylässä nauupurin sedistä kummin kaiman veljen kissaan lähtien, sisarusten kavereista puhumattakaan... eikä sitä ikinä ole nolosteltu.

Makkarin ovissa oli lukot sitä varten ;)

Ja aina on kaikilla lapsilla ollut varmuuden vuoksi avaimet vanhempiensa kotiin. Mutta se on maalla niin erilaista!

Äänestä

nolo tilanne! Nythän on niin että lapsillanne on omat kodit jo muualla, ja se heidän lapsuudenkotinsa on nyt teidän kahden koti. Hyviin tapoihin ei kuulu lompsia toisen kotiin omilla avaimilla ilmoittamatta etukäteen, ei silloinkaan vaikka olisi toivottu ja tervetullut vieras. Siispä selkeä ohjeistus lapsille, että koskaan ei saa tulla ilmoittamatta.

Äänestä
  • enää halua itse joutua noin noloon tilanteeseen, kyllä varmaan oli yhtä nolona.
    Ehkä otti opikseen, eikä enää ryntäile suinpäin, vaan haluaa varmistaa etukäteen, että sopii tulla.
    Meillä yleensä aina ovet auki, mutta seksin ajaksi laitamme lukkoon, jotta vältyttäis vast. tilanteilta.
    Sitä olenkin aina ihmetellyt, kun jotkut on sitä mieltä, että heille saa tulla koska vaan, ilmottamatta kylään, tai vast. jotkut luulevat, että sopii kyläillä koska vaan, päiväsaikaan.
    Ollaanko niissä huusholleissa sitten vaan koko ajan valmiina vieraita vast.ottamaan, eikä omasta yksityisyydestä niin väliä. Minusta on kivempi, et vieraat ilmottaa etukäteen.

    Äänestä

Kyllä meillä on lapsilla avaimet entiseen kotiinsa missä isännän kanssa asustelemme nyt kaksin.
Eivät kuitenkaan koskaan ole tulleet yllätyksenä kuin kotiinsa ja saaneet hämminkiä aikaan.

Lisäksi yksi avain on vielä talon ulkopuolellakin paikassa jonka tietävät lähimmät sukulaiset ja ystävät. Ihan vain varmuudeksi jos joskus joku sattuisi tarvitsemaan kortteeria kun emme itse ole kotona.

Äänestä
  • paikka, ainakin pitää soittaa ovikelloa ennen sisääntuloa.

    Avaimet aikuisilla lapsilla on myös turvallisuuskysymys, ja ihan hyvä niin.

    Dementiaepäilytkin välillä helpottaa , kun palauttavat hakemiaan tavaroita, siitäkin täytyisi varmaan sopia, mutta kun tuntuu nipottamiselta joka asiasta huomauttaa.

    Maalla asuessa meillä ainakin oli kylpytakit ja tilaa enemmän, pääsi omaan huoneeseensa helpommin.

    Äänestä

ovi auki tai ainakin avain ovessa, joten meille voi tulla kuka vaan ja koska vaan oltiin kotona tai ei. Jos ollaan vähissä vaatteissa, niin sitten joku pyyhe ympärille tai peitto sängystä kun ei pukea ehdi. Koira tosin kertoo vieraammista tulijoista, eli yllätyksenä tulee vain oma porukka.

En ole osannut nolostua siitä, jos olen suihkusta tulossa tai "nukkumassa" vieraiden ilmaantuessa. Selvähän se on, että jos ilmoittamatta tulee toisen kotiin, niin siellä ollaan kuin kotonaan. Ihan makuuhuoneeseen asti ei onneksi kukaan ole vielä päässyt tulemaan huomaamattamme.

Äänestä
  • Meillä on avain tyttäreni kotiin ja hänellä meille mutta vaan hätätapauksia varten ja varalla siis jos tyttäreni on tulossa meille (vaikka olisi ilmoittanut etukäteen) niin soittaa ovikelloa ja odottaa että tullaan avaamaan. Omilla avaimilla kuljetaan vain sovitusti.

    Äänestä

  • !!!!!!!!! kirjoitti:

    Meillä on avain tyttäreni kotiin ja hänellä meille mutta vaan hätätapauksia varten ja varalla siis jos tyttäreni on tulossa meille (vaikka olisi ilmoittanut etukäteen) niin soittaa ovikelloa ja odottaa että tullaan avaamaan. Omilla avaimilla kuljetaan vain sovitusti.

    isäni saattaa tulla sisään milloin haluaa (tietää vara-avaimen paikan)
    En kuitenkaan ole pyhästä hengestä lähtöisin, joten jos yllättäisin vanhenpami ko. tilanteessa niin mitä sitten? Se kuuluu elämään, jatkossa olisin varovaisempi.

    Äänestä

Jos kerran avain on heillä etkä kehtaa ottaa pois niin voihan sitä sanoa että jos tulee käymään niin soittaa ensin ja ovikellon käyttö on kans ehdoton.
jos ei käy tai suuttuu voihan muistuttaa mitä kaikkea ootte tekemessä kun lapsenlapset juoksee mummin syliin!!herkkua!!

Äänestä

Meilläkin jossain vaiheessa lapset tulivat sisälle omilla avaimilla, vaikka olivat muuttaneet jo pois kotoa ja heillä oli vanhastaan avaimet kaikilla.Mäkään en kehdannut asiasta sanoa suoraan etteivät ymmärrä väärin ,ja omalla esimerkilläni sitten asia meni perille.Mulla on avaimet lapsieni koteihin ja kun sanoivat että voi tulla avaimella sisään kun on tulossa, niin sanoin etten koskaan tule heidän kotiinsa ensinnäkään ilmoittamatta enkä varsinkaan avaimella.avain on hätätilanteita varten jos on jotain tapahtunut tai jos heiltä jää avain kotiin.Sanoin että, minusta ei kuulu hyviintapoihin mennä avaimella sisään jos ei asu siellä,vaikka olisi kuinka läheinen.Oma koti on mielestäni ainut mihin voi omalla avaimella mennä.Se jälkeen on lapset aina soittaneet että voiko tulla ja aina soittivat ovikelloa tullessaan.Nyt kun olemme mieheni kanssa muutttaneet entisestä asunnosta pois, niin nyt lapsilla ei meidän avaimia olekkaan joten eivät voisikaan tulla.Kannattaa jotenkin kyllä ottaa asia puheeksi.Vaikka johdatella jotenkin puhe aiheeseen.että sellaista.Täytyyhän se rauha olla vanhemmillakin.Siitähän se oma elämä vasta alkaakin kun lapset muuttavat pois.

Äänestä

Vaihdata lukot ja kerro vaikka tekosyyksi, että hukkasit omat avaimesi ja sen takia piti vaihtaa. Ota sellainen lukko, mihin menee erikoisavain, joita ei voi noin vaan teettää.

Äänestä
  • lapset arvaavat tuon tapauksen jälkeen, miksi lukot vaihtuivat. Joten sama se on sanoa suoraan, että avaimilla ei tästä lähtien tulla sisälle.

    Äänestä

Luulisi että siinä kamarin ovella jo tajusi ettei toisten kotiin voi noin vain pöllähtää omilla avaimilla.

Ota asia puheeksi ja sano että omilla avaimilla ei noin vain tulla toisten kotiin. Siinähän voi saada sydärin, jos joku hiippailee asunnossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kehtaako sitä kirjoitti:

edes kertoa ???

Kun on sellainen tilanne , että lapsilla on avaimet tänne heidän entiseen kotiinsa ajalta jolloin he asuivat vielä kotona.
Ja onhan se tietyllä tavalla turva, ja jos avaimet jää sisälle ei tarvitse huoltomiehelle olla soittelemassa.

Mutta , kun tulee noloja tilanteita , kuten eilen , emme ukin kanssa kuulleet , että ovi kävi ja oltiin sänkykamarihommissa täyttäpäätä, Siinä sitten poika perheineen kammarinovella haavi auki.

Ja joskus olen tullut suihkusta tuntemattomaan miesporukkaan, jonka muualla asuva lapsi on tuonut tullessaan.Onneksi oli iso pyyhe, mutta harmistuin silti.

Joskus lapset soittavat , kun ovat tulossa käymään , mutta ei aina. Kun soittaisivat edes ovikelloa!!

Miten teillä muilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu