Olipa ansioitunut (siis rahaa meiltä veronmaksajilta palkkioihinsa kerännyt) kansanedustaja äänestäjien nuoleskeluillassa su:n pirtissä toissailtana.
Oikein oli laitettu syötävää ja juotavaa, kannattaahan panna haisemaan, kun palkintona on kenties kannattava jatkopaikka muhkeine eläkkeineen Arkadianmäellä!
Eipä ole kakalla kovin suurta sanottavaa! Tekisi mieli sanoa, että jos on yhtä vaikea puhua, kun on kuunnella, niin anna olla! Ei ole näkemyksiä, ei visioita, eikä innovaatioita! Mies on toivottoman kaukana lahjakkaammista kolleegoistaan Toni Halmeesta ja edesmenneestä Eino Poutiaisesta! Ei kumma, ettei yhtäkään valiokuntapaikkaa ole herunut!
On hänellä kuitenkin mielipiteitä. Kannattihan hän ainakin Karsikkaan liittämistä Nivalaan, eikä halunnut hoitaa rahoitusta Karsikas-Keso-tielle!
Oikein oli laitettu syötävää ja juotavaa, kannattaahan panna haisemaan, kun palkintona on kenties kannattava jatkopaikka muhkeine eläkkeineen Arkadianmäellä!
Eipä ole kakalla kovin suurta sanottavaa! Tekisi mieli sanoa, että jos on yhtä vaikea puhua, kun on kuunnella, niin anna olla! Ei ole näkemyksiä, ei visioita, eikä innovaatioita! Mies on toivottoman kaukana lahjakkaammista kolleegoistaan Toni Halmeesta ja edesmenneestä Eino Poutiaisesta! Ei kumma, ettei yhtäkään valiokuntapaikkaa ole herunut!
On hänellä kuitenkin mielipiteitä. Kannattihan hän ainakin Karsikkaan liittämistä Nivalaan, eikä halunnut hoitaa rahoitusta Karsikas-Keso-tielle!
Vastaukset 28
Vanhimmat
tehnyt Raha-rötöksiä, se pitää muistaa, kun varoittavia esimerkkejä on parikin lähellä...
mutta mies, joka kannattaa kylän irrottamista Haapavedestä, ei ole paikkakunnan ylin ystävä!
nivalan uutta vaakunaa,
jossa karsikas kyliäisenä?
vielä kaalimajosta erottunu !!!
komiaa Nivalaa, Peeli-Kakka saa olla sijjaiskärsijänä!
yhtä hyvä, mutta elekee sem perusteella kettään välitko
ansio nuissa piireissä?
opetuslasta sielä kekkereissä.
Kysyttiinkö oopperasotkuista?
Tuossa nyt ei suurta vahinkoa olis tullu puoleen, eikä toiseen vaikka olis yhdistäneetkin Nivalaan. Miksikähän jotkin yleensä vielä uneksivat Karsikkaan kylälle Tiehankkeita, sieltähän on jo väki lähtenyt ikaa sitten pois.
Keskityttäs tähän (järkyttävän sekavaan ja rumaan) Keskustaan ja semmoisiin tiehankkeisiin, josta olisi hyötyä kunnalle muuten.
EX Karsikainen
pittää saha, kun
kirves jo on.
varteenotettava ehdokas tällä seudulla, rötösherroja en aio äänestää!Ja Pekka on ajanut tämän seudun asioita muutenkin ihan eri jämäkkyydellä kuin nämä rötösherrat. Pekka on varma jatkaja eduskunnassa ja myöskin minun ehdokkaani!
Kun lukee eduskunnan äänestyslistoja,
Pekka on äänestänyt kaikkia alueemme väestöä hyödyttäviä hankkeaita vastaan .
Pienen kansaneläkkeen varassa kituvia Haapavedellä on paljon.
Pekka vastusti muiden kepulien kanssa vasurien yritystä saada eläkkeitä korotetuksi.
Samoin leikatun pohjaosan palauttamisessa.
Samoin pienten työeläkkeiden indeksin korjaamisessa.
Pekka on ollut eläkeläisen näkökulmasta aikamoinen pahantekijä.
Samoin opiskelijan ja työttömän.
Rikkaille Pekalla on riittänyt jaettavaa.
Äänesti kaikkien rikkaita suosivien muutosten
puolesta.
Jos olet hyvin varakas, Pekka on sulle sopiva.
Vain muutama varakas Haapavedellä.
Meidän köyhien turva on vasureissa,
joita täytyy saada lisää.
Puhut kuin maksettu politiikko asiaa, jossa ei ole hitustakaan perää saatikka asiaa. Tarkistappa hiukan tietojasi ja lavertele sitten. Olet tyypillinen vasuri kateuksinesi huonoine itsetuntoinesi.
sanon vain, että viimeinen lauseesi on tyypillinen juuri heikon itsetunnon omaavalle! Hyvällä itsetunnolla ei tarvitse alentua moiseen!
poimittua tietoa.
Pekka on todellinen pahantekijä Suomen köyhille.
Hyväntekijä ökyrikkaille.
yhtään köyhyyttä vahentävää päätöstä ei saanut
neljässä vuodessa aikaan.
harrastanu sitä vasurien vähäosasten sortopolitiikkaa, vasurit kauheita leikkaan.
kontolla.
Eläkeläisten kiduttamista,
opiskelijoiden kurjistamista,
työttömien kyykytystä,
sairaiden näivettämistä jne.
sais äännesttää meitä viissaita Nivalalaisia, ku siellä Hapaveellä ei niitä viissait ou yhyttään.
kopioi vielä lisää, sullahan on siellä pitkä lista plörinöitä
nivalalaisista omistaa haapavetiset sukujuuret.
ne körttiset on, kuten P. Vilkuna ja V. Raudaskoski!
geeneillä Viliku-Pekkakin on opiskellu.
Tuliko kansakoulu käytyä, vai jäikö kesken?
tuvan välin.
Hän sai ylennyksen pari vuotta sitten. Eipä ole turha mies, niinkuin luulet!
nukkuja.
kun tunkiolla ollaa,
se melliini kepuli-naapuristaan
nalijaili.
komentanu tahtia tiuhemmaksi.