Kepu pettää aina

Olen menettänyt uskoni Keskustan edustajiin täysin. Kansanedustajista ilmenee koko ajan luurankoja kaapista Vanhasen lailla. Vanhanen aikanaan puhui peheiden puolesta ja samaan aikaan petti vaimoaan Saarelan kanssa (ex: Vienonen eiku Karpela). Sitte onneton meni rakastumaan netin kautta ja valehteli senkin kansalle kaupassa tavanneeksi. Ei oo Vanhanen älyllä pilattu kun Kurosen tapasen kans rupesi styylaileen.
Pohjois-pohjanmaalla ambulanssi helikopterin varojen keruussa on ilmennyt yllättäviä sivukuluja. Iso osa rahoista on mennyt Sepen ylempien toimihenkilöiden ja päättäjien lapin matkoihin ja kosteisiin iltoihin. MTV3:n ohjelmassa 45 minuuttia seuraavasta linkistä näkyy koko video http://www.mtv3.fi/45min/ Miten Kansanedustaja Sepen Hallituksen Pj. Markku Koski Kärsämäeltä kehtaa naureskelee tapaukselle. Tais Kosken läpimeno vaikeutua tuommosen luurangon takia. Häpeisiä. Oulun eteläiseltä ei hyvää Kepun ehdokasta olekkaan. Rantakangas aikoinaan vei Kärsämäkisten rahat pankkikoijarina. Saihan hän rahoittaa Ranuan sukellusveneitä viljelijöiden rahoilla. Vilkunan Pekka on ainut varteen otettava, mutta sekin on sydämmestään Kokoomuslainen ja ikä painaa Pekkaa. Taidan jättää äänestämättä ainkin Kepua, taitaa sanonta "KEPU PETTÄÄ AINA" Pitää sittekin paikkaansa.
11620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

myös Pyhäjärvellä kyläkouluasiassa? Se nähdään maanantain valtuustossa, pannaanko kouluja kiinni ilman kunnon perusteita. Aletaanko ajaa maalaisia kaupunkiin? Taitaa silloin rivit harveta jossain puolueessa!

Äänestä
  • tarvita.
    Kaikki keskustaan, om ollu kepuöi-linja.

    Sitä vartenhan meijän kepuli-jallitus poisti sen
    pienten koulujen korotetun valtionavun.

    Äänestä

  • Pyhäjärvellä äänestä keskustalaisia. Koijareita kieroilijoita koko sakki ylimielisiä omaa napaa tuijottavia älykääpiöitä! Aina jotakin vilunkia ja kuntalaisia ei kuunnella.

    Äänestä

  • kukaan ei kirjoitti:

    Pyhäjärvellä äänestä keskustalaisia. Koijareita kieroilijoita koko sakki ylimielisiä omaa napaa tuijottavia älykääpiöitä! Aina jotakin vilunkia ja kuntalaisia ei kuunnella.

    näyttää tuo viisaus oiken paistavan läpi, hahahaa.

    Äänestä

  • ja sulla kirjoitti:

    näyttää tuo viisaus oiken paistavan läpi, hahahaa.

    kepulainen

    Äänestä

  • ittelles kirjoitti:

    kepulainen

    yhtään jos kepulaisia harmittaa tollasta tekstiä lukea. Likasta sakkia jos tollasta tekevät. Sepen rahoja käytetty väärin ei paljon päätä pakota...

    Äänestä

  • en ihmettele kirjoitti:

    yhtään jos kepulaisia harmittaa tollasta tekstiä lukea. Likasta sakkia jos tollasta tekevät. Sepen rahoja käytetty väärin ei paljon päätä pakota...

    Pienten koulujen valtionavut lakkautti kepuvetonen hallitus. Tietääkö kukaan kuinka suuri koulu saa enää apuja? Tämän takia moni koulu lakkautetaan ja sitten puhutaan kannattamattomista kouluista, olisivat edes rehellisiä.

    Äänestä

  • kukaan ei kirjoitti:

    Pyhäjärvellä äänestä keskustalaisia. Koijareita kieroilijoita koko sakki ylimielisiä omaa napaa tuijottavia älykääpiöitä! Aina jotakin vilunkia ja kuntalaisia ei kuunnella.

    siimeskin oli niin viisas, että jätti hukkuvan laivan.

    Äänestä

  • kukaan ei kirjoitti:

    Pyhäjärvellä äänestä keskustalaisia. Koijareita kieroilijoita koko sakki ylimielisiä omaa napaa tuijottavia älykääpiöitä! Aina jotakin vilunkia ja kuntalaisia ei kuunnella.

    kun nuoret lähtöö kaapunkiin.

    Äänestä

  • möyrytä itekseen kirjoitti:

    kun nuoret lähtöö kaapunkiin.

    ajaa nuoret kaupunkeihin. Kuolettaa kylät kuolettaa koulut seuraavaksi sairaalat.

    Äänestä

  • kuntapappapoppoo kirjoitti:

    ajaa nuoret kaupunkeihin. Kuolettaa kylät kuolettaa koulut seuraavaksi sairaalat.

    Kohta ei pääse sairaalaankaan mummelit. Kerkeevät kuolla matkalla, kun matka on liian pitkä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyväjemmari kirjoitti:

Olen menettänyt uskoni Keskustan edustajiin täysin. Kansanedustajista ilmenee koko ajan luurankoja kaapista Vanhasen lailla. Vanhanen aikanaan puhui peheiden puolesta ja samaan aikaan petti vaimoaan Saarelan kanssa (ex: Vienonen eiku Karpela). Sitte onneton meni rakastumaan netin kautta ja valehteli senkin kansalle kaupassa tavanneeksi. Ei oo Vanhanen älyllä pilattu kun Kurosen tapasen kans rupesi styylaileen.
Pohjois-pohjanmaalla ambulanssi helikopterin varojen keruussa on ilmennyt yllättäviä sivukuluja. Iso osa rahoista on mennyt Sepen ylempien toimihenkilöiden ja päättäjien lapin matkoihin ja kosteisiin iltoihin. MTV3:n ohjelmassa 45 minuuttia seuraavasta linkistä näkyy koko video http://www.mtv3.fi/45min/ Miten Kansanedustaja Sepen Hallituksen Pj. Markku Koski Kärsämäeltä kehtaa naureskelee tapaukselle. Tais Kosken läpimeno vaikeutua tuommosen luurangon takia. Häpeisiä. Oulun eteläiseltä ei hyvää Kepun ehdokasta olekkaan. Rantakangas aikoinaan vei Kärsämäkisten rahat pankkikoijarina. Saihan hän rahoittaa Ranuan sukellusveneitä viljelijöiden rahoilla. Vilkunan Pekka on ainut varteen otettava, mutta sekin on sydämmestään Kokoomuslainen ja ikä painaa Pekkaa. Taidan jättää äänestämättä ainkin Kepua, taitaa sanonta "KEPU PETTÄÄ AINA" Pitää sittekin paikkaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu