vaikea sairaus

Moi!!
Sä olet ihan aiheestakin huolissas ja väsynyt. Se on ymmärrettävää, mutta mä haluan sanoa sulle, että se että lapsella on syömishäiriötä, niin ei ole vanhemman vika!! Eli itseään ei kannata syyllistää tai sanoa huonoksi. Se on ihana juttu, että sä jaksat olla lapsen rinnalla ja auttaa.
Mulla itellään on ollu anoreksia ja ihmiset aina sano, että sun vanhemmat varmaan potee huonoo omaatuntoo asiasta. Se on tosi suututtavaa, koska mussahan se vika on.. EI vanhemmissa!
Ite selvisin ongelmistani vain sairaalahoidon avulla.. olin avoimella(aikuispsyk.) osastolla melkein puolivuotta. Ja mielestäni se on yksi varmimmista ratkaisuista(vaikka lähes väkisin sinne menin). Edelleen on välillä ongelmia, mut osasto aika auttoi sen verran paljon, että enää ei tee mieli palata entiseen.
Tuosta että lapsesi syö vain tiettyjä "ruokia".. itelläni anoreksia ja siitä hurja laihtuminen alkoi samalla tavalla. Eniten juuri ahdisti se vahtiminen ja puuttuminen syömisiin. Mutta se on tossa vaiheessa ehkä ihan hyväkin, kunhan ei tee siitä yleistä puheenaihetta kaikkien kuullen. (voi vaikuttaa myös sisaruksiin huonolla tavalla).
Osasto aika oli mukavaa ja muu perhe sai levätä ja tehdä myös omiakin asioita.. jos vaan mahdollista niin yrittäkää saada kyseinen vaihtoehto mahdolliseks.
Pärjäilkää!!

meillä tytär syö vain murokupin ja hedelmiä, leivät ilman päällysteitä...., eikä sillä edes ole mitään anoreksiaa....

No joskus innostuu syömään vähän jotain herkkuja.

Kusessa tunnuin olevan kun sairastui kurkkutulehdukseen eikä syönyt enää sitäkään vähää... Sairaalan tiputuksen kautta haimme vauhtia.
Hänellä oli crp 190./antibiottikuuri.

Sairaalassakin kyselivät anoreksiasta. Sanoin ettei ole.
Sairaalasta soittaessaan sanoi että ruoka täällä on ällöttävää, taidan laittaa roskikseen. -Sanoin, että sen jos teet-pois eivät laske.
- ja joo, kohta oli tullut hoitsu tarkastanut roskikset.....heheh..

--Sairaala käynnistä viisastuneena on alkanut syödä monipuolisemmin.

Koulunsa on aina hoitanut moitteetta. Ja on ysin keskiarvon oppilas.

Hei!
Ymmärrän uupumisesi ja huolesi täysin.
Olen elänyt oman tyttäreni kanssa vastaavan-
laisia vaiheita. Pitkään kuvittelin, että
äidinrakkauteni ja huolenpitoni parantavat
tytön, vaan nyt kun katselen asioita taakse-
päin emme olisi selvinneet ilman ammattiapua.
Edelleen tyttäreni tilanne on kriittinen ja hän
tarvitsee jatkuvaa hoitoa, mutta näen että
hän alkaa saada kiinnni elämänlangasta, joka
niin useita vuosia on ollut kateissa.
Anoreksia on kavala sairaus, se kykenee
manipuloimaan taitavasti myös meitä läheisiä.
Tuntuu kuin anoreksia muuttaisi koko ihmisen
petolliseksi, salailevaksi huijariksi. Mutta
sitähän nämä lapset eivät totisesti ole.
Anoreksia on kuin hirviö joka vaatii ja
ohjailee tytön elämää, kuihduttaen sen kokonaan.
Tuskallista on seurata sivusta kykenemättä
auttamaan oma lastaan. Täytyy vain ymmärtää,
että taistelu sairaudesta on hidasta ja aikaa
vievää. Siinä tulee ylä- ja alamäkiä.
Tytöltä se vaatii valtavasti voimia taistella
ahdistusta ja pahaaoloa vastaan.
Mutta kuten sanoin ammattilaisen apu on erittäin
tärkeä. Se auttaa myös sinua jaksamaan ja jaksat
seistä tyttäresi tukena vaikeina aikoina kun
hoitohenkilökunta ottaa hoitovastuun.
Voimia ja jaksamista sinulle ja tyttärellesi!

ylä-asteelle mennessä rupesi laihduttamaan,painoi aluksi ýli 70kg.oli iloinen ja huumorintajuinen tyttö,ja yht`äkkiä luonne muuttui täysin,oli jatkuvia poissaoloja,kun ei jaksanut opiskella,kun ei syönyt tarpeeksi.ensiksi jäi kouluruokailu pois,ja aluksi korvasi sitä karkilla,ja sitten tuli liikunta kuvioihin,omassa huoneessa tanssiminen,kaverit ei enää kiinnostaneet,ja jatkuva kävelyllä käynti.Oireet huomattiin äitini ja siskoni kanssa jo siinä vaiheessa,kun tyttöni painoi 65kg,ja eihän terkkari koululla ja lääkäri meinanneet uskoa,kun painoa oli vielä niin paljon(pituus 164,5),mutta siskoni sairasti anorexiaa viisitoista vuotta,joten tiesimme tasan tarkkaan,kun tyttöni käytös rupesi olemaan samanlaista,kuin siskollani aikoinaan.silloin ei anorexiasta juurikaan tiedetty.Tiesin,että rankat ajat on edessä,ja soitin perhe neuvolaan,ja käytettiin nuorten lääkärillä,joka ei pitänyt tilannetta vakavana.no pian paino laski 7kg lisää 3 viikossa,ja viikossa 3kg taas lisää,ja oltiin siinä pisteessä,ettei tyttö enää jaksanut kouluun,ja vietiin lasten lääkärille,painoi silloin 54kg,oli kuivumista,koska ei uskaltanut juurikaan juoda nestettä,ja sisälle otettiin,eka siellä lasten puolella viikko,ja kaks viikkoa nuorten psykiatrisella puolella.
diaknoosi oli epätavallinen syömishäiriö,kaippa sen takia,ettei paino kerennyt pudota sen enempää..siitä nyt vuosi,ja paino pysynyt siinä samassa,koska alle 53kg ei saa laskea,mutta kuukautiset eivät ole tulleet takaisin,ja kalorit ja lihoamisen pelko pyörii mielessä,ei siis normaalia elämää voi elää,se on kumma,syömishäiriö sairastuttaa koko perheen sillä tapaa,että syömishäiriöinen kontrolloi koko perhettä,ainakin meillä,ja samoin oli siskoni kanssa...elämäni oli todella kamalaa,kun itse ylä-aste ikäisenä kärsin kun siskoni jatkuvasti tuputti minulle ruokaa,ja uhkaili itsemurhalla jos en syö,ja itse ei syönyt juuri mitään,kontrolloi kaiken,mitä söin,siksi varmaan 16v.muutinkin kotoa pois,heti,kun löysin poikaystävän.en oisi ikinä uskonut,että saan uudestaan kokea saman..siskoni painoi 37kg alimmillaan.nuorempikin tyttäreni näyttää saaneen vanhemmalta tyttäreltäni vaikutteita,kaikki vaatteet pitäisi olla mahdollisimman pientä kokoa,ja kaikki ruoka pahaa tai ei ole nälkä,joten huolet vaan lisääntyy,kun pitäisi toinen tyttö saada terveeksi,ja samalla estää,ettei toinen siihen sairastu...tyttäreni terkkari sanoi,että heidän koulussaan,jossa on ylä-aste ja lukio,ja luokkia noin 8kpl per vuosiluokka,suunnilleen joka luokalla on yksi tai useampi,jolla syömishäiriö,tai alkava sellainen,että hän itsekkin kauhistui kun tuli sinne sijaiseksi,miten niitä on niin paljon!jatkuvasti käy sillä puntarilla tyttöjä,joiden painoja on seurattava,tyttäreni yksi heistä!Kumma ettei asialle tehdä mitään,puhutaan vaan jatkuvasti kuinka laihat ovat kauniita,ja ylipainoisena ei voi elää,ja lehdet pursuaa paljonko kukakin on onnistunut laihduttamaan,jne...vaikka anorexia on vakava sairaus,joka johtaa kuolemaan,jos sitä ei saa pysähtymään,ja saa tarpeeksi hyvää hoitoa!voisi välillä puhua siitä,että myös laihdutus voi johtaa vaaralliseen sairauteen,joka on paljon vaarallisempi,kun se ylipaino,jos ei nyt mahdoton ylipaino ole...kuinka paljon syömishäiriöisiä todellisesti löytyykään suomesta,jos yhdessä koulussakin niitä on jo melkein joka luokalla,ei voi olla mun tytön koulu poikkeus,koska nuoria langanlaihoja tyttöjä kävelee kadulla vastaan,jatkuvasti.syömishäiriöinen kieltää sairastavansa,ja tekee kaikensa,ettei muut sitä sais selville,ja osaa valehdella niin taitavasti,ettei monikaan joka ei ole elänyt syömishäiriöisen kanssa tietäs,että hän sairastaa anorexiaa...