niin, että ongelmia todella kasaantunut samoin kuin kirjoittajan "ihmettelemää"(?) sosiaalityön vastustusta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000024019747
" Vaikeat päätökset
Kirjoittanut: Sosiaalityöntekijä_ 24.2.2007 klo 21.19
Työni on yllättävän vaikeaa ja aina tulee eteen näitä päätöksiä jotka vaivaavat kotiin asti ja tämä asia on päättynyt jo aikaa sitten.
Tein yhteistyötä sellaisen perheen kanssa jossa oli kaksi lasta ja äiti jolla on paha mielenterveyden häiriö. Lapset ovat 8 ja 14 vuotta. Äidillä on muutaman vuoden ajan ollut sairaalajaksoja tiuhaan tahtiin ja lapset ovat olleet sukulaisten hoidettavissa. Perheessä on ollut sosiaalitoimi mukana jo ensimmäisen lapsen syntymästä lähtien, isä ei ole ottanut osaa lapsen kasvatukseen, mutta lapset pitävät yhteyttä häneen. Äidillä on myös ollut pitkiä jaksoja jolloin terveys on ollut erityisen hyvää.
Lapset menestyvät koulussa ja äiti pärjää kotona, mutta vain suurien lääkemäärien ja tiukan valvonnan alaisena. Äiti pystyy hoitamaan lasten tarpeet ja kaikki kotityöt.
Äidillä ei ollut lapsien aikana sairaalajaksoja ennen kuin lapset olivat 11 ja 5 vuotta. Lapset suhtautuivat äitinsä mielenterveyteen hyvin eikä se heille tuntunut olevan ongelma. Nämä tiedot ovat saatu ennen minun tuloani, joten en ole aivan varma näsitä tapahtumista.
Vanhemmalla lapsella, pojalla oli vaikeuksia koulun kanssa joka aiheutti poissaoloja. Poikaa alettiin hoitamaan lastenpsykiatrian poliklinikalla, jossa muutaman kuukauden jälkeen todettiin että hän tarvitsee sairaalahoitoa. Sairaalaan ei kuitenkaan olisi mahdollista päästä kuin vasta vuoden päästä. Äiti joutui sairaalaan todennäköisesti poikansa ongelmien stressaamisesta ja uupumuksesta joka aihuetti hänen sairautensa pahentumisen.
Lomilla äiti oli vahvasti lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Pojalle ei kerrottu hänen tulevasta sairaalahoidosta, mutta koska äiti ei ollut "järjissään" ja kertoi pojalle sairaalajaksosta. Poika ärsyyntyi ja reagoi luonnollisesti sanomalla "olenko hullu?". Poika alkoi syyttämään silloista perhetyöntekijää ja heidän välinsä kiristyi. Poika ei myöskään hyväksynyt enää sosiaalitoimen työtä vaan alkoi protestoida sairaalahoitoa vastaan. Äiti pääsi pois sairaalasta, mutta poika alkoi protestoimaan rajusti sosiaalityöntekijöitä vastaan. Pahin tapaus sattui kun poika otti leipäveitsen ja uhkasi itsemurhaa, jos joutuisi sairaalaan. Hänelle selitettiin että sairaalaa joutuu kaikki jotka uhkaavat itsemurhaa. Hänen mielipiteensä asialle oli "teidän vika". Aloitimme toimenpiteet ja poika laitettiin sairaalaan joulun jälkeen.
Pojan hoidon aikana keskusteltiin vakavasti huostaanotosta. Äiti ja sukulaiset olivat huostaanottoa vastaan. Hoito loppui muutaman kuuakuden jälkeen ja päätettiin yhdessä sairaalan kanssa että huostaanottoa ei suositella. Äiti ilmaisi mielipiteensä hoidosta ja soisaalitoimen kyvyttömyydeestä ja väärin kohtelusta. Perhe muutti pois muutaman kuukauden kuluttua lapsen sairaalahoidon päättymisestä.
Äiti sairastui uudelleen ja lapset päätyivät uudestaan sukulaisille. Huostaanottoa suunniteltiin uudestaan koska äidin terveys on ollut vaakalaudalla. Huostaanotto jouduttiin peruttamaan sukulaisten vastarinnasta ja päätös kumottiin korkeimpien vikaihmisten toimesta. Äiti pääsi pois sairaalasta ja lapset pääsivät kotiinsa myös. Puolen vuoden kuluttua äiri joutui taas sairaalaan ja lapset sukualaisille. Silloin minä astuin kuvaan ja uudella paikkakunnalla aloitettiin perhetyö. Äiti pääsi taas pois ja lapset kotiin. Tämän jälkeen ei äidillä ole ollut hoitoja muutamaan vuoteen.
Pojan kouluvaikeudet uusiutuivat ja asia pahentui itsemurhayrityksiin ja poliisi välikohatuksiin. Poika ei suostunut yhteistyöhön ja hän osaa todellakin "pelata" aikuisten kanssa, eli varsin älykäs ikäisekseen. Huostaanottoa harkittiin uudelleen. Hän kirjoitti vastalauseena valituksia yksin sosiaalitoimesta ja siitä kuinka huostaanotto on väärin. Perheessä elää ns."sosiaalitomisto on paha" periaate. Huostaanotto yritykset epäonnistuivat. Lapsi ei suostunut hoitoon poliklinikalla vaan hoiti ongelmansa muilla tavoin, (en voi valitettavasti kirjoittaa ongelmaa koska suojelen henkilöllisyyttä).
Koulukuraattorin käydessä kotivierailulla sosiaalitoimi sai ensimmäisen kerran tietoa pojan itsemurhayrityksista jotka olivat tapahtuneet perheen nykyisessä kodissa. Pojan itsetuhoisuus oli ilmiselvä. Kun ajatus sairaalahoidosta tuli esille, poika muuttui välittömästi väkivaltaiseksi ja sanoi että pilaamme hänet taas sairaalahoidoilla ja uhkasi itsemurhaa. Sairaalahoito tuli sillä hetkellä ensimmäisenä mieleen ja oli sillä hetkellä ainoa ratkaisu. Kuitenkin viime itsemurha uhkauksesta oli jo 3kk. Poika toimitettiin rajuin toimenpitein nuorisopsykiatrian osastolle.
Pojan luottamusta sosiaalityöntekijöihin yritettiin hoidon aikana palauttaa, mutta pahensimme asiaa ja tämä harvinaisen älykäs poika valehteli itsensä ulos 7 hoitokuukauden jälkeen. Saimme tiedon valehtelusta pojalta itseltään.
Poika ei hyväksynyt sairaalahoitoa ja protestoi loppuun saakka sosiaalitoimea vastaan, mutta itsetuhoisuutensa hän salasi hoitoryhmältä. Hän onnistui pääsemään pois, eikä tätä syytä miksi hän sinne oikeasti joutui niin tätä ei hoidettu vaan kun poika pääsi kotiin niin ilmoitti kantansa että ongelma on edelleen olemassa. Poliklinikka-hoitoa hänelle kuitenkiin suositeltiin ja hän sai siellä ongelmansa ratkottua.
Poika on edelleenkin itsetuhoisa ja syyttää sosiaalitoimea kaikesta hänen ongelmistaan.
Kriteereitä huostaanotolle ei ole koska nuorisopsykiatrian osastolta tulleen suosituksen mukaan huostaanotto ei ole hyväksi tämän nuoren mielenterveydelle. Pojan valehtelmista emme voi todistaa emmekä voi todistaa itsetuhoisuutta. Myöskin npsykpoliklinikka on kantansa esittänyt että poika ei hyväksy sosiaalityöntekijöitä eikä varsinkaan luottamusta voida pakottaa ja tämähän on selvä asia. Myöskään he eivät voi antaa lausuntoa siitä, että huostaanotto olisi ajankohtainen.
Perhetyö on lopetettu. Perhe elää nyt hyvissä olosuhteissa eikä ongelmia ole enää. Äiti on terve ja kaikki on hyvin. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja näistä kauhuista mitä tiedoista löytyy niin perhe on selvinnyt. Tunnen kuitenkin syyllisyyttää siitä, että olemmeko tehneet oikein kun huostaanottoa ei ole tehty, eikä voi tehdä enää, mutta onko kaikki todellakin hyvin? Perhetyö on lopetettu koko alueelta joten perhettä ei voi valvoa. Toisaalta koska poika ei halua sijaiskoteihin tai tehdä ylipäätänsä yhteistyötä, niin on minusta parempi että he ovat kotona oikean biologisen äitinsä kanssa. Olen onnellinen siitä että huostaanottoa ei pantu toimeen, edes tässä vakavassa tapauksessa, koska uskon tulevaisuuteen ja siihen että lasta tulee kuunnella.
Mitä luulette, että jos lapset olisi laitettu sijaiskotiin/perhekotiin niin olisiko poikaa saatu uskoman oma parhaansa tai olisiko itsemurhauhkaukset tulleet takaisin? Poika sanoi että sijaiskotiin jos joutuu niin tappaa itsensä. Tämän takia pelkäsin myös että jos hän olisi tehnyt sen ja minä olisin ottanut syyt niskoilleni. Toisaalta uskon että huostaanotto olisi kuitenkin ollut hyvä ratkaisu, koska pojalla ei ole ns. miesmallia tai miestukea ja molemmat vanhemmat ja ehjä koti olisi turvallinen ja mielenterveyden kannalta parempi, mutta kun poika haluaa olla kotona ja äiti haluaa lapsensa ja kriteereitä ei löydy edes lapsen mielenterveyden vaarantumisen pohjalta niin en voi mitään.
Miespuolista tukihenkilöä on suositeltu, mutta poika on esittänyt kantansa tällekkin että ei ota vastaan sosiaalipalveluja, eikä yhteistyötä synny. Tukihenkilön pakoittamista on kokeiltu, mutta tämä tukihenkilö ei saanut yhetyttä poikaan ja työ lopetettiin. Sairaalahoidon aikana on kuitenkin todettu että suurin syy pojan ongelmiin voi olla miehen puuttuminen elämästä ja että poika haluaisi puhua seksistä ja muusta, mutta ei kenenkään vieraan miehen kanssa.
Minuahan ei varsinaisesti ole koulutettu näihin mielenterveysasioihin niin tarkasti joten en tiedä että voiko pojalle tulla vakavia ongelmia tästä että mies puuttuu elämästä? Olen miettinyt niin paljon asioita huostaanoton puolustamiseksi ja tämän asian olisin niin kuin nostanutanut etusijalle koska minusta olisi ollut tärkeää tämän "miehiksi kasvamisen tukeminen". Mutta toisaalta jos huostaanotto olisi päätynyt pojan itsemurhaan, niin olisinko silti tehnyt oikein? ja jos asia olisi huonontanut entisestään pojan välejä virkaihmisiin, niin asia ei olisi ollut silloinkaan parempi. Olen keskustellut muutaman sijaisvanhemman ja perhekotien "vanhempien" kanssa ja he olivat sitä mieltä että lapset olisivat olleet liian vahvamielisiä ja heitä olisi ollut vaikea saada sopeutumaan sen jälkeen kun heidät on väkisisin viety äitinsä luonta, joka pystyy huolehtimaan lapsista mielenterveytensä ohella ja koska on todettu että poika uhkaa itsemurhaa aina sosiaalityöntekijän lähettyvillä niin itsemurhariski olisi ollut suurempi.
Asia on tavallaan jo loppuunkäsitelty, mutta minulla on sekava olo tästä kaikesta. Perheellä menee edelleenkin hyvin."
" loppu hyvin kaikki
Kirjoittanut: amalia 25.2.2007 klo 01.22
hyvin. En ymmärrä mitä todella olisi voitettu huost.otolla. Asiat olisi varmasti vain pahentuneet.
Nythän näyttää siltä, että juuri siksi, ettei huost,.ottoa tehty asiat kulkivat omaa rataansa parempaan suuntaan. Sillä oli varmasti pojalle suuri merkitys, että häntä kuunneltiin ja se myös kohensi hänen itsetuntoaan, että voi määrätä omasta elämästään. Luulen myös, että olisi ollut todella levoton sielu, jos olisi ollut tietämätön äidistään. Tuollaiset lapset oppivat huolehtimaan äidistä joka sairastaa, eikä huolehtiminen lopu, jos heidät erotetaan, vaan päinvastoin. Sukulaiset olivat vahvasti mukana kuvioissa huolehtimassa lapsista, joten silloin ei mielestäni pidä ulkopuolisten siihen puuttua.
Sukulaisten luona myös varmaan lapset pysyivät äidin voinnin suhteenkin paremmin ajan tasalla. Myös äidin paranemisen kannalta oli varmaan tärkeää, ettei lapsia otettu pois. Ei saa mennä riistämään lapsia juuriltaan heti ensimmäisen ongelman edessä. Sukulaiset huolehtivat ja ovat läheisiä lapsille ja niin se pitäisi olla yleensä aina, mutta kaikilla ei ole yhtä läheiset välit ja silloin on turvauduttava ulkopuolisiin. Sanoit, ettei pojalla ole miehen mallia. Eikö niissä sukulaisissa ole yhtään miestä? Ei enoa, setää, isoisää, eikö todella ketään?
Mielestäni olet toiminut aivan oikein ja tämän tapauksen innoittamana toivon, että vastaisuudessakin miettisit ennen huost.oton miettimistä, miten sukulaisten avulla voisi selvitä pahimman yli. Tuloksethan ovat tässä tosi rohkaisevat.
Meidän kenenkään tulevaisuudesta ei voi mennä takuuseen ja se on sitten tulevaisuuden pulmia jos vielä jotain tulee, mutta yksi kriisi on ainakin onnellisesti takana päin. Toivotaan, että perhe sai siitä uutta voimaa myös jatkoa ajatellen, kun on yhdestä kriisistä selvitty, niin miksei toisestakin.
Huostaanotto pitäisi olla aina ihan äärimmäinen toimenpide ja tässäkin nyt nähtiin kuinka hyvin kävi, kun sitä ei tehty. Muista se myös jatkossa."
"vaitiolo
Kirjoittanut: ??? 25.2.2007 klo 10.41
Aikamoinen asiakaskertomus ja ikäviä asioita paljon sattunut. Sosiaalityöntekijää sitoo kova vaitiolovelvollisuus ja mielestäni ei ole oikea paikka selittää tällaista asiaa valtakunnallisella yleisellä keskustelupalstalla. Eikö tällaisia asioita käsitellä omassa työryhmässä ja työnohjauksessa. Jos perheen jäsenet tai heidän tuttavat lukevat tämän tekstin luulisin heidän tunnistavan itsensä,vaikka nimiä ym. tunnistavia tekijöitä ei kirjoituksessa olekaan. Huh huh..."
Sekä
"Minuakin
Kirjoittanut: pisti mietityttämään 25.2.2007 klo 12.33
ko. aloituksen kirjoittaneen avoimuus, vielä enemmin pisti miettimään se kuinka sosiaalityöntekijä inttää lapsen itsetuhosta jota alan ammattilaiset eivät havainneet.
Joka kerta kun sosiaali ehdotti hoitoon menoa tai huostaa, lapsi oli alkanut käyttäytymään väkivaltaisesti...
Pakkohoidossa kyseinen sosiaalin järjestämä tilanne olisi näkynyt välittömästi hoidon aikana.
Kun lapsi ei hoidossa käyttäytynyt kuten kirjoittaja kertoo, on lapsi ammattimainen valehtelija...
Väärin.
Ammattimainen valehtelija saa valehtelustaan palkkaa muodossa tai toisessa. Kuten ehkä kirjoittaja sen tahtomattaan osoittaa. Joka kerta kun sosiaalityö nostetaan siis esille, poika alkaa riehumaan ja uhkailemaan itsemurhalla?
Miksi?
Entä miksi hoitopaikassa ei moista havaittu, olihan se sosiaalin järjestämä toimenpide jonka vuoksi pojan olisi pitänyt olla koko ajan suunniltaan...
Olet päättänyt että olet "oikeassa", vai mitä?
Koska ette ole pystyneet näyttämään toteen (mikä on harvinaista kun otamme huomioon kumileimasin tuomiot) syytätte lasta "peluriksi"...
Olisiko vain niin, että peluri oletkin sinä itse?
Hienoa että perheellä menee hyvin. Ethän vain työnnä nokkaasi asioihinsa vain, jotta saat perheen elämän tasapainon järkkymään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000024019747
" Vaikeat päätökset
Kirjoittanut: Sosiaalityöntekijä_ 24.2.2007 klo 21.19
Työni on yllättävän vaikeaa ja aina tulee eteen näitä päätöksiä jotka vaivaavat kotiin asti ja tämä asia on päättynyt jo aikaa sitten.
Tein yhteistyötä sellaisen perheen kanssa jossa oli kaksi lasta ja äiti jolla on paha mielenterveyden häiriö. Lapset ovat 8 ja 14 vuotta. Äidillä on muutaman vuoden ajan ollut sairaalajaksoja tiuhaan tahtiin ja lapset ovat olleet sukulaisten hoidettavissa. Perheessä on ollut sosiaalitoimi mukana jo ensimmäisen lapsen syntymästä lähtien, isä ei ole ottanut osaa lapsen kasvatukseen, mutta lapset pitävät yhteyttä häneen. Äidillä on myös ollut pitkiä jaksoja jolloin terveys on ollut erityisen hyvää.
Lapset menestyvät koulussa ja äiti pärjää kotona, mutta vain suurien lääkemäärien ja tiukan valvonnan alaisena. Äiti pystyy hoitamaan lasten tarpeet ja kaikki kotityöt.
Äidillä ei ollut lapsien aikana sairaalajaksoja ennen kuin lapset olivat 11 ja 5 vuotta. Lapset suhtautuivat äitinsä mielenterveyteen hyvin eikä se heille tuntunut olevan ongelma. Nämä tiedot ovat saatu ennen minun tuloani, joten en ole aivan varma näsitä tapahtumista.
Vanhemmalla lapsella, pojalla oli vaikeuksia koulun kanssa joka aiheutti poissaoloja. Poikaa alettiin hoitamaan lastenpsykiatrian poliklinikalla, jossa muutaman kuukauden jälkeen todettiin että hän tarvitsee sairaalahoitoa. Sairaalaan ei kuitenkaan olisi mahdollista päästä kuin vasta vuoden päästä. Äiti joutui sairaalaan todennäköisesti poikansa ongelmien stressaamisesta ja uupumuksesta joka aihuetti hänen sairautensa pahentumisen.
Lomilla äiti oli vahvasti lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Pojalle ei kerrottu hänen tulevasta sairaalahoidosta, mutta koska äiti ei ollut "järjissään" ja kertoi pojalle sairaalajaksosta. Poika ärsyyntyi ja reagoi luonnollisesti sanomalla "olenko hullu?". Poika alkoi syyttämään silloista perhetyöntekijää ja heidän välinsä kiristyi. Poika ei myöskään hyväksynyt enää sosiaalitoimen työtä vaan alkoi protestoida sairaalahoitoa vastaan. Äiti pääsi pois sairaalasta, mutta poika alkoi protestoimaan rajusti sosiaalityöntekijöitä vastaan. Pahin tapaus sattui kun poika otti leipäveitsen ja uhkasi itsemurhaa, jos joutuisi sairaalaan. Hänelle selitettiin että sairaalaa joutuu kaikki jotka uhkaavat itsemurhaa. Hänen mielipiteensä asialle oli "teidän vika". Aloitimme toimenpiteet ja poika laitettiin sairaalaan joulun jälkeen.
Pojan hoidon aikana keskusteltiin vakavasti huostaanotosta. Äiti ja sukulaiset olivat huostaanottoa vastaan. Hoito loppui muutaman kuuakuden jälkeen ja päätettiin yhdessä sairaalan kanssa että huostaanottoa ei suositella. Äiti ilmaisi mielipiteensä hoidosta ja soisaalitoimen kyvyttömyydeestä ja väärin kohtelusta. Perhe muutti pois muutaman kuukauden kuluttua lapsen sairaalahoidon päättymisestä.
Äiti sairastui uudelleen ja lapset päätyivät uudestaan sukulaisille. Huostaanottoa suunniteltiin uudestaan koska äidin terveys on ollut vaakalaudalla. Huostaanotto jouduttiin peruttamaan sukulaisten vastarinnasta ja päätös kumottiin korkeimpien vikaihmisten toimesta. Äiti pääsi pois sairaalasta ja lapset pääsivät kotiinsa myös. Puolen vuoden kuluttua äiri joutui taas sairaalaan ja lapset sukualaisille. Silloin minä astuin kuvaan ja uudella paikkakunnalla aloitettiin perhetyö. Äiti pääsi taas pois ja lapset kotiin. Tämän jälkeen ei äidillä ole ollut hoitoja muutamaan vuoteen.
Pojan kouluvaikeudet uusiutuivat ja asia pahentui itsemurhayrityksiin ja poliisi välikohatuksiin. Poika ei suostunut yhteistyöhön ja hän osaa todellakin "pelata" aikuisten kanssa, eli varsin älykäs ikäisekseen. Huostaanottoa harkittiin uudelleen. Hän kirjoitti vastalauseena valituksia yksin sosiaalitoimesta ja siitä kuinka huostaanotto on väärin. Perheessä elää ns."sosiaalitomisto on paha" periaate. Huostaanotto yritykset epäonnistuivat. Lapsi ei suostunut hoitoon poliklinikalla vaan hoiti ongelmansa muilla tavoin, (en voi valitettavasti kirjoittaa ongelmaa koska suojelen henkilöllisyyttä).
Koulukuraattorin käydessä kotivierailulla sosiaalitoimi sai ensimmäisen kerran tietoa pojan itsemurhayrityksista jotka olivat tapahtuneet perheen nykyisessä kodissa. Pojan itsetuhoisuus oli ilmiselvä. Kun ajatus sairaalahoidosta tuli esille, poika muuttui välittömästi väkivaltaiseksi ja sanoi että pilaamme hänet taas sairaalahoidoilla ja uhkasi itsemurhaa. Sairaalahoito tuli sillä hetkellä ensimmäisenä mieleen ja oli sillä hetkellä ainoa ratkaisu. Kuitenkin viime itsemurha uhkauksesta oli jo 3kk. Poika toimitettiin rajuin toimenpitein nuorisopsykiatrian osastolle.
Pojan luottamusta sosiaalityöntekijöihin yritettiin hoidon aikana palauttaa, mutta pahensimme asiaa ja tämä harvinaisen älykäs poika valehteli itsensä ulos 7 hoitokuukauden jälkeen. Saimme tiedon valehtelusta pojalta itseltään.
Poika ei hyväksynyt sairaalahoitoa ja protestoi loppuun saakka sosiaalitoimea vastaan, mutta itsetuhoisuutensa hän salasi hoitoryhmältä. Hän onnistui pääsemään pois, eikä tätä syytä miksi hän sinne oikeasti joutui niin tätä ei hoidettu vaan kun poika pääsi kotiin niin ilmoitti kantansa että ongelma on edelleen olemassa. Poliklinikka-hoitoa hänelle kuitenkiin suositeltiin ja hän sai siellä ongelmansa ratkottua.
Poika on edelleenkin itsetuhoisa ja syyttää sosiaalitoimea kaikesta hänen ongelmistaan.
Kriteereitä huostaanotolle ei ole koska nuorisopsykiatrian osastolta tulleen suosituksen mukaan huostaanotto ei ole hyväksi tämän nuoren mielenterveydelle. Pojan valehtelmista emme voi todistaa emmekä voi todistaa itsetuhoisuutta. Myöskin npsykpoliklinikka on kantansa esittänyt että poika ei hyväksy sosiaalityöntekijöitä eikä varsinkaan luottamusta voida pakottaa ja tämähän on selvä asia. Myöskään he eivät voi antaa lausuntoa siitä, että huostaanotto olisi ajankohtainen.
Perhetyö on lopetettu. Perhe elää nyt hyvissä olosuhteissa eikä ongelmia ole enää. Äiti on terve ja kaikki on hyvin. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja näistä kauhuista mitä tiedoista löytyy niin perhe on selvinnyt. Tunnen kuitenkin syyllisyyttää siitä, että olemmeko tehneet oikein kun huostaanottoa ei ole tehty, eikä voi tehdä enää, mutta onko kaikki todellakin hyvin? Perhetyö on lopetettu koko alueelta joten perhettä ei voi valvoa. Toisaalta koska poika ei halua sijaiskoteihin tai tehdä ylipäätänsä yhteistyötä, niin on minusta parempi että he ovat kotona oikean biologisen äitinsä kanssa. Olen onnellinen siitä että huostaanottoa ei pantu toimeen, edes tässä vakavassa tapauksessa, koska uskon tulevaisuuteen ja siihen että lasta tulee kuunnella.
Mitä luulette, että jos lapset olisi laitettu sijaiskotiin/perhekotiin niin olisiko poikaa saatu uskoman oma parhaansa tai olisiko itsemurhauhkaukset tulleet takaisin? Poika sanoi että sijaiskotiin jos joutuu niin tappaa itsensä. Tämän takia pelkäsin myös että jos hän olisi tehnyt sen ja minä olisin ottanut syyt niskoilleni. Toisaalta uskon että huostaanotto olisi kuitenkin ollut hyvä ratkaisu, koska pojalla ei ole ns. miesmallia tai miestukea ja molemmat vanhemmat ja ehjä koti olisi turvallinen ja mielenterveyden kannalta parempi, mutta kun poika haluaa olla kotona ja äiti haluaa lapsensa ja kriteereitä ei löydy edes lapsen mielenterveyden vaarantumisen pohjalta niin en voi mitään.
Miespuolista tukihenkilöä on suositeltu, mutta poika on esittänyt kantansa tällekkin että ei ota vastaan sosiaalipalveluja, eikä yhteistyötä synny. Tukihenkilön pakoittamista on kokeiltu, mutta tämä tukihenkilö ei saanut yhetyttä poikaan ja työ lopetettiin. Sairaalahoidon aikana on kuitenkin todettu että suurin syy pojan ongelmiin voi olla miehen puuttuminen elämästä ja että poika haluaisi puhua seksistä ja muusta, mutta ei kenenkään vieraan miehen kanssa.
Minuahan ei varsinaisesti ole koulutettu näihin mielenterveysasioihin niin tarkasti joten en tiedä että voiko pojalle tulla vakavia ongelmia tästä että mies puuttuu elämästä? Olen miettinyt niin paljon asioita huostaanoton puolustamiseksi ja tämän asian olisin niin kuin nostanutanut etusijalle koska minusta olisi ollut tärkeää tämän "miehiksi kasvamisen tukeminen". Mutta toisaalta jos huostaanotto olisi päätynyt pojan itsemurhaan, niin olisinko silti tehnyt oikein? ja jos asia olisi huonontanut entisestään pojan välejä virkaihmisiin, niin asia ei olisi ollut silloinkaan parempi. Olen keskustellut muutaman sijaisvanhemman ja perhekotien "vanhempien" kanssa ja he olivat sitä mieltä että lapset olisivat olleet liian vahvamielisiä ja heitä olisi ollut vaikea saada sopeutumaan sen jälkeen kun heidät on väkisisin viety äitinsä luonta, joka pystyy huolehtimaan lapsista mielenterveytensä ohella ja koska on todettu että poika uhkaa itsemurhaa aina sosiaalityöntekijän lähettyvillä niin itsemurhariski olisi ollut suurempi.
Asia on tavallaan jo loppuunkäsitelty, mutta minulla on sekava olo tästä kaikesta. Perheellä menee edelleenkin hyvin."
" loppu hyvin kaikki
Kirjoittanut: amalia 25.2.2007 klo 01.22
hyvin. En ymmärrä mitä todella olisi voitettu huost.otolla. Asiat olisi varmasti vain pahentuneet.
Nythän näyttää siltä, että juuri siksi, ettei huost,.ottoa tehty asiat kulkivat omaa rataansa parempaan suuntaan. Sillä oli varmasti pojalle suuri merkitys, että häntä kuunneltiin ja se myös kohensi hänen itsetuntoaan, että voi määrätä omasta elämästään. Luulen myös, että olisi ollut todella levoton sielu, jos olisi ollut tietämätön äidistään. Tuollaiset lapset oppivat huolehtimaan äidistä joka sairastaa, eikä huolehtiminen lopu, jos heidät erotetaan, vaan päinvastoin. Sukulaiset olivat vahvasti mukana kuvioissa huolehtimassa lapsista, joten silloin ei mielestäni pidä ulkopuolisten siihen puuttua.
Sukulaisten luona myös varmaan lapset pysyivät äidin voinnin suhteenkin paremmin ajan tasalla. Myös äidin paranemisen kannalta oli varmaan tärkeää, ettei lapsia otettu pois. Ei saa mennä riistämään lapsia juuriltaan heti ensimmäisen ongelman edessä. Sukulaiset huolehtivat ja ovat läheisiä lapsille ja niin se pitäisi olla yleensä aina, mutta kaikilla ei ole yhtä läheiset välit ja silloin on turvauduttava ulkopuolisiin. Sanoit, ettei pojalla ole miehen mallia. Eikö niissä sukulaisissa ole yhtään miestä? Ei enoa, setää, isoisää, eikö todella ketään?
Mielestäni olet toiminut aivan oikein ja tämän tapauksen innoittamana toivon, että vastaisuudessakin miettisit ennen huost.oton miettimistä, miten sukulaisten avulla voisi selvitä pahimman yli. Tuloksethan ovat tässä tosi rohkaisevat.
Meidän kenenkään tulevaisuudesta ei voi mennä takuuseen ja se on sitten tulevaisuuden pulmia jos vielä jotain tulee, mutta yksi kriisi on ainakin onnellisesti takana päin. Toivotaan, että perhe sai siitä uutta voimaa myös jatkoa ajatellen, kun on yhdestä kriisistä selvitty, niin miksei toisestakin.
Huostaanotto pitäisi olla aina ihan äärimmäinen toimenpide ja tässäkin nyt nähtiin kuinka hyvin kävi, kun sitä ei tehty. Muista se myös jatkossa."
"vaitiolo
Kirjoittanut: ??? 25.2.2007 klo 10.41
Aikamoinen asiakaskertomus ja ikäviä asioita paljon sattunut. Sosiaalityöntekijää sitoo kova vaitiolovelvollisuus ja mielestäni ei ole oikea paikka selittää tällaista asiaa valtakunnallisella yleisellä keskustelupalstalla. Eikö tällaisia asioita käsitellä omassa työryhmässä ja työnohjauksessa. Jos perheen jäsenet tai heidän tuttavat lukevat tämän tekstin luulisin heidän tunnistavan itsensä,vaikka nimiä ym. tunnistavia tekijöitä ei kirjoituksessa olekaan. Huh huh..."
Sekä
"Minuakin
Kirjoittanut: pisti mietityttämään 25.2.2007 klo 12.33
ko. aloituksen kirjoittaneen avoimuus, vielä enemmin pisti miettimään se kuinka sosiaalityöntekijä inttää lapsen itsetuhosta jota alan ammattilaiset eivät havainneet.
Joka kerta kun sosiaali ehdotti hoitoon menoa tai huostaa, lapsi oli alkanut käyttäytymään väkivaltaisesti...
Pakkohoidossa kyseinen sosiaalin järjestämä tilanne olisi näkynyt välittömästi hoidon aikana.
Kun lapsi ei hoidossa käyttäytynyt kuten kirjoittaja kertoo, on lapsi ammattimainen valehtelija...
Väärin.
Ammattimainen valehtelija saa valehtelustaan palkkaa muodossa tai toisessa. Kuten ehkä kirjoittaja sen tahtomattaan osoittaa. Joka kerta kun sosiaalityö nostetaan siis esille, poika alkaa riehumaan ja uhkailemaan itsemurhalla?
Miksi?
Entä miksi hoitopaikassa ei moista havaittu, olihan se sosiaalin järjestämä toimenpide jonka vuoksi pojan olisi pitänyt olla koko ajan suunniltaan...
Olet päättänyt että olet "oikeassa", vai mitä?
Koska ette ole pystyneet näyttämään toteen (mikä on harvinaista kun otamme huomioon kumileimasin tuomiot) syytätte lasta "peluriksi"...
Olisiko vain niin, että peluri oletkin sinä itse?
Hienoa että perheellä menee hyvin. Ethän vain työnnä nokkaasi asioihinsa vain, jotta saat perheen elämän tasapainon järkkymään."
Vastaukset 2
Vanhimmat
sossu työnsi kauan nokkansa joka asiaan.
Kirjoittaja itsekin myöntää, että heidän mukana olonsa jossain kohden pahensi tilannetta. Eivätkä ääliöt tajunneet vetäytyä hittoon kun kyttäämisen alkuun olivat päässeet.
Eniten ärsyttää tuo 'hyvän ihmisen huoleksi' naamioitu henkinen väkivalta, jota perhe joutui kestämään. Äiti oli viisas, eikä pahasti pullikoinut, mutta poika nuoruuden innolla vastusti sitäkin voimakkaammin.
Että nuo ääliöt tuputtivat huostaanottoa siitä huolimatta, vaikka perheellä oli ilmeisesti ihan riittävän vahva sukulaisten tukiverkko ympärillään. Olivatko sukulaiset kaikki naisia kun miehisen mallin puutteesta tuli tuollainen HUOLI tantoille?
Karpela onneksi tajusi hankkia miehisen mallin lapsilleen... mutta se ei tanttoja huolestuta yhtään koska kyseessä on kulttuuriministeri.
silti mahahaava puhkeamaisillaan, että jos hyvinkin YKSI lapsi jäi vahingossa huostaanottamatta!
Sen takia he varmaan aina mieluummin tekevätkin huostaanoton, että säästyvät turhilta tunnonvaivoilta kun perhe pärjääkin ihan ilman heidän järjestämäänsä kyttäämistä, kiusaamista ja lapsen pakkohuostaanottoa.