Canet

Muutama vuosi sitten satuin saaristomerellä armeijan louvuttamalle saarelle. Siellä oli 4 kpl 152 tai sinnepäin olevia tykkejä. Sivut ja korot olivat hienosti merkittyjä. Jostain voi lukea myös venättä. Sisäpiiput oli vaihdettu Tampellaan. Jätkät ( Mukavia kavereita )olivat työn puolesta dekoamassa tykkejä.
Itse sanoin, onko tässä järkeä.
Tämähän on historiaa. Eihän niillä enää kukaan ammu. Miksi aserasvassa olevat hienot museoaseet tuhotaan? Natottaa, vitut.
41390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ymmärrä. Ymmärtäisin jos niitä haluttaisiin avoimesti kaupata siviileille, mutta jos tulevat ihan museokäyttöön, niin järjetöntä puuhaahan moinen on. Ei tykkiä kukaan halua varastaa ja rikollisetkaan ei isolla ja painavalla tykillä mitään tee. Ammuksiakin lienee helvetin vaikea saada mistään.

Äänestä

niiltä sosiaalitantoilta ja muilta puolihulluilta, joita tuntuu olevan paljon suomen kansassa. Jos saavat hysteerisen kohtauksen kun saavat kuulla, että jossain saaressa on tykki, jolla kuka tahansa voi vapaasti ampua.

Äänestä
  • tilata mielenkiintoisen ja jännittävän aseen ilman mitään lupia..vai miten se Janina A:n kuolematon toteamus eduskunnassa meni?

    Tässä on ilmeisesti sama pelko että joku tilaa netistä tuollaisen kymmeniä kiloja painavan kranaatin kätevästi postitse ja ampuu sen uutenavuonna tai jonain vastaavana juhlana.

    Ihan aikuisten oikeasti; vanha kreikkalainen sananlasku jo totesi että: "Poikani et tiedä miten vähällä järjellä tätä maata hallitaan".

    Äänestä

Hei
Olisi mielenkiintoista tietää, mistäpäin voi tilata netistä luvanvaraisia aseita tai panoksia ilman tuontilupia tai alkuperämaan vientilupia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnakkella kirjoitti:

Muutama vuosi sitten satuin saaristomerellä armeijan louvuttamalle saarelle. Siellä oli 4 kpl 152 tai sinnepäin olevia tykkejä. Sivut ja korot olivat hienosti merkittyjä. Jostain voi lukea myös venättä. Sisäpiiput oli vaihdettu Tampellaan. Jätkät ( Mukavia kavereita )olivat työn puolesta dekoamassa tykkejä.
Itse sanoin, onko tässä järkeä.
Tämähän on historiaa. Eihän niillä enää kukaan ammu. Miksi aserasvassa olevat hienot museoaseet tuhotaan? Natottaa, vitut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu