Mitä on rakkaus?

Itse olen elänyt vl. perheessä lapsuuteni ja nuoruuteni. Se oli kutakuinkin huoletonta ja ehkä tavoitteetontakin aikaa.
Kumma kyllä en koskaan pohjimmiltaan sisäistänyt uskovaisuutta, vilpittömistä yrityksistänikin huolimatta. Olin sisällä mutta tarkemmin sanottuna täysin ulkona. Vasta kaksikymppisenä ”uskalsin” ilmaista todellisen tuntemukseni, muutettuani kotiseudulta.

Tietysti tuin ja tuen sukulaisiani jotka kokee asian aidoksi, mutta itse pidän ihmisen pientä uskontoa tavallaan elämään kuuluvana tunteena, elämänkipsinä, ja koen että se on keino, kyky ja taito tuoda kokemuselementtejä elämäänsä.

Olen miettinyt mitä eri uskontopiireissä tarkoittaa sana rakkaus. Tälle käsitteelle en ole käytännössä näkemässä kovinkaan syvää merkitystä, sillä se on aina tavalla tai toisella ehdollistettu uskon alttarille. Eli rakastetaan jotain varmaksi koettua tapaa toisessa. Luotetaan toiseen jos hän näyttää täyttävän sopivat kriteerit, jne.

Itsestäni ainakin erkaantuivat välittömästi kaikki nuoruuteni ”turhat” tuttavuudet, vaikka olin ajatuksiltani edelleen kutakuinkin sama ihminen.

On jännä miten uskovaiset kokevat evp:n. Yleensä he olettavat hänet säälittäväksi ressukaksi tai sitten suruttomaksi ihmiseksi joka ei kykene ajattelemaan ja tuntemaan mitään korkeaa.
Toisaalta itsekin asennoidun niin että uskovat ja uskovaiset tuntevat sanan Rakkaus, hyvin pintapuolisesti.
5340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että et oikein ollut sydämestäsi uskomassa, et ollut sisäistänyt uskonasiaa, vaan kuljit tavan vuoksi vanhempiesi mukana seuroissa. Maailma tuntui sinusta vielä niin houkuttelevalta.
Kokemuksesta voin sanoa: Ei maailma anna mitään. Hetken suloista mutta myöhemmin enimmäkseen karvasta.

Äänestä
  • uskominen on pohjimmiltaan hyvin herkkää itsepetosta.

    Äänestä

  • siis ihminenhän voi olla aidosti uskomassa käymättä ikinä seuroissa. Eräs tuttavani oli (jo kuollut) hyvin harras ihminen vaikkei käynyt ikinä seuroissa, ei vain jaksanut mennä sairauksiensa takia mutta kotona kyllä rukoili ja luki raamattua jatkuvasti ja kuunteli radiosta.

    Äänestä

toisen ihmisen edun ajattelmista, oman edun sijaan.


Rakkautta tulisi harjoittaa kaikkia kohtaan ilman ehtoja, eli toisin sanoen kaikkien muiden ihmisten etuja tulisi ajaa, riippumatta heidän teoistaan tai hyvyydestään.

Äänestä
  • Juuri näin ajatelin mutta sisin jäi ain tyhjäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaris kirjoitti:

Itse olen elänyt vl. perheessä lapsuuteni ja nuoruuteni. Se oli kutakuinkin huoletonta ja ehkä tavoitteetontakin aikaa.
Kumma kyllä en koskaan pohjimmiltaan sisäistänyt uskovaisuutta, vilpittömistä yrityksistänikin huolimatta. Olin sisällä mutta tarkemmin sanottuna täysin ulkona. Vasta kaksikymppisenä ”uskalsin” ilmaista todellisen tuntemukseni, muutettuani kotiseudulta.

Tietysti tuin ja tuen sukulaisiani jotka kokee asian aidoksi, mutta itse pidän ihmisen pientä uskontoa tavallaan elämään kuuluvana tunteena, elämänkipsinä, ja koen että se on keino, kyky ja taito tuoda kokemuselementtejä elämäänsä.

Olen miettinyt mitä eri uskontopiireissä tarkoittaa sana rakkaus. Tälle käsitteelle en ole käytännössä näkemässä kovinkaan syvää merkitystä, sillä se on aina tavalla tai toisella ehdollistettu uskon alttarille. Eli rakastetaan jotain varmaksi koettua tapaa toisessa. Luotetaan toiseen jos hän näyttää täyttävän sopivat kriteerit, jne.

Itsestäni ainakin erkaantuivat välittömästi kaikki nuoruuteni ”turhat” tuttavuudet, vaikka olin ajatuksiltani edelleen kutakuinkin sama ihminen.

On jännä miten uskovaiset kokevat evp:n. Yleensä he olettavat hänet säälittäväksi ressukaksi tai sitten suruttomaksi ihmiseksi joka ei kykene ajattelemaan ja tuntemaan mitään korkeaa.
Toisaalta itsekin asennoidun niin että uskovat ja uskovaiset tuntevat sanan Rakkaus, hyvin pintapuolisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu