…ovat laivoja, jotka löytävät väylänsä yksin” lauleli muistaakseni Laila Kinnunen aikoinaan tuota Rauno Lehtisen kaunista kappaletta. Environmentilta oli äsken saitilla erinomainen viesti, jossa pohdittiin tuota toiseuden ongelmaa ja eritoten sen tiettyä ilmentymää täällä. Mutta se viesti on poistettu, ilmeisesti tuon ilmentymän vaatimuksesta.
Minä jo ehdin parannella tuota Lehtisen biisiä sen täällä esittääkseni. Muutin siinä laiva-sanan erääksi toiseksi sanaksi, jonka monikollinen partitiivimuoto päättyy myös a-kirjaimeen ja sopisi hyvin samalla sävelellä laulettavaksi. Mutta kun se Environmentin viesti on poistunut, niin jääköön esittämättä.
Environmentin viesti olisi minun mielestäni pitänyt jättää saitille. Hän nosti siinä esille kiinnostavan asian, jonka kosketusta vaille moni meistä ei ole voinut täällä jäädä. Ja Environment teki sen tavalla, joka osoitti hänen tuntevansa esityksensä kohteen ja pohtineensa paljon sitä.
Mutta kun ylläpito suostui sen esityksen poistopyyntöön, mikäpä mionä olen sen päätöstä arvostelemaan. Enkä jää kaunaamaan ylläpitoa, jos tämä kohta poistetaan, mutta haluan vain näin esittää sille pienen sivistyneen protestini sen toiminnasta.
Tuolta alempaa poimin erään viestin, joka hieman toisella tavalla käsittelee aihetta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000024034822
Ja onhan aihetta käsitelty myös kaunokirjallisuudessa, lyriikassakin:
Lauri Viita:
BETONIMYLLÄRI (osa siitä)
- - -
Taas on lämmin.
Asentoa korjaan hiukan
sekä avaan vyöni tiukan
sikeämmin
vaivun uneen
taikapiiriin unohtuneen
Tullut olen luiseen palloon –
toden totta, ihmiskalloon!
Jokin ääni selittää:
- Tämä on se sairas pää,
jossa hulluus sikiää.
Liekö syytä muotin vuodon,
seoksen vai valun muodon?
Toistaiseksi jääköön tälleen,
kunnes palaa kauhaan jälleen –
Jokin oikku, outo ihan,
olemukseen ihmislihan
täällä siittää himon, vihan,
joissa onnen alkuaineet,
surun, ilon vuorolaineet,
muodon nurjan saavat aivan;
riitasoinnun, tunnonvaivan,
joista myrkyt paheen, hyveen
tihkuu joka taimen tyveen.
Täällä tyrmän seinämään
kuvastellen itseään
järki hourii tieteet, kaavat,
joilta muka homeet, naavat,
kyvyt, mielteet, sielunhaavat,
suorat, käyrät, syvät, aavat,
syntyvän ja kuolleen laavat
ilmenemisluvan saavat.
Täällä syntyy kauniit, rumat
taide-epämuodostumat –
Mutta nytpä alkaa näytös!
Kaleidoskooppi ihmispään
jo rupeaakin pyörimään
ja ääni häipyy räminään.
Muuttunut on kallon käytös:
mielikuvat
havahtuvat,
onkaloista reikäin, saumain
tulvii joukot pyydelaumain,
höyryävät,
möyryävät,
laajenevat, sakenevat,
lähenevät, pakenevat.
Siivekkäitä, sarvipäitä –
enkeleitä, perkeleitä;
telineitä – hirsipuita;
virttyneitä rankoluita –
kärräreitä, mylläreitä…!
- Voi meitä, voi muita
syyttä suotta sorretuita! –
Tajuntani kadotin –
sanokaamme: heräsin.
Minä jo ehdin parannella tuota Lehtisen biisiä sen täällä esittääkseni. Muutin siinä laiva-sanan erääksi toiseksi sanaksi, jonka monikollinen partitiivimuoto päättyy myös a-kirjaimeen ja sopisi hyvin samalla sävelellä laulettavaksi. Mutta kun se Environmentin viesti on poistunut, niin jääköön esittämättä.
Environmentin viesti olisi minun mielestäni pitänyt jättää saitille. Hän nosti siinä esille kiinnostavan asian, jonka kosketusta vaille moni meistä ei ole voinut täällä jäädä. Ja Environment teki sen tavalla, joka osoitti hänen tuntevansa esityksensä kohteen ja pohtineensa paljon sitä.
Mutta kun ylläpito suostui sen esityksen poistopyyntöön, mikäpä mionä olen sen päätöstä arvostelemaan. Enkä jää kaunaamaan ylläpitoa, jos tämä kohta poistetaan, mutta haluan vain näin esittää sille pienen sivistyneen protestini sen toiminnasta.
Tuolta alempaa poimin erään viestin, joka hieman toisella tavalla käsittelee aihetta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000024034822
Ja onhan aihetta käsitelty myös kaunokirjallisuudessa, lyriikassakin:
Lauri Viita:
BETONIMYLLÄRI (osa siitä)
- - -
Taas on lämmin.
Asentoa korjaan hiukan
sekä avaan vyöni tiukan
sikeämmin
vaivun uneen
taikapiiriin unohtuneen
Tullut olen luiseen palloon –
toden totta, ihmiskalloon!
Jokin ääni selittää:
- Tämä on se sairas pää,
jossa hulluus sikiää.
Liekö syytä muotin vuodon,
seoksen vai valun muodon?
Toistaiseksi jääköön tälleen,
kunnes palaa kauhaan jälleen –
Jokin oikku, outo ihan,
olemukseen ihmislihan
täällä siittää himon, vihan,
joissa onnen alkuaineet,
surun, ilon vuorolaineet,
muodon nurjan saavat aivan;
riitasoinnun, tunnonvaivan,
joista myrkyt paheen, hyveen
tihkuu joka taimen tyveen.
Täällä tyrmän seinämään
kuvastellen itseään
järki hourii tieteet, kaavat,
joilta muka homeet, naavat,
kyvyt, mielteet, sielunhaavat,
suorat, käyrät, syvät, aavat,
syntyvän ja kuolleen laavat
ilmenemisluvan saavat.
Täällä syntyy kauniit, rumat
taide-epämuodostumat –
Mutta nytpä alkaa näytös!
Kaleidoskooppi ihmispään
jo rupeaakin pyörimään
ja ääni häipyy räminään.
Muuttunut on kallon käytös:
mielikuvat
havahtuvat,
onkaloista reikäin, saumain
tulvii joukot pyydelaumain,
höyryävät,
möyryävät,
laajenevat, sakenevat,
lähenevät, pakenevat.
Siivekkäitä, sarvipäitä –
enkeleitä, perkeleitä;
telineitä – hirsipuita;
virttyneitä rankoluita –
kärräreitä, mylläreitä…!
- Voi meitä, voi muita
syyttä suotta sorretuita! –
Tajuntani kadotin –
sanokaamme: heräsin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
iso pääsi. Siellä ei voi olla aivoja, korkeintaan paksua räkää täynnä. Hip hei ja Hatanpäälle!
Kun kuulet diagnoosin kepujen,
siis noiden kepupsykologien,
jotka tuntevat sinutkin parhaiten,
itseäs paremmin, joskin epäilen –
niin paras sinun aasilta ois näyttää –
kas: aasimaisuus joukkion sen täyttää
niin, että muista paitsi aaseista
nimeä kepukaunaajan se käyttää!
(Omar Khaijam, ”Viisaan viini”, pieni mukailu Korhos-Jorkka)
Yön jormat
Yön jormat rauhassyystä nouskaa,
pöntön ääreen kuuluu kutsumus
Nyt ryskyin murtuu rakkovalta,
tää on viime ponnistus.
Pohjat virtsajärjestyksen horjuu
jorman omaan housuhun
Alas löyhkää koko vanha maailma
ja kelta teidän silloin on
Tää on viimeinen tippa,
rintamaamme yhtykää
niin huomispäivänä jorma
on kuiva itsestään.