Piispanristi

Menestyisinkö oman yrityksen pyörittäjänä ?

Tuleeko minulla joskus olemaan oma firma ?
Jos, niin mikä ala olisi sopiva ?

Kiitos.
3235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paljon se on luonteesta kiinni. Ensin on oltava lujaa osaamista ja kiinnostusta alaan. Sitten on haluttava tosissaan olla muita parempi tai edes hyvä siinä hommassa. Asiakkaiden työt ottavat työajan, niiden valmistelu vapaa-ajan ja oman firman hoito muun liikenevän. Jossain välissä olisi ehdittävä hoitamaan myös henkilökohtaiset asiat ja huusholli. Tekeminen ei lopu, aika loppuu. Osattava priorisoida ja tehtävä sitten "hankalat heti ja mahdottomat aamuksi". Turha heitettävä ronskisti syrjään.

Jos koet olevasi "narusta perässä vedettävää lajia", silloin parempi mennä verokirjatöihin. Siellä kyllä sanotaan, mitä pitää milloinkin tehdä. Yrittäjyydessä on vapaus olla oman itsensä herra, mutta myös rankka vastuu itsestään. Kädestä pitelijöitä tai turvaverkkoja ei ole. Kädet ojossa ottajia ja kampittajia piisaa yli oman tarpeen. Mikään kultakaivos yrittäjyys ei ole, mutta jos työtä ei pelkää ja ammattialansa osaa, pärjäilee. Se on elämäntapa, ei "kellokottityömaa".

Onnea vain yrityksillesi! Toivottelee juuri 30 v putkesta yrittäjäeläkkeelle totutteleva

Äänestä
  • Ymmärrän kyllä, ettei yrittäjän homma/elämä ole ruusuista, kovan vastuun, verotuksen ym. vuoksi.

    EN haaveile siitä siksi, että ajattelisin yrittäjyyden olevan jotenkin hienoa.

    Olen ollut aikoinaan vuosikausia puuduttavassa urakkatyössä, jossa en tosiaankan viihtynyt, mutta pakko oli tehdä, kun ei muutakaan ollut tarjolla silloin.

    Olen härkä eli en mene sitä helpointa tietä muutenkaan elämässäni. Haasteita ja tavoitteita täytyy olla, muuten elämä on tylsää.

    Valitettavasti olen stressaantuvaa laatua, jotenka yrittäjyys ei sikäli ole paras vaihtoehto. Mutta halusin näkijältä vastausta siihen, onko minulla mitään mahdollisuutta edes pärjätä yrittäjänä, siksi ylipäätään kysyin.

    Arvostan kyllä yrittäjiä ja tiedän, ettei heidän (varsinkaan pienyrittäjien !) leipänsä helpolla pöytään tule, vaikka monet niin väärin luulevatkin ja ihan turhaan kadehtivat oman firman perustaneita henkilöitä !

    Äänestä

Hei Teddy! Varmasti menestyisit yrittäjänä. Näen sinulla selvän suuntautumisen siihen. Noin kahden vuoden kuluttua sinulla näen oman firman, saattaa liittyä jotenkin tietotekniikkaan, en ole varma. Onnea matkaan!
Terv, A. Piispanristi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teddy kirjoitti:

Menestyisinkö oman yrityksen pyörittäjänä ?

Tuleeko minulla joskus olemaan oma firma ?
Jos, niin mikä ala olisi sopiva ?

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu