Mulla on vain yksi kaveri, sellainen mukava ja hiljainen tyttö jonka seurassa tunnen oloni turvalliseksi. Olen kuitenkin aina lähes mykkä hänen seurassaan. Mulla ei ole koskaan yhtään mitään sanottavaa, ja vaikka se ei häiritse kaveriani olen jäänyt miettimään mistä hiljaisuuteni johtuu. Kyse ei ole siitä että mulla olisi sanottavaa mutten uskalla sanoa sitä, vaan mulla ei tunnu olevan mitään päässäni ellei multa kysytä jotain. Se häiritsee mua todella paljon. Mistä se voi johtua ja onko mitään tehtävissä asian korjaamiseksi?
Ei koskaan mitään sanottavaa
Rede84
41477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keskustele ensi kerralla siitä, että miksi et keksi mitään sanottavaa. Olet ehkä niin ajattelijatyyppiä, ettei sinun tarvitse kysyä kun itse muodostat jo vastauksen. Kokeileppa kysyä jotain itsestäänselvää asiaa, jolloin voi aueta uusia ovia :).
sulta? Itsekästä!
Ala sinä kysellä muilta, kaikkea mukavaa ja kivaa. Tällä tavalla tutustut heihin etkä ole kuin mykkäpaska muiden seurassa.
sillä että yrität tietoisesti kiinnostua toisen elämästä ja kysele siitä, niin juttu lähtee alkuun.
Ehkä "tyhjäpäisyytesi" johtuu siitä että olet ollut liian paljon yksinään, et ole yksinkertaisesti tottunut kommunikoimaan ihmisten kanssa.
Voit harjoitella myös niin, että mielessäsi kerrot sinulle tärkeistä asioista jollekin ihmiselle. Itse vietin joskus pitkät ajat niin että kerroin ja pohdin elämäntilannettani ihmisen kanssa (siis päässäni), jota oikeasti en uskaltanut lähestyä ja joka olisi varmaan viis veisannut murheistani. Minulle tärkeä ihminen kuitenkin.
Siitä edistyt sitten toteuttamaan saman "livenä".
Lue lehtiä, katso televisiosta muutakin kuin sarjahömppää. Näin keräät tietoa ja aineksia maailmankatsomukseesi, ja varmasti tunnet myös kiinnostusta keskustella siitä.
Ihmiset joilla ei ole yhtään yleissivistystä ja jotka ovat tietämättömiä kuin saappaat ovat usein myös huonoja seuraihmisiä. Vähänkin yli jonkun viihdemössön tai simppelin arkipäivän asian menevissä keskusteluissa he ovat suu auki hölmönä kuin hoomoilaset. Mielipidettä ei löydy mistään tai se on tuulesta temmattu ja ennakkoluuloihin perustettu.
vaikka vähän kauempaakin.
Siis, jos itsellesi ei ole tapahtunut "mitään", niin seuraa ympäristöäsi ja ota sieltä jutunjuurta. En tarkoita juoruilemista, vaan yleensä tapahtumista ja vaikka sukulaistesi elämästä kertomista.
Kerron esimerkin.
Minä olen isoäiti, joten minulla on lapsia ja lapsenlapsia ja myös ystävä, joka ei ole avioliitossa, ei ole koskaan edes seurustellut. Voisi kuvitella, että en uskaltaisi puhua lapsenlapsista, koska häntä ei kiinnostasi, kun hänellä ei niitä ole. Ei se kuitenkaan niin mene.
Hänellä on veljentytär, jolla on saman ikäisiä lapsia kuin minun lapsenlapseni.
Kaikki lapsiperheen ongelmat, asumiset, lasten hoidot, sairaudet, harrastukset ym. ovat tulleet hänelle tutuiksi.
Voisi luulla, että hän on isoäiti ja minä lapseton yksinäinen ihminen.
Hänellä on mielipiteitä joka asiasta. Jos hän ei puhu lapsista, juttua riittää muista sukulaisista, naapureista ja tuttavista. Tietysti erittäin paljon myös yhteiskunnallisista asioista.
Tässä iässä sairaudet tulevat väkisinkin kuvaan mukaan ja entiset työkaverimme, joihin hän pitää yhteyttä.
Yleensä hänen jutuissaan on edustettuna koko elämän kirjo.
Kun meillä esim. oli kaksi koiraa parisenkymmentä vuotta, hän keskusteli sujuvasti tuttaviensa koirista ja kävimme yhdessä kirjakaupoissa etsimässä tietoja koirien ihottumista, vaikka hänellä ei ollut ikinä ollut koiraa. Eli hän nappaa aiheen kaikesta ympärillään tapahtuvasta.
Puhelimessa menee hujauksessa tunti, puolitoistakin. Samoin tavatessamme aika kuluu siivillä.
Sitten minulla on toinen "ystävä" tai pitäisikö sanoa ollut vuosikymmenet, mutta ei ole enää. Samanlaisessa elämäntilanteessa nykyään kuin edellinenkin, vaikka aikoinaan seurustelusuhteita oli moniakin.
Kyllä tämäkin ihminen kova puhumaan on, mutta vain omista matkoistaan, vaatteistaan, hienosta kodistaan ja tuottavista rahasijoituksistaan jne.
Hän ei ikinä edes sairasta ja tuo senkin varmasti esiin.
Kun minulta leikattiin toistakymmentä vuotta sitten rintasyöpä, ja tapasin hänet joskus myöhemmin, hän sanoi, että tyttäreni oli kertonut hänelle siitä, mutta ei hän sitten ollut mitään yhteyttä ottanut, koska eihän rintasyöpä nykyään enää mitään ole.
Hänen oma äitinsä kuoli siihen aikaisemmin ja minä olin hänen tukenaan hautajaisissa. Että silleen.
Vuosia hän oli vihjaillut minun nuukuudestani, koska en ollut enää, kuten aikaisemmin, kiinnostunut omalle kohdalleni ulkomaanmatkoista.
Siis kiinnostuksemme ja rahankäyttömme suuntautuivat eri tahoille.
Lopulta sanoin puhelimessa terävästi, jolloin hän löi luurin korvaani. Se riitti minulle. Vaikka hän on yrittänyt ottaa yhteyttä, en jaksa enää.
Sinulle sanoisin, että ihan kaikesta ympärillä tapahtuvasta voi kehittää juttua, mutta kannattaa kuitenkin huomioida vastapuolenkin kiinnostuksen kohteet, normaalin rajoissa.