Täälläkin ajoittain roihahtava vastakkainasettelu ja siitä seuraava kaksisuuntainen vihan purkautuminen on minusta sietämätöntä. Kuitenkin kun kaikki kirjoitustaitoisia ja sitä kautta edes jollain tavalla sivistyneitä ihmisiä ollaan!
Vaikka ajattelenkin suopeasti hampusta, en ole sitä kenellekään tuputtamassa. Toisin sanoen ei ole pelkoa siitä että yksikään ihminen tässä maassa kannabista kokeilisi siten, että omat käteni olisivat olleet välitysketjun jossain välissä. Uskon että täysin saman voi suurin osa muustakin kannabismyönteisestä kirjoittelijasakista täällä allekirjoittaa.
Moni toivoo ettei tätä keskustelua täällä käytäisi. Se olisi huumeetonta utopiaa toivovan märkä päiväuni. Mutta se olisi sananvapauden rajoittamista, ja samalla satojen tuhansien suomalaisten joukko jäisi täysin varjoon ajatuksineen. Myös se olisi sietämätöntä.
Ajatusalgoritmi, jossa kannabiksen satunnaiskäyttäjä on "kannabisnarkkari", on sietämätöntä. Saman suurpiirteistämiskaavan avulla saamme jokaisesta alkoholia silloin tällöin nauttivasta alkoholistin. Narkomania on termi, jolla kuvataan toistuvaa pakonomaista tarvetta ottaa narkoottista ainetta. Lääketieteellisesti määre täyttyy silloin, kun tila akutisoituu pitoisuuksien tipahtaessa, ja kokijan korjatessa asiaa.
Aito oikea "kannabisnarkkari" ottaa uuden annoksen vähintään joka neljäs tunti, kun aikaisemman vaikutus ehtyy. Narkkarimaiseen tapaan kyse ei enää ole päihtymisestä, vaan normaaliksi koetun olon palauttamisesta. Tätä jatketaan niin kauan kun nuppi kestää ja kamat riittää. Usein tuossa jamassa olevat eivät kieltäydy mistään mikä jotain oloja saa aikaan.
Edellämainittujen osuus koko käyttäjäkunnasta jää alle prosentin. Me muut emme hyväksy sitä moukkamaista tapaa samaistaa kaikki kannabikseen tutustuneet tähän samaan muottiin.
Miettikää...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tulee erottaa satunnais pössyttejät joita ei kannabis paljon haittaa ja blossipäät jotka elävät omissa maailmoissaan sekä puhuvat omaa kieltään.